velliä?

elisbet257

vauva 5kk pelkällä rintamaidolla.
Nyt viikko sitten aloitimme kiinteän ruuan.
Ensi maistiaiset oli persikkasoseesta, sitä 4pvää, ensin vähän ja päivä kerralllaA enemmän.
Sitten perunaporkkanaa.

voiko velliä antaa ja mitä velliä kannattais? esim illalla ennen nukkumaanmenoa?

kiitos asiallisista vastauksista

10

888

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdjflsjdlfjsldjfs

      itselläni on tosiaan 6,5 kk vanha tyttö ja olemme kolmisen viikkoa syöneet kiinteitä, sitä ennen pelkkää tissiä. Mietin myös aikaisemmin tuota vellin syöttämistä mutta jotenkin olen saanut monilta sellaisen kuvan että sen syöminen on vähän "turhaa". Babyidea-sivuilla oli tälläinen kirjoitus velleistä;

      Nykysuosituksen mukaan vauva ei vellejä tarvitse, vaan hänelle annetaan maito maitona ja puuro puurona. Teollisesti valmistetut lastenvellit ovat pääasiassa maustettua korviketta. Imetetylle lapselle annettuna ne saattavat viedä tilaa äidinmaidolta, ja siten vähentää vauvan rinnanimemishaluja. Ruokajuomaksi voi tarjota vettä. Kun vauva saa jo kiinteitä ruokia, vettä ei tarvitse keittää. Kylmä vesijohtovesi käy usein sellaisenaan. Veden antamisen tarkoituksena on usein se, että vauva saa sillä huuhdottua kiinteän ruuan pois suustaan sekä se, että hän tottuu veden makuun. Mikäli vauvalle haluaa tarjota ruokajuomaksi maitoa, voi äiti joko lypsää maitoa mukiin tai imettää uudelleen heti ruuan jälkeen, jos vauva vain suostuu rinnalle.

      Ilta- ja aamupuurot voi hyvin keittää veteen. Jos puuroa haluaa vähän löysentää, sen voi tehdä lypsetyllä äidinmaidolla. Kannattaa muistaa, että äidinmaito sisältää ruokaa hajoittavia entsyymejä, jotka aloittavat toimintansa heti rinnasta poistuttuaan. Mikäli äidinmaidolla löysennettyä puuroa ei syödä heti, se voi muuttua velliksi, joka onkin vaikea lusikoida vauvan suuhun :)

      • ap

        kiitos:) . mutta neuvolassa sanottiin et viel ei kannata viljaa antaa..nii siks en oo puuroa ajatellu vielä.

        niin ajattelin et jos riisi tai maissi velliä antaisin? vaikka ennen nukkumaanmenoa?
        vai miten se kannattais, aamuisin vai iltaisin?? siltä kannalta et jos illalla antaa ja tuleekin vatsa kipeäksi, niin ei saa vauva kunnon yö unia. et kannattaako riskeerata, nyt kyl vauva toki herää öisin rinnalle, mutta vatsakivut yöllä eri juttu.

        eihä mun pakkko oo mitää vellejä antaa, oma maito riittää viel hyvin.
        mut mies haluaisi osallistua syöttämiseen ja nukuttamiseen, nii ajattelin et halutessaan sillontällön mies syöttää vellit illalla ja nukuttaa siinä samalla :)

      • kdösfksölkdfö
        ap kirjoitti:

        oleellista varmaan on se, että se tosiaan on vain maustettua korviketta eli jos sulla maitoa tulee niin varmaan turhaa antaa sitä. ja kun maito ei enää riitä niin sitten kiinteitä. ja kyllä se mies varmaan ehtii syöttämään sitä vauvaa myöhemminkin ihan tarpeeksi =). sähän voit lypsää omaa maitoa, jota mies voi antaa pullosta tai jos olet joskus pois kotoa niin mies voi antaa korviketta. enkä oikein osaa noista vatsakivuista sanoa kun ei olla sitä velliä annettu.

      • jieudhuwe
        ap kirjoitti:

        kiitos:) . mutta neuvolassa sanottiin et viel ei kannata viljaa antaa..nii siks en oo puuroa ajatellu vielä.

        niin ajattelin et jos riisi tai maissi velliä antaisin? vaikka ennen nukkumaanmenoa?
        vai miten se kannattais, aamuisin vai iltaisin?? siltä kannalta et jos illalla antaa ja tuleekin vatsa kipeäksi, niin ei saa vauva kunnon yö unia. et kannattaako riskeerata, nyt kyl vauva toki herää öisin rinnalle, mutta vatsakivut yöllä eri juttu.

        eihä mun pakkko oo mitää vellejä antaa, oma maito riittää viel hyvin.
        mut mies haluaisi osallistua syöttämiseen ja nukuttamiseen, nii ajattelin et halutessaan sillontällön mies syöttää vellit illalla ja nukuttaa siinä samalla :)

        antanut peruna-porkkanavelliä (ensivelli) maidon lisäksi. Aluksi laitoin sitä hieman maidon sekaan (aamupäivästä ettei menisi yö huutaen, jos vatsaan käy) sitten syötin velliä lusikalla ja kun näytti, että vauvan vatsa velliä kestää niin annoin pullosta paljaaltaan. Toisista vellit on turhia, mutta jokainenhan sitä itse päättää mitä lapselleen syöttää.

      • vellionhyvää
        jieudhuwe kirjoitti:

        En ymmärrä ollenkaan missä vaiheessa vellit ovat muuttuneet "turhiksi". Niitä on kautta aikojen syötetty lapsille muutaman kuukauden ikäisistä alkaen. Ja ihan tervettä jälkikasvua on saatu aikaan.
        Erityisesti pidin viestisi viimeisestä sanoista, joiden osalta olen täysin samaa mieltä.

      • sdfköskdföksdkf
        vellionhyvää kirjoitti:

        ehkä ne vellit on aina olleet turhia tavallaan, koska jos maitoa tulee niin miksi antaa maustettua korviketta, joka vie tilaa äidinmaidolta. mielestäni se on ihan hyvä selitys kuten babyideankin sivuilla sanotaan. en epäile etteikö tervettä jälkikasvua tulisi vellilläkin, minäkin tunnen monta tervettä vellinsyöjää=).

      • vellionhyvää
        sdfköskdföksdkf kirjoitti:

        ehkä ne vellit on aina olleet turhia tavallaan, koska jos maitoa tulee niin miksi antaa maustettua korviketta, joka vie tilaa äidinmaidolta. mielestäni se on ihan hyvä selitys kuten babyideankin sivuilla sanotaan. en epäile etteikö tervettä jälkikasvua tulisi vellilläkin, minäkin tunnen monta tervettä vellinsyöjää=).

        Mitä pidempään tenavaa ruokkii pelkällä rintamaidolla, sen hankalampaa monipuoliseen ruokavalioon siirtyminen on. Piste. Aiemmin lapset vierotettiin keskimäärin 6 kk:n ikäisinä ja ainakin oma lapseni, korvikkeella kasvanut, söi jo tuon ikäisenä sekä velliä, että sen ikäiselle sopivaa kiinteää ruokaa.
        Lapsi ei ole ikinä kärsinyt ruoka-aineallergioista, korvasairauksista tai muista tämän ajan superhoivattujen lasten riesoista.
        Äidinmaito on nostettu tarpeettoman korkealle jalustalle, jolta ammutaan iloisesti alas kaikki ne, joilla erilaisista syistä oma meijeri ei lähde käyntiin.

      • jdflajsdljfl

        minä täysimetin lastani 6 kk ja nyt hän on 3 viikkoa ihan reippaasti ilman allergioita maistellut useita ruokia. etkä kyllä voi tosissasi väittää, että joku muu olisi parempaa vauvalle kuin rintamaito. enkä nyt halua ampua ketään joka ei ole pystynyt imettämään mutta näin se vain on. en minäkään kiusallani tuota paljon maitoa. ja eikö se ole niin, että mitä lähempänä 6 kk:n ikää lapsi aloittaa kiinteiden syömisen, niin sitä pienempi riski on enää allergisoitua. olen aika nopeaan tahtiin antanut uutta ruokaa maistettavaksi, vain n. 2 päivää hän on syönyt samaa ja sitten uutta ruokaa kokeiluun. eli jos pienempänä aloittaa kiinteät niin helposti tulee annettua viikkokin samaa. tästä voi siis päätellä, että aikaisin kiinteät aloittaneet eivät paljon "saa etumatkaa". kannattaa siis myös täysimettää niin kauan kuin lapsi hyvin maidolla kasvaa.

      • ap..................
        jdflajsdljfl kirjoitti:

        ei vauvalle vellit kelvannu.. mut mies syöttää pullosta välillä pumpattuu rintamaitoa:)

        kiitti vastauksista!:)

      • riikka....
        ap.................. kirjoitti:

        ei vauvalle vellit kelvannu.. mut mies syöttää pullosta välillä pumpattuu rintamaitoa:)

        kiitti vastauksista!:)

        meidän poika sai ensimmäiset kiinteät 3,5kk paikkeilla. sitä ennen täysimetyksellä. eri makuja maisteltiin jo heti alusta vähän kaikkia sekaisin ja eikä vatsa oireillut mitenkään. velliä iltaisin ja aamuisin ja tissiä sitte muuten... tällä hetkellä sunnuntaina tulee 4kk täyteen ja päivässä menee melkeen purkillinen soseita, purkillinen velliä ja muuten tissiä. enkä voi kyllä sanoa että mistää olisi mitään oireillut ja tissi kelpaa edelleen mieluiten ettei voi sanoa että olisi ruvennut hylkimään. hyvillä mielillä velliä iltaisin ni nukkuukin paremmin. meillä kun syötiin 2-3h välein yöllä ennen velliä... viime yönä nukkui 6h putkeen ennen ensimmäistä tissitystä :) että kyllä minä ainakin suosittelen sitä velliä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2670
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      93
      1987
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1518
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      1048
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      68
      946
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe