Sähkö

"Crocsit pelastivat 3-vuotiaan hengen
03.06.2010 18:12, päivitetty 03.06. 18:23

Muoviset Crocs-jalkineet pelastivat kolmevuotiaan hengen.

Harley Sutton-Dormerin oli äitinsä kanssa viime perjantaina uimahallin pukuhuoneessa kotikaupungissaan Essexissä, ja poimi siellä lattialta hiustenkuivaajan. Laitteeseen koskeminen aiheutti lapselle voimakkaan sähköiskun.

Sähkö eteni pojan käsivartta pitkin vartaloon ja jatkoi tietään kohti jalkapohjia. Asiasta kertoo brittiläinen Telegrap.

- Kirkkaan sininen sähkövana kulki hänen lävitseen. Se oli kauheaa. Jän huusi tuskasta ja tärisi, Harleyn äiti Danielle kertoo.

Sähköisku ei kuitenkaan päässyt tunkeutumaan pojan jalkojen läpi maahan saakka, sillä Harleyn jalassa olevat Crocsit pysäyttivät sen etenemisen.

- Ensihoitajan mukaan oli Harleyllä oli todella hyvä tuuri siinä, että hänellä sattui olemaan jalassa muoviset Crocsit. Ne todennäköisesti pelastivat hänet vakavalta loukkaantumiselta, äiti arvelee.

Pojan yllä olleet t-paita ja pusero hiiltyivät pahasti. Kohtaan, josta sähkö poistui kehosta, jäi kolikon kokoinen polttojälki.

Sähköiskun aiheuttanut hiustenkuivaaja on poistettu liikuntakeskuksen pukuhuoneesta, ja tapausta tutkitaan. Keskuksen henkilökunnan mukaan hiustenkuivaaja oli toiminut samana päivänä moitteettomasti.
IS"


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2179969

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirchhoffin_piirilait
5253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

siinä ei mitään sinisiä sähkövanoja tuu.

Äänestä

"Sähköisku ei kuitenkaan päässyt tunkeutumaan pojan jalkojen läpi maahan saakka, sillä Harleyn jalassa olevat Crocsit pysäyttivät sen etenemisen."

.. kulki jos ei niitten jalkineitten läpi?

Äänestä
  • kävi tietenkin kävi jaloissa kääntymässä ja haihtui päästä taivaan tuuliin.

    Äänestä

  • ..........

    Äänestä

  • jeesuksen perkele kirjoitti:

    ..........

    melkosta huuhaata

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on ihmeellistä? kirjoitti:

"Crocsit pelastivat 3-vuotiaan hengen
03.06.2010 18:12, päivitetty 03.06. 18:23

Muoviset Crocs-jalkineet pelastivat kolmevuotiaan hengen.

Harley Sutton-Dormerin oli äitinsä kanssa viime perjantaina uimahallin pukuhuoneessa kotikaupungissaan Essexissä, ja poimi siellä lattialta hiustenkuivaajan. Laitteeseen koskeminen aiheutti lapselle voimakkaan sähköiskun.

Sähkö eteni pojan käsivartta pitkin vartaloon ja jatkoi tietään kohti jalkapohjia. Asiasta kertoo brittiläinen Telegrap.

- Kirkkaan sininen sähkövana kulki hänen lävitseen. Se oli kauheaa. Jän huusi tuskasta ja tärisi, Harleyn äiti Danielle kertoo.

Sähköisku ei kuitenkaan päässyt tunkeutumaan pojan jalkojen läpi maahan saakka, sillä Harleyn jalassa olevat Crocsit pysäyttivät sen etenemisen.

- Ensihoitajan mukaan oli Harleyllä oli todella hyvä tuuri siinä, että hänellä sattui olemaan jalassa muoviset Crocsit. Ne todennäköisesti pelastivat hänet vakavalta loukkaantumiselta, äiti arvelee.

Pojan yllä olleet t-paita ja pusero hiiltyivät pahasti. Kohtaan, josta sähkö poistui kehosta, jäi kolikon kokoinen polttojälki.

Sähköiskun aiheuttanut hiustenkuivaaja on poistettu liikuntakeskuksen pukuhuoneesta, ja tapausta tutkitaan. Keskuksen henkilökunnan mukaan hiustenkuivaaja oli toiminut samana päivänä moitteettomasti.
IS"


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2179969

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirchhoffin_piirilait

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu