Olen 26-v. nainen ja avoliitossa vuotta vanhemman miehen kanssa. Välillämme on syvä tunneside ja nautimme toistemme seurasta.
Seurustelua alkaessa kerroin että haaveilen naimisiinmenosta ja lasten tulosta. Mies kertoi olevansa vielä "ehkä sitten joskus"-linjalla. Pari vuotta on kulunut ja minulla on suuri kaipaus äidiksi. Vauva kuume ollut jo yli 10 vuotta, ja puhunkin lapsista ja niiden tekemisestä usein.
Nyt mies on päättänyt ettei halua ikinä naimisiin, ja lapsia suostuu tekemään yli 30-v. jos se on ainoa tapa pitää minut. Ikinä en kuitenkaan ole erosta puhunut enkä sillä uhkaillut.
Silmäni ovat kuitenkin auenneet sille tosiasialle, että mieheni pitää raskaana olevia naisia kuvottavan näköisinä, eikä siedä lasten itkua tai kiljuntaa tai edes liikehdintää. Tästä ajattelisin ettei miehestä ole todellakaan isäksi, enkä lapsilleni toivoisi isää joka heistä vain ärsyyntyy. Vai voiko tälläisestä aikuisesta ihmisestä kehittyä rakastavaa ja osallistuvaa isää?
Olemme viimevuodet toteuttanut mieheni unelmia mm.moottoripyörän hankintaa, hänen harrastuksiinsa sopivia lomakohteita ja hänen puolen perheen perinteitä. Minun unelmieni toteuttamista siirretään aina myöhempään vedoten siihen että parempi aika on myöhemmin kun taloutemme on vakaampi... Ilmeisesti saan siis mennä unelmineni hautaan mitään niistä toteuttamatta. Lisäksi mies ei välittäisi pitää yhteyttä minun hyvin läheisissä väleissä olevaan sukuun ja ärsyyntyy jos lupaan joskus sukulaisiani jollain tavoin auttaa.
Varsinaisesti parisuhteessamme ei ole ongelmia. Nautimme yhteisestä tekemisestä, vaikka ne ovatkin mieheni harrastuksiin liittyviä. Kotityöt jaamme niin että minä teen suurimman osan ja mies puolestaan maksaa enemmän yhteisistä kuluista. Arki siis sujuu, mutta olen alkanut elämään epäilyksessä että tuhlaan koko nuoren aikuisen ikäni miehen unelmiin ja haaveisiin, ja havahdun keski-ikäisenä siihen että unelmani perheestä on toteuttamatta ja se on jo liian myöhäistä.
Onko kellään elämänkokemusta kertomaan voiko tälläinen yhtälö toimia?
Seurustelua alkaessa kerroin että haaveilen naimisiinmenosta ja lasten tulosta. Mies kertoi olevansa vielä "ehkä sitten joskus"-linjalla. Pari vuotta on kulunut ja minulla on suuri kaipaus äidiksi. Vauva kuume ollut jo yli 10 vuotta, ja puhunkin lapsista ja niiden tekemisestä usein.
Nyt mies on päättänyt ettei halua ikinä naimisiin, ja lapsia suostuu tekemään yli 30-v. jos se on ainoa tapa pitää minut. Ikinä en kuitenkaan ole erosta puhunut enkä sillä uhkaillut.
Silmäni ovat kuitenkin auenneet sille tosiasialle, että mieheni pitää raskaana olevia naisia kuvottavan näköisinä, eikä siedä lasten itkua tai kiljuntaa tai edes liikehdintää. Tästä ajattelisin ettei miehestä ole todellakaan isäksi, enkä lapsilleni toivoisi isää joka heistä vain ärsyyntyy. Vai voiko tälläisestä aikuisesta ihmisestä kehittyä rakastavaa ja osallistuvaa isää?
Olemme viimevuodet toteuttanut mieheni unelmia mm.moottoripyörän hankintaa, hänen harrastuksiinsa sopivia lomakohteita ja hänen puolen perheen perinteitä. Minun unelmieni toteuttamista siirretään aina myöhempään vedoten siihen että parempi aika on myöhemmin kun taloutemme on vakaampi... Ilmeisesti saan siis mennä unelmineni hautaan mitään niistä toteuttamatta. Lisäksi mies ei välittäisi pitää yhteyttä minun hyvin läheisissä väleissä olevaan sukuun ja ärsyyntyy jos lupaan joskus sukulaisiani jollain tavoin auttaa.
Varsinaisesti parisuhteessamme ei ole ongelmia. Nautimme yhteisestä tekemisestä, vaikka ne ovatkin mieheni harrastuksiin liittyviä. Kotityöt jaamme niin että minä teen suurimman osan ja mies puolestaan maksaa enemmän yhteisistä kuluista. Arki siis sujuu, mutta olen alkanut elämään epäilyksessä että tuhlaan koko nuoren aikuisen ikäni miehen unelmiin ja haaveisiin, ja havahdun keski-ikäisenä siihen että unelmani perheestä on toteuttamatta ja se on jo liian myöhäistä.
Onko kellään elämänkokemusta kertomaan voiko tälläinen yhtälö toimia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
ellei jotain hyvin radikaalia tapahdu, josta tulisi hänelle velvoitteita tai hyötyä.
Vaihtoehdot ovat siinä, että kerrot uudelleen haluistasi vakiintua ja hankkia lapsia tai sitten tyydyt nykyiseen. Jätetyksi tulemisen pelko voi muuttaa mieltä joksikin aikaa, mutta sitten palataan entiseen.
Vaikka saisit hänet hankkimaan lapsia niin aika varmasti kommunikointi pysyy edelleen hänen sukuunsa päin ja sinun sukusi asema on sama kuin nytkin. Yleensä juuri parisuhteen alkuaikoina halutaan tutustua toisen läheisiin. Ellei silloin halua niin on hyvin harvinaista että myöhemminkään.
1.Et voi...tai siis voit periaatteessa, mutta et voi pakottaa toista isäksi, jos hän ei halua sitä. Sinuna en
laittautuisi raskaaksi hänelle. Lapsella pitäs olla oikeus syntyä haluttuna. Ja vaikuttaa myöskin siltä, että
olet kyllä suhteessasi hiukan "ovimaton" asemassa...
2.Ketään ei voi pakottaa pitämään sukulaisistaan. Vaikka he ovat läheisiä sinulle, eivät ne sitä välttämättä
ole miehellesi. Sama pätee ystäviisi. Ei ketään voi pakottaa pitämään ihmisistä, joista..noh, ei pidä.
Tuntuu, että miehesi ei ole kasvanut vielä aikuiseksi, eikä ole haluakaan.
Jos rahaa on moottoripyörään, ei lapsen kulut ole sitä suuremmat.
Pyörä, vakuutukset, varaosat, reissut, ...
Lapsi hankaloittaisi miehesi harrastusta, kuuluthan osana niihin. On kiva matkustaa nainen takapenkillä - ilmeisesti.
Todellisuudessa harrastusta voi jatkaa lapsesta huolimatta, jos matkoilla viina ei ole pääasia.
Sivuvaunullinen moottoripyörä saisi koko perheenne liikenteeseen :)