Moi vaan kaikkille

Mitenköhän tämän alottaisi, noh, aloitan lopusta, eli tästä päivästä.Tänään keskustellessani puhelimessa entisen poikaystäväni kanssa, josta erosin keväällä neljän yhteisen vuoden, josta kaksi yhteisessä asunnossa. Puhelu päättyi riitaan, kuten monasti ennenkin, tälläkertaa erotuksena oli se, että, tällä kertaa hän sanoi että mulla taitaa olla narsistinen mielenhäiriö, hän opiskelee sairaanhoitajaksi ja kai näistä asioista jotain tietääkin, ja kehotti minua etsimään jostain psykologian kirjan ja lukemaan siitä. No, en saanut kirjaa mistään, mutta on keksitty hyvä väline nimeltä internet, ja hakusanaksi "narsistinen mielenhäiriö".Yllätyin, miten jotkut tekstit olivat, ainakin tuntui siltä, kuin suoraan minusta. Ainainen pätemisen tarve, kehujen saamisen tarve, ja jatkuva yrittäminen päästä hyviin suorituksiin jotta saisin kehuskella muille. Reagoiminen arvosteluun on minulla juuri sellaista mistä noissa artikkeleissa kerrottiin. Reagoin vahvasti, ja puolustaudun heti. Tulkitsen oikeastaan kaiken arvostelun yrityksenä tahallaan loukata minua. Olen kyllä monasti jälkeenpäin huomannut puolustus hyökkäykseni tyhmyyden ja pyytänyt anteeksi, mutta nyt heräsi kysymys, että onko tämäkin vain keinoni saada takaisin se hyväksyntä mikä oli ennen puuskaani? Nyt on todella epätietoinen olo, olenko tahattomasti kenties jatkuvasti loukannut muita, edes itse sitä huomaamatta.

Hohhoijaa ja haukotus.
1109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuollaisia "narsistisen mielenhäiriön" oireita taitaapi olla vähintäänkin jokatoisella...ainakin niistä ihmisistä, keitä minä tunnen...Itseni mukaan lukien.
Kyllä mä ainakin pyrin suorittamaan homman, ku homman niin hyvin ku mahdollista ja kyllä se korpeaa, jos joku sitten tulee arvostelemaan.

Näitä lisää, ni ei tarvii puhua säistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hohheli kirjoitti:

Mitenköhän tämän alottaisi, noh, aloitan lopusta, eli tästä päivästä.Tänään keskustellessani puhelimessa entisen poikaystäväni kanssa, josta erosin keväällä neljän yhteisen vuoden, josta kaksi yhteisessä asunnossa. Puhelu päättyi riitaan, kuten monasti ennenkin, tälläkertaa erotuksena oli se, että, tällä kertaa hän sanoi että mulla taitaa olla narsistinen mielenhäiriö, hän opiskelee sairaanhoitajaksi ja kai näistä asioista jotain tietääkin, ja kehotti minua etsimään jostain psykologian kirjan ja lukemaan siitä. No, en saanut kirjaa mistään, mutta on keksitty hyvä väline nimeltä internet, ja hakusanaksi "narsistinen mielenhäiriö".Yllätyin, miten jotkut tekstit olivat, ainakin tuntui siltä, kuin suoraan minusta. Ainainen pätemisen tarve, kehujen saamisen tarve, ja jatkuva yrittäminen päästä hyviin suorituksiin jotta saisin kehuskella muille. Reagoiminen arvosteluun on minulla juuri sellaista mistä noissa artikkeleissa kerrottiin. Reagoin vahvasti, ja puolustaudun heti. Tulkitsen oikeastaan kaiken arvostelun yrityksenä tahallaan loukata minua. Olen kyllä monasti jälkeenpäin huomannut puolustus hyökkäykseni tyhmyyden ja pyytänyt anteeksi, mutta nyt heräsi kysymys, että onko tämäkin vain keinoni saada takaisin se hyväksyntä mikä oli ennen puuskaani? Nyt on todella epätietoinen olo, olenko tahattomasti kenties jatkuvasti loukannut muita, edes itse sitä huomaamatta.

Hohhoijaa ja haukotus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu