Heippa!
Tavoitteena olisi perustaa tyttöbändi 12-15 vuotiaille tytöille. Hakusessa on nyt rumpali, basisti/taustalaulaja ja kitaristi/taustalaulaja. Minä itse olisin laulaja/viulisti ja kosketinsoittaja/nokkahuilisti (miten se nyt sanotaan) bändissä onkin jo;)
Musiikkityylinä toimii Indicavaikutteinen rockmusiikki. Kappaleet olisi tarkoitus tehdä englanniksi, ja laulajana minä myös sävellän ja sanoitan biisit. Soittimista sen verran, että jokaisella jäsenellä tulisi olla soittimet joita soittaa, ja soittimesta täytyy olla hieman kokemusta - täytyy siis osata esim. virittää oma soitin jne.
Haen jäseniä Lahden alueelta, mieluiten Mukkulasta. Jäsenien ainoat vaatimukset ovat yllä mainittujen "soitinsääntöjen" lisäksi nämä:
- jäsenten täytyy olla halukkaita bänditoimintaan, levyjen tekoon ja ehkä mahdollisiin kiertueisiin
- musiikille täytyy löytää aikaa; jos joku jäsenistä pääsee vain noin kerran kuukaudessa harjoittelemaan, kannattaa unohtaa tämä bändi
- jäsenten täytyy olla yhteistyöhaluisia ja tulla toimeen toisten bändiläisten kanssa
Tavoitteena on myös bändin ulkopuolinen ystävyys, eli olisi hyvä, jos voisimme viettää aikaa muutenkin kuin treenatessa ja soitellessa keikoilla;)
Jos kiinnostuit, laita sähköpostia tähän osoitteeseen: [email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
Emme tarvitse enää bändiin jäseniä.
eikös nuo vaatimukset sun muut ole jo ihan päivän selviä? heh