Hidasta lämpenemistä seurasi raju ja äkillinen kylmeneminen. Näin siis holoseenin aikana, kun jäätiköissä ja jääjärvissä oli padottuna riittävästi makeaa vettä, joka purkautuessaan pysäytti termohaliinikierron ja sitä tapahtui useammin kuin kerran. Kotilot, siitepöly ja ihmiskunnan historia osoittavat sen. Milankovichin syklien lämpimien vaiheiden aikaiset kylmenemiset ovat anomalioita.
Lämpeneminen aiheutti kylmenemistä
X-skepsis
4131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
CO2 päästöt.
Mammutinpierujuttuja, vai silloinko alkoivat esi-isämme tuohustamaan tulta.
Tämäkin lienee alarmistille vaikea selitettäväksi!
Ilmakehässähän ne. Noin 30 gigatonnia joka vuosi. Mutta ethän sinä mielisairas alkoholisti taida edes ymmärtää noin isoja lukuja.
Mikä lakaisikaan ne mammutit ja useimmat Pohjois-Amerikan suurnisäkkäät mullan alle? Pierut, huonosti tehty hyrrä vai puukepit?
"Tieteelinen" tutkimus.
Mahtanee tulla seuraavaan IPCC raporttiin kultareunuksin!
Toisaalta tutkimus voi olla myös pseudotieteellinen tutkimus?
Ota nuista kaikenmaailman tutkimuksista selvää, kun tutkimustulokset ovat yleensä
niin päätähuimaavia että hiilijalanjälki lehdistössä ylittää kaikki ennätykset!
Hyvää kesää toivotan!
http://io9.com/5545910/mammoth-farts-could-have-stopped-the-ice-age-12000-years-ago
http://wattsupwiththat.com/2010/06/20/firms-paid-to-shut-down-wind-farms-when-the-wind-is-blowing/