Miksi Berdych hävisi Wimbledonin finaalissa?
Tyttöystävä oli katsomossa, tyttöystävän kanssa touhuaminen kisojen aikana aiheuttaa siittiöiden lisärakennustarpeen (1500 joka sekunti) joka vie kaikki mehut äijästä.
Josta seurasi se että:
Berdychillä oli pussit silmien alla, vaikka oli vuoden tärkein peli ja oli aivan pihalla joka tilanteessa, löi kokoajan palloa omaan verkkoon, käsien taivuttelu ja pään kumartelun elekieli oli sellainen että olisi mieluummin missä tahansa muualla kuin kentällä kiusattavana ja miksi hänen pitää olla täällä ja miksi kaikki katsovat häntä. Huippu-urheilussa pitää olla huippukunnossa ja 1500 siittiön valmistaminen joka sekunti ei sitä todellakaan tuo, sanoo asioista mitään tietämättömät lonkalta yhtään kokeilematta ja mitään tietämättä mitä tahansa muuta. Yksinkertainen huomattavasti vaikuttava tekijä jota kukaan ei suostu myöntämään ja joka vaikuttaa paljon enemmän kuin treenaaminen, siitä siis ase. 10 päivää kun lepäilee alkaa jaksamaan ja muut on sen jälkeen vastaantulevia sohraajia, soronoo. Jopa nukkuminen on syvempää ja jaksaa lyhyemmillä unilla koko päivän. PS. Miksi kouluissa ei opeteta tennistä? Löytyisi suomalaisia tähtiä, sen sijaan satsataan hiihtoon, suunnistukseen, sählyyn ja uimiseen joilla kukaan ei tienaa ammatikseen eli tee säästöjä loppuelämäkseen eikä ketään kiinosta katsoa telkkarista. Kun katsoo miten finaalissa on tuollainen Berdychin eleinen miksi olen täällä olen aivan pihalla kunnossa oleva "pelaaja" niin ihmettelen miksei suomalaiset pärjää paremmin maailmalla.
1500 siittiötä sekunnissa väsyttääSiittiöiden valmistus väsyttää
väsyttää
1
476
Vastaukset
- Luigi Cravatto
Tämän teorian mukaan Nadal on viime aikoina ollut melkoisesti puutteessa. Vaikea uskoa hänen habituksellaan, ettei hoitoja löytyisi.
Jarkko Nieminen on taas tänä vuonna saanut ihan liikaa, jos peliesitys tästä on kerran kiinni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!882018- 821810
- 541459
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai481405- 1461348
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I481292Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1441234Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261084Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket25983- 39975