Naisten kootut tyypilliset selitykset jne.

No niin elikä itselläni on nyt lopullisesti tullut mittari täyteen nettideittailua ja siirryn takaisin muualle katselemaan. Olen noin kolmen vuoden ajan, itse olen 28- vuotias mies, koittanu tosissani etsiä aktiivisesti täältä netistä ihan tavallista suomalaista naista joka olisi oman tyylinen. Ensin ne perusfaktat pöytään eli itse olen ihan tavallinen kohtuullisesti koulutettu ok työssä käyvä mies (tulot reilut 30 tonnia vuodessa eli en ole rikas) ja peilin eteenkin kehtaan hyvin mennä ihan jo kuntoiluharrastusten puolesta, olen reilut 180 cm pitkä ja hiukan lihaksikaskin jos vertaan keskivertomiehiin. Tämä nyt vain ettei heti tarvitse kysellä miltä näytän yms. Baareista kyllä saan iltaisin juttuseuraa naisista jos haluan mutta muuten en siis ole baareista kiinnostunut yhtään kun eivät ole minun tyylisen ihmisen joka viikonloppuisia kohteita ja siksi koitin täältäkin löytää naista. Mutta alkutarinan jälkeen itse asiaan. Eli tässä tyypillistä faktaa mitä olen "kerännyt" hyvin mieleeni tämän palstan naisista tämän kolmen vuoden aikana.

-Osa ei kuvanvaihdon jälkeen ota mitään kontaktia eivätkä vastaa viesteihin vaikka kuinka asiallisesti kysyy että jos vaikka viitsii ilmoittaa ettei halua enää pitää mitään yhteyttä

-Jotkut naiset kirjoittelevat pidemmänkin aikaa ja sitten aletaan sopia jo treffejä ja haluavat kertomansa mukaan nähdä, mutta sitten naiselta alkaakin tulla viestiä edeltävällä viikolla että en tällä viikolla sitten ehdikään mutta ehkä ensi viikolla. Tämä ehkä sana kun on tullut niin kannattaa unohtaa koko nainen suosiolla, se on sen merkki että jokin mättää.

-Osa naisista, siis niistäkin ketkä ovat kirjoitelleet pitkään, esim. jo joitakin viikkoja ja vaikuttavat oikeasti ns. kunnollisilta ja sellaisilta jotka itseäni kiinnostavat, eivät syystä tai toisesta kykene sanomaan mitään miksi eivät enää halua kirjoitella ja tutustua lisää vaan vaipuvat hiljaisuuteen pitkän kirjoittelun jälkeen. Tämä on omasta mielestäni liki vittumaisinta mitä nainen voi näillä saiteilla tehdä miehelle joka on koko ajan ollut rehellinen toista kohtaan ja kirjoitellut pitkiäkin viestejä usein. Itse olen AINA ilmoittanu naiselle ja miksi jos en halua jostain syystä kirjoitella enempää, etenkään jos on tavannut jonkun jota on alkanut tapailla vaikkei siitä mitään enempää olisi seurannutkaan.

-Yhdistävä tekijä näissä naisissa ketkä lopettavat kaikkein helpoiten viestittelyn ilman mitään syytä tai viestiä on _alhainen koulutustaso_ Tämä perustuu siis OMIIN kokemuksiini. Eli jos naisen profiilissa lukee koulutustasona ammattikoulu tai peruskoulu on huomattavan todennäköistä että kyseiseltä naiselta puuttuu ns. kunnon käytöstavat myöskin samalla. Toisaalta alhainen koulutustaso näkyy myös kirjoitustyylissä, jännä juttu mutta totta. Eli rankkasin loppua kohden kaikki ammattikoulukoulutusmaininnan alla olevat heti pois johtuen todella huonoista kokemuksista. Olen kyllä tavannut pari todella mukavanoloista ja fiksua alemman koulutustason omaavaa naista eli tätä ei voi yleistää mutta näin kuitenkin ollut omalla kohdallani.

- Jos naisesta ei kuulu mitään kuvien vaihdon jälkeen tai muuten alkaa hiljenemään niin tyypillisiä selityksiä ovat mm. Mun nettiyhteyksissä on ollut häikkää, tietokoneeni on ollut rikki, kotikoneeni netti ei ole toiminut, on ollut paljon tekemistä vaikka totuus on että siellä samalla näyttöpäätteellä sitä on istuttu kuitenkin. Jotkut naiset ovat jopa niin tyhmiä että luulevat ettei sitä pystyisi näkemään kun ovat kirjautuneena sisään vaan tosissaan sanovat että en ole pariin päivään ehtinyt.

-Tositarkoituksella ilmoituksella liikkeellä olevat ovat harvoin tositarkoituksella vaan etsitään enemmän vain juttu ja hengailuseuraa eli noihin tositarkoituksella kannattaa suhtautua todellatodella varauksella. Myöskin nämä tositarkoituksella olevat alkavat nopeiten jänistää kun aletaan sopia jotain jatkonäkemisiä ja mahdollisia soitteluita.

-Yllättävän iso osa naisista jotka täällä netissä ovat ilmoituksillaan liikkeellä, valehtelevat yllättävän paljon kaikkea siitä mikä ei pidä paikkaansa. Tästä muutama esimerkki: kertoo kovin haluavansa lapsia mutta kun tavataan alkaa viimeistään toisella kerralla juttu et ne vaan rääkyy ja huutaa enkä luultavasti halua omia. Alkoholin käytöstä muutamalta naiselta: Käytän vähän = heti ekalla tapaamisella alkaa juttu et kohta mennään tyttöjen kanssa viikoksi lomalla ja juodaan viina kunnolla. Tykkään myös käydä karaokessa aina viikonloppuisin rellestämässä, tämäkin siis liki "raittiin" kuvan itsestään antaneesta naisesta.

-Moni nainen kenen vartalotyypissä lukee normaali, omaa käytännössä kunnon jenkkakahvat. Tällä ei ole itselleni merkitystä mutta tämäkin vain listattuna tähän jatkoon.
11634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

-Raha sytyttää naiset, jos kerrot vaikkapa haaveilevasi isosta omakotitalosta taikka jos on vaikka suht tuore keskimääräistä laadukkaampi farmariauto tms. irto-omaisuusta niin osa naisista kiinnostuu kovin että mitä mä oikeen työkseni teenkään ja millaisessa asunnossa asun.

-Naiset JUMALAUTA tuntuvat leikkivän täällä miesten = toisten ihmisten kustannuksella! Tämä on mielestäni kaikkein karmeinta mitä jotkut täällä harjoittaa etenkin jos olet itse tosimielellä liikkeellä etkä kaipaa mitään pelailua.

-Mitä kauniimpi/houkuttelevampi nainen on antamassaan valokuvassa taikka profiilissa, sitä toivottomampi ja epämieluisampi ihminen on livenä kyseessä. Itse tein alkuun sen suuren virheen että olin hiukan liikaa kuvan perään mutta loppua kohden vain viestit merkitsi ja millaisista asioista on kiinnostunut.

-Jotkut naiset pitävät itseään jotenkin niin hyvännäköisinä että kokevat ettei tarvitse vastata miehelle mitenkään. Näitä naisia yhdistää myös usein ylimielisyys ja se että pappa betalar sen heidän pikkuautonsa.

Eli pieni tiivistys miehille. Älkää ikinä kirjoittako pitkään ilman että olette vaihtaneet liki alussa kuvia! Treffeille kannattaa yrittää suosiolla päästä kahden viikon sisään ja jos ei onnistu jokin mättää naisen puolella, ei siis olekaan yhtään tosi mielellä ja kannattaa unohtaa. Ette hyödy siitä yhtään jos kerrotte kaiken rehellisesti itsestänne, 90 %:n todennäköisyydella naisella on jotain sellaista oleellista kerrottavaa mikä teidän olis hyvä tietää mutta jonka kuulette vasta tavatessanne. Ei kannata siis olla mitenkään tunnollinen ketään kohtaan jonka kanssa kirjoittelette vaan suosiolla pidätte samaa peliä kuin naiset eli mahdollisimman monen miehen kanssa kirjoittelua samaanaikaan tunteista ja moraalista välittämättä niin ne naisetkin tekevät.

Tulipa aika pitkä viesti :) Joku kuvasi osuvasti sen että täältä oikeasti ihmisen löytäminen vastaa lottovoittoa ja sana sontatunkio tosiaan kuvaa tämän deittipalstan tasoa.

Ai niin vielä semmoinen juttu, että itse olin pariin otteeseen maksullisilla muilla deittisaiteilla ja siellä on sitten oikeasti sellaisiakin naisia liikkeellä ketkä ovat tosimielellä. Tämä on siis tällainen sotakenttä ilman mitään rajoja.

Äänestä
  • paitsi sanan "naiset" tilalle pitää vaihtaa "miehet".

    Jos miehelle kuva on kynnyskysymys, mies on a) seksiseuran hakija b) kuvienkerääjä c) joku kaljamahainen käppänä, joka etsii nuorta misukkaa käsipuoleen.

    Äänestä

  • Kertomuksesi on hyvä kuvaus siitä mikä on pielessä koko deittisaitissa. (sekä miehet että naiset)
    itse kokeilin nettideittailua hetken ja kävin jopa muutamilla deiteilläkin, mutta suurin osa vastapuolen profiilin jutuista osottautui valheiksi yms. joten lopetin ne hommat.

    Itse olen siis nainen, saman ikäinen kuin sinäkin. kuulun mainitsemaasi alempaan koulutusluokkaan, mutta voin kirkkain silmin sanoa että se ei ole vaikuttanut ollenkaan siihen millainen olen persoonana. Olen saanut hyvän kasvatuksen ja perusasiat elämässä kunnossa. On työ, harrastuksia, ystäviä. Voisin sanoa että suurimmalta osin olen vastakohta kaikelle mitä kirjoitit ja en usko että olen ainoa... kohtasit vain vääriä ihmisiä.

    Äänestä

  • Tämä pitkä viestisi antoi todellakin varsin hyvän yleiskuvan nettideittailusta suomi24 palstalla, olisin voinut kirjoittaa tuon aivan saman kuin sinäkin.

    Itse voisin lisätä tuohon listaan vielä muutamia asioita:

    -Se että jos kyseessä on selvästikin hyvännäköinen nainen, on todennäköisyys kaikkein suurin ettet saa mitään vastausta kun olet lähettänyt kuvasi jollei se häntä miellytä

    -Suurin osa naisista on todellisuudessa vain pelkän ulkonäön perään eli iso osa valehtelee niin että korvat heiluvat

    -Naisilla on todella suuret odokset verrattuna miehiin heti ekoilla treffeillä, olen keskustellut tästä useamman hyvän kaverini kanssa jotka ovat käyttäneet tätä palstaa pitkään. Naisten pitäisi heti tuntea että sukat pyörii jaloissa ja tämä on miehen kannalta liki mahdoton tehtävä.

    -Jos olet oikeasti tosi komea mies, hyvä kuva esillä heti profiilissa hyvällä selostuksella, saat todella paljon kontakteja naisilta. Tämä on tullut testattua ihan kokeilumielessä kaverin ns. "hupiprofiililla"

    - Tyypillinen nettideittaaja nainen joka alkaa perua treffejä sanoo: "en sittenkään ole ihan varma mitä haluan" Ja nämä ovat alkuun olleet niin pontevana tositarkoituksella.

    Että tollaista lisäystä omasta puolestani. Olisi oikein hyvä jos saataisiin muiltakin miehiltä kerättyä näitä listaan, on meinaan niin monella uskoakseni aikalailla samanlainen "paketti" takaraivossa.

    Äänestä

  • 28 myös kirjoitti:

    Kertomuksesi on hyvä kuvaus siitä mikä on pielessä koko deittisaitissa. (sekä miehet että naiset)
    itse kokeilin nettideittailua hetken ja kävin jopa muutamilla deiteilläkin, mutta suurin osa vastapuolen profiilin jutuista osottautui valheiksi yms. joten lopetin ne hommat.

    Itse olen siis nainen, saman ikäinen kuin sinäkin. kuulun mainitsemaasi alempaan koulutusluokkaan, mutta voin kirkkain silmin sanoa että se ei ole vaikuttanut ollenkaan siihen millainen olen persoonana. Olen saanut hyvän kasvatuksen ja perusasiat elämässä kunnossa. On työ, harrastuksia, ystäviä. Voisin sanoa että suurimmalta osin olen vastakohta kaikelle mitä kirjoitit ja en usko että olen ainoa... kohtasit vain vääriä ihmisiä.

    Niitä vääriä ihmisiä sitten tuntuukin riittävän. Lähdin itse puuhaan mukaan siinä uskossa, että samat ihmisethän nettideiteissä pyörivät, kuin kaupoissa, työpaikoilla, baareissa ja tapahtumissakin. Ainahan vähänkään isompaan joukkoon mahtuu niitä sosiaalisesti kelvottomiakin, mutta suurin osa ihmisistä tuntuu suhtautuvan minuun ystävällisesti ja kohteliaasti. Näin ei ole nettideiteissä.

    Pohdin joskus asiaa ja arvelin, että ihmisistä vain kertakaikkiaan tulee idiootteja koneen ääressä. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä kyllähän netistä löytyy paljonkin eri yhteisöjä, joissa jäsenten välinen toiminta on ihan hyvällä mallilla. Lisäksi olen ottanut yhteyttä moneen typerästi käyttäytyvään naiseen ihan fiksun oloisen profiilin johdosta, joten kyse ei ole ainoastaan sosiaalisista kyvyistä.

    Nykyinen teoriani on, että vuosien varrella tänne kertyy tuota alisuoriutujaa sen verran, ettei varteenotettavien ehdokkaiden löytyminen enää ole kovinkaan helppoa. Parisuhteeseen noista ei nimittäin ole kuin korkeintaan toisen samanlaisen kanssa - sitä suhdetta ei vaan saa aluille, kun molemmat jättävät vastaamatta viesteihin ja valehtelevat, minkä ehtivät.

    Muuten, olen kyllä sitä mieltä, että vuosien työläs opiskelu taatusti jättää jälkensä jokaiseen opinahjosta riippumatta. Ei välttämättä hyvässä tai pahassa, mutta siellä kohdatut ihmiset ja opitut asiat varmasti muokkaavat pääkoppaa johonkin suuntaan.

    Äänestä

  • Epsilon_Minus kirjoitti:

    Niitä vääriä ihmisiä on sekä miehiä että naisia, niitä löytyy sekä netistä että baarista tmv. Kuten aivan varmasti myös näiltä sivustoilta.

    Muuten... :) olen sitä mieltä että tottakai vuosien työläskoulutus ja stressi voi muokata pääkoppaa hyvään tai huonoon.
    Mutta olen sitä mieltä että ei se automaattisesti tarkoita että on huonokäytöksinen ym ym (mitä yllä mainittiin) jos kuuluu alempaan koulutusluokkaan kuten ei se tarkoita että on automaattisesti fiksu ja hyväkäytöksinen jos on saanut paremman koulutuksen.

    Itse olen saanut ylioppilastutkinnon lisäksi kaksi muuta alempaa koulutusta ja käynyt lukuisia yksityisiä kursseja kouluttaakseni itseäni. Sain hyvän työn, jossa olen kovalla työllä osoittanut että osaan ne hommat ja valmis kehittymään ja tämän takia edennyt muutamassa vuodessa lähes korkeammankoulutuksen saaneen kanssa samalle tasolle.
    Tämän ja hyvän kasvatuksen lisäksi olen saanut paljon elämänkokemusta parisuhteista, matkustamisesta, ystävistä ym jotka ovat muokanneet minusta sen mitä tänä päivänä olen. Eli ei niinkään vain se että en ole saanut korkeammantason koulutusta.

    En ole osallistunut tähän keskusteluun, mutta luin minäkin sen viestin jossa todettiin että vähemmän koulutetut on huonosti käyttäytyviä ja ajattelin että kuinka joku voi kirjoittaa tuollaista.

    Monet mielipiteethän täällä on niin provosoivia, että väistämättä tulee tunne, että ne ei voi olla aitoja. Että ne on kirjoitettu täysin kieliposkessa, provosoimaan ihmisiä. Ehkä joku saa kiksejä siitä kun toiset hermostuu ja kirjoittaa takaisin. Tai ehkä joku yrittää saada omaan aloitukseensa ennätysmäärän vastauksia ja lukijoita. En tiedä.

    Kyllä kaikki lähtee kotikasvatuksesta, kyvystä erottaa oikea ja väärä, empatiataidoista, luonteesta ja geeneistä. Kaikista ei ole kohteliaiksi ja ystävällisiksi - eikä siinä koulutus auta. Koulutus ei lisää ymmärrystä kohdata muita ihmisiä.

    Äänestä

Hei,
Luulin että olen ainoa nainen joka luistaa treffeistä :)...mutta että se onkin yleistä...heh heh...
No, asiallisesti...itse en koskaan valehtele jos kirjoitan miehen kanssa. Se miksi luistan treffeistä on tässä: mies ei ole saanut minua innostumaan. Jos innostun jostain miehestä oikeasti niin en todellakaan luistaisi treffeistä. Miksi en sitten innostu: yleisin syy on se, ettei mies ole paljastanut sisimmästään yhtään mitään eli minulla ei ole mitään mielikuvaa hänestä...hän on vain joku nimimerkki...hän ei jää mieleeni ja tuntuu aika samantekevältä näenkö vaiko en.
Mutta vaikka näiltä treffeiltä olen luistanut niin silti etsin tositarkoituksella ja kun mahdollisesti sopiva tulee vastaan niin en kyllä treffeiltä luista :).
MUTTA: yleensä se on mies joka jättää kirjoittelun aivan yllättäen ja olen tehnyt sen päätelmän että vaikka ulkonäköni miellyttää ainakin joitakin miehiä että ottavat yhteyttä niin sisimpäni ja ajatukseni eivät sitten miellytä. Enkä vielä ole löytänyt ketään kiinnostavaa jota sisimpäni miellyttäisi riittävän paljon :).

Äänestä
  • Päinvastoin, harvalla on niin paljon tärkeää ja järkevää sanottavaa kuin minulla, kun älliä riittää enkä ole pintapuolisuuteen taipuvainen :).

    Äänestä

  • -ooops- kirjoitti:

    Päinvastoin, harvalla on niin paljon tärkeää ja järkevää sanottavaa kuin minulla, kun älliä riittää enkä ole pintapuolisuuteen taipuvainen :).

    Eipä näytä kovin tärkeältä vaan nimenomaan on noita kuulutettuja koottuja selityksiä.
    Taitaa olla että älliä ei ole niin paljon kuin itsellesi annat ymmärtää.

    Äänestä

"-Yhdistävä tekijä näissä naisissa ketkä lopettavat kaikkein helpoiten viestittelyn ilman mitään syytä tai viestiä on _alhainen koulutustaso_ Tämä perustuu siis OMIIN kokemuksiini. Eli jos naisen profiilissa lukee koulutustasona ammattikoulu tai peruskoulu on huomattavan todennäköistä että kyseiseltä naiselta puuttuu ns. kunnon käytöstavat myöskin samalla."

Minulla taas on päinvastainen kuva.
Jos naisella on akateeminen koulutus esim. niin pissa on niin rankasti päässä että käytöstavat unohtuvat jo sitä myöten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

3 vuoden kokemus kirjoitti:

No niin elikä itselläni on nyt lopullisesti tullut mittari täyteen nettideittailua ja siirryn takaisin muualle katselemaan. Olen noin kolmen vuoden ajan, itse olen 28- vuotias mies, koittanu tosissani etsiä aktiivisesti täältä netistä ihan tavallista suomalaista naista joka olisi oman tyylinen. Ensin ne perusfaktat pöytään eli itse olen ihan tavallinen kohtuullisesti koulutettu ok työssä käyvä mies (tulot reilut 30 tonnia vuodessa eli en ole rikas) ja peilin eteenkin kehtaan hyvin mennä ihan jo kuntoiluharrastusten puolesta, olen reilut 180 cm pitkä ja hiukan lihaksikaskin jos vertaan keskivertomiehiin. Tämä nyt vain ettei heti tarvitse kysellä miltä näytän yms. Baareista kyllä saan iltaisin juttuseuraa naisista jos haluan mutta muuten en siis ole baareista kiinnostunut yhtään kun eivät ole minun tyylisen ihmisen joka viikonloppuisia kohteita ja siksi koitin täältäkin löytää naista. Mutta alkutarinan jälkeen itse asiaan. Eli tässä tyypillistä faktaa mitä olen "kerännyt" hyvin mieleeni tämän palstan naisista tämän kolmen vuoden aikana.

-Osa ei kuvanvaihdon jälkeen ota mitään kontaktia eivätkä vastaa viesteihin vaikka kuinka asiallisesti kysyy että jos vaikka viitsii ilmoittaa ettei halua enää pitää mitään yhteyttä

-Jotkut naiset kirjoittelevat pidemmänkin aikaa ja sitten aletaan sopia jo treffejä ja haluavat kertomansa mukaan nähdä, mutta sitten naiselta alkaakin tulla viestiä edeltävällä viikolla että en tällä viikolla sitten ehdikään mutta ehkä ensi viikolla. Tämä ehkä sana kun on tullut niin kannattaa unohtaa koko nainen suosiolla, se on sen merkki että jokin mättää.

-Osa naisista, siis niistäkin ketkä ovat kirjoitelleet pitkään, esim. jo joitakin viikkoja ja vaikuttavat oikeasti ns. kunnollisilta ja sellaisilta jotka itseäni kiinnostavat, eivät syystä tai toisesta kykene sanomaan mitään miksi eivät enää halua kirjoitella ja tutustua lisää vaan vaipuvat hiljaisuuteen pitkän kirjoittelun jälkeen. Tämä on omasta mielestäni liki vittumaisinta mitä nainen voi näillä saiteilla tehdä miehelle joka on koko ajan ollut rehellinen toista kohtaan ja kirjoitellut pitkiäkin viestejä usein. Itse olen AINA ilmoittanu naiselle ja miksi jos en halua jostain syystä kirjoitella enempää, etenkään jos on tavannut jonkun jota on alkanut tapailla vaikkei siitä mitään enempää olisi seurannutkaan.

-Yhdistävä tekijä näissä naisissa ketkä lopettavat kaikkein helpoiten viestittelyn ilman mitään syytä tai viestiä on _alhainen koulutustaso_ Tämä perustuu siis OMIIN kokemuksiini. Eli jos naisen profiilissa lukee koulutustasona ammattikoulu tai peruskoulu on huomattavan todennäköistä että kyseiseltä naiselta puuttuu ns. kunnon käytöstavat myöskin samalla. Toisaalta alhainen koulutustaso näkyy myös kirjoitustyylissä, jännä juttu mutta totta. Eli rankkasin loppua kohden kaikki ammattikoulukoulutusmaininnan alla olevat heti pois johtuen todella huonoista kokemuksista. Olen kyllä tavannut pari todella mukavanoloista ja fiksua alemman koulutustason omaavaa naista eli tätä ei voi yleistää mutta näin kuitenkin ollut omalla kohdallani.

- Jos naisesta ei kuulu mitään kuvien vaihdon jälkeen tai muuten alkaa hiljenemään niin tyypillisiä selityksiä ovat mm. Mun nettiyhteyksissä on ollut häikkää, tietokoneeni on ollut rikki, kotikoneeni netti ei ole toiminut, on ollut paljon tekemistä vaikka totuus on että siellä samalla näyttöpäätteellä sitä on istuttu kuitenkin. Jotkut naiset ovat jopa niin tyhmiä että luulevat ettei sitä pystyisi näkemään kun ovat kirjautuneena sisään vaan tosissaan sanovat että en ole pariin päivään ehtinyt.

-Tositarkoituksella ilmoituksella liikkeellä olevat ovat harvoin tositarkoituksella vaan etsitään enemmän vain juttu ja hengailuseuraa eli noihin tositarkoituksella kannattaa suhtautua todellatodella varauksella. Myöskin nämä tositarkoituksella olevat alkavat nopeiten jänistää kun aletaan sopia jotain jatkonäkemisiä ja mahdollisia soitteluita.

-Yllättävän iso osa naisista jotka täällä netissä ovat ilmoituksillaan liikkeellä, valehtelevat yllättävän paljon kaikkea siitä mikä ei pidä paikkaansa. Tästä muutama esimerkki: kertoo kovin haluavansa lapsia mutta kun tavataan alkaa viimeistään toisella kerralla juttu et ne vaan rääkyy ja huutaa enkä luultavasti halua omia. Alkoholin käytöstä muutamalta naiselta: Käytän vähän = heti ekalla tapaamisella alkaa juttu et kohta mennään tyttöjen kanssa viikoksi lomalla ja juodaan viina kunnolla. Tykkään myös käydä karaokessa aina viikonloppuisin rellestämässä, tämäkin siis liki "raittiin" kuvan itsestään antaneesta naisesta.

-Moni nainen kenen vartalotyypissä lukee normaali, omaa käytännössä kunnon jenkkakahvat. Tällä ei ole itselleni merkitystä mutta tämäkin vain listattuna tähän jatkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu