Ilman tärkkelystä

Minulle ehdotettiin tärkkelyksetöntä diettiä, koska epäiltiin minulla olevan tärkkelysintoleranssi. noin 3 päivää, kun olisi kokonaan ilman tärkkelystä ja söisi entsyymejä jotka hajottaa kerääntynyttä tärkkelystä, niin sit helpottais. Ei pitäisi olla nälkä dietti, mut mul on koko ajan nälkä. Saisi syödä kurkkua, tomaattia, porkkanaa ja jäävuorisalaattia sekä tietysti lihaa. Olen alle päivän ollut tällä dietillä ja olen syönyt koko ajan isoja satseja ruokaa. Vatsa on tavallaan täynnä, mut huutava nälkä koko ajan.

Onko muita ruokia mitä ehkä saisin syödä? ja saanko kylläistä olo ollenkaan ennen kuin sitten kun saan taas hiilareit jostakin? Väsyttää ja ärsyttää kun koko ajan nälkä.
ja jotkut hullut tekee tätä vapaaehtoisesti et laihtuis.
45994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ne ovat elimistölle niinkuin tärkkelyskin. Kaikki viljat, leivät, puurot, pastat ja sokeriset hedelmät pois. Käytä reilusti rasvaisia tuotteita ja huolehdi proteiinien saannista niin kyllä nälkä lähtee.

Söin tänään aamiaiseksi 7.00 kaksi paistettua munaa, pari siivua porsaan kassleria, kaaliraastetta jossa silputtua tomaattia ja mausteena smetanaa niin kyllä lähti nälkä eikä tarvinnut syödä kuin kello 13.00 jolloin söin kaalikeittoa makkaroista joissa oli rasvaa 25%.

Äänestä
  • niin totta kai sinulla ei ole nälkä, mutta minun ruoka valio on kokonaan tärkkelyksetön eli ei yhtään hiilihydraatteja joten ei ollenkaan energian saantia ja vaikka söin pekonia ison annoksen sekä kurkkua ja porkkanaa sen jälkeen oli edelleen nälkä koska niistä saatu rasva ei hajoa ilman hiilihydraattia.

    Äänestä

  • on tärkkelystä kirjoitti:

    niin totta kai sinulla ei ole nälkä, mutta minun ruoka valio on kokonaan tärkkelyksetön eli ei yhtään hiilihydraatteja joten ei ollenkaan energian saantia ja vaikka söin pekonia ison annoksen sekä kurkkua ja porkkanaa sen jälkeen oli edelleen nälkä koska niistä saatu rasva ei hajoa ilman hiilihydraattia.

    ........porkkana ole lähes pelkkää tärkkelystä!!

    Syö paistettua broileria, täyslihamakkaraa, grillattua kalaa, juustoa, voita, öljyä, kurkkua, rapuja, munia, kinkkua, vihersalaattia.

    Takuulla lähtee nälkä ja on hiilariton/tärkkelyksetön

    Äänestä

  • tuo ........ kirjoitti:

    ........porkkana ole lähes pelkkää tärkkelystä!!

    Syö paistettua broileria, täyslihamakkaraa, grillattua kalaa, juustoa, voita, öljyä, kurkkua, rapuja, munia, kinkkua, vihersalaattia.

    Takuulla lähtee nälkä ja on hiilariton/tärkkelyksetön

    porkkanas on jonkin verran hiilareit mut niin on munassakin hiilihydraatteja (aika vähän mut on kuitenkin)

    Jos ei syö hiilihydraatteja ei rasvat muutu ATP:ksi kropassa eli ruumiin käyttämäksi energiaksi. Siis miten voi lähteä nälkä jos ei ruuasta saa energiaa?!? Minä söin vaik kuinka paljon ja vaikka vatsa pinkisteli ruuasta oli nälkä koska siitä ruuasta mikään ei muuttunut energiaksi ja imeytynyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NÄLKÄ! kirjoitti:

Minulle ehdotettiin tärkkelyksetöntä diettiä, koska epäiltiin minulla olevan tärkkelysintoleranssi. noin 3 päivää, kun olisi kokonaan ilman tärkkelystä ja söisi entsyymejä jotka hajottaa kerääntynyttä tärkkelystä, niin sit helpottais. Ei pitäisi olla nälkä dietti, mut mul on koko ajan nälkä. Saisi syödä kurkkua, tomaattia, porkkanaa ja jäävuorisalaattia sekä tietysti lihaa. Olen alle päivän ollut tällä dietillä ja olen syönyt koko ajan isoja satseja ruokaa. Vatsa on tavallaan täynnä, mut huutava nälkä koko ajan.

Onko muita ruokia mitä ehkä saisin syödä? ja saanko kylläistä olo ollenkaan ennen kuin sitten kun saan taas hiilareit jostakin? Väsyttää ja ärsyttää kun koko ajan nälkä.
ja jotkut hullut tekee tätä vapaaehtoisesti et laihtuis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu