tapaus Bolivia

GISS ei ole "saanut" dataa omien tilastojensa mukaan Boliviasta sitten vuoden 1990. MIten se on mahdollista?
Maasta on saatavissa dataa kotikoneellakin netistä hakemalla. Miten miljardien dollareitten ja satojen "tiedemiesten" laitos ei kykene tähän?

Miksi Bolivialle on ilmoitettu hatusta vedettyjä lämpötiloja? Miksi ne haetaan 1200 km päästä?

Ja tähän on ihan turha selittää niitä AGW vatikaanin antamia standardivastauksia, että suomalaiset lähettivät väärää dataa. Tämä Bolivian munailu kun on jatkunut jo vuodesta 1990, eli 20 vuotta. Onko se vain sattumaa, tahallista, vai onko GISS todellakin näin kehno laitos?
28309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Salaliittoa pukkaa.

Äänestä

Kun kerrat aloitit tälle ihan oman ketjunsa, niin olisi hyvä saada edes jonkinlaisia perusteluja. Mihin väitteesi siis perustuu?

Äänestä

Kukaan ei osannut antaa järkevää vastausta siihen kysymykseen, että mihin scepdiuksen aloituksessaan esittämä väite perustuu. Ehkä asiaa ei olla ymmärretty ja siksi kommentoijat pelkästään copy-pastettivat vastaukseksi jotain, jota eivät edes ymmärtäneet.

Joka tapauksessa, scepdiuksen aloitus todennäköisesti perustuu tähän kirjoitukseen:

http://chiefio.wordpress.com/2010/01/08/ghcn-gistemp-interactions-the-bolivia-effect/

Tässä on GISTEMP-anomaliakartta 250 km tasoituksella:

http://data.giss.nasa.gov/cgi-bin/gistemp/do_nmap.py?year_last=2010&month_last=5&sat=4&sst=0&type=anoms&mean_gen=05&year1=2010&year2=2010&base1=1951&base2=1980&radius=250&pol=reg

Sama lyhennettynä: http://tinyurl.com/39hqr4u

Zoomataan Boliviaan. Seuraavassa kuvassa rastit osoittavat niitä 2x2 laatikoita, joista löytyy dataa, eli joko siellä on mittausasemia, tai sitten sinne on interpoloitu arvo.

http://i46.tinypic.com/246jjug.png

Nähdään, että dataa löytyy vain muutamasta Bolivian reuna-alueesta. Kyseiset laatikot ovat 250 km päässä sellaisesta laatikosta, josta löytyy mittausasema.

GISTEMP ei siis vedä Bolivian lämpötiloja hatusta, se käyttää interpolointia, joka on hyvin perusteltu matemaattinen operaatio. Interpolaatio voidaan tehdä joko 250 tai 1200 km päähän laatikosta, josta löytyy mittausasema. Asia todellakin on näin yksinkertainen, eikä siihen liity poliittisesti motivoitunutta vääristelyä, pelkkää objektiivista matematiikkaa.

Äänestä
  • ei ole mitään tekemistä luonnontieteiden kanssa, eikä ole sen puoleen koko AGW.

    Äänestä

  • "GISTEMP ei siis vedä Bolivian lämpötiloja hatusta, se käyttää interpolointia, joka on hyvin perusteltu matemaattinen operaatio. Interpolaatio voidaan tehdä joko 250 tai 1200 km päähän laatikosta, josta löytyy mittausasema. Asia todellakin on näin yksinkertainen, eikä siihen liity poliittisesti motivoitunutta vääristelyä, pelkkää objektiivista matematiikkaa."

    Eli vetää hatusta.

    Jos homma olisi noin niin miksi mitata sen kun vain "interpoloisi" vaikka koko pallon lämpötilat.

    Äänestä

  • muki1 kirjoitti:

    "GISTEMP ei siis vedä Bolivian lämpötiloja hatusta, se käyttää interpolointia, joka on hyvin perusteltu matemaattinen operaatio. Interpolaatio voidaan tehdä joko 250 tai 1200 km päähän laatikosta, josta löytyy mittausasema. Asia todellakin on näin yksinkertainen, eikä siihen liity poliittisesti motivoitunutta vääristelyä, pelkkää objektiivista matematiikkaa."

    Eli vetää hatusta.

    Jos homma olisi noin niin miksi mitata sen kun vain "interpoloisi" vaikka koko pallon lämpötilat.

    Onko tosiaan niin, että interpolointi on teille tuntematon käsite?

    Interpolointi on täysin normaali menettelytapa arvojen laskemiseksi aluelle, joilta ei löydy havaintoaineistoa. Se on yksi kaikkien alojen tieteilijöiden perusmenetelmistä, aina biologeista fyysikoihin.

    Interpoloinnissa ei vedetä mitään hatusta, vaan nimenomaan päinvastoin. Interpolointi perustuu aina tietyille, menetelmästä riippuville, säännöille.

    Äänestä

  • kritiikkiä kirjoitti:

    Tuttu on. Kerro sinä, millä tarkkuudella pystyt interpoloimaan vaikkapa Utsjoen lämpötilan Helsingin Kaisaniemen mittarilukeman perusteella?

    Äänestä

  • muki1 kirjoitti:

    Tuttu on. Kerro sinä, millä tarkkuudella pystyt interpoloimaan vaikkapa Utsjoen lämpötilan Helsingin Kaisaniemen mittarilukeman perusteella?

    "Tuttu on."

    Tuskin on, nimittäin interpolointi on omien sanojesi mukaan "hatusta vetämistä". Ja sitähän se juuri ei ole.

    "Kerro sinä, millä tarkkuudella pystyt interpoloimaan vaikkapa Utsjoen lämpötilan Helsingin Kaisaniemen mittarilukeman perusteella?"

    Kysymyksesi ei ole mielekäs. Parempi kysymys olisi, että miten luotettavia ovat Helsingin ja Utsjoen väliin interpoloidut lämpötilat. Sanoisin, että hyvin luotettavia, kun kyseessä on pitemmän aikavälin keskilämpötila. Miksi? Siitä yksinkertaisesta syystä, että ilmasto muuttuu hitaasti, niin ajan kuin paikankin funktiona.

    Joo keskiarvot kyllä, mutta sit mennäänkin metsään kun Hgin lämpötilasta interpoloidaan Sodankylän hetkellistä lämpötilaa.

    Äänestä

  • WanhaG kirjoitti:

    Sää Helsingissä saattaa olla radikaalisti erilainen kuin Oulussa. Ilmasto sen sijaan ei ole.

    Äänestä

  • kritiikkiä kirjoitti:

    Sää Helsingissä saattaa olla radikaalisti erilainen kuin Oulussa. Ilmasto sen sijaan ei ole.

    On yhtä järkevää kuin vaatimus "kaikille vähintään keskipalkka".

    Äänestä

  • WanhaG kirjoitti:

    On yhtä järkevää kuin vaatimus "kaikille vähintään keskipalkka".

    Jälleen tulemme tähän ikuisuuskysymykseen. Eli mitä eroa on säällä ja ilmastolla. Tuntuu olevan varsinainen kompastuskivi monelle. Mutta pysytelläänpä alkuperäisessä aiheessa.

    Äänestä

  • kritiikkiä kirjoitti:

    Jälleen tulemme tähän ikuisuuskysymykseen. Eli mitä eroa on säällä ja ilmastolla. Tuntuu olevan varsinainen kompastuskivi monelle. Mutta pysytelläänpä alkuperäisessä aiheessa.

    Sulla menee sää ja ilmasto sekasin. Interpoloidun mestan sään muutostahan ei interpoloimalla millään saa selville.

    Äänestä

  • kritiikkiä kirjoitti:

    "Tuttu on."

    Tuskin on, nimittäin interpolointi on omien sanojesi mukaan "hatusta vetämistä". Ja sitähän se juuri ei ole.

    "Kerro sinä, millä tarkkuudella pystyt interpoloimaan vaikkapa Utsjoen lämpötilan Helsingin Kaisaniemen mittarilukeman perusteella?"

    Kysymyksesi ei ole mielekäs. Parempi kysymys olisi, että miten luotettavia ovat Helsingin ja Utsjoen väliin interpoloidut lämpötilat. Sanoisin, että hyvin luotettavia, kun kyseessä on pitemmän aikavälin keskilämpötila. Miksi? Siitä yksinkertaisesta syystä, että ilmasto muuttuu hitaasti, niin ajan kuin paikankin funktiona.

    tiedä mitä on interpolointi.
    AGW uskonnon mukaan se tarkoittaa sitä että jos Helsigissä on nolla,
    niin sodankylässä 7C koska Pariisissa on -1C.
    Näin helppoa se on.
    Toisaalta ekstrapoliointi on ilmastotieteellisesti tuottoisempaa!
    Jos Helsingissä nolla ja Keravalla 1C niin utsjoella on 100C.
    Ja tämmöisillä Pleikkareilla pyöritetään koko palettia, mutta ei mua!

    Äänestä

  • Miksi GISS käyttää interpolointia Boliviassa kun maasta kerran löytyy dataa? GISS ei sitä löydä, eikä ole löytänyt 20 vuoteen. Ja tuo interpolointihan on ihan silkkaa huumoria. Väitätkö sinä ihan tosissasi, että 1200 kilometrin säteellä on sama ilmasto? Eihän se voi pitää paikkaansa, kun ilmastovyöhykkeetkin voivat tuolla matkalla vaihtua.

    Joko maantiedon perustietosi ovat nollatasoa, tai et ollenkaan ole käynyt kotikunnan ulkopuolella. Jos uskot oikeasti, että 1200 kilometriä Boliviasta itään tai länteen vallitsee samanlainen ilmasto, et ole varmaan katsellut karttoja ihan viime aikoina. Mietipäs mitä on 1200 kilometriä Helsingistä etelään. Katso vaikka kartasta. Tai vaikka Utsjoelta pohjoiseen. Varmaan huomaat, että sää/ilmasto on hieman erilainen noilla seuduilla. Vai oletko toista mieltä?

    En todellakaan ymmärrä miten voit pokkana selittää, että tuo on tiedettä. Eihän se voi olla niin, että keksitään dataa paikoilla joista sitä olisi saatavilla, mutta jostain mystisestä syystä ei oteta?

    Tuolla oli jossain aikaisemmassa puheenvuorossani linkki sille sivulle, missä GissTempin Bolivia huijaus paljastettiin. Katsotaan josko jaksan kaivaa sen jossakin välissä tähänkin ketjuun.

    Äänestä

  • scepdius kirjoitti:

    Miksi GISS käyttää interpolointia Boliviassa kun maasta kerran löytyy dataa? GISS ei sitä löydä, eikä ole löytänyt 20 vuoteen. Ja tuo interpolointihan on ihan silkkaa huumoria. Väitätkö sinä ihan tosissasi, että 1200 kilometrin säteellä on sama ilmasto? Eihän se voi pitää paikkaansa, kun ilmastovyöhykkeetkin voivat tuolla matkalla vaihtua.

    On olemassa 3 sarjaa, jotka kuvaavat maapallon keskilämpötilaa maanpinnalla: (1) NCDC:n, (2) NASA:n ja (3) Hadleyn Centren ja CRU:n sarjat.

    Ainakin NCDC:n ja NASA:n sarjat perustuvat maanpinnan osalta pitkälti GHCN:ään, joka on NOAA:n ylläpitämä tietokanta.

    GHCN:ää päivitetään joka kuukausi automaattisesti noin 3000 meteorologisen aseman datalla.

    Joko Bolivian asemat on poistettu päivitettävistä asemista, tai sitten Bolivia ei lähetä datojansa systeemin vaatimalla tavalla.

    Mitä tulee lämpötilojen interpoloitavuuteen... GISTEMP:in kartta kuvaa lämpötilan muutosta, ei absoluuttista lämpötilaa. Interpoloitava suure on siis lämpötilan muutos mittausasemalla (muutos mittausaseman normaalin suhteen), eli lämpötila-anomalia, ei asemalla mitattu lämpötila. Ero on oleellinen.

    Tuossa on lämpötilakäyrät kolmelta suomalaiselta paikkakunnalta, Helsinki, Jyväskylä ja Sodankylä:

    http://www.fmi.fi/kuvat/vuosikeskilampop04.png

    Lämpötila kaikissa on tietenkin erilainen, mutta sen muutos kaikissa on hyvin samanlainen. Noiden perusteella voimme melkoisen varmasti päätellä ilmaston lämmenneen vastaavasti myös Turussa, Vaasassa, Oulussa, Lappeenrannassa, Rovaniemellä jne., vai mitä skepe-pelle.

    Äänestä

  • skepe on pelle kirjoitti:

    Ja paikkojen etäisyys esimerkissäsi on parisataa km. Sensijaan Hgin lämpötiloista et voi johtaa Sodankylän lämpötiloja mitenkään.

    Kiva kun toit esiin nämä käyrät. Selosta meille ja itsellesi miksi 1930-1940 luvuilla oli yhtä lämmintä kuin nykyisin. Oliko silloin ilmassa paljon hiilidioksidia?

    Äänestä

  • kritiikkiä kirjoitti:

    On olemassa 3 sarjaa, jotka kuvaavat maapallon keskilämpötilaa maanpinnalla: (1) NCDC:n, (2) NASA:n ja (3) Hadleyn Centren ja CRU:n sarjat.

    Ainakin NCDC:n ja NASA:n sarjat perustuvat maanpinnan osalta pitkälti GHCN:ään, joka on NOAA:n ylläpitämä tietokanta.

    GHCN:ää päivitetään joka kuukausi automaattisesti noin 3000 meteorologisen aseman datalla.

    Joko Bolivian asemat on poistettu päivitettävistä asemista, tai sitten Bolivia ei lähetä datojansa systeemin vaatimalla tavalla.

    Mitä tulee lämpötilojen interpoloitavuuteen... GISTEMP:in kartta kuvaa lämpötilan muutosta, ei absoluuttista lämpötilaa. Interpoloitava suure on siis lämpötilan muutos mittausasemalla (muutos mittausaseman normaalin suhteen), eli lämpötila-anomalia, ei asemalla mitattu lämpötila. Ero on oleellinen.

    "Joko Bolivian asemat on poistettu päivitettävistä asemista, tai sitten Bolivia ei lähetä datojansa systeemin vaatimalla tavalla."

    "systeemin vaatima" tarkoittaa kohovia lämpötiloja.

    Äänestä

  • scepdius kirjoitti:

    Miksi GISS käyttää interpolointia Boliviassa kun maasta kerran löytyy dataa? GISS ei sitä löydä, eikä ole löytänyt 20 vuoteen. Ja tuo interpolointihan on ihan silkkaa huumoria. Väitätkö sinä ihan tosissasi, että 1200 kilometrin säteellä on sama ilmasto? Eihän se voi pitää paikkaansa, kun ilmastovyöhykkeetkin voivat tuolla matkalla vaihtua.

    Joko maantiedon perustietosi ovat nollatasoa, tai et ollenkaan ole käynyt kotikunnan ulkopuolella. Jos uskot oikeasti, että 1200 kilometriä Boliviasta itään tai länteen vallitsee samanlainen ilmasto, et ole varmaan katsellut karttoja ihan viime aikoina. Mietipäs mitä on 1200 kilometriä Helsingistä etelään. Katso vaikka kartasta. Tai vaikka Utsjoelta pohjoiseen. Varmaan huomaat, että sää/ilmasto on hieman erilainen noilla seuduilla. Vai oletko toista mieltä?

    En todellakaan ymmärrä miten voit pokkana selittää, että tuo on tiedettä. Eihän se voi olla niin, että keksitään dataa paikoilla joista sitä olisi saatavilla, mutta jostain mystisestä syystä ei oteta?

    Tuolla oli jossain aikaisemmassa puheenvuorossani linkki sille sivulle, missä GissTempin Bolivia huijaus paljastettiin. Katsotaan josko jaksan kaivaa sen jossakin välissä tähänkin ketjuun.

    koska, muistaakseni sen pääkaupunki La Paz sijaitsee yli kolmen kilometrin korkeudessa.
    Siellä luulisi olevan viileää, ainakin yöllä!
    Interpoloimalla saamme sinne trooppisen ilmaston!
    Näin helppoa on kun sen osaa!

    Äänestä

  • Steurastaja kirjoitti:

    koska, muistaakseni sen pääkaupunki La Paz sijaitsee yli kolmen kilometrin korkeudessa.
    Siellä luulisi olevan viileää, ainakin yöllä!
    Interpoloimalla saamme sinne trooppisen ilmaston!
    Näin helppoa on kun sen osaa!

    Nyt kun interpolointi nousi vahvasti näkyviin, ymmärsin heti, miksi lämpötilat ovat saaneet 2:n desimaalin tarkuuden jopa menneisyydessä.

    Tämä kertoo sen hienosti kuvana

    http://www.astro.utu.fi/zubi/math/interpol.htm

    Eli

    Kun ilmastossa tapahtuu pienen pieni muutos lämpimämpään, interpoloidaan lukema tilastokantaan,
    joka sitten muuttaa nousun pinta-alaksi ei asteeksi.
    Näin myös pienen pieni nousu saa aikaan suuren nousun.
    Taas lämpötilan laskiessa muutos ilmoitetaan asteina, niin muutos alas on pieni.

    Tässä ehkä selitys myös scepdiukselle GISS TEMPin jatkuvasta ja jo karanneesta globaalista lämmön noususta.
    Kyseessä on siis tilastotai... öh ...tiedettä

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    http://uddebatt.wordpress.com/2010/01/09/climate-gate-–-all-the-manipulations-and-lies-revealed-211/

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Nyt kun interpolointi nousi vahvasti näkyviin, ymmärsin heti, miksi lämpötilat ovat saaneet 2:n desimaalin tarkuuden jopa menneisyydessä.

    Tämä kertoo sen hienosti kuvana

    http://www.astro.utu.fi/zubi/math/interpol.htm

    Eli

    Kun ilmastossa tapahtuu pienen pieni muutos lämpimämpään, interpoloidaan lukema tilastokantaan,
    joka sitten muuttaa nousun pinta-alaksi ei asteeksi.
    Näin myös pienen pieni nousu saa aikaan suuren nousun.
    Taas lämpötilan laskiessa muutos ilmoitetaan asteina, niin muutos alas on pieni.

    Tässä ehkä selitys myös scepdiukselle GISS TEMPin jatkuvasta ja jo karanneesta globaalista lämmön noususta.
    Kyseessä on siis tilastotai... öh ...tiedettä

    Kansantajuinen artikkeli, antoi minullekkin paljon.
    Kun munnei tarvinnut koskaan miettiä asiaa, koska "nään sen".
    Kun "Retris" mainitsi että hän "näkee", ottakaa se vakavasti.
    Toisaalta kaikki ei nää, mutten voi auttaa!

    Äänestä

  • WanhaG kirjoitti:

    Ja paikkojen etäisyys esimerkissäsi on parisataa km. Sensijaan Hgin lämpötiloista et voi johtaa Sodankylän lämpötiloja mitenkään.

    Kyse ei ollut lämpötiloista, vaan lämpötilan muutoksesta eli anomaliasta.

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Nyt kun interpolointi nousi vahvasti näkyviin, ymmärsin heti, miksi lämpötilat ovat saaneet 2:n desimaalin tarkuuden jopa menneisyydessä.

    Tämä kertoo sen hienosti kuvana

    http://www.astro.utu.fi/zubi/math/interpol.htm

    Eli

    Kun ilmastossa tapahtuu pienen pieni muutos lämpimämpään, interpoloidaan lukema tilastokantaan,
    joka sitten muuttaa nousun pinta-alaksi ei asteeksi.
    Näin myös pienen pieni nousu saa aikaan suuren nousun.
    Taas lämpötilan laskiessa muutos ilmoitetaan asteina, niin muutos alas on pieni.

    Tässä ehkä selitys myös scepdiukselle GISS TEMPin jatkuvasta ja jo karanneesta globaalista lämmön noususta.
    Kyseessä on siis tilastotai... öh ...tiedettä

    "Kyseessä on siis tilastotai... öh ...tiedettä"

    Tähän väliin sopii erinomaisesti viittaus Clarken kolmanteen lakiin (http://en.wikipedia.org/wiki/Clarke's_three_laws):

    "Any sufficiently advanced technology is indistinguishable from magic."

    Siis se, mikä jonkun mielestä on (tilasto)taikuutta, onkin oikeasti vain edistynyttä teknologiaa (tilastomatematiikkaa).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

scepdius kirjoitti:

GISS ei ole "saanut" dataa omien tilastojensa mukaan Boliviasta sitten vuoden 1990. MIten se on mahdollista?
Maasta on saatavissa dataa kotikoneellakin netistä hakemalla. Miten miljardien dollareitten ja satojen "tiedemiesten" laitos ei kykene tähän?

Miksi Bolivialle on ilmoitettu hatusta vedettyjä lämpötiloja? Miksi ne haetaan 1200 km päästä?

Ja tähän on ihan turha selittää niitä AGW vatikaanin antamia standardivastauksia, että suomalaiset lähettivät väärää dataa. Tämä Bolivian munailu kun on jatkunut jo vuodesta 1990, eli 20 vuotta. Onko se vain sattumaa, tahallista, vai onko GISS todellakin näin kehno laitos?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu