Aikuistyypin diabeetikoille ja diabeteksen kannalta riskiryhmään kuuluville suositellaan ruokavaliota, joa perustuu vähärasvaiseen ruokavalioon. Vitamiineja ja kivennäisaineita on saatava riittävästi, koska ne auttavat vähentämään diabetekseen liittyviä komplikaatioita.
Monet tutkimukset tukevat käsitystä, jonka mukaan aikuisiän diabetes on yhteydessä vähäiseen kuidun saantiin, joten runsaskuituista ruokavaliota suositellaan sekä diabeteksen hoitoon että sen ehkäisyyn. Paras tapa lisätä kuituja ruokavalioon on syödä täysjyväviljatuotteita, kokonaisia hedelmiä ja vihanneksia mahdollisuuksien mukaan kuorineen, pähkinöitä ja siemeniä sekä ennen kaikkea palkokasveja. Palkokasveissa on runsaasti kuitua ja kromia, ja ne sulavat hyvin hitaasti, mikä auttaa välttämään nopeita heilahteluja veren sokeritasossa. Kuituvalmisteet eivät ilmeisesti ole yhtä tehokkaita diabeteksn riskien torjunnassa kuin ravinnosta saatu kuitu.
Hyvän ruokavalion ohella myös liikunnan lisääminen on erittäin hyödyllistä ja voi jopa auttaa torjumaan jo puhjenneen diabeteksen, varsinkin silloin kun liikuntaan yhdistetään painonpudotus. Kromi on yksi hikoilun mukana poistuvista hivenaineista, joten on tärkeää varmistaa sen riittävä päivittäinen saanti.

Vastaukset 4
Vanhimmat
koska leipä muuttuu sokeriksi, muttaon hyvä kuidunlähde. Suurelta osin kuitenkin viljantuottajien markkinoimaa suurempien tulojen toivossa. Viljaa ei pitäisi koskaan syödä kuidun takia tai että se on hyvää. Sen syönti pitäisi supistaa minimiin ja etsiä sellaisia vihanneksia kuten lanttu, porkkana, punajuuri, hankkia raastimeen ranskanperunaterä, jolla pilkkoa ne ( sipuli) ja wokata oliiviöljyssä. Siinä paras perusruoka.
selvitäs kuka ohjeet on antanut.
Oletko lääketehtaan mannekiini.
Kirjoittamallasi ei ole mitään tekemistä nykyisen TIEDON kanssa vaan se perustuu täysin LUULOIHIN.
Ei löydy minkäänlaista tieteellistä dokumenttia joka tukee kirjoittamaasi.
Jos minä kuuntelisin sinua niin verensokeriarvoni menisivät katon läpi ensimmäisenä päivänä.
Onneksi on asiantuntijoia ja lääkäreitä jotka eivät ole myymässä lääkkeitä vaan haluavat potilaansa parasta.
Onneksi on satusetä"lääkäreitä" jotka myyvät satukirjoja joita jotkut leikkimieliset sitten ostavat,niin satusetä"lääkäri" saa rahaa.