Munakoison käsittely

Miten saa poistettua sen ohuen "nahan" munakoison pinnalta? Onnistuuko jos kalttaa kuten tomaatin?

Myös oman lempireseptin munakoisolle saa postata tänne.
2946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se kuori lähtee ihan perunankuorimaveitsellä parhaiten, jos vain veitsi on kunnossa ja terävä. Kalttaus ei onnistu eikä kaikkiin ruokiin sitä nahkaa kannata edes poistaa.

Tässä eräs parhaista ohjeista - löytyy useassa reseptikirjassa vähän eri muunnoksina.

Imam bayildi

2-4 munakoisoa
suolaa
oliiviöljyä - tarvitaan melko paljon> 1 dl ainakin
2 sipulia - silppua pieneksi
valkosipulinkynsiä - murskaa pieneksi
4-6 kypsää tomaattia - nyt alkavat jo kotimaisetkin kelpaamaan. Kalttaa kiehuvassa vedessä, kuori ja pieni hedelmäliha, lillua eikä siemeniä ei käytetä.
persiljaa puntti - silputtuna
tilliä vähän - itse jätän tillin pois kun en pidä tässä ruoassa
1 tl sokeria
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa, pippuria
vähän vettä

Halkaise koisot pituussuunnassa kahtia ja leikkaa nahkaa pois siten, että sitä jää jäljelle kaistale reunoihin ja pohjaan sekä päihin, mutta ota vähän pois pohjapuolestakin, jotta saat koison "istumaan" suorassa uunivuokaan. Kaavi lusikalla ja veitsellä pienien hedelmäliha koisosta rikkomatta reunoja ja pane vaikka taloudpaperilla, suolaa kevyesti ja "itketä" lihaa ja koisoveneitä paperilla tovi, puolisen tuntia. Nesteen poistuttua kuivaa hedelmäliha paperipyyhkeellä.

Öljyä pannuun, pannu savuavan kuumaksi ja hedelmäliha öljyyn, ruskista kevyesti. Ota pois pannusta.

Lisää pannuun sipuli ja valkosipuli ja ruskista, älä polta valkosipulia.

Yhdistä keskenään ruskistettu koisonliha, sipulit, pienityt tomaatit, persiljahakkelus, tilli, sokeri ja pippuroi ja suolaa seos. Lisää joukkoon muutama ruokalusikallinen öljyä.

Pane ontot koisonpuolikkaat uunivuokaan ja lusikoi sisälle niin paljon seosta kuin vain saat mahtumaan koisoveneisiin. Ripottele jäljelle jäänyt vihannesseos vuoan pohjalle ja koisojen väliin. Suolaa ja pippuroi vielä kertaalleen, pirskottele sitruunamehulla ja kaada runsaasti öljyä koisojen päälle.

Uuniin ylätasolle - 50 min, 150 astetta. Jos vuoan pohjalle ei synny riittävästi nestettä, lisää sinne vähän vettä tarvittaessa. Kun koisot ovat pehmeitä kauttaaltaan, ota pois uunista ja anna jäähtyä. Tämä tarjotaan yleensä aivan huoneenlämpöisenä - pääruokanakin jopa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muna Koisonen kirjoitti:

Miten saa poistettua sen ohuen "nahan" munakoison pinnalta? Onnistuuko jos kalttaa kuten tomaatin?

Myös oman lempireseptin munakoisolle saa postata tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu