Ei meinaa startata

Ei lähde ei: http://www.sec.noaa.gov/SolarCycle/sunspot.gif

Mitäs se ilmatieteen laitoksen tutkija sanoikaan: "Tulokset viittaavat esimerkiksi siihen, että vuosina, jolloin Aurinko hiukkasaktiivisyys on hiljaisessa vaiheessa, voivat esimerkiksi Skandinaviassa talvikauden (joulu-helmikuu) keskimääräiset lämpötilat olla kahta astetta viileämpiä kuin Auringon ollessa aktiivisimmillaan."

Eli kylmenee!
55370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

No, on moneen kertaan jo todettu, että syvänkään pilkkuminimin aikaan Auringon säteilyteho ei ole kuin vain muutaman tuhannesosan verran heikompaa, kuin normaalisti. Joten lämpötilat ovat tuskin ainakaan suoraan Auringon säteilytehosta kiinni. Tosin Auringon heikko aktiivisuus saattaa vaikuttaa ilmanpaine-eroihin, NAO/AO-indekseihin sekä suihkuvirtauksiin ja näillä on jo huomattavasti enemmän vaikutusta lämpötiloihin.

Äänestä
  • Jos lämpötilat laskevat Skandinaviassa Auringosta johtuen, niin mitä väliä sillä on tapahtuuko se suoraan vai epäsuorasti?
    Todennäköisesti se tapahtuu myös viiveellä, mutta sekään ei vähennä Auringon vaikutuksen merkittävyyttä.

    Äänestä

  • epäsuoraan viiveellä kirjoitti:

    Jos lämpötilat laskevat Skandinaviassa Auringosta johtuen, niin mitä väliä sillä on tapahtuuko se suoraan vai epäsuorasti?

    Huomasittekos muuten että arviota tulevasta pilkkumaksimista on jälleen hilattu alaspäin. Pilkkuluvun ennustetaan olevan tuolla 65 hujakoilla:
    http://solarscience.msfc.nasa.gov/images/ssn_predict_l.gif

    Sanoisin itse että hädin tuskin päästään 50 hujakoille

    Äänestä

  • epäsuoraan viiveellä kirjoitti:

    Jos lämpötilat laskevat Skandinaviassa Auringosta johtuen, niin mitä väliä sillä on tapahtuuko se suoraan vai epäsuorasti?
    Todennäköisesti se tapahtuu myös viiveellä, mutta sekään ei vähennä Auringon vaikutuksen merkittävyyttä.

    Enpä sanoisi aivan noin. Normaali Auringon säteilyteho (aurinkovakio) on n. 1365-1366 W/neliömetri. Syvissä pilkkuminimeissä tämä on ollut n. 1-2 W/neliömetri alempi, mikä on vain muutaman tuhannesosan verran. Tuo määrä ei vaikuta lämpötiloihin juuri ollenkaan, sitähän voisi vaikka halutessaan testata kahdella hehkulampulla. Hehkulamputhan olisi aika hyvä esimerkki, koska nekin lämmittävät ympäristöään. Toisen hehkulampun teho olisi muutaman tuhannesosan verran enemmän kuin toisen, paljonko huomaisit ympäristössä lämpötilaeroa? Tuskin lainkaan. Sama ilmiö on kyseessä tuossakin, ainoastaan hieman isommassa mittakaavassa.

    Äänestä

  • muki2 kirjoitti:

    Niin, mitä väliä tuolla sitten on kun kerran itsekin myönsit että epäsuorat ja viiveellä tulevat Auringon vaikutukset ovat joka tapauksessa merkittäviä?

    Miksi et käytä tietämystäsi asiasta ja laske säteilyvaikutuksen merkitys lämpötilaan.
    Mäinitsemasi parin promillen muutos säteilytehossa vaikuttaa lämpötilaan n. 0.14 astetta !

    Kommentti " Tuo määrä ei vaikuta lämpötiloihin juuri ollenkaan " vaikuttaa aika oudolta.

    Äänestä

  • epäsuoraan viiveellä kirjoitti:

    Niin, mitä väliä tuolla sitten on kun kerran itsekin myönsit että epäsuorat ja viiveellä tulevat Auringon vaikutukset ovat joka tapauksessa merkittäviä?

    Niin, se vaikuttaa siten, että kosminen säteily mahdollisesti lisääntyy, mikä lisää pilviä ja pilvet taas heijastavat Auringon säteilyä poispäin maasta ja tämä viilentää maapalloa. Alhaisempi säteilymäärä -> alhaisempi lämpötila, mutta tässä onkin kysymys jo useiden prosenttien tai mahdollisesti jopa kymmenien prosenttien säteilypudotuksesta, eikä mistään muutaman promillen pudotuksesta. Mutta jos pilviä on taivaalla, niin ei silloin edes mitään pilkkuminimiä tarvita, että saataisiin viileät kelit tänne. Lisäksi alhainen aktiivisuus kääntää noita oskillaatioita negatiiviseksi, mistä seuraa kylmät talvet ja mahdollisesti lämpimät kesät. Mutta koska talvet kylmenevät enemmän kuin mitä kesät lämpenevät, niin koko vuoden keskilämpötila jää keskiarvojen alapuolelle.

    Mutta jos jätettäisiin huomioimatta kosmisen säteilyn vaikutus, pilvien vaikutus ja oskillaatioiden vaikutus, niin itse muutaman promillen alhaisemmalla säteilyteholla ei ole viilentävää vaikutusta kun vain 0,1-0,3 astetta, ronskimmillaankin alle puoli astetta.

    Pelkästään säteilyn vaihteluilla itsestään ei ole kuin pieniä vaikutuksia lämpötilaan, siitä aiheutuvilla muilla tekijöillä on sitä vaikutusta huomattavasti enemmän. Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Maunderin minimin ja Daltonin minimin aikoihinkin oli muutamia hyvinkin lämpimiä vuosia ja pilkkumaksimien aikaan on ollut myös muutamia kylmiä vuosia.

    Äänestä

Erinomainen ja ilmeisen paikkansa pitävä käyrä. Mutta muki1-pellen tulkinnat siitä ovat taas muki1:n tyypillistä huuhaa-hörhöilyä.

Suomessa viime talvi oli kylmä, mutta kolme edellistä olivat poikkeuksellisen lauhoja. Käyrä ei korreloi tämän kanssa yhtään mitenkään.

Globaalisti viime vuosi eli 2009 oli mittaushistorian toiseksi lämpimin, ja lämpimin on ollut 2005. Käyrä ei korreloi tämänkään kanssa yhtään mitenkään.

Eli kuten tiedämme, vaihtelut auringon aktiivisuudessa vaikuttavat hyvin vähän ilmastoomme.

Äänestä
  • Taukki!!!

    http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?A=1&Id=1256621177.html
    "Auringon aktiivisuus vaikuttaa paikallisesti maapallon lämpötiloihin
    27.10.2009
    Auringolla ja Maan lähiavaruudella on suurempi vaikutus Maan ilmakehän lämpötiloihin kuin aiemmin on oletettu. Talviaikaan lämpötila voi etenkin napa-alueilla paikallisesti vaihdella jopa 2- 3 astetta Auringon toiminnan mukaan, kun aktiivisia ja vähemmän aktiivisia vuosia verrataan keskenään."

    Auktoriteettisi Ilmatieteen laitos on siis väärässä vai mitä hohheli? Ja sinä muki2 voit haistaa P.....!

    Äänestä

  • korreloi myöskään CO2 määrän kanssa?
    Eli kuten tiedämme, vaihtelut CO2 pitoisuudessa vaikuttavat hyvin vähän ilmastoomme

    Äänestä

  • Muki1 kirjoitti:

    Taukki!!!

    http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?A=1&Id=1256621177.html
    "Auringon aktiivisuus vaikuttaa paikallisesti maapallon lämpötiloihin
    27.10.2009
    Auringolla ja Maan lähiavaruudella on suurempi vaikutus Maan ilmakehän lämpötiloihin kuin aiemmin on oletettu. Talviaikaan lämpötila voi etenkin napa-alueilla paikallisesti vaihdella jopa 2- 3 astetta Auringon toiminnan mukaan, kun aktiivisia ja vähemmän aktiivisia vuosia verrataan keskenään."

    Auktoriteettisi Ilmatieteen laitos on siis väärässä vai mitä hohheli? Ja sinä muki2 voit haistaa P.....!

    Vain sinä olet taukki. Katsopa vielä kerran sitä käyrääsi ja kerro meille, miksi viime talvi Suomessa oli kylmä ja kolme edellistä eivät olleet.

    Tässä vielä lisää lainausta linkistäsi:

    "Auringon hiukkasilla ei havaittu vaikutusta globaaliin ilmastonmuutokseen - Kyseessä ei ole ilmastoon globaalisti vaikuttava asia, sillä ilmiöllä ei ole havaittu olevan vaikutusta maapallon keskilämpötilaan. Hiukkaset vaikuttavat vain paikallisesti napa-alueiden lämpötiloihin"

    Tajuatko pelle, "NAPA-ALUEIDEN".

    En menisi laskemaan Suomea ihan varsinaisesti napa-alueeseen kuuluvaksi.

    Äänestä

  • sivistetään hörhöä kirjoitti:

    "En menisi laskemaan Suomea ihan varsinaisesti napa-alueeseen kuuluvaksi."

    No aika suuri osa Suomea on napapiirin pohjospuolella. Ja Auringon hiukkaset pääsevät kyllä vielä niillä korkeuksilla vaikuttamaan lämpötiloihin.

    Äänestä

  • napa piiri kirjoitti:

    "En menisi laskemaan Suomea ihan varsinaisesti napa-alueeseen kuuluvaksi."

    No aika suuri osa Suomea on napapiirin pohjospuolella. Ja Auringon hiukkaset pääsevät kyllä vielä niillä korkeuksilla vaikuttamaan lämpötiloihin.

    No kerrotkos hörhö vielä, miksi ne "auringon hiukkaset vaikuttivat" Suomessa viime talvena mutta eivät kolmena edellisenä talvena? Tai päinvastoin, miksi ne eivät vaikuttaneet viime talvena mutta vaikuttivat kolmena edellisenä talvena? Kuten näet auringon aktiivisuutta kuvaavasta käyrästä, on auringon aktiivisuus ollut alhaalla jo monta vuotta.

    Tuskinpa kerrot, koska olet vain huuhaa-hörhö.

    Eli yritä nyt pelle jo viimeinkin tajuta, että auringon aktiivisuusvaihtelut eivät vaikuta mainittavasti maapallon ilmastoon eikä myöskään Suomen talvien lämpötiloihin.

    Äänestä

  • huh hoijaa kirjoitti:

    Hohheli: "Eli yritä nyt pelle jo viimeinkin tajuta, että auringon aktiivisuusvaihtelut eivät vaikuta mainittavasti maapallon ilmastoon eikä myöskään Suomen talvien lämpötiloihin. "

    Ilmatieteenlaitos: "Tulokset viittaavat esimerkiksi siihen, että vuosina, jolloin Aurinko hiukkasaktiivisyys on hiljaisessa vaiheessa, voivat esimerkiksi Skandinaviassa talvikauden (joulu-helmikuu) keskimääräiset lämpötilat olla kahta astetta viileämpiä kuin Auringon ollessa aktiivisimmillaan."

    Kumpaa uskoa, kansakoulupohjalta ilmastotieteilijäksi itsensä ylentänyttä hohhelia vai ilmatieteenlaitosta?

    Äänestä

  • muki1 kirjoitti:

    Niin, viime talvena Suomessa oli kylmää. Mutta edellistalvena oli lauhaa. Auringon aktiivisuus oli yhtä alhaalla molempina talvina.

    Tiedoksesi pelle, että Suomen yksittäisiin talviin vaikuttaa paljon enemmän vallitsevien ilmavirtausten suunta, joka taas määräytyy esimerkiksi Atlantin oskillointien perusteella. Pitemmällä ajalla tarkasteltuna Suomen talvet keskimäärin lauhtuvat ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen seurauksena. Tajuatko pelle.

    Eli taas kerran, aloituksesi oli pelkkää huuhaa-paskaa. Et voi ennustaa ensi talven säätä auringon aktiivisuuskäyrän perusteella, koska ne eivät ole korreloineet tähänkään asti. Tajuatko pelle.

    http://www.fmi.fi/ilmastonmuutos/suomessa.html

    "Suomi sijaitsee alueella, jossa lämpenemisen arvioidaan olevan selvästi voimakkaampaa kuin koko maapallon keskimääräinen lämpeneminen. Lisäksi muutokset tulevat olemaan suurempia talvella kuin kesällä."

    Kumpaa uskoa, suoli24:llä loputtomasti hörhöilevää muki1-pelleä vai Ilmatieteen laitosta?

    "Suomen yksittäisiin talviin vaikuttaa paljon enemmän vallitsevien ilmavirtausten suunta, joka taas määräytyy esimerkiksi Atlantin oskillointien perusteella."

    Miksi et suostu ymmärtämään mitä alarmistikaverisi "muki2" sanoi tuolla ylempänä ketjussa:

    "Auringon heikko aktiivisuus saattaa vaikuttaa ilmanpaine-eroihin, NAO/AO-indekseihin sekä suihkuvirtauksiin ja näillä on jo huomattavasti enemmän vaikutusta lämpötiloihin."

    Miksi et suostu ymmärtämään mitä Ilmatieteen laitos kertoo Auringon hiukkasaktiivisuuden vaikutuksesta?

    Olet pelkkä fanaatikko joka vastustaa raivoisasti pienintäkin vihjausta siitä että Auringolla voisi olla jotain vaikutusta ilmastoon.

    Auringon vaikutukset ilmastoon kulkevat epäsuoraan muun muassa merien kautta ja viiveellä.
    -

    Äänestä

  • epäsuoraan ja viivee kirjoitti:

    Esitä ihmeessä korrelaatio auringon aktiivisuuden ja Suomen säiden välillä, jos väität sellaisen olevan.

    Me kaikki tiedämme, että et esitä, koska sellaista korrelaatiota ei yksinkertaisesti ole.

    Miksi et suostu ymmärtämään mitä Ilmatieteen laitos kertoo ihmisen vaikutuksesta ilmastoon?

    Olet pelkkä fanaatikko joka vastustaa raivoisasti pienintäkin vihjausta siitä että ihmisellä voisi olla jotain vaikutusta ilmastoon.

    Äänestä

  • olet pelle kirjoitti:

    En yhtäkkiä löytänyt kuvaajaa Suomen säiden osalta, ei kenties ole nettilevitykseen ainakaan ITL:n toimesta sellaista laitettu, mutta,
    kelpaako USA tähän hätään?

    http://www.oism.org/pproject/Slides/Presentation/Slide5.png

    Äänestä

  • pilkkukaks kirjoitti:

    NO HUH HUH!

    Sinä pelle siis uskot aivottomasti ihan mitä tahansa OISM:in huuhaa-propagandaa ja valheita!

    Vertaapa tuota OISM:in huuhaa-käyrää tähän (tai mihin tahansa oikeaan auringon aktiivisussvaihteluja kuvaavaan käyrään), niin huomaat kuinka törkeästi OISM valehtelee:

    http://solar-center.stanford.edu/sun-on-earth/600px-Temp-sunspot-co2.svg.png

    Äänestä

  • NO HUH HUH kirjoitti:

    Vapaalla kädellä piirreltyjä viivoja...

    Ei siis kelpaa tuhansien amerikkalaisen fyysikkojen allekirjoittamat tulokset, No onko NOAA lähteenä parempi?

    http://www.oar.noaa.gov/spotlite/archive/images/sunclimate_3b.gif

    Ainiin, nämäkin olivat vapaalla kädellä piirreltyjä, sitä paitsi sehän loppuu jo vuoteen -86, samaan vuoteen jolloin MANN made AGW alkoi.

    Kerropas multinikkipelle, mistä asiayhteydestä olet tuon kuvan irroittanut. Muutenhan tässä joutuu epäilemään, että yrität kusettaa palstan lukijoita.

    Äänestä

  • pilkkukaks kirjoitti:

    Hassuja ovat, tämmöinen hassu löytyi NOAA:n arkistoista.

    http://www.oar.noaa.gov/spotlite/archive/images/sunclimate_5.gif

    Kerropas multinikkipelle, mistä asiayhteydestä olet tuon kuvan irroittanut. Muutenhan tässä joutuu epäilemään, että yrität kusettaa palstan lukijoita.

    Äänestä

  • ,,,,,,, kirjoitti:

    Tuolta voi lukea, minkälainen yhden denialistihörhön ja hänen parin kaverinsa viritys tuo OISM on:

    http://sourcewatch.org/index.php?title=Oregon_Institute_of_Science_and_Medicine

    NOAA se vasta denialistien pesäke onkin.

    "There is evidence that the total solar output may have been as low as 1360 W/m² during the 19th century and even lower than that during the 17th century. Thus over centennial time scales, the solar output may have changed by 0.5%."

    "Both sunspot number and solar cycle length are proxies for the amount of solar energy that Earth receives. The similarity of these curves is evidence that the sun has influenced the climate of the last 150 years."

    Et kuitenkaan pystynyt laittamaan linkkiä. Eli ettet vaan keksinyt tuota ihan itse? Vai mitähän mahdat salailla?

    Äänestä

  • kerropas pelle kirjoitti:

    Kerropas multinikkipelle, mistä asiayhteydestä olet tuon kuvan irroittanut. Muutenhan tässä joutuu epäilemään, että yrität kusettaa palstan lukijoita.

    Huolestuin jo ettet kysy,
    vaan tyypillisen mielisairasdenialsitihörhölääkitysvuodetuksesi jälkeen vaikenet ja teet kymmeniä uusia aloituksia upottaaksesi tämän keskustelun.

    http://www.oar.noaa.gov/spotlite/archive/spot_sunclimate.html

    Äänestä

  • oletpas pelle kirjoitti:

    Etkö jo käsitä, vaikka NOAA raportoikin glopaalisti nousevia trendejä, sen ei tarvitse olla AGW hihhulien valtaama,
    syyksi se sanoo auringossa tapahtuneen aktiivisuuden nousun, ainakin viimeiseltä 150 vuodelta.

    Samalta sivulta kuin muutkin tämän ketjun lainaukseni, linkinkin varmaan näit jo.

    Eikö olekin ikävää kun yksi AGW-jumalistasi osoittautuikin "denialistiksi" ja jonka AGW-liike on höperyksissään ominut omiin tarkoitusperiinsä,
    annoin tästä selkeitä vihjeitä jo viikkoja sitten, mutta et tyhmyyksissäsi laittanut asiaa muistiisi koska se ei tue uskontoasi.

    Enpä löytänyt linkistäsi mitään sitä nykyistä tieteellistä käsitystä vastaan, että noin 1960-luvun jälkeen aurinko ei ole enää vaikuttanut ilmastoon, vaan sitä on lämmittänyt pääasiassa ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt.

    Joten eipä tässä voi taas muuta kuin ihmetellä tuota fanaattista hörhöilyäsi ja mielisairasta denialismiasi.

    En todellakaan käsitä tuota mielisairasta hörhöilyäsi ollenkaan. Auringolla ei ole mitään osuutta viimeisen 35 vuoden aikana tapahtuneeseen ns. nykyiseen ilmaston lämpenemiseen.

    Näyttäisi vähän siltä, että vain sinä olet tyhmä ja uskovainen. Täysin mielisairasta tuo fanaattinen denialismisi.

    Mitä kohtaa tästä et osannut lukea? voin suomentaa.

    "The globally averaged sea surface temperatures are plotted with the sunspot numbers (Reid; 1999). Both sunspot number and solar cycle length are proxies for the amount of solar energy that Earth receives. The similarity of these curves is evidence that the sun has influenced the climate of the last 150 years."

    http://www.oar.noaa.gov/spotlite/archive/images/sunclimate_3b.gif

    Äänestä

  • pilkkukaks kirjoitti:

    Mitä kohtaa tästä et osannut lukea? voin suomentaa.

    "The globally averaged sea surface temperatures are plotted with the sunspot numbers (Reid; 1999). Both sunspot number and solar cycle length are proxies for the amount of solar energy that Earth receives. The similarity of these curves is evidence that the sun has influenced the climate of the last 150 years."

    http://www.oar.noaa.gov/spotlite/archive/images/sunclimate_3b.gif

    Mitä kohtaa sinä pelle et ymmärrä siitä, että 150 vuotta ja 35 vuotta ovat kaksi aivan eri asiaa?

    Minkä saatanan kohtauksen olet taas saanut? Miksi sinulla ei ole mitään parempaa tekemistä kuin tuo loputon ja aivoton hörhöilysi?

    Äänestä

  • oletpas pelle kirjoitti:

    En todellakaan käsitä tuota mielisairasta hörhöilyäsi ollenkaan. Auringolla ei ole mitään osuutta viimeisen 35 vuoden aikana tapahtuneeseen ns. nykyiseen ilmaston lämpenemiseen.

    Niin niin, ensin AGW alkoi vuosisadan alussa, sitten hiukan myöhemmin ensimmäisen hide the declinen paljastuttua, sitten 40-50 luvulla ja taas paljastui uusi hide the decline, ja nytkö se onkin viimeiset 35 vuotta.

    Mikä voikaan olla ollut auringon lisäksi/syystä positiivisen kehityksen aiheuttajana viimeiset 35 vuotta, esimerkiksi ENSO:ahan ei mukaan hyväksytä, sehän on luonnollinen ilmiö.

    http://www.fmi.fi/kysymyksia/index_11.html#6
    "Maapallon keskilämpötila on noussut 1900-luvun alusta lukien 0.6-0.9 asteella. 1900-luvun alkupuolen lämpeneminen lienee vielä suureksi osaksi luonnollisten tekijöitten aikaansaamaa, mutta vuoden 1970 tienoilla alkanut uusi nopea lämpeneminen johtuu valtaosin ihmiskunnan päästöistä."

    http://www.fmi.fi/kysymyksia/index_11.html#7
    "Aurinko ei säätele maapallon lämpötilan yleistä kehitystä. Kasvihuonepäästöjen lisääntymisestä aiheutuva keskilämpötilan nousu on merkittävin tulevaisuuden lämpötiloihin vaikuttava tekijä."

    http://www.fmi.fi/kysymyksia/index_11.html#12
    "Luonnollisten tekijöiden, kuten auringon säteilyn ja tulivuoritoiminnan, voidaan mallilaskelmissa katsoa merkittävästi vaikuttaneen 1900-luvun alkupuolen muutoksiin. Edellä mainituilla tekijöillä ei kuitenkaan voida yksin selittää 1900-luvun jälkipuoliskon lämpenemistä."

    http://www.fmi.fi/ilmastonmuutos/miksi.html

    jne... jne...

    Äänestä

  • sivistetään pelleä kirjoitti:

    Ja taas oivallinen ketju missä Hohhoijaa/Hahhahoijaa/no huh huh/multinikkiä viedään kuin litran mittaa.

    Hohheli joutuu vääntelehtimään kuin Twisterin pelaaja, ettei vaan joutuisi myöntämään että Auringolla on kuin onkin vaikutusta.

    Hohheli on joutunut jo tässä ketjussa sekä Ilmatieteen laitoksen että NOAAn linkkien tyrmäämäksi.

    Parastahan tässä on se, että Hohheli itse linkkailee noiden kyseisten laitosten sivuille erittäin ahkerasti.

    Tätä ketjua oli ilo lukea!

    Äänestä

  • oletpas pelle kirjoitti:

    Näyttäisi vähän siltä, että vain sinä olet tyhmä ja uskovainen. Täysin mielisairasta tuo fanaattinen denialismisi.

    Meilaa äkkiä NOAA:lle ja hauku heidät pystyyn,
    kirotut öljyrunkkarit tekivät ympäristöjärjestöjen rahoilla siihen asti laajimman aurinkon säteilytehoa koskevan tutkimuksen, jonka piti todistaa auringon tasainen pitkäaikainenkin aktiivisuus ja sitten kehtaavatkin pokkana tällaista denialistipaskaa väittää:

    "There is evidence that the total solar output may have been as low as 1360 W/m² during the 19th century and even lower than that during the 17th century. Thus over centennial time scales, the solar output may have changed by 0.5%."

    "Both sunspot number and solar cycle length are proxies for the amount of solar energy that Earth receives. The similarity of these curves is evidence that the sun has influenced the climate of the last 150 years."

    Ja vielä kerran poijjaat, vappaalla kädellä:

    Vielä kerran:

    http://www.fmi.fi/kysymyksia/index_11.html#6
    "Maapallon keskilämpötila on noussut 1900-luvun alusta lukien 0.6-0.9 asteella. 1900-luvun alkupuolen lämpeneminen lienee vielä suureksi osaksi luonnollisten tekijöitten aikaansaamaa, mutta vuoden 1970 tienoilla alkanut uusi nopea lämpeneminen johtuu valtaosin ihmiskunnan päästöistä."

    http://www.fmi.fi/kysymyksia/index_11.html#7
    "Aurinko ei säätele maapallon lämpötilan yleistä kehitystä. Kasvihuonepäästöjen lisääntymisestä aiheutuva keskilämpötilan nousu on merkittävin tulevaisuuden lämpötiloihin vaikuttava tekijä."

    http://www.fmi.fi/kysymyksia/index_11.html#12
    "Luonnollisten tekijöiden, kuten auringon säteilyn ja tulivuoritoiminnan, voidaan mallilaskelmissa katsoa merkittävästi vaikuttaneen 1900-luvun alkupuolen muutoksiin. Edellä mainituilla tekijöillä ei kuitenkaan voida yksin selittää 1900-luvun jälkipuoliskon lämpenemistä."

    http://www.fmi.fi/ilmastonmuutos/miksi.html

    jne... jne...

    Äänestä

  • Hohheli lytätään kirjoitti:

    Ja taas oivallinen ketju missä Hohhoijaa/Hahhahoijaa/no huh huh/multinikkiä viedään kuin litran mittaa.

    Hohheli joutuu vääntelehtimään kuin Twisterin pelaaja, ettei vaan joutuisi myöntämään että Auringolla on kuin onkin vaikutusta.

    Hohheli on joutunut jo tässä ketjussa sekä Ilmatieteen laitoksen että NOAAn linkkien tyrmäämäksi.

    Parastahan tässä on se, että Hohheli itse linkkailee noiden kyseisten laitosten sivuille erittäin ahkerasti.

    Tätä ketjua oli ilo lukea!

    Ja taas oivallinen ketju missä pilkkukaks/Juppajåå/multinikkiä viedään kuin litran mittaa.

    Hihhuli joutuu vääntelehtimään kuin Twisterin pelaaja, ettei vaan joutuisi myöntämään että Auringolla ei ole vaikutusta nykyiseen ilmaston lämpenemiseen.

    Hihhuli on joutunut jo tässä ketjussa sekä Ilmatieteen laitoksen että NOAAn linkkien tyrmäämäksi.

    Parastahan tässä on se, että Hihhuli itse linkkailee noiden kyseisten laitosten sivuille erittäin ahkerasti, ymmärtämättä mitä niissä sanotaan.

    Tätä ketjua oli ilo lukea!

    Äänestä

  • sivistetään pelleä kirjoitti:

    Vielä kerran:

    http://www.fmi.fi/kysymyksia/index_11.html#6
    "Maapallon keskilämpötila on noussut 1900-luvun alusta lukien 0.6-0.9 asteella. 1900-luvun alkupuolen lämpeneminen lienee vielä suureksi osaksi luonnollisten tekijöitten aikaansaamaa, mutta vuoden 1970 tienoilla alkanut uusi nopea lämpeneminen johtuu valtaosin ihmiskunnan päästöistä."

    http://www.fmi.fi/kysymyksia/index_11.html#7
    "Aurinko ei säätele maapallon lämpötilan yleistä kehitystä. Kasvihuonepäästöjen lisääntymisestä aiheutuva keskilämpötilan nousu on merkittävin tulevaisuuden lämpötiloihin vaikuttava tekijä."

    http://www.fmi.fi/kysymyksia/index_11.html#12
    "Luonnollisten tekijöiden, kuten auringon säteilyn ja tulivuoritoiminnan, voidaan mallilaskelmissa katsoa merkittävästi vaikuttaneen 1900-luvun alkupuolen muutoksiin. Edellä mainituilla tekijöillä ei kuitenkaan voida yksin selittää 1900-luvun jälkipuoliskon lämpenemistä."

    http://www.fmi.fi/ilmastonmuutos/miksi.html

    jne... jne...

    Vielä kerran:

    Maapallon keskilämpötila on noussut 1800-luvulta lukien 0.6-0.9 asteella. 2000-luvun alkupuolen lämpeneminen lienee vielä suureksi osaksi luonnollisten tekijöitten aikaansaamaa, mutta vuoden 1987 tienoilla alkanut uusi nopea lämpeneminen johtuu valtaosin hansmannin aivopieruista.

    Aurinko säätelee maapallon lämpötilan yleistä kehitystä yhdessä valtamerioskillaatioiden kanssa. Kasvihuonepäästöjen lisääntymisestä aiheutuva keskilämpötilan nousu on vähäpätöisin lämpötiloihin vaikuttava tekijä.
    On olemassa todisteet että auringon säteilyteho on ollut niinkin alhainen kuin 1360W/m2 1900-luvulle tultaessa ja vieläkin matalampi ennen 1700-lukua, tämän aikajakson aikana auringon keskimääräinen säteilyteho on saattanut kasvaa 0.5%,
    kuitenkin vähintään 0.19% vuosina 1900-2000, jona aikana globaali keskilämpötila on noussut 0.21%

    Luonnollisten tekijöiden, kuten auringon säteilyn, merioskillaatioiden ja tulivuoritoiminnan, voidaan mallilaskelmissa katsoa merkittävästi vaikuttaneen tunnetun historian ilmastomuutoksiin. Edellä mainituilla tekijöillä ei kuitenkaan haluta selittää 1987 jälkipuolista lämpenemistä, poliittisesti korrekteja tekijöitä ovat mm. hansmann, greenpeace ja ipcc.

    Taas kerran tiedoksesi retard, että olet tyhmä ja lapsellinen huuhaa-hörhö ja fanatismissasi mielisairas tieteenkieltäjä-hihhuli. Kävisit tarkistuttamassa lääkityksesi riittävyyden.

    Äänestä

  • pilkkukaks kirjoitti:

    Vielä kerran:

    Maapallon keskilämpötila on noussut 1800-luvulta lukien 0.6-0.9 asteella. 2000-luvun alkupuolen lämpeneminen lienee vielä suureksi osaksi luonnollisten tekijöitten aikaansaamaa, mutta vuoden 1987 tienoilla alkanut uusi nopea lämpeneminen johtuu valtaosin hansmannin aivopieruista.

    Aurinko säätelee maapallon lämpötilan yleistä kehitystä yhdessä valtamerioskillaatioiden kanssa. Kasvihuonepäästöjen lisääntymisestä aiheutuva keskilämpötilan nousu on vähäpätöisin lämpötiloihin vaikuttava tekijä.
    On olemassa todisteet että auringon säteilyteho on ollut niinkin alhainen kuin 1360W/m2 1900-luvulle tultaessa ja vieläkin matalampi ennen 1700-lukua, tämän aikajakson aikana auringon keskimääräinen säteilyteho on saattanut kasvaa 0.5%,
    kuitenkin vähintään 0.19% vuosina 1900-2000, jona aikana globaali keskilämpötila on noussut 0.21%

    Luonnollisten tekijöiden, kuten auringon säteilyn, merioskillaatioiden ja tulivuoritoiminnan, voidaan mallilaskelmissa katsoa merkittävästi vaikuttaneen tunnetun historian ilmastomuutoksiin. Edellä mainituilla tekijöillä ei kuitenkaan haluta selittää 1987 jälkipuolista lämpenemistä, poliittisesti korrekteja tekijöitä ovat mm. hansmann, greenpeace ja ipcc.

    Sinä retard olet paitsi helvetin tyhmä niin myös naurettavan lapsellinen. Hohhoijaa.

    Äänestä

  • werwerwer kirjoitti:

    Sinä retard olet paitsi helvetin tyhmä niin myös naurettavan lapsellinen. Hohhoijaa.

    Wellwellwell, onnistuin ilmeisen hyvin, hohhelia tuplana.

    Äänestä

  • pilkkukaks kirjoitti:

    Wellwellwell, onnistuin ilmeisen hyvin, hohhelia tuplana.

    Miksi multinikki-retard et ota niitä iltalääkkeitäsi? Tai miksi et käy tarkistuttamassa lääkityksesi rittävyyttä?

    Äänestä

  • Hihhuli lytätään kirjoitti:

    Ja taas oivallinen ketju missä pilkkukaks/Juppajåå/multinikkiä viedään kuin litran mittaa.

    Hihhuli joutuu vääntelehtimään kuin Twisterin pelaaja, ettei vaan joutuisi myöntämään että Auringolla ei ole vaikutusta nykyiseen ilmaston lämpenemiseen.

    Hihhuli on joutunut jo tässä ketjussa sekä Ilmatieteen laitoksen että NOAAn linkkien tyrmäämäksi.

    Parastahan tässä on se, että Hihhuli itse linkkailee noiden kyseisten laitosten sivuille erittäin ahkerasti, ymmärtämättä mitä niissä sanotaan.

    Tätä ketjua oli ilo lukea!

    Miksi valehtelet ja hörhöilet ja raapustat tuollaista paskaa tiedepalstalle retard? Taidat olla mielisairas. Hakeutuisit välittömästi hoitoon.

    Äänestä

  • pilkkukaks kirjoitti:

    Wellwellwell, onnistuin ilmeisen hyvin, hohhelia tuplana.

    Miksi valehtelet ja hörhöilet ja raapustat tuollaista paskaa tiedepalstalle retard? Taidat olla mielisairas. Hakeutuisit välittömästi hoitoon.

    Äänestä

  • hohhooijaa kirjoitti:

    Miksi valehtelet ja hörhöilet ja raapustat tuollaista paskaa tiedepalstalle retard? Taidat olla mielisairas. Hakeutuisit välittömästi hoitoon.

    Noin 6kpl mielisairas, retard, lääkitys yms. perinteistä hohhelia ja vain muutamassa minuutissa, nyt on pelihousut revenneet totaalisesti ja vitun molemmin puolin, onnittelen itseäni oluella.

    Äänestä

  • pilkkukaks kirjoitti:

    Noin 6kpl mielisairas, retard, lääkitys yms. perinteistä hohhelia ja vain muutamassa minuutissa, nyt on pelihousut revenneet totaalisesti ja vitun molemmin puolin, onnittelen itseäni oluella.

    Mieti vaan sitä saakelin typerä pelle.

    Äänestä

  • pilkkukaks kirjoitti:

    Noin 6kpl mielisairas, retard, lääkitys yms. perinteistä hohhelia ja vain muutamassa minuutissa, nyt on pelihousut revenneet totaalisesti ja vitun molemmin puolin, onnittelen itseäni oluella.

    Kohta sua kyykytetään kunnolla varaudu vaan siihen.

    Äänestä

  • pilkkukaks kirjoitti:

    Noin 6kpl mielisairas, retard, lääkitys yms. perinteistä hohhelia ja vain muutamassa minuutissa, nyt on pelihousut revenneet totaalisesti ja vitun molemmin puolin, onnittelen itseäni oluella.

    Hohhoijaa kuka täällä oikeen häröilee? Pitääkö mun puuttua asiaan?

    Äänestä

että Auringon aktiivisuuden ollessa alhaalla pohjoistuulet ovat yleisempiä varsinkin kesäisin kuin korkeamman aktiivisuuden aikana. Liekö tällä sitten jotain tekemistä lämpötilojen kanssa? Tosin, myös oskillaatiot ovat miinuksella heikon aktiivisuuden aikana, joten ajoittain voi kesäisin tulla tuolta Euraasian mantereelta helteistä ilmaa sen seurauksena. Mutta kuten viime talvena näimme, niin oskillaatiot kun ovat miinuksella, niin silloin on kylmät kelit talvisin. Sieltähän ne kaikkein kylmimmät ilmat talvisin tulevat, pohjoistuuli ei ole talvisin kylmin mahdollinen tuuli, koska Golfvirta pitää meren sulana Norjan pohjoispuolella. Kesäisin se pohjoistuuli sitten aikalailla kylmin mahdollinen tuuli on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

muki1 kirjoitti:

Ei lähde ei: http://www.sec.noaa.gov/SolarCycle/sunspot.gif

Mitäs se ilmatieteen laitoksen tutkija sanoikaan: "Tulokset viittaavat esimerkiksi siihen, että vuosina, jolloin Aurinko hiukkasaktiivisyys on hiljaisessa vaiheessa, voivat esimerkiksi Skandinaviassa talvikauden (joulu-helmikuu) keskimääräiset lämpötilat olla kahta astetta viileämpiä kuin Auringon ollessa aktiivisimmillaan."

Eli kylmenee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu