Kitkavoimahan on Pintojen välinen "puristus"voima x kitkakerroin. Pinta-ala ei siis vaikuta kitkaan mitenkään, vaikka niin monet luulevat. Sitten kun liimautuminen tai adheesio astuu mukaan peliin, niin pinta-ala vaikuttaakin pidon(ei kitkan?) määrään. Yhden määritelmän mukaan kitkavoimasta jopa 40% prosenttia aiheutuu adheesiosta. Mites tämä nyt oikein menee ja mihin vedetään se kitkan ja liimautumisen raja? Entäs missä tapauksissa ei pitäisi ollenkaan puhua kitkasta, vaan esim. pidosta(formaloiden renkaat yms.)?
Kitka
haerdix
1648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kitkakerroin määritetäään kitkavoiman ja normaalivoiman osamääränä, jos siitä ratkaiset kitkavoiman saat yhtälön toiseksi puoleksi todellakin normaalivoiman ja kitkakertoimen tulon, mutta se ei suinkaan kelpaa kitkavoiman määritelmäksi, kyseessähän olisi ns. kehäpäätelmä.
Pinta-ala voi vaikuttaa kitkaan muuttamalla suurinta mahdollista kitkakerrointa ja siten kitkavoiman maksimiarvoa. Todellinen fysikaalinen vuorovaikutus tulee esim siitä, että normaalivoiman arvo muuttuu ilmanpaineen vaikutuksella suurempaan pinta-alaan, mutta kun se jätetään huomioimatta normaalivoiman määrittämisessä seurauksena on laskennallinen kitkakertoimen muuttuminen.
Näin onesim renkaiden ja tienpinnan välisessä kitkassa, jossa havaitaan leveiden ja sileiden ns. slicksi-renkaiden saavuttavan kuivalla ja puhtaalla kestopäällysteellä paremman pidon kuin kapeilla urarenkailla on mahdollista saavuttaa. Tätä fysikaalista ilmiötä hyödynnetään moottoriurheilussa joissain rata-ajo luokissa.
Kitkakertoimen eiu suinkaan tarvitse olla vakio samoilla materiaaleilla, vaikka monet virheellisesti niin kuvittelevat, vaan voi aivan hyvin riippua välillisesti pinta-alasta, eli siis todellisuudessa kitkapintojen välillä vaikuttavasta pintapaineesta, kuten myös esim lämpötilasta, jne ...