On suurimmaksi osaksi tuo pesistreeneissä käynti. Jälkikasvun salibandyjoukkue (kilpatasoinen C-nuorten) lähti kesäharjoittelussaan yhtenä iltana paikallisen pesisseuran treeneihin mukaan. Ei siellä paljon tapahdu enkä tiedä mitkä ominaisuudet kehittyy. Muussa kesätreenissä juoksevat, tekevät koordinaatiota, käyvät salilla eli joskus aika rankkaakin. Niin kuin kuuluu olla, onhan porukka kuitenkin ihan tasokas sarjassaan. Mieluummin olisin toivonut, että vaikka futista olis ollut pesäpallon tilalla. Siinä kehittyisi kunto, tasapaino, pelisilmä...Ei ne siellä pesäpallossa pelkästään pelaa, ensin on treeniäkin, mutta kun katselin niin aika vähän siinä liikuntaa sai. Muuten ei minulla ole mitään pesistä vastaan, hauskahan sitä on pelailla. Jännä sinänsä kun säbän pelaajia ei pidetä oikein kunnon urheilijoina, ne on monen mielstä laiskoja eikä viitsi treenata kunhan höntsäävät. Mutta tuolla pesiksessä osoittautuikin, että salibandyn pelaajat on tottuneet paljon kovempaan treeniin.
Valitettavasti seisoskelua
ottovillee
1382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos olet menny jonkun ei-niin-tasokkaan seuran harjoituksiin, en ihmettele.. Itse tiedän kuitenkin kokemuksella että salibändyn pelaajat eivät nyt kyllä mitenkään fysiikkahirmuja ole.. Kävisit katsomaan monia eri kunnon reenejä äläkä arvostele lajia yksien takia..