Syvätiedettä

Tämä ei ole vain tiedettä vaan syvätiedettä (on minullakin joskus ollut televisio).

Olen ihmetellyt pitkään ja hartaasti miksi ympäristön tilan ilmiselvä huonontuminen ei millään mene jakeluun. Syyksi olen arvellut pahantahtoisuutta, synnynnäistä tyhmyyttä, lyhytnäköistä omanedun tavoittelua ja vaikka mitä.

Luulenpa keksineeni ainakin yhden syyn tähän näennäiseen tyhmyyteen viime talvena kun pitkästä aikaa oli pakkasia ja jääkausijäkättäjät yltyivät jäkättämään oikein urakalla. Jotkut hätääntyivät ja epäilivät, ettei lumi ehdi sulaa juhannukseen mennessä ja kaikkein hätäisimmät ettei koko kesänä.

Selitys taitaa olla siinä että ne ovat syntyneet maailmaan jossa tulvat tammikuussa ovat normaaleja, niin kuin eräskin tiedonväritys&pimitys&lörpötys toimittaja uutisoi. Niillä rassukoilla ei ole mitään käsitystä säistä ennen ilmastonmuutosta, talvitulvat tammikuussa ovat normaaleja siinä maailmassa mihin ne ovat syntyneet.

Sama juttu tuon Totuus sinilevistä kirjoittajan kanssa. Sillä rassukalla ei ole mitään käsitystä siitä ajasta kun uimaan voi mennä missä tahansa koska tahansa joutumatta leväpuuron sekaan, kun lähteistä voi juoda raikasta hyvän makuista vettä missä tahansa ja vielä minunkin nuoruudessani jopa jokivesi oli jotenkuten juomakelpoista ainakin siinä joessa jossa minä opettelin uimaan. Ei ole enää.

Taitaa olla niin että jokainen pitää normaalina sitä maailmaa johon syntyy, olipa tuhottu miten pitkälle tahansa.
12126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Pahentunut ja pahentunut, ainakin meikäläisen elinympäristö on puhdistunut viimneisen 30 vuoden aikana aivan oleellisesti, olen nähnyt metsäkuolemat tehtaiden ympäristössä, uimakieltokyltit sellutehtaan alajuoksulla jne.

Nyt kiinailmiön myötä Kiinassa ympäristö huononee oleellisesti ja olen siitä murheissani, oma moka, mutta kenen, kuka vauhditti?

Mistä saan ostaa tuotteen jota ei ole valmistettu kiinassa?

Äänestä
  • Nimittäin kirppareilta saattaa löytyä tuurillaan vaippa pyykinpesukone, joka on valmistettu suomessa. Olen itse nähnyt.
    Mutta mokoma saatutus on nyttemmin lopetettu ja valtakunnassa kaikki hyvin. Vai onko?

    Äänestä

  • pornokaupan kukkanen kirjoitti:

    Nimittäin kirppareilta saattaa löytyä tuurillaan vaippa pyykinpesukone, joka on valmistettu suomessa. Olen itse nähnyt.
    Mutta mokoma saatutus on nyttemmin lopetettu ja valtakunnassa kaikki hyvin. Vai onko?

    Siis ei vaippa, vaan vaikkapa.

    Äänestä

  • pornokaupan kukkanen kirjoitti:

    Siis ei vaippa, vaan vaikkapa.

    Heh,
    oli kieltämättä verrattain hauska kirjoitusvirhe.

    Kaatopaikoista puheenollen, aika raju näky vielä -70 luvulla oli kun kuplivat purot liruivat aivan vieressä olevaan jokeen, läpi haljenneiden akkujen ja puhkiruostuneiden maali- ja öljytynnyriarmeijan, kaikkea mahdollista kemikaalia, paljon.

    Nykyään aikalailla hallitummin, pakkausmuovi tietysti yks perkele, tervetuloa yksittäispakattuun maailmaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ” ainakin meikäläisen elinympäristö on puhdistunut viimneisen 30 vuoden aikana aivan oleellisesti, olen nähnyt metsäkuolemat tehtaiden ympäristössä, uimakieltokyltit sellutehtaan alajuoksulla jne.”

    Minä muuten opettelin uimaan 40-luvulla. Silloin ei ollut uimakieltokylttejä missään.

    Niin kauan kuin minä jaksan muistaa tai olen pannut merkille, ainakin 60-luvulta lähtien, tiedonväritys&pimitys&lörpötys on kailottanut että suomessa on maailman puhtain luonto. Usein samassa lehdessä on ”tieto” että nyt suomen luonto on paljon puhtaampi kuin 20 vuotta sitten. Kuinka saastunut se on ollenkaan ollutkaan sata vuotta sitten?

    Jossain välissä se ”puhtaus” alkoi konkretisoitua niin että asialle oli tehtävä jotakin, propaganda ei enää riittänyt koska monet näkivät tosiasiat omassa ympäristössään. Isoimmat ongelmat laastaroitiin piiloon ja taas propaganda puri.
    Nyt sillä propagandalla on jotakin pohjaa kun teollisuus on siirretty kiinaan, siellä voi vapaasti päästellä. Tosin tilalle on tullut muita päästöjä ja pitkän päälle se on sama missä päin maailmaa päästellään.

    Äänestä

  • o.j.a kirjoitti:

    Metsien tila on viime vuosina kohentunut huomattavasti. 80-ja 90-luvuilla puhuttiin paljon puiden harsuuntumisesta ja happosateista, ja se oli silminnähden havaittavissa, sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Puhuttiin, että havupuumetsät kuolevat kokonaan. Sen jälkeen metsät ovat tervehtyneet huomattavasti. Syynä on puhtaampien polttoaineiden käyttöönotto Euroopassa, eli rikin poistaminen polttoaineesta. Näkyy myös siinä, että nykyään lannoitteisiin lisätään taas rikkiä, kun ennen vanhaan sitä tuli riittävästi taivaalta.

    Äänestä

nähdä (ja epäilen, että se on melkolailla pidempi aika kuin aloittajalla) ovat säät muuttuneet. Oli lumitalvia, oli tulvakeväitä, oli pakkastalvia. Mutta taas vanhemmat ihmiset puhuivat vuosisadan alun leudoista talvista. Ainoastaan sotatalvi oli ollut aivan hirvittävän kylmä.

Pahinpia valittajia ovat joskus 80 luvun huippukylminä talvina lapsia olleet, jotka pitävät niitä ns. normaali-ilmastona.

Totuus on tässä:
http://www.fmi.fi/kuvat/talven_keskil_1900.gif

Äänestä
  • Aloittaja

    Minkälaisen totuuden näet tuossa kuvassa.

    Äänestä

  • o.j.a kirjoitti:

    Minkälaisen totuuden näet tuossa kuvassa.

    Kuin sinä seuraavassa:
    KULTTUURIRADIKALISMISTA POLITRUKKIEN VALTAAN
    Vuoden 1967 vaaleissa aine- ja tiedekuntajärjestöt saivat Ylioppilaskunnan edustajistoon ehdottoman enemmistön, ja niiden edustajat muodostivat Ylioppilaskunnan hallituksen. Valtakausi jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Vanhan ylioppilastalon valtaus loppusyksystä 1968 suuntautui nimenomaan tätä hallitusta vastaan. Monet perinteisistä aine- ja tiedekuntajärjestöistä olivat tässä vaiheessa vielä melko konservatiivisia omien alojensa ammatti-intressien puolustajia, eivätkä ne välttämättä kyenneet samastumaan 60-luvun lopun kulttuuriradikaalien tavoitteisiin. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti, kun uudet koulupolitiikassa ja Teiniliitossa poliittista kokemusta hankkineet sukupolvet valtasivat järjestöjen johtopaikkoja. Ylioppilaskunnan vaalit käytiin yhä avoimemmin poliittisin värein ja aiemmin kitukasvuiset poliittiset järjestöt nousivat hallitsevaan asemaan HYY:ssä. Osakunnat joutuivat lähes täydelliseen alennustilaan ja aine- ja tiedekuntajärjestöjenkin toiminta muuttui radikaalisti.

    http://www.helsinki.fi/~ilva/jarjestot.html

    Itte olit mukana sähläämässä!

    Äänestä

Ota Koffia.
Ihmettelen negatiivista asennettasi, miksi et menisi luontoon havainnoimaan?
Minun paikallisten havaintojeni mukaan ympäristön tila on suuresti parantunut.
Vielä mainitsen Vuoksen tlan, siellä ne lohikalat polskii tänäpäivänä.
Lisäksi Selluteollisuuden siirtäminen kehitysmaihin on parantanut vesistöjen tilaa.
Sitten kun kaikki teollisuus on siirretty kehitys ja kehittyviin maihin saavutamme onnelan
eli kivikauden.
Silloin alarmistit kuolevat sukupuuttoon koska en suostu enään ruokkimaan heitä.
Eli tällöin on kyse taistelusta olemassaolosta, missä alarmisti ei pärjää, koska on kaupunkilainen
minun ollessa maalainen tai juntti, miten vain.
Mulla on homma hyppysissä.
Sitten se on ituhipille liian myöhäistä katua!

Äänestä
  • Vedestä:

    "Sama juttu tuon Totuus sinilevistä kirjoittajan kanssa. Sillä rassukalla ei ole mitään käsitystä siitä ajasta kun uimaan voi mennä missä tahansa koska tahansa joutumatta leväpuuron sekaan, kun lähteistä voi juoda raikasta hyvän makuista vettä missä tahansa ja vielä minunkin nuoruudessani jopa jokivesi oli jotenkuten juomakelpoista ainakin siinä joessa jossa minä opettelin uimaan. Ei ole enää."

    Tämä ei pidä paikkaansa ainakaan minun kohdallani, vaan nyt tilanne on päinvastoin. Lähdevesi on juotavaa ja aikaisemmin, kun järven vesi kelpasi vain saunavedeksi, niin nyt sitä voi juoda. Merivesi on sitten asia erikseen, mutta eiköhän sekin korjaannu, mutta se on paljon vaikeampi ongelma, koska ainakin osa saastumisesta on meistä - siis suomalaisista - riippumatonta.

    Vituttaa kieltämättä, kun tykkään purjehtimisesta, niin en halua nähdä mitään paskavettä.

    Steurastajan ehdottama Koffikin on parempaa, paitsi että siitä tulee perse kipeäksi.

    Jos joku haluaa kuulla Koffin tarinan, niin pyyntö vain palstalle, ehkä se tarina menee kontrollin läpi.

    Äänestä

Olen ihmetellyt pitkään ja hartaasti miksi ympäristön tilan ilmiselvä huonontuminen ei millään mene jakeluun.

Minä olen pitkään ihmetellyt, miksi AGW:n kannattajat pitävät CO2:ta myrkkynä, vaikka se edistää kasvien kasvua, jonka kasvihuoneiden omistajat hyvin tietävät. Esimerkiksi liitukaudella runsas, trooppinen kasvillisuus kukoisti miltei navoilta navoille, kun hiilidioksidia oli arivoiden mukaan 2-6 kertaa enemmän kuin nyt. Joidenkin arvioiden mukaan tuo CO2:n määrä saattoi olla jopa 7100 ppmv myöhäisliitukaudella.

Vertailun vuoksi, nykyinen on noin 380 ppm.

Ilmasto olisi voinut olla 1900-luvulla luonnollisista syistyä paljon lämpimämpikin, mutta ihmisen rikkipäästöt ovat viilentäneet ilmastoa. 1970-luvulla alkanut nykyinen lämpeneminen voi olla seurausta rikkisuodattimien kehittymisestä, jolloin rikkiaerosoleja ei ole enää ilmakehässä viilentämässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

o.j.a kirjoitti:

Tämä ei ole vain tiedettä vaan syvätiedettä (on minullakin joskus ollut televisio).

Olen ihmetellyt pitkään ja hartaasti miksi ympäristön tilan ilmiselvä huonontuminen ei millään mene jakeluun. Syyksi olen arvellut pahantahtoisuutta, synnynnäistä tyhmyyttä, lyhytnäköistä omanedun tavoittelua ja vaikka mitä.

Luulenpa keksineeni ainakin yhden syyn tähän näennäiseen tyhmyyteen viime talvena kun pitkästä aikaa oli pakkasia ja jääkausijäkättäjät yltyivät jäkättämään oikein urakalla. Jotkut hätääntyivät ja epäilivät, ettei lumi ehdi sulaa juhannukseen mennessä ja kaikkein hätäisimmät ettei koko kesänä.

Selitys taitaa olla siinä että ne ovat syntyneet maailmaan jossa tulvat tammikuussa ovat normaaleja, niin kuin eräskin tiedonväritys&pimitys&lörpötys toimittaja uutisoi. Niillä rassukoilla ei ole mitään käsitystä säistä ennen ilmastonmuutosta, talvitulvat tammikuussa ovat normaaleja siinä maailmassa mihin ne ovat syntyneet.

Sama juttu tuon Totuus sinilevistä kirjoittajan kanssa. Sillä rassukalla ei ole mitään käsitystä siitä ajasta kun uimaan voi mennä missä tahansa koska tahansa joutumatta leväpuuron sekaan, kun lähteistä voi juoda raikasta hyvän makuista vettä missä tahansa ja vielä minunkin nuoruudessani jopa jokivesi oli jotenkuten juomakelpoista ainakin siinä joessa jossa minä opettelin uimaan. Ei ole enää.

Taitaa olla niin että jokainen pitää normaalina sitä maailmaa johon syntyy, olipa tuhottu miten pitkälle tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu