Voiko atm-statuksesta koskaan päästä eroon?

Väitetään, että atm:llä on mahdollisuus nousta ylemmälle tasolle, mutta onko se itse asiassa mahdollista. Tavallaan on mutta toisaalta kenties ei. Olennaista on, että se ajanjakso, jonka kuluessa muutoksen on tapahduttava, on aika lyhyt. Tarkoitan sitä, että jos mies ei pääse atm-statuksestaan eroon suunnilleen ennen 25-vuotispäiväänsä, hän on atm pysyvästi. Sitä ennen olisi jotain tapahduttava, sillä olematon suosio nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa todistaa miehen atm-tapaukseksi. Tämä johtuu siitä, että nimenomaan nuoruudessa parinvalinta määräytyy olennaisimmin seksuaalisen kiinnostuksen perusteella, ja silloin ratkeaa se, kuka on seksuaalisesti kiinnostava ja kuka ei. Myöhemmin perusteet muuttuvat. Ensinnäkin valinnanvara vähenee, joten voidaan epäillä, että monet myöhemmällä iällä pariutuvat pääsevät suhteeseen vain siksi, ettei parempiakaan enää ole tarjolla. Toiseksi joku voi ikääntyessään saada rahaa ja valtaa, jotka vetävät naisia puoleensa, mutta silloinkaan ei kyse ole mistään ruumiillisesta vetovoimasta. Sitten voi ajatella niinkin, että ihminen on oikeastaan tarkoitettu elämään vain n. 40 vuotta - kaikki siitä eteenpäin on usein lääketieteen kehityksen suomaa jatkoaikaa - joten sikälikin sen, kuka on kelvollinen jatkamaan sukua, olisi ratkettava viimeistään pian 20:n ikävuoden jälkeen.
9361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ihan siitä kehittyykö mies vai ei ja tuurista. Jos vielä yli kolmekymppisenä toistelee samoja ATM-kliseitä eikä omaa mitään kunnianhimoa niin huonolta näyttää. Semmoisiakin miehiä olen nähnyt. Tehokaskaan mies ei toisaalta pariudu aavekaupungissa.

Suunnittelen nyt itse vakavasti ulkomaille lähtöä joka varmasti vaikuttaa tilanteeseen, eikä vähiten sisäisesti.

Äänestä

Mikään taikavoimahan ei ainakaan estä ihmistä kehittämästä itseään siihen suuntaan, että pystyisi vetämään puoleensa muita, ellei sitten kärsi jostain korjaamattomasta vammasta. Ujoushan ei ole korjaamaton.

Toisekseen markkina-arvoteoria ei ota yhtään mitään kantaa siihen, mikä tekee ATM:ksi tai YTM:ksi, joten ei ole mitään syytä pitää "ruumiillista vetovoimaa" jotenkin tärkeämpänä markkina-arvopiirteenä kuin rikkauksia ja luksusautoa. Lihava mutta upporikas pörssiyhtiön toimitusjohtaja on YTM, vaikka 15-vuotiaana olisikin hävinnyt katkerasti yläasteen tupakkinurkan kaksitahtibensanhajuisille pilottitakki- ja suomileijonakorupojille.

Ongelma tietysti on se, jääkö matalan markkina-arvon miehet nuoruutensa tappioiden lumoihin, vai yrittääkö tehdä asialle jotain. Luulen, että pysyvästi atmiutuneita miehiä on aika vähän, ja monista tulisi pienellä vaivalla ja yrittämisellä vähintäänkin tavallinen keskivertomies, joka kyllä löytää omaan makuun tarpeeksi fiksun ja nätin naisen itselleen. Olen nähnyt näin käyvän (paitsi tietysti juuri omalla kohdallani).

Äänestä
  • Niin, kyllähän MAT:n mukainen atm voi muuttua. Se on kiistatta selvää. Muuttumaton alempitasoisuus pitäisi selittää jollain muulla teorialla. Sellaisenkin voisi tietysti kehittää. Omalla kohdallani minun on kuitenkin aika vaikea uskoa sitä ajatusta, että tasolleni olisi tapahtunut jotain perustavanlaatuisesti käänteentekevää. MAT:n kriteerien perusteella olin kauan yksiselitteinen atm (ei minkäänlaisia naiskontakteja pitkälle aikuisikään), mutta samojen kriteerien mukaan nykyisin jotain aivan muuta. Tilanne on kuitenkin se, ettei minussa ole muuttunut yhtään mikään (näin sanon paitsi minä itse, myös kaikki minua tuntevat). En ole tietoisesti kehittänyt itseäni minkään vertaa pärjätäkseni naismaailmassa paremmin, en karsinut ujoutta (jos se siitä ylipäänsäkään on kiikastanut), en vahvistanut itseäni fyysisesti, en rikastunut tai päässyt hyvään asemaan enkä mitään muutakaan. Tietysti jotain on täytynyt tapahtua, mutta se muutos ei ole sellainen, mikä olisi tapahtunut omasta aloitteestani. Ainoa seikka, mistä muutos voinee johtua, on se, että työni takia näyttäydyn lähipiirilleni nykyisin aika lailla erilaisena kuin nuorempana. Työtehtävissä minun on pakko olla paljon äänessä, enkä ole huono suustani jos vain avaan sen, mutta eivät puhetaitoni ole mihinkään parantuneet, puheen määrä ainoastaan. Niinpä koko muutos ja nousuni atm-kategoriasta ylöspäin on minusta niin pinnallinen ja näennäinen, että mieluummin katsoisin ihmisessä olevan jonkin perusolemukseen liittyvän tekijän, jonka mukaan mies on pohjimmiltaan aina joko atm, ktm tai ytm, vaikka tilapäiset tilannetekijät muuta osoittaisivatkin. MAT:n mukaista sellainen ajattelu ei tosiaankaan ole. Olisinko sitten jonkin muun teorian perusteella atm, jolla nykyisin on hyvää onnea, vai ytm, joka on nuorena jättänyt mahdollisuutensa käyttämättä, jääköön tässä yhteydessä pohtimatta.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Niin, kyllähän MAT:n mukainen atm voi muuttua. Se on kiistatta selvää. Muuttumaton alempitasoisuus pitäisi selittää jollain muulla teorialla. Sellaisenkin voisi tietysti kehittää. Omalla kohdallani minun on kuitenkin aika vaikea uskoa sitä ajatusta, että tasolleni olisi tapahtunut jotain perustavanlaatuisesti käänteentekevää. MAT:n kriteerien perusteella olin kauan yksiselitteinen atm (ei minkäänlaisia naiskontakteja pitkälle aikuisikään), mutta samojen kriteerien mukaan nykyisin jotain aivan muuta. Tilanne on kuitenkin se, ettei minussa ole muuttunut yhtään mikään (näin sanon paitsi minä itse, myös kaikki minua tuntevat). En ole tietoisesti kehittänyt itseäni minkään vertaa pärjätäkseni naismaailmassa paremmin, en karsinut ujoutta (jos se siitä ylipäänsäkään on kiikastanut), en vahvistanut itseäni fyysisesti, en rikastunut tai päässyt hyvään asemaan enkä mitään muutakaan. Tietysti jotain on täytynyt tapahtua, mutta se muutos ei ole sellainen, mikä olisi tapahtunut omasta aloitteestani. Ainoa seikka, mistä muutos voinee johtua, on se, että työni takia näyttäydyn lähipiirilleni nykyisin aika lailla erilaisena kuin nuorempana. Työtehtävissä minun on pakko olla paljon äänessä, enkä ole huono suustani jos vain avaan sen, mutta eivät puhetaitoni ole mihinkään parantuneet, puheen määrä ainoastaan. Niinpä koko muutos ja nousuni atm-kategoriasta ylöspäin on minusta niin pinnallinen ja näennäinen, että mieluummin katsoisin ihmisessä olevan jonkin perusolemukseen liittyvän tekijän, jonka mukaan mies on pohjimmiltaan aina joko atm, ktm tai ytm, vaikka tilapäiset tilannetekijät muuta osoittaisivatkin. MAT:n mukaista sellainen ajattelu ei tosiaankaan ole. Olisinko sitten jonkin muun teorian perusteella atm, jolla nykyisin on hyvää onnea, vai ytm, joka on nuorena jättänyt mahdollisuutensa käyttämättä, jääköön tässä yhteydessä pohtimatta.

    Kannattaa pitää mielessä myös se, että markkina-arvoteoria ei kuvaa yksilöitä, vaan massoja. On hieman vaarallista puhua yksilöistä ATMeina ja yksilöiden piirteistä, joilla ATMius selitetään - näin vain tehdään Sinkut-palstalla, koska harvoja kiinnostaa tilastot, mutta sitäkin useampia se, missä asemassa itse on ja miten löytäisi itselleen kumppanin. Markkina-arvopuheeseen tottuneet ja muut insinöörihenkiset sitten käyttävät "ATM-kieltä" siihen siinä missä muut puhuvat itsetunnoista.

    Sinussa ei ole ehkä (muka?) mikään muuttunut, mutta sinulle on tullut ikää, arvostat naisissa ehkä eri asioita aivan samoin kuin naiset ehkä (?) arvostavat miehissä eri asioita, ja sinun suhteellinen asemasi muihin miehiin nähden on muuttunut - osa miehistä on jäänyt katuojan pohjalle ja sossun eläteiksi - samat miehet, jotka aiemmin ovat saattaneet olla jännittäviä, ja pitää toimeentulevan miehen kulisseja yllä ennen lopullista kaatumista alkoholismiin tai muuhun.

    Äänestä

  • UPDATE_7824750 kirjoitti:

    Nimittäin tuo suhteellinen asema. Itse asiassa olen sitä itsekin pohtinut. Jossain vaiheessa varmasti tapahtui niin, että muut miehet ympärillä olivat menneet riittävästi alamäkeä ja nimenomaan ne, jotka vielä olivat vapaana. Tarjolla olevista ikätovereistani aloin varmaankin olla aivan ylintä kastia. Toki kaikki ihmiset koko ajan jonkun verran muuttuvat ja niin varmasti minäkin - mutta siis nimenomaan yrittämättä muuttua - ja jos olen edes vähän muuttunut parempaan suuntaan, se vähä muuttuu suuremmaksi välimatkaksi muihin, jos muut puolestaan liukuvat saman verran alaspäin.

    Äänestä

osa miehistä kehittyy myöhemmin, joten teini-iän olematon naismenestys voi hyvinkin muuttua menestykseksi kun vähän miehistyy, saa massaa, itsevarmuutta ja kokemusta.

Äänestä
  • Monet jotka ovat teininä sankareita ovatkin aikuisena luusereita ja varhaisessa haudassa.

    Tätä eivät monet pessimistit jotka vetoavat yläasteikäisten meininkiin ota huomioon.

    Äänestä

  • Mies1985 kirjoitti:

    Monet jotka ovat teininä sankareita ovatkin aikuisena luusereita ja varhaisessa haudassa.

    Tätä eivät monet pessimistit jotka vetoavat yläasteikäisten meininkiin ota huomioon.

    Noinkin voi asiat mennä miehellä. Moni taas tsemppaa ja tekee duunia itsensä kanssa eikä anna "otteensa luisua" elämäntapa atmiksi. Yhtä helppoa on kuin katsoa poispäin, on helppoa tyytyä tilaan jossa on ei-kiinnostava, ja ei ota vastuuta itsestään.
    Ne ktm miehet ovat aikanaan ottaneet vastuun, ja kehittyneet tavoiltaan naisten mieluisiksi. Työ tässä on vain atmilla kovempi ja laajempi koska rajapinta naisien kanssa puuttuu, taikka se on hyvin vaillinainen. Eli kokemusta tarvitaan ihan alku askeleista lähtien ja se on rakennettava pienistä paloista kokonaisuutta silmällä pitäen. Ajatus yteemäisestä naisen kaadosta ei johda pitkälle, on edettävä pienin askelin.
    Esim. muoti releet ei auta jos ei suutansa saa auki naisen seurassa-mielenkiintoisuudesta puhumattakaan. Yksi asia kerrallaa johtaa toiseen ja homma etenee.

    Oman ikäryhmän KT, Yt miehet onkin sitten varattu kuten tiedetään, loput pultsareita, linnassa, muuten poissa parisuhdemarkkinoilta. Luonnollista että jokunen kelvollinen on markkinoilta "piilossa" kunhan toisi itsensä mielenkiintoisesti esille. Toki moni atmi käy ravintoloissa, tunnetusti korkein odotuksin, mutta heikoin tuloksin. Mutta johtuuko tämä harjoituksen puutteesta vai harjoituksen väärästä opista?

    Onkin helppoa olla normaali mies kun ikää tulee. Nuoruuden looserista voi kehkeytyä aivan varmasti kelpo mies. Työtä ja kokemusta elämässä se kysyy. Joku päivä vaan huomaa että jes, naisethan onkin kivoja ja niiden kanssahan on kiva jutella ja niin monella on niin kauniit simmutkin ;)

    Toki avo-Mesen kyytiin on kivempi deitti nainen ottaa kuin fillarinsa tarakalle. On helpompaa olla raamikas motoristimies kuin hintelä maailman väärinymmärtämä runopoika. Itseensä keskittyvän poikamiehen on helppoa sijoittaa rahansa miten tahtoo. Mikäli ymmärtää että baari-elämä ottaa enemmän kuin antaa, kalliin kännin sijasta voi säästää rahaa myöhempää tarkoitusta varten: MA:n kohentamiseen ulkoisia puitteita kohentamalla. Toki se pääkoppakin pitäs tuulettaa oikeaan suuntaan.

    "että monet myöhemmällä iällä pariutuvat pääsevät suhteeseen vain siksi, ettei parempiakaan enää ole tarjolla"

    Uskoisin että kun miehille tulee tarpeeksi ikää niin tämä "luokitus" alkaa muuttua vähemmän merkitseväksi. Enemmän harmaan eri sävyiksi eikä niin musta/valkoiseksi asetelmaksi. Jotenkin teinimäistä kuitenkin, vaikka monet asiat saavat luontaisen selityksen sitä kautta.
    Uskon että vanhetessaan sinkku miehen tulee pystyä nostamaan statustaan kuin parisuhteen näivettämien miesten.

    Menestys parisuhdemarkkinoilla on suhteellista. Vääristymän aiheuttaa vaatimustasot vs. olemassa olevien miesten taso.

    Absoluuttista täydellisyyttä vaativat naiset pyörivät nettideiteissä vuosia, ehkä se onkin kivaa Salkkarit-tyylistä loputtoman unelman metsästystä, unelmien miestä etsitään jota ei edes itse tiedetä millainen hän sitten on. Parin siiderin nainen menee yksin baarista kotiin, monien naamapakkien antajana. Kuitenkin täydellinen on oltava. Naiselle täydellinen.

    Tuo ap:n mainitsema 25vee on kuitenkin aika vähän ikänä miehelle. Toki parasta aikaa hakeutua jonkunlaiseen parisuhteeseen, ja tämän jälkeen kokemuksen vähyys alkaa rokottaa väistämättä menestymistä parisuhdemarkkinoilla.

    Ihmiset kyllä muuttuvat vanhetessan. Toiset parempaan suuntaan, monet huonompaan. Harvat junnaavat paikallaan.
    Sanoisin että tuskallisimman atmius etapin 20- abaut 27vee jälkeen kun pystyy kehittymään kokonaisuutena, on miehellä paljon parempi tilanne edessään. MA:n näkee jo mahdollisuutena ei esteenä.

    Äänestä

  • ?poikamies kirjoitti:

    Pitää kuitenkin muistaa että rumalla naisella ei ATM:kään tee mitään. Meilläkin on töissä ties mitä pömppömahaisia, akateemisia noin 30-vuotiaita ämmiä. No thanks!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ent.&nyk. atm kirjoitti:

Väitetään, että atm:llä on mahdollisuus nousta ylemmälle tasolle, mutta onko se itse asiassa mahdollista. Tavallaan on mutta toisaalta kenties ei. Olennaista on, että se ajanjakso, jonka kuluessa muutoksen on tapahduttava, on aika lyhyt. Tarkoitan sitä, että jos mies ei pääse atm-statuksestaan eroon suunnilleen ennen 25-vuotispäiväänsä, hän on atm pysyvästi. Sitä ennen olisi jotain tapahduttava, sillä olematon suosio nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa todistaa miehen atm-tapaukseksi. Tämä johtuu siitä, että nimenomaan nuoruudessa parinvalinta määräytyy olennaisimmin seksuaalisen kiinnostuksen perusteella, ja silloin ratkeaa se, kuka on seksuaalisesti kiinnostava ja kuka ei. Myöhemmin perusteet muuttuvat. Ensinnäkin valinnanvara vähenee, joten voidaan epäillä, että monet myöhemmällä iällä pariutuvat pääsevät suhteeseen vain siksi, ettei parempiakaan enää ole tarjolla. Toiseksi joku voi ikääntyessään saada rahaa ja valtaa, jotka vetävät naisia puoleensa, mutta silloinkaan ei kyse ole mistään ruumiillisesta vetovoimasta. Sitten voi ajatella niinkin, että ihminen on oikeastaan tarkoitettu elämään vain n. 40 vuotta - kaikki siitä eteenpäin on usein lääketieteen kehityksen suomaa jatkoaikaa - joten sikälikin sen, kuka on kelvollinen jatkamaan sukua, olisi ratkettava viimeistään pian 20:n ikävuoden jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu