- Kauheeta, et kai sä SINNE lähde?!
- Kauheeta, sehän MAKSAA!
- Ootko sä nyt ihan varma??
- Älkää pistäkö lapselle tuommosia vaatteita
- Älkää antako lapselle tuommosia ruokia
- Ei lapsi tuollaista tarvitse
- No mikä siinä nyt on niin vaikeaa, minulta se onnistuu aina
- Kauheaa, kun sinä et saa omaa lasta rauhottumaan
- Ei vaan minun nuoruudessani koskaan...
- Lupaa minulle, että...
- Sinä kun oot tuommonen...
Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja lisätä yllä oleviinkin selvitykset siitä, miten kauhistuneen ja halveksivan näköinen anoppi kussakin tilanteessa yleensä on, mutta luulen että ymmärrätte pointin ilmankin.
Anoppini on despootti pahimmasta päästä. Kamalinta on, että hänellä on tapana laskea kätensä alistavasti olkapäälle ja tulla aivan naamaan kiinni, ihan kuin olisin joku vähäjärkinen jolle pitää selittää asiat kädestä pitäen. Lisäksi hän on todella hyvä verhoamaan pahimmat piikit kohteliaisuuksiin tai rivien väliin niin, että vain minä tajuan ne eikä kukaan muu huomaa mitään. Hän on kova kyseenalaistamaan ja halveksimaan mikä varmaan johtuu iästäkin, mutta silti...
Olen luonteeltani kiltti ja hiljainen, joten olen varmasti päästänyt hänet niskan päälle liian helpolla mutta silloin harvoin kun mullakin palaa käämi ja samanlaiseen mukaystävälliseen sävyyn ilmoitan, että parhaamme yritämme jne. hän loukkaantuu heti ja antaa mun ymmärtää, että olen todella epäystävällinen miniä. Siis anteeksi kuinka?! Minäkin olen ihminen ja minullakin on rajani!
Olen ratkaissut ongelman sillä, että käyn anoppilassa enää vain harvoin. Pompottakoot muita, minun mittani on täysi.
- Kauheeta, sehän MAKSAA!
- Ootko sä nyt ihan varma??
- Älkää pistäkö lapselle tuommosia vaatteita
- Älkää antako lapselle tuommosia ruokia
- Ei lapsi tuollaista tarvitse
- No mikä siinä nyt on niin vaikeaa, minulta se onnistuu aina
- Kauheaa, kun sinä et saa omaa lasta rauhottumaan
- Ei vaan minun nuoruudessani koskaan...
- Lupaa minulle, että...
- Sinä kun oot tuommonen...
Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja lisätä yllä oleviinkin selvitykset siitä, miten kauhistuneen ja halveksivan näköinen anoppi kussakin tilanteessa yleensä on, mutta luulen että ymmärrätte pointin ilmankin.
Anoppini on despootti pahimmasta päästä. Kamalinta on, että hänellä on tapana laskea kätensä alistavasti olkapäälle ja tulla aivan naamaan kiinni, ihan kuin olisin joku vähäjärkinen jolle pitää selittää asiat kädestä pitäen. Lisäksi hän on todella hyvä verhoamaan pahimmat piikit kohteliaisuuksiin tai rivien väliin niin, että vain minä tajuan ne eikä kukaan muu huomaa mitään. Hän on kova kyseenalaistamaan ja halveksimaan mikä varmaan johtuu iästäkin, mutta silti...
Olen luonteeltani kiltti ja hiljainen, joten olen varmasti päästänyt hänet niskan päälle liian helpolla mutta silloin harvoin kun mullakin palaa käämi ja samanlaiseen mukaystävälliseen sävyyn ilmoitan, että parhaamme yritämme jne. hän loukkaantuu heti ja antaa mun ymmärtää, että olen todella epäystävällinen miniä. Siis anteeksi kuinka?! Minäkin olen ihminen ja minullakin on rajani!
Olen ratkaissut ongelman sillä, että käyn anoppilassa enää vain harvoin. Pompottakoot muita, minun mittani on täysi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
jos mulla olis tuollainen niin en kävis ollenkaan, mies sais käydä keskenään lasten kanssa (lapsiltahan ei voi mummoa kieltää). Ei tuollaisten ihmisten kanssa voi oikein tulla toimeen. Heille voi asettaa rajat ja vain toivoa että he noudattavat niitä, mutta monestikaan niin ei käy. Pitäisin sinuna välit etäisen kohteliaina. Sylkykupiksi ja pompotettavaksi en sinuna kuitenkaan ryhtyisi. VÄLIMATKAA JA ETÄISYYTTÄ kehiin, muu ei varmasti auta.
"hän on todella hyvä verhoamaan pahimmat piikit kohteliaisuuksiin tai rivien väliin niin, että vain minä tajuan ne eikä kukaan muu huomaa mitään"
"mukaystävälliseen sävyyn ilmoitan, että parhaamme yritämme jne. hän loukkaantuu heti ja antaa mun ymmärtää, että olen todella epäystävällinen miniä."
Siis anteeksi mitä? Voi jessus.
Mikähän tekstissäni oli niin vaikeaa ymmärtää? Voi jessus.
Minulla samanlainen verhoamistilanne, joten ymmärrän kyllä tuon lauseen ja sen sisällön. Olen ratkaissut asian olematta tekemisissä anopin kanssa. Kerran vuodessa näen lasten syntymäpäivillä ja vältän puhumista hänen kanssaan, vaihdan huonetta enkä kohtele mitenkään erityisen hyvin periaatteella "sen saa mitä tilaa". Anoppi on loukanut lukuisia kertoja enkä anna enää anteeksi eikä tarvitse. Lapsilleni kerron myöhemmin totuuden anopista ja nyt jo ihmettelevät kun en käy mummilassa ym. Tätä tämä "sairaat anopit saavat aikaan" on, tiedä mistä johtuu sitä olen monesti miettinyt. Meidän tapauksessa ehkä anopin katkeruus, lääkitys mielenterveysongelmiin tms. Pääasia kun on itse poissulkenut häiriötekijät ja elää harmoniassa oman perheensä kanssa ja rakentaa elämää eteenpäin haluamallaan tavalla. Kenelläkään ei ole oikeutta loukata ja sekaantua olkootpa se kuka tahansa ja jokaisella on oikeus valita ja elää omanlaista elämäänsä.
Meilläkin lapsi ihmettelee, miksi äiti ei lähde mukaan, kun isänsä kanssa menevät anopille kylään. Ja lapsi on vasta niin pieni... Tunnenkin usein syyllisyyttä siitä, että välttelen tilaisuuksia anopin kanssa, vaikka totuus on, että tapaamiset anopin kanssa tekevät enemmän hallaa meidän perheelle kuin tapaamatta jättämiset.
Minusta on muutenkin outoa ja ahdistavaa, että hänen luonaan pitäisi rampata joka viikko. Tapaamiset ovat anopille helppo väylä kontrolloimiseen ja asioihimme puuttumiseen. Kaikki ne ilkeydet ja vihjailut syöpyvät mieleen ja myrkyttävät meidän elämää, ei kiva.
olen siis sinua edeltävä kirjoittaja...minä en tunne syyllisyyttä vaan puolustan itseäni ja perhettäni. Anoppi ei ole perhettäni ei, mahdollisuus olisi ollut olla normaali kanssakäymisissä jos ei olisi jatkuvasti loukanut ja käyttäytynyt epänormaalilla tavalla. Paras on oma itsetuntemus ja pysyä erossa jos siltä tuntuu. Meillä anoppi selvästi käyttää lapsenlapsiaan väylänä mutta olen laittanut hanakasti vastaan ettei aina käy varsinkaan viikottain. Meillä saattaa vierähtää kolmekin viikkoa enkä todellakaan anna olla kahdenkesken lapsenlapsien kanssa ikinä ! olen muutamaan otteeseen sanonut ja vihjanut anopille etten halua olla tekemisissä ja hänellä ei ole oikeutta meidän perhe-elämään niinkun ei lain mukaan olekaan. Mikäli alkaa ahdistuttamaan tarpeeksi ja mies ei asetu oman perheen ehdoille ja tavoille on syytä harkita eroa. Näkisitpä muuten meidän anopin:) heh heh siinä vasta tapaus, ihan naurattaa jotkut menneet letkautukset, joita ei enää tarvitse sietää.
Olen anoppi. Poikani ja miniäni perheessä on kaksi lasta. Yllättäen koulun loputtua miniä soitti ja kysyi, voivatko lapset tulla meille pariksi viikoksi. No totta kai, sanoin.
Moneen vuoteen lapsenlapset eivät ole käyneet meillä, en tiedä miksi. Myöskään heidän vanhempansa eivät ole vierailleet. Sukujuhlissa on tavattu, ja niitä onkin vuosien kuluessa ollut taajaan.
Lapsenlapset ovat 13- ja 15-vuotiaita. Tänään saunan ja uinnin jälkeen vanhempi kysyi minulta, miksi he ovat käyneet niin vähän meillä. Kysyin, mitä he itse arvelevat. Silloin tämä vanhempi sanoi, ettei äiti halua tulla meille. Varovasti kyselin, että mikähän mahtaisi olla syynä.
Sitten lapset rupesivat vuoron perään moittimaan äitiänsä. Vaikea tilanne meille.
Ehdottelin, että jospa kysyisivät kotoa lupaa käydä meillä useammin. Sanoivat, että äiti on niin tarkka seurapiiristä, että ei ehkä onnistu. En osannut oikein sanoa juuta enkä jaata.