Yhteistä tekemistä yhteisiin hetkiin?

Kertokaahan ihmiset hyviä vinkkejä viettää laatuaikaa yhdessä rakkaimman kanssa (kotona tai muualla)! Eli siis mitä teette yhdessä? En tarkoita nyt mitään teeveen tai elokuvien katsomista, musiikin kuuntelua, muuten vain oleilua tai seksiä. Vaan muita kivoja juttuja!

Voin avata pelin:

- keilaaminen (ei tarvitse olla mikään lajin erityisharrastaja mennäkseen keilaamaan, eikä se ole kallistakaan)
- seurapelit, kuten Alias, Yatzy tai Trivial Pursuit (mutta olisiko muita peliehdotuksia?)

Rikastuttakaamme yhdessä kaikkien parien vapaa-aikaa!
81663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

...tapetoiminen
saunominen
pötköttely ja höpöttely

Äänestä

Moi

Me keksittiin tuossa vähän aikaa sitten sellainen kiva "levyraati"-juttu: kuunnellaan muutamasta toisen valitsemasta biisistä noin minuutin pätkät, toinen yrittää tunnistaa biisit ja arvostelee ne. Siis kuulostaa lapselliselta, mut voi samalla kuunnella biisejä omilta uudemmilta ja vanhemmilta levyiltä, ja on muutenkin hauskaa!

Äänestä

Me kävimme myös viime viikonloppuna kokeilemassa keilaamista! Allekirjoittaneella oli ensikosketus ko. lajiin, mutta hauskaa oli!

Sitten,
-biljardin peluu
-käymme kuuntelemassa livemusiikkia. En tarkoita välttämttä suuria nimiä, mutta paikallisten jazz ja blues clubien illoissa yms.

muita ehdotuksia;
-luistelu
- minigolf-radat aukeavat taas kesän kynnyksellä.
- futismatsit( jälkpelit)

Äänestä

Polkupyöräily jonnekin ja takas
Sulkapallo
Ruoanlaitto yhdessä
Hieronta ;)
Korttipelit

Äänestä
  • kunto kasvaa samalla

    Äänestä

...niin ruokapöydän voisi joskus pistää koreaksi ja ostaa viiniä, jonka arvelisi sopivan kyseiseen ruokaan (Alkossa on viinihyllyjen laidassa kunkin viinin kohdalla symboleina - härkä, juusto, possu tms - minkä ruuan kanssa itse kukin viini voisi sopia, ja aika hyvin se kuva kutinsa pitää). Kannattaa huomioida myös se, että mitä voimakkaammin maustettu ruoka, sitä voimakkaampi viini. Alkossakin neuvovat mielellään. Sitten voi pistää pystyyn "viiniraadin" eli keskustelette, sopiiko juuri tämä viini juuri tähän ruokaan. :)

Siis itse emme harrasta viinejä seurustelujuomina, vaan ainoastaan ruokapöydässä ehkä keskimäärin kerran parissa kuukaudessa, mutta tuosta tavasta itse tykkään. :)

Äänestä

Puutarhatyöt yhdessä on olleet viime aikoina tapetilla... Lenkkeily, kyläily yhdessä, autoilu ihan ilman päämäärää muuten vaan, juustotarjotin&viiniä&leffa, ja kohta uimarannat ja auringossa toistensa rasvailu!

Äänestä

Carting on aika mielenkiintoinen vaihtoehto yhdessä harrastaa. En olisi itse halunnut lähteä alunperin, mutta sittenhän minua ei kyllä meinannut saada pois radaltakaan...

Sitten tietysti juttelua ja saunomista ja pelailua yhdessä (tällä hetkellä tietokoneella Sims-peliä). Unohtamatta yhteisiä päiväunia... :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Möhköliini kirjoitti:

Kertokaahan ihmiset hyviä vinkkejä viettää laatuaikaa yhdessä rakkaimman kanssa (kotona tai muualla)! Eli siis mitä teette yhdessä? En tarkoita nyt mitään teeveen tai elokuvien katsomista, musiikin kuuntelua, muuten vain oleilua tai seksiä. Vaan muita kivoja juttuja!

Voin avata pelin:

- keilaaminen (ei tarvitse olla mikään lajin erityisharrastaja mennäkseen keilaamaan, eikä se ole kallistakaan)
- seurapelit, kuten Alias, Yatzy tai Trivial Pursuit (mutta olisiko muita peliehdotuksia?)

Rikastuttakaamme yhdessä kaikkien parien vapaa-aikaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu