8kk

Meillä on 8kk ikäinen poika, joka on ollut lähes kaksi kk ns. totaalikieltäytyjä äidinmaidonkorvikkeelle. Jos teen esim puuron nannniin, se jää syömättä (veteen tehtynä kelpaa kyllä). 6kk neuvolassa en saanut asiaan minkäänlaista vastakaikua... Olen nyt siis ajatellut kalsiumin saannin turvaamiseksi, että alkaisin antamaan hapanmaitotuotteita, luomujugurttia ja -viiliä. Eilisen 1dl kokeilun perusteella ainakin maistuu, eikä mitään ihoreaktioo yms tullut. Mitä mieltä olette...?
7907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siis saako rintamaitoo? Vai mitä juo. Tuonikäisen pääasiallinen ruokahan on vielä maito... Jos saa rintamaitoo, ei tarvi mitään korvikkeita. Eikä myöskään mitään muitakaan maitotuotteita. Veteen tehty puuro on ok.

Äänestä
  • Ei saa rintamaitoa, vaan on korvikkeella ollut pari viikkoisesta. Neuvolassa sanoivat että maitoa tarvitsis mennä 6dl/vrk.

    Äänestä

  • Ensinnäkin, on ihan sama saako lapsi rintamaitoa vai vastiketta. Piste. Ja 8 kk:n ikäinen lapsi, jonka jo pitäisi liikkua aika tavalla, tarvitsee muutakin ruokaa. Soseita, puuroa, velliä, erilaista "sormiruokaa", mutta mahdollisimman pitkälle sitä samaa, mitä muu perhe syö. Aloittaja on tehnyt ihan oikein viili-/jugurttikokeilun osalta. Olen ihan samaa mieltä kalsiumin turvaamisesta, toki sitä saa maidon lisäksi muustakin, mutta jos maitotuotteet maistuvat, siitä vaan.

    Äänestä

  • Ihan oikein kirjoitti:

    Ensinnäkin, on ihan sama saako lapsi rintamaitoa vai vastiketta. Piste. Ja 8 kk:n ikäinen lapsi, jonka jo pitäisi liikkua aika tavalla, tarvitsee muutakin ruokaa. Soseita, puuroa, velliä, erilaista "sormiruokaa", mutta mahdollisimman pitkälle sitä samaa, mitä muu perhe syö. Aloittaja on tehnyt ihan oikein viili-/jugurttikokeilun osalta. Olen ihan samaa mieltä kalsiumin turvaamisesta, toki sitä saa maidon lisäksi muustakin, mutta jos maitotuotteet maistuvat, siitä vaan.

    Kiitsa rohkaisusta, hyvin täällä on maistunutkin, purkki viiliä hotkaistaan välipalalla ilman mitään houkutteita, ja ennen kaikkea, ilman mitään oireita=)

    Äänestä

Itse olen sitä mieltä, että jos vatsavaivoja tai muitakaan vaivoja ei noista hapanmaitovalmisteista tule niin anna palaa vaan. Jostain se kalsium on saatava ja tuntuu paremmalta (ainakin minun mielestäni), että se kalsium tulisi ruuan mukana kuin "pilleristä".

Vaikka oma tyttöni (myös 8 kk) on vielä rintamaidolla niin en silti usko hänen saavan syömästään määrästä tarpeeksi kalsiumia. Meillä on sitten kytätty vauvanruokahyllyllä ruokia, joiden ravintoainelistassa lukee kalsium. Tuo totaalikieltäytyminen, mitä teillä esiintyy, ei kyllä taida tällä minun reseptilläni korjaantua, taitaa olla nuo määrät liian pieniä. Mielestäni ratkaisusi on hyvä.

Äänestä
  • on huono,ei sitä huvin vuoksi ole suosituksia keksitty vaan ihan syystä.Kyllä tälläiset asiat kuuluisi neuvolasta kysyä,uudemman kerran jos eka kerran ei vastausta saanu.

    Äänestä

  • taas ratkaisu kirjoitti:

    on huono,ei sitä huvin vuoksi ole suosituksia keksitty vaan ihan syystä.Kyllä tälläiset asiat kuuluisi neuvolasta kysyä,uudemman kerran jos eka kerran ei vastausta saanu.

    Lapsi saa riittävästi kalsiumia jos maitotuotteita saa 500ml/vrk. Tämä on keskussairaalan lastenlääkärin ohje ja virallinen suositus. Hapanmaitotuotteita taas suositellaan aloitettaviksi 9-10kk iästä lähtien. Jos lapsi saa tuota 500milliä vähemmän maitoa,niin mietiityttää että mitä ihmettä sitten annatte nesteeksi, kun vettä ei suositella annettavaksi alle vuoden ikäiselle? Eihän lapsi saa edes tarpeeksi nestettä sitten. Samaa mieltä siitä ettei suosituksia ole huvikseen keksitty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viiliä kirjoitti:

Meillä on 8kk ikäinen poika, joka on ollut lähes kaksi kk ns. totaalikieltäytyjä äidinmaidonkorvikkeelle. Jos teen esim puuron nannniin, se jää syömättä (veteen tehtynä kelpaa kyllä). 6kk neuvolassa en saanut asiaan minkäänlaista vastakaikua... Olen nyt siis ajatellut kalsiumin saannin turvaamiseksi, että alkaisin antamaan hapanmaitotuotteita, luomujugurttia ja -viiliä. Eilisen 1dl kokeilun perusteella ainakin maistuu, eikä mitään ihoreaktioo yms tullut. Mitä mieltä olette...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu