Kun nyt tässä itsekin käyn läpi asioita niin kokemuksesta voin sanoa että: Vaikka siitä edellisestä suhteesta olisi tyytyväisesti päässyt eroon, ne vanhat epäreiluuden jäävät kummittelemaan ajattelevan ihmisen päässä vaikka ei silä, olen itsekin ollut epäreilu. Olenkin nyt vaiheessa viha/suru/ ?
Tämä on kai se viimeinen suruvaihe?
Muuten ne menivät näin: jee vapaus/vittu kaikki on päin persettä/ihanaa ja jännittävää/vittu mä vihaan sua/kuka ex?/olen paska ihminen ja ansaitsen kaiken pahan/näin tämä nyt meni/viha/viha/viha/sääli/viha/ ja nyt suru. Voisko joku ystävällinen sielu kertoa onko omia kokemuksia? Onko tää nyt vittu jo ohi? :/
Mitä mieltä te vihan kannattajat ootte että kannattaisiko niinkuin antaa anteex ne vanhat epäreilut jutut ja muutenkin ehkä ne syyt joiden vuoksi tähän tilanteeseen lopulta päädyttiin vai vihata? Kumpi energia on kannattavampaa?
Tämä on kai se viimeinen suruvaihe?
Muuten ne menivät näin: jee vapaus/vittu kaikki on päin persettä/ihanaa ja jännittävää/vittu mä vihaan sua/kuka ex?/olen paska ihminen ja ansaitsen kaiken pahan/näin tämä nyt meni/viha/viha/viha/sääli/viha/ ja nyt suru. Voisko joku ystävällinen sielu kertoa onko omia kokemuksia? Onko tää nyt vittu jo ohi? :/
Mitä mieltä te vihan kannattajat ootte että kannattaisiko niinkuin antaa anteex ne vanhat epäreilut jutut ja muutenkin ehkä ne syyt joiden vuoksi tähän tilanteeseen lopulta päädyttiin vai vihata? Kumpi energia on kannattavampaa?
Vastaukset 23
Vanhimmat
kannattaa aina. Olen ihan varma siitä. Vihaaminen kuluttaa enemmän kuin antaa. Jos molemmat on olleet epäreiluja, niin vihaamisessa ei edes ole oikein järkeä?
Ei niitä epäreiluuksia kannata antaa anteeksi laupeassa synninpäästön mielessä, vaan ihan itsekkäistä syistä: voitat enemmän kun päästät irti.
tiedän ja mua on kehotettu antaa anteeksi. Vaikkei tässä mistään kamalasta olekaan kysymys tai no toisaalta on ja toisaalta ei..enempää paljastamatta.
Kun emmä tavallaan vihaa niin että kertoisin tai näyttäisin sen vaan vihaan itsekseni ja mietin vanhoja asioita että "silloinkin se meni niin ja niin..ja mietin niitä tunnetiloja ja märehdin niitä.
et vain jäänyt tuohon "näin-tämä-nyt-meni -vaiheeseen, kun kerran siellä jo olit? Se kuulostaa ainakin siltä, joka on sen irti pääsemisen alku.
Mun on hirveen vaikea edes ymmärtää tuota viha -asiaa. En itse vaan ole tuntenut sitä. Erot on kyllä erilaisia. Ehkä mun eroissa noi tunteet, vihakin, tunnettiin jo ennen varsinaista eroa, eli suhde päättyi ensin ja ero tuli vasta sitten. Silloin ei jäänyt niin vaiheita jälkikäteen työstettäväksi.
Jotkut ihmiset eivät vain kertakaikkiaan pysty eroamaan sopuisasti. Jos he erossa "jäävät ystäviksi", he eivät pysty prosessoimaan eroaan loppuun eivätkä pääse elämässään eteenpäin. Niinpä he demonisoivat entisen kumppaninsa eivätkä halua enää olla missään tekemisissä.
mä tiedän et olin jo siellä "tämä nyt meni näin" vaiheessa mut ikäänkuin ei vain pysty kun ei ole muutakaa mietittävää ja allapäin muutenkin..
Ei se viha kohdistu kun salaisesti siihen henkilöön, en koe että sillä häntä piinaisin koska hän ja minä molemmat tiedämme että kaiken pienen avaaminen vain tuhoaa meidät. Mutta emmä silti pääse siitä mihinkään että koen tulleeni joskus hieman väärin kohdelluksi, minkä mä sille voin? Jokatapauksessa muistan niitä juttuja joten miten mä niitä käsittelisin kun ei niitä poiskaan saa.
on mullekin käynyt noin, tai mulle on yritetty tota.
"mut ikäänkuin ei vain pysty kun ei ole muutakaa mietittävää ja allapäin muutenkin.. "
"emmä silti pääse siitä mihinkään että koen tulleeni joskus hieman väärin kohdelluksi, minkä mä sille voin? "
Ettet vain olisi hiukan ihastunut märehtimään asioita, joita et voi enää muuttaa? Roikut niissä kiinni.
Siinä on kaksi vaihtoehtoa. Joko jatkat märehtimistä ja saat siitä turvaa, saat roikuttua vanhoissa kuvioissa ja pidät niitä elämäsi rakenteissa mukana. Tai sitten kyllästyt touhuun ja alat etsiä uusia rakenteita.
Ei se kyllä sen kummempaa lopultakaan ole mun mielestä. Mutta en minä tietenkään voi toisen aatoksia tietää.
"Joko jatkat märehtimistä ja saat siitä turvaa, saat roikuttua vanhoissa kuvioissa ja pidät niitä elämäsi rakenteissa mukana."
Mutta eiks ihminen ole juuri sitä millaisia sen kokemukset on eli eiks mun pidäkin aina muistaa kaikki missä joku on tehnyt mua kohtaan tai minä on tehnyt väärin jotta mä tiedän kuka mä olen? Joku muu kuitenkin tietää ja muistuttaa jollen minä sitä tee...Kyllä ihmiset tietää ja miettii muittenkii asioita.
lisään et ton lisäksi mä haluaisin että kaikki olis hyvin kuitenkin että asioihin tulis joku selvyys vaikka teidän ettei tule.
Kun ei haluaisi kieltää niitä tunteita koska ne näkyy kuitenkin naamasta tai vuorovaikutuksessa tai silmistä...jotkut jopa "töksäyttelee" tiedostamattaan koska se tunne on kuitenkin siellä.
Tottakai ne "vanhat jutut" on osa ihmistä eikä niitä tarvitse eikä pidä sillä tavalla unohtaa. Toki itsekin joskus mietin vanhojen suhteiden kariutumisen syitä, vaikka niistä on kauan. Ja muistan ne katkeruudet ja syyllisyydet.
Mun jutut kiersi nyt tuon viha-asian ympärillä. Se on melko voimakas sana. Muistaminen on eri asia kuin viha. Mutta ehkä mekin taas tarkoitetaan samoilla sanoilla vähän eri asioita.
sustakin se viha löytyy jos sä uskallat. Mä olen huutanut yksinäni niitä asioita mä olen kirjoittanut ja mä olen melko varma etten ole hullu...
viha ei lopu vihaamalla, vain rakkaus voi vihan poistaa.
Mä en noista elinkaareista niin tiedä, mutta sanotaan ja oma kokemuksenikin puhuu sen puolesta, että suhteen päättymisen suruaika kestää puolet siitä ajasta mitä suhteessa olet ollut. Eli, 10 vuoden suhteesta toipuu täysin 5:ssä vuodessa.
ei helvetti! Olen mä tässä ehkä vähän nopeampi...
käytävä läpi. Ei siinä ole mitään kannattavaa ja ei-kannattavaa. Lopulta tulee se hyväksyntä. Mennen, olevan ja tulevan hyväksyntä. Sit se on ohi ja elämä jatkuu...
vaikka hyväksyis sen että elämä jatkuu niin märehtii niitä vanhoja asioita. Eli kun käy tavallaan läpi sitä kaikkea muistellen mitä on ollut ja hyväksyy sen niin sitten vituttaa ne jotkut asiat niin vitusti.
Onks se siis sittenkään loppu omalta osalta?
Mä jätin alkuperäiseen viestiini option "Jos se on tärkeä". Jos se on tärkeä silloin se ei välttämättä ole loppu. Jos se ei ole itseltä loppu niin auttaako siihen se märehtiminen vai onko aika kaivaa kännykkää esiin silläkin uhalla että on roikkuva ex-ääliö joka ei ymmärrä päästää menneitä menneiksi?
Mä en tiedä vastausta tuohon. Näyttää siltä että sen minkä taaksensa jättää sen aina lopulta edestään löytää.
taistelen omia tuulimyllyjäni vastaan siitä tässä on kyse. Ei muusta.
Oikeesti nää keskustelut pitäis hoitaa sylikkäin. Olis mulla yks kysymys mutta vastaus siihenkin on sellainen joka kuuluu "Kirjoittaja on poistanut tämän viestin" kastiin.
mikä tai oikeastaan kuka sua oikeasti vituttaa? Jos et tiedä, kannattaa selvittää se.
Mutjoo. En usko, että haluat käydä keskustelua niin henkilökohtaisesta asiasta julkisesti.
ai me sylikkäin juttelemassa mun entisestä suhteesta. No sehän oli ehdotus...
Mitähän sä mielit kysyä jää kyllä pahasti kaivelemaan..
Kun suhde on ohi niin miksi vitussa vaivautua ellei se ihminen ole oikeasti tärkeä?
Jos se ihminen on oleellinen, sitten kannattaa vaivautua hyvään tai oikeaan.
Jos se on ohi niin se on ohi. Lopeta märehtiminen koska se ei edistä suhdetta - koska sitä suhdetta EI OLE.
Tää on ihan sama kuin mä miettisin minkä väriseksi maalaisin titanicin jos olisin laivamaalari. Titanic on merenpohjassa. Sitä ei enää maalata. Ongelmaa ei ole.
oli se ihminen tärkeä ja on edelleen tavallaan tärkeä tukipilari johon voit luottaa asioissa kuten:avaimeni jäivät sisälle jäädyn ulos tai asunnossani on käyty mitä teen?? Tottakai se ihminen on ollut joskus tärkeä ja emmä voi sen olemassaoloa kirota enkä halua.
Vai pitäsikö, ilmeisesti sun mielestä pitäisi siis että pääsisi eroon näistä ajatuksista tai sitten mulla on liikaa aikaa ja liian vähän elämää...
Ja on se ohi..ehkä mua painaa omalta osaltani syyllisyys, ja mietin kumman vika tää oli enemmän..? Eli olen onnellinen että se on ohi ja voin hyvin mut vituttaa jotkut asiat...siis jos niitä miettii. oon muutenkin herkkä kaikille tunnetiloille enkä pääse niistä irti kun ne tulee niin voimakkaiksi.
No sit se on vaan kaveri ja apu, ei siihen tarvitse tuhlata sen kummempia tunteita kuin ehkä iloa ja kunnioitusta siitä että asiat ovat järjestyneet toimivaksi pienimmässä yhteisessä nimittäjässä.
"Ja on se ohi..ehkä mua painaa omalta osaltani syyllisyys, ja mietin kumman vika tää oli enemmän..?"
Et sä tee noilla maaleilla mitään. Titanic on uponnut. On aivan sama löydätkö just täydellisen värisävyn, et sä sillä pääse maalaamaan kuitenkaan.
"oon muutenkin herkkä kaikille tunnetiloille enkä pääse niistä irti kun ne tulee niin voimakkaiksi."
Ärsyttävää kun niin tapahtuu. Silloin ehkä kannattaakin arvioida ylempää sitä koko tunnetilaa ja rationalisoida sen todellinen hyöty vaikkei siitä ehkä eroon pääsisikään. Tietääpähän ainakin että tää märehtiminen on täysin turhaa.