ruk

Kuinka suuri merkitys älykkyysosamäärällä on RUK valittaessa. Aukiin valitaan käsittäneeksini porukun kusipäisimmät mutta entä RUK?
5739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aukkiin valitaan halukkuuden, pällikokeiden, johtajatestien ja yleisen käytöksen perusteella. Porukka on joko halukasta, liian pätevää päästettäväksi helpolla, molempia, tai sitten jokseenkin halukasta ja jokseenkin pätevää. Johtajatesteihin ja yleiseen käytökseen vaikuttaa hyvin paljon persoonallisuus, tietyt tyypit sopivat päällepäsmäreiksi.

Näistä valitaan AUKin kuluessa paraat rukkiin. Pällikokeista on tietty pisteraja, joka on saatava, täytyy saada ok tulos, erityisesti psygologian puolelta. Valinta tehdään kurssimenestyksen perusteella, pätevvimmät menee rukkiin.

Äänestä
  • pällikokeella ei ole ratkaisevaa merkitystä?
    Olen tutkinut jonkun verran armeijoiden kuria. Punakaartien johtajat olivat niitä päällepäsmäreitä tai siis luontaisia johtajia. Suojeluskuntien johtajat olivat syntyperältään tai koulutukseltaan ylempiä. Kuri oli sitten ylivoimaista suojeluskunnissa. Eli paras johtaja on kuka tahansa.

    Kunhan on älykäs, ja asiallinen. Ei johtajan tarvitse olla aina sen porukan suuna päänä. Ainakin historia on sen opettanut...

    Äänestä

Vai tarkoititko - mahdolisesti - RUNK ?

Äänestä
  • KÄSIttäkseni kyllä?

    Äänestä

Kuinka korkea älykkyysosamäärä riittää jo siihen, että ihminen tajuaa olla jäämättä armeijaan vuodeksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iglöh kirjoitti:

Kuinka suuri merkitys älykkyysosamäärällä on RUK valittaessa. Aukiin valitaan käsittäneeksini porukun kusipäisimmät mutta entä RUK?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu