Pakkohoitojen määrää yritetään vähentää

"erveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) yrittää vähentää pakkohoidon määrää. Tällä hetkellä Suomessa käytetään pakkohoitoa kaksi kertaa enemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa.

Eri puolilla maata on suuria eroja siinä, kuinka moni potilas joutuu pakkohoitoon, kertoo THL:n ylilääkäri Juha Moring.

Kansainvälisessä vertailussa Suomen pakkohoitoluvut kuitenkin pistävät silmään, ja tilannetta yritetään nyt parantaa.

- Juuri perustettu työryhmä käy läpi hyväksi havaittuja ohjelmia pakkohoidon vähentämiseen, ja yrittää saada niitä kaikkien toteutettaviksi.

Pakkohoitoa voidaan vähentää esimerkiksi paremmalla työvuorosuunnittelulla ja avohoidon parantamisella. Paljon on kiinni myös resursseista, jotka ovat kuntien päätettävissä. Mitä enemmän resursseja on käytettävissä, sitä vähemmän tarvitsee turvautua potilaiden pakkohoitoon.

- Kun avohoito järjestetään hyvin, rahaa ei välttämättä kulu sen enempää. Kokonaiskustannukset saattavat jopa pienentyä, Moring muistuttaa.

Hänen mielestään projekti vaatii vain kykyä ja halua hoitaa asioita uudella tavalla.

THL haluaa myös yhdistää päihde- ja mielenterveyshuollon niin, että kaikkiin palveluihin pääsee perusterveydenhuollon kautta. Tällaista mallia on kokeiltu jo pitkään esimerkiksi Imatralla, ja tulokset ovat lupaavia."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2199214

VOI PERKELEEN PERKELE :(
4334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

LET LOOSE THE INSANE!

Pakkohoitojen määrän vähentäminen nykytilanteessa johtaa tragedioihin. Tämä tullaan näkemään sekä murha- että itsemurhaluvuissa sekä katukuvassa. Muistutan että pakkohoito on viimesijainen keino, eli sitä ei jaella kuin rahaa sossusta - vaan kun ihan oikeasti ihminen tarvii syystä tai toisesta sellaista puuttumista asiaan joka on hänelle itselleen tai ympäristölleen vakava uhka.

Toisekseen - tiedättekös minne ne pakkohoitoa tarvitsevat sitten menevät tavalla tai toisella.

Vankilan puolelle. Eli ongelmasta ei päästä eroon, vaan vankilat saavat mielisairaalan vastuut - joita ne eivät pysty hoitamaan.

Eli : Lisää sekopäitä katukuvaan, lisää rikoksia, ei taloudellista hyötyä, olot huononee niillä jotka tarvis apua ja joille siitä hyötyä olisi - samoin kuin yhteiskunnalle koska asiallisesti pakkohoidetuista kuitenkin osa toipuu.

Sensijaan jos "hoitopaikka" on vankila ei psykiatrista apua tarvitseva toivu koskaan.

Aika kova hinta siitä että halutaan kaunistella tilastoja!

Äänestä

Mikä niitä oikein vaivaa?? Pitäis lisätä varmaan kymmenkertaiseksi tuota määrää ja lisätä muutenkin laitospaikkoja ja vähentää avohoitoa.

Äänestä

U_U

Äänestä
Anonyymi00003

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karannut potilas kirjoitti:

"erveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) yrittää vähentää pakkohoidon määrää. Tällä hetkellä Suomessa käytetään pakkohoitoa kaksi kertaa enemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa.

Eri puolilla maata on suuria eroja siinä, kuinka moni potilas joutuu pakkohoitoon, kertoo THL:n ylilääkäri Juha Moring.

Kansainvälisessä vertailussa Suomen pakkohoitoluvut kuitenkin pistävät silmään, ja tilannetta yritetään nyt parantaa.

- Juuri perustettu työryhmä käy läpi hyväksi havaittuja ohjelmia pakkohoidon vähentämiseen, ja yrittää saada niitä kaikkien toteutettaviksi.

Pakkohoitoa voidaan vähentää esimerkiksi paremmalla työvuorosuunnittelulla ja avohoidon parantamisella. Paljon on kiinni myös resursseista, jotka ovat kuntien päätettävissä. Mitä enemmän resursseja on käytettävissä, sitä vähemmän tarvitsee turvautua potilaiden pakkohoitoon.

- Kun avohoito järjestetään hyvin, rahaa ei välttämättä kulu sen enempää. Kokonaiskustannukset saattavat jopa pienentyä, Moring muistuttaa.

Hänen mielestään projekti vaatii vain kykyä ja halua hoitaa asioita uudella tavalla.

THL haluaa myös yhdistää päihde- ja mielenterveyshuollon niin, että kaikkiin palveluihin pääsee perusterveydenhuollon kautta. Tällaista mallia on kokeiltu jo pitkään esimerkiksi Imatralla, ja tulokset ovat lupaavia."
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2199214

VOI PERKELEEN PERKELE :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu