Kaalilaatikko VHH:n tapaan

kj.mattila

Silppua kaali ja laita höyrystymään siksi aikaa kun pienissä erissä kuullotat sika-nauta jauhelihaa ja sipulia. Mausta jokainen erä sopivilla pippureilla ja suolalla. Lisää kaikki ainekset pataan. Ota höyrytyslientä sopiva määrä ja lisää siihen smetanaa muutama ruokalusikallinen ja kaada pataan muiden ainesten päälle. Laita uuniin 175 asteeseen. Voit välillä maistella onko kaali jo kypsää.

On tosi herkullista ja edullista arkiruokaa. Lisäksi se sopii VHH ruokavaliolle kun ei käytetä laatikkoon riisiä ja siirappia.

16

3410

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 54

      Laitan usein tuoretta kaalia uunissa, en käytä siinä sen kummemmin riisiä kuin varsinkaan jauhelihaa. Varhaiskaali ei kaipaa mitään makeutta, koska on jo itsessään makea. Ei kaipaa myöskään smetanaa ja väitän, että minun paistokseni on terveellisempi kuin tuo ohjeesi.
      Kaalin lisäksi samaan yhteyteen voi laittaa esim. porkkanaa ja parsaa, hyvä kokonaisuus lisukkeena lihan tai kalan kanssa tai ihan sellaisenaan.

      Jokainen valitkoon ruokavalionsa parhaaksi katsomallaan tavalla, minä suosin kasvisvoittoista sekaravintoa.

      • joka palstalla että sinä olet parempi ja sinun ajatuksesi ovat parempia kuin muiden ja siksi sinut on helppo tunnistaa, kirjoitit sitten millä nimimerkillä tahansa. Nytkin yrität haastaa riitaa että sinun reseptisi on parempi ja terveellisempi. Olet sairas tyyppi ja sellaisena pysyt. En kuitenkaan lähde kinaamaan kanssasi vaikka sitä kerjäätkin.

        Jokainen valitkoon ruokavalionsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Minä suosin vähähiilihydraattista ravinteikasta sekaravintoa johon kuuluu terveelliset ja sydänystävälliset eläinrasvat. Rasvat ovat tärkeässä asemassa. Pelkillä kasviksilla ei pärjää.

      • .................
        kj.mattila kirjoitti:

        joka palstalla että sinä olet parempi ja sinun ajatuksesi ovat parempia kuin muiden ja siksi sinut on helppo tunnistaa, kirjoitit sitten millä nimimerkillä tahansa. Nytkin yrität haastaa riitaa että sinun reseptisi on parempi ja terveellisempi. Olet sairas tyyppi ja sellaisena pysyt. En kuitenkaan lähde kinaamaan kanssasi vaikka sitä kerjäätkin.

        "Nytkin yrität haastaa riitaa että sinun reseptisi on parempi"

        Siis mitä helvettiä? Onkohan sinulla nyt silmissä vai ymmärryksessä vikaa, kun en minä ainakaan nähnyt tuossa edellisessä viestissä mitään riidanhaastamista, vain vastaajan oman version kyseisestä ruoasta.

        Ja edelliseen lauseeseen viitaten, näinhän sinäkin teit, kerroit vastausviestissäsi, että miten itse syöt. Pitäisiköhän sinullekin nyt alkaa paasaamaan, että "aina kuvittelet olevasi parempi kuin muut!!!!!111", "sairas tyyppi!!!!!!!11"

        Ja ei, en ole tällä palstalla mikään vakiokirjoittelija, riidanhaastaja, sairas tai mitään muutakaan, tähänkin keskusteluun eksyin ainoastaan otsikon kaalilaatikko-sanan perusteella.

      • herttinen*.
        ................. kirjoitti:

        olet ainut joka alkaa täälläkin räyhäämään,painu koloosi takas....

      • höhö..
        herttinen*. kirjoitti:

        olet ainut joka alkaa täälläkin räyhäämään,painu koloosi takas....

        Vai että oikein räyhäämään. :DD Jo on aikoihin eletty.

        Mistähän lähtien oman mielipiteensä kertominen on ollut räyhäämistä? No, näköjään tuon ihme mattilan sanomisia ei saa kyseenalaistaa ilman, että siitä joku alkaa itkemään.

      • 54
        kj.mattila kirjoitti:

        joka palstalla että sinä olet parempi ja sinun ajatuksesi ovat parempia kuin muiden ja siksi sinut on helppo tunnistaa, kirjoitit sitten millä nimimerkillä tahansa. Nytkin yrität haastaa riitaa että sinun reseptisi on parempi ja terveellisempi. Olet sairas tyyppi ja sellaisena pysyt. En kuitenkaan lähde kinaamaan kanssasi vaikka sitä kerjäätkin.

        Jokainen valitkoon ruokavalionsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Minä suosin vähähiilihydraattista ravinteikasta sekaravintoa johon kuuluu terveelliset ja sydänystävälliset eläinrasvat. Rasvat ovat tärkeässä asemassa. Pelkillä kasviksilla ei pärjää.

        En ole tätä palstaa vilkaissut sitten heinäkuun, joten tuo erityisen kohtelias viestisi on jäänyt, arvoisa
        K-J Mattila, täysin huomiotta. Jaa että sairas ja haastan riitaa? Joillakin on taipumus harrastaa noita etädiagnooseja, jos joku uskaltaa olla hieman eri mieltä. Minun puolestani saat syödä voita vaikka kilon päivässä ja pistää Puskaa(kin) 6-0, mikä nyt on hiilariporukan lempiaihe rasvasodan sytyttyä.
        Oikein mukavaa syksyn jatkoa ja onnea valitsemallasi rasvaisella tiellä. Saat kyllä hakea ne riidankylväjät ihan toisaalta, minä en haasta ketään. Kirjoitan pääasiassa aivan toisaalla ja aina rekattuna; täällä viisnelosena johtuen siitä, että jouduin yhden palstan "kuninkaan" hampaisiin ja nettiherjausasia on edelleen prosessoitavana.

    • aol

      Vaikuttaa hyvältä tuo reseptisi, pakko testata.... Nälkä tässä tulee ja vielä pitäs yö nukkua

    • Hyvä olo ja mieli

      Etsin juuri hyvää kaalilaatikko-ohjetta. Mutta itse kyllä tykkäisin käristää kaalit voissa. Oletko kokeillut niin? Mitä tykkäät? Kun ei saa siirappiakaan laittaa, niin tuota makua pitäisi saada jostain muusta...ehkä soijakastike tms korvaisi siirapin??

      • muten vain

        kaalia pannulle jossa reilusti voita sekoita ahkerasti ettei kärvenny, sekaan ennalta paistettua sikanautaa tai silputtua metukkaa.viimeksi voit lisätä tikuiksi leikattua kesäkurpitsaa ja pari kolme tomaattia. jos haluaa voi lorauttaa vähäisen soijaa pullosta. itse teen usein pelkästä kaalista ja voista. toinen vaihtoehto brokkoli vihannessekoitus pannulle voihin paistumaan. yksinkertainen ruoka, yksikertainen syöjä, konstailemattomia molemmat.

        jos kaali hiukka hampaissa rapsahtaa se on vähän makuasia jonka oppii muutaman kerran jälkeen.

      • muten vain
        muten vain kirjoitti:

        tällä tavoin ei tarvita uunia. jos laitetaan uuniin, pannulle vähemmin voita {maun mukaan} ja laatikon pinnalle siankylkeä. nam

      • VIELÄ TERVEEMPI
        muten vain kirjoitti:

        tällä tavoin ei tarvita uunia. jos laitetaan uuniin, pannulle vähemmin voita {maun mukaan} ja laatikon pinnalle siankylkeä. nam

        ON KUN SYÖ KAALIN RAAKANA

    • tätä ihanaa kaalilaatikkoa. Takuuvarma valinta.

      • Täytyy taas tehdä viikonloppuna. Suosittelen muillekin

    • täpä

      Kaalin voi myös keittää pehmeäksi ja riisin sijasta laittaa vaikka makaronia.

      Jos EI tykkää siirapista suosittelen loraus maitoa TAI kermaa ajaa saman asian,eikä maku siitä pahene.Paranee vain:)

      • juu--uu

        No voihan sinne laittaa vaikka paskaa, mutta jos kyse on vhh:sta niin luonnollisesti makaronisi on kyllä ihan voittaja.

    • Tutkija Anne.R

      Kaali ja smetana yhdessä muodostaa lidium-glygoosia joka on teollisuudessa käytetty myrkky ( puhditaa metallia )

      Siksi erityisesti venäläistä smetanaa kaalinkanssa ei tulisi kenenkään nauttia.

      ( lähde: Tiedelehti n:ro 3/ 2011 )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      80
      1094
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1065
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      930
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      898
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      834
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      72
      711
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      520
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      485
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      460
    17. 43
      457
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      18
      413
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe