Katla vs. Pinatubo

Katlan on kerrottu olevan aktivoitumassa.

Pinatubon purkaus 1990-luvulla aikaansai ilmaston tilapäisen viilenimesen, puolisen astetta maailmanlaajuisesti. Mitä kokoluokkaa Katla on tuohon verrattuna? Eroja tietenkin on, Pinatubo on tropiikissa, Katlan 400 m. jään alla.

Aiheuttiko Pinatubo alueellaan lentorajoituksia, vai heittikö se tuhkansa niin korkealle, ettei se lentotoimintaa häirinnyt? Ei muista.

Jäänee kuitenkin kauas Krakakausta (tjsp.)
2728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ilmeisesti kohta Katla poksahtaa, mutta ei se koskaan ole ollut Pinatubon kokoinen hirviö, luultavasti nykyistä Eyjafjallajökullia jonkinverran suurempi kuitenkin. Enemmän olisin huolissani Lakista, tai oikeammin sen kalderoista, Lakagígar, jotka saattavat riehaantua mukaan polkkaan tuimaan. ; )

Lakagígar on jo pahempi juttu, hyvinkin Pinatubon potentiaalia ja lisäksi armoton rikkihapon syöksijä, joka 18. vuosisadalla purkautuessaan tappoi neljänneksen Islannin väestöstä ja yli puolet karjasta myrkytyksiin ja nälkään.

Äänestä

Varsin perusteellista
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tulivuorenpurkauksen_vaikutukset_ilmastoon

Katla on vielä varsin hiljainen, vaimeita maanjärähdyksiä muutaman päivän välein.
Wednesday 26.05.2010 08:43:21 63.673 -19.128 2.1 km 0.7 99.0 7.1 km ENE of Goðabunga
(Aikaisemmin tiedoissa luki godabungan tilalla Katla, mutta kenties on rauhoittavampaa, kun Katlaa ei edes mainita)

MIelenkiintoinen on myös Askja
http://en.wikipedia.org/wiki/Askja
Siellä on viidenkymmenen neliökilometrin kokoinen caldera muistona aikaisemmasta räjähdyspurkauksesta.
Alueella on ollut aika paljon pieniä maanjäristyksiä nyt.
Thursday 27.05.2010 05:20:43 65.033 -16.566 4.4 km 0.4 99.0 1.9 km ESE of Dreki
Thursday 27.05.2010 05:18:03 65.037 -16.564 4.8 km 0.5 99.0 1.9 km E of Dreki
Thursday 27.05.2010 03:42:00 65.037 -16.585 6.5 km 0.4 99.0 0.9 km E of Dreki
Thursday 27.05.2010 02:49:00 65.035 -16.560 3.9 km 0.5 99.0 2.1 km E of Dreki
Tuesday 25.05.2010 19:36:52 65.036 -16.565 4.7 km 0.4 99.0 1.9 km E of Dreki

Lähellä on myös Bardarbunga jäätikön alla, jossa myös järisee
Wednesday 26.05.2010 21:53:42 64.668 -17.452 13.6 km 0.9 99.0 4.7 km NE of Bárðarbunga
Wednesday 26.05.2010 21:46:06 64.672 -17.447 11.7 km 1.4 99.0 5.2 km NE of Bárðarbunga
Wednesday 26.05.2010 21:01:19 64.662 -17.439 17.2 km 1.2 99.0 4.9 km ENE of Bárðarbunga
Tuesday 25.05.2010 19:27:56 64.659 -17.467 11.2 km 1.6 99.0 3.6 km NE of Bárðarbunga


Eilen oli mielenkiintoinen järähtelysarja Raufalholshellirissä
(Kuvahakuna Raufarhólshellir, niin tulee mielenkiintoisia luolakuvia)
Tusinan verran järähtelyjä kahdeksassa kilometrissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EsaL74 kirjoitti:

Katlan on kerrottu olevan aktivoitumassa.

Pinatubon purkaus 1990-luvulla aikaansai ilmaston tilapäisen viilenimesen, puolisen astetta maailmanlaajuisesti. Mitä kokoluokkaa Katla on tuohon verrattuna? Eroja tietenkin on, Pinatubo on tropiikissa, Katlan 400 m. jään alla.

Aiheuttiko Pinatubo alueellaan lentorajoituksia, vai heittikö se tuhkansa niin korkealle, ettei se lentotoimintaa häirinnyt? Ei muista.

Jäänee kuitenkin kauas Krakakausta (tjsp.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu