Paha lääkäri

a.listettu

Sain trauman lääkärin vastaanotolta.

Asun eräässä pienessä kaupungissa, jonka lääkäri tarjonta on todella suppeaa. Lähellä n.50km on suuri kaupunki, jonka lääkäritarjonta on aivan toista luokkaa. Soitin eräälle yksityiselle lääkäri asemalle ja varasin ajan, jonka sainkin heti seuraavaksi päiväksi.
Menin sovittuna ajankohtana lääkärin vastaanotolle. Ilmottauduin tiskillä ja jäin aulaan odottamaan, että pääsen lääkärin luo. Hetken päästä "nuorehko" nais-lääkäri avasi oven ja pyysi sisälle, tuijottaen minua jäätävästi. "Minun nimeni on **. Mikä sai sinut tulemaan minun vastaanotolleni?", lääkäri kysyi. Kerroin kuka olen ja kättelin lääkäriä. Lääkäri ojensi kätensä vastentahtoisen oloisesti ja kysyi"Miksi olet täällä?" Kerroin syyksi unettomuuden. "miten tämä ilmenee ja kuinka pitkään tätä on jatkunut?", lääkäri kysyi. Kerroin, että minulla on vaikeuksia nukahtaa ja heräilen usein aamuyöstä, enkä saa enää nukutuksi.
JATKUU

47

2742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a.listettu

      JATKOA

      Lääkäri kysyi olenko joskus käyttänyt jotain nukahtamislääkettä. Kerroin että olen.
      "No mitä?", lääkäri kysyi.
      "Imovanea", vastasin
      Lääkäri oli hiljaa ja tuijotti minua pitkään.
      Ennenkuin ehdin sanoa mitään lääkäri veti henkeä ja alkoi kiivaseen äänensävyyn ladella minulle tekstiä.
      "Kuinka sinä osasit tulla tänne minun vastaanotolleni? Olet vieraasta kaupungista!"
      "Mistä sinä pöllähdit tänne näin valittamaan unettomuutta?"
      Kuvailin uudestaan unettomuuden oireitani ja kerroin samalla olevani stressaantunut, joka myöskin vaikutti siihen että nukkuminen oli hankalaa. "Mitä stressiä sinulla muka on?", lääkäri kysyi halveksuvasti.
      Kerroin, että työpaineet kasutuvat päälle.
      "Ei kuullosta uskottavalta", lääkäri mutisi itsekseen.
      Lääkäri piteli rinnastaan kiinni ja huusi: " Vaikka olenkin yksityislääkäri niin ei tänne tulla ja aleta vaatimaan mitään lääkkeitä!"
      Olin pöyristynyt. Totesin lääkärille, että en ole tullut mitään vaatimaan, vaan hakemaan apua.
      "Ei kuullosta uskottavalta", lääkäri mutisi jälleen itsekseen.
      Lääkäri tujotti jälleen minua ja alkoi halveksua.

      • a.listettu

        JATKOA

        "Sinä olet ylipainoinenkin", lääkäri sanoi.
        "Sinulla on näemmä sormus. Oletko naimisissa?"
        Kerroin olevani. Kerroin myös samalla että itselläni on myös kaksi lasta. Kerroin käyväni säännöllisesti töissä ja että itselläni on ihan vakityö, omistusasunto ja kaikki Ns. normaalit seikat kunnossa. Kerroin, että en ole juoppo, enkä varsinkaan lääkkeiden väärinkäyttäjä.
        Lääkäri ei taaskaan uskonut. "Ei kuullosta uskottavalta" lääkäri totesi vähättelevään äänensävyyn.
        Tunsin oloni todella huonoksi. Lääkäri alkoi tivata miksi en mennyt omassa kaupungissani lääkärinvastaanotolle. Kerroin syyksi sen että, omassa kaupungissani lääkärinaikojoa ei kovinkaan nopeasti saa. Lääkäri ei uskonut.
        Lääkäri alkoi syyttää minua lääkkeiden väärinkäyttäjäksi ja julisti: "Kyllä minä tiedän sinunlaisesi. Käyt nyöskin siinä ja siinä lääkäriasemassa hakemassa lääkkeitä!"
        En tiennyt tässäkohtaa mitä ajatella. Kerroin, että lääkärin esittämä asia ei pitänyt paikkaansa. Lääkäri ei ottanut sanojani kuullakseenkaan.
        "Kerro mistä sait tämän lääkäriaseman tiedot? Kuinka osasit tulla tänne minun vastaanotolleni?!", lääkäri huusi.
        "Minä en kirjoita sinulle mitään", lääkäri murisi ja puri samalla kiukkuisesti hampaitaan yhteen.
        Tässäkohtaa tunsin tulleeni petetyksi ja olin nousemassa tuolista lähteäkseni pois, tämän epäinhimillisen lääkärin luota.
        Siinä samassa lääkäri totesi "olet noin isokokoinen mies, että entä jos alat riehua täällä?" Olin hölmistynyt, koska en ole luonteeltani väkivaltainen, enkä ollut aikeissakaan alkaa riehua. Kerroin, että en todellakaan ole aikeissa ryhtyä millääntavoin väkivaltaiseksi.
        Lääkäri jotenkin höltyi ja sanoi:
        "Minä kirjoitan sinulle nyt tämän yhden pienimmän paketin Imovanea, vaikka en usko sanaakaan mitä sanot"
        Lääkäri tosiaankin kirjoitti reseptin ja oli todella hyökkäävän oloinen. Juuri kun lääkäri oli ojentamassa reseptiä minulle niin, "EI!" lääkäri kiljahti ja veti reseptin takaisin itselleen. Ihmettelin että mitä nyt?
        "Sinä et saa tätä reseptiä ennenkuin olet maksanut!", lääkäri sanoi epäkohteliaaseen äänensävyyn ja lähti poistuman resepti kädessä vastaanotoltaan. Ihmettelin, että mitä tämä tarkoittaa ja lähdin kävelemään lääkärin perässä ovesta ulos.
        Lääkärin vastaanoton edessä odotushuoneessa istui paljon muita asiakkaita. Lääkäri sanoi minulle kovalla äänellä, "Että viimeistään sinun touhuisi Kela puuttuu." Muut asiakkaat katsoivat pitkään minua, sekä lääkäriä. Samalla kysyin "Että mihin puuttuu?" Lääkäri ei vastanut mitään.
        Lääkäri käveli lääkäriaseman vastaanottotiskin kassalle ja sanoi kovalla äänellä virkailijoiden, sekä muiden asikkaiden kuullen, että "Tälle ei anneta tätä reseptiä, ennenkuin tämä on maksanut!" Ihmiset katselivat hämmästyksissään toisiaan.
        Lääkäri ei edes katsonut minuun päinkään ja totesi todella kovalla äänellä:
        "MINÄ EN HALUA NÄHDÄ SINUA ENÄÄ!"
        Tunsin vajoavani maanalle. Muut asiakkaat, sekä vastaanottovirkailijat varmasti ajattelivat, että olen joku narkomaani. Mitä jos joku tuttu olisi ollut siellä odottamassa omaavuoroaan jollekkin toiselle lääkärille ja nähnyt minut tuossa tilanteessa?
        JATKUU

      • a.listettu
        a.listettu kirjoitti:

        Olen ollut tämän asian kanssa yksin ja hiljaa. Koin totaalista epäonnistumista. Mikä oikeus tuolla lääkärillä oli kohdella minua näin? Ajattelin valittaa asiasta kyseisen lääkäriaseman johdolle. Sitten ajattelin, että kyseinen lääkäri oli niin ilkeän ja samalla sanavalmiin oloinen että päätin todellakin jättää asian sikseen, että en enää joutuisi kohtaamaan tuota sadistista lääkäriä.
        Mitä itse tekisitte jos saisitte osaksenne samanlaista kohtelua? Onko tässä maassa edes mitään tahoa, jolle voisin kyseisen asian luottamuksellisesti, lääkärin nimen ja lääkäriaseman nimen kertoa.
        Kohteluni oli täysin epä-asiallista, halveksuttavaa ja henkisesti alennuttavaa.
        Kyllä se on kumma, että tuollainen täysin tunnevammainen ihminen voi harjoittaa lääkärinammattia.

      • ikävä juttu

        Kuulostaa kyllä melkoiselta kokemukselta: mennä nyt viattomana hakemaan apua unettomuuteen ja saakin vastaansa tuollaisen tunnevammaisen friikin, joka nolaa vielä muiden ihmisten nähden... Tosi ikävä juttu. Itse ehdottomasti valittaisin asiasta. Tosin en tiedä tarkalleen, mihin siitä pitäisi valittaa, mutta olisiko ensimmäinen paikka juurikin tuo lääkäriaseman johto... Voihan olla, että muija on saanut noottia jo aikaisemminkin (hyvin todennäköistä, jos käytös on tuollaista).

      • tarina.
        ikävä juttu kirjoitti:

        Entä jos valituksen vastaanottaja on kohteen hyvä kaveri?
        Jopa samoin potilaisiin suhtautuva?
        Kollegan ymmärtäminen ei liene yllätys, jos se "hankala potilas" on toisena osapuolena?

      • Pikadiagnoosi
        a.listettu kirjoitti:

        JATKOA

        Olen ollut tämän asian kanssa yksin ja hiljaa. Koin totaalista epäonnistumista. Mikä oikeus tuolla lääkärillä oli kohdella minua näin? Ajattelin valittaa asiasta kyseisen lääkäriaseman johdolle. Sitten ajattelin, että kyseinen lääkäri oli niin ilkeän ja samalla sanavalmiin oloinen että päätin todellakin jättää asian sikseen, että en enää joutuisi kohtaamaan tuota sadistista lääkäriä.
        Mitä itse tekisitte jos saisitte osaksenne samanlaista kohtelua? Onko tässä maassa edes mitään tahoa, jolle voisin kyseisen asian luottamuksellisesti, lääkärin nimen ja lääkäriaseman nimen kertoa.
        Kohteluni oli täysin epä-asiallista, halveksuttavaa ja henkisesti alennuttavaa.
        Kyllä se on kumma, että tuollainen täysin tunnevammainen ihminen voi harjoittaa lääkärinammattia.

        Minusta vaikuttaa kertomasi perusteella siltä, että lääkärillä on mielenterveydellisiä ongelmia itsellään. Ei tuo ole normaalin ja tasapainoisen ihmisen käytöstä. Tai sitten voi olla, että lääkäri on vähän "lääkinnyt" itseään, he kun voivat kirjoittaa itselleen mitä vaan. Kannattaa valittaa lääkäristä lääkäriaseman johdolle, ja kertoa asia niin kuin se meni.

      • heppuli hyvinkäält
        Pikadiagnoosi kirjoitti:

        Minusta vaikuttaa kertomasi perusteella siltä, että lääkärillä on mielenterveydellisiä ongelmia itsellään. Ei tuo ole normaalin ja tasapainoisen ihmisen käytöstä. Tai sitten voi olla, että lääkäri on vähän "lääkinnyt" itseään, he kun voivat kirjoittaa itselleen mitä vaan. Kannattaa valittaa lääkäristä lääkäriaseman johdolle, ja kertoa asia niin kuin se meni.

        välittömästi.
        itse kamppailen joka päivä, näiden itku ja paniikki kohtauksieni kanssa, ja enkä osaa hakea mihinkään.
        en siis osaa hakea mihinkään, kun janottaa on juotava, tiedän sen, mutta tarvitsen ammattiauttajaa.
        ärsyttää puolestasi, tuo nuori lääkäri.
        joka ei usko ja ei tiedä, ei tunne tapausta.
        puhuu kirjasta opittua. ei kohtele niinkuin pitäisi. ei ymmärrä että tarvitset saatana apua!!!.
        minä tarvitsen saatana apua..
        epäpäteviä psykiatreja mukamas, ja paskat.
        ovat välittävinään.
        itselläni tilanne, että ihme että olen hengissä.
        anteeksi että purin itseäni. sulle. haluan auttaa sinua.

      • Elmukelmukoipeliini
        a.listettu kirjoitti:

        JATKOA

        Olen ollut tämän asian kanssa yksin ja hiljaa. Koin totaalista epäonnistumista. Mikä oikeus tuolla lääkärillä oli kohdella minua näin? Ajattelin valittaa asiasta kyseisen lääkäriaseman johdolle. Sitten ajattelin, että kyseinen lääkäri oli niin ilkeän ja samalla sanavalmiin oloinen että päätin todellakin jättää asian sikseen, että en enää joutuisi kohtaamaan tuota sadistista lääkäriä.
        Mitä itse tekisitte jos saisitte osaksenne samanlaista kohtelua? Onko tässä maassa edes mitään tahoa, jolle voisin kyseisen asian luottamuksellisesti, lääkärin nimen ja lääkäriaseman nimen kertoa.
        Kohteluni oli täysin epä-asiallista, halveksuttavaa ja henkisesti alennuttavaa.
        Kyllä se on kumma, että tuollainen täysin tunnevammainen ihminen voi harjoittaa lääkärinammattia.

        siinä kuin muutkin. Oletko milloinkaan tullut ajatelleeksi, että ammattejaon paljon erilaisia. Joku lukee isensä lääkäriksi, joku insinööriksi, joku lastentarhanopettajaksi, joku maisteriksi, joku ,...jne. ja kaikki nämä henkilöt ovat ihmisiä. Jokainen on syntynyt, jokaisella on oma elämänsä, jokainen myöskin kuolee. Samalla tavalla lääkäri kuolee kuin muutkin ja haudataan ja tarvittaessa tehdään ruumiinavaus jne. Ihminen kuin ihminen, niin miksi pitäisi pelätä. Lääkäri ei ole Jumala eikä kaikkivoipa auktoriteetti ei.

        Lääkärikoulussa ei ole psykologista testausta eli sinne pääsee sisäänpäsykokeiden perusteella ja ylioppilasarvosanoista saa lisäpinnoja sen mukaan, kuinka hyvät ovat yo. arvosanat. Siinä kaikki ja ei sen kummempaa.

        Okei. Olisin sinun sijassasi toiminut seuraavalla tavalla. Jos sait epäilykset niskaasi heti melkeinpä kättelyssä, olisin sanonut sinun sijassasi:"En keskustele epäilevän lääkärin kanssa sen enempää, joten poistun vastaanotoltanne maksamatta. Hyvää jatkoa."

      • kommentoija--

        miksi pitää mennä hakemaan huumeita ja rauhoittavia lääkkeitä yksityislääkäreiltä jotka ovat aivan kypsiä kiertäviin narkkareihin. tuollaiset lääkkeet pitää hakea nimenomaan omasta terveyskeskuksesta eikä mistään muualta. oletko joku narkomaani vai mitä.? mitä muuta kuvittelit saavasti vastaanotolta? ainoa mitä voidaan neuvoa on että älä stressaa töistä ja opettele eri keinoja unen saamiseksi eli joita samoja löytyy kuuklettamalta.

        eipä ole ihme että lääkäri ihmetteli miksi ihmeesä hakeuduit hänen vastaanotolleen. hae huumeesi omalääkäriltäsi jos niitä tarvitset.

      • Duu:nari

        Ehkä kyseisen lääkärin luona oli käynyt jokunen huumausaineiden tai lääkkeiden väärinkäyttäjä joka oli jättänyt laskunsa maksamatta. Olit varmaan samantyylnen unettomuuden valittaja ja se oli liikaa kyseiselle lääkärille.

        Jos on töissä stressiä niin siitä pitää puhua esimiehelle tai työterveyslääkärille jotka voivat auttaa. Unilääkkeet eivät ole mikään ratkaisu vaan ne ajavat lääkeriippuvuuteen. Koeta vähentää työntekoa ja aloita vaikka kuntoilu niin saat unen päästä kiinni paremmin.

      • yygy
        a.listettu kirjoitti:

        JATKOA

        Olen ollut tämän asian kanssa yksin ja hiljaa. Koin totaalista epäonnistumista. Mikä oikeus tuolla lääkärillä oli kohdella minua näin? Ajattelin valittaa asiasta kyseisen lääkäriaseman johdolle. Sitten ajattelin, että kyseinen lääkäri oli niin ilkeän ja samalla sanavalmiin oloinen että päätin todellakin jättää asian sikseen, että en enää joutuisi kohtaamaan tuota sadistista lääkäriä.
        Mitä itse tekisitte jos saisitte osaksenne samanlaista kohtelua? Onko tässä maassa edes mitään tahoa, jolle voisin kyseisen asian luottamuksellisesti, lääkärin nimen ja lääkäriaseman nimen kertoa.
        Kohteluni oli täysin epä-asiallista, halveksuttavaa ja henkisesti alennuttavaa.
        Kyllä se on kumma, että tuollainen täysin tunnevammainen ihminen voi harjoittaa lääkärinammattia.

        Lääkäri on päästä viiraavaa lajiketta. Sairaita ihmisiä on joka alalla. Toi teksti minkä kirjoitit, lähetä se kyseisen lääkärikeskuksen johtavalle lääkärille. Tommosta lääkäri eukkoa ei kannata päästää kuin koiraa veräjästä. Yhteys myös potilasasiamieheen.

        Otan osaa, on varmasti ollut aikamoinen kokemus.

        Imovane on nukahtamislääke.Ihan yleisesti käytössä melkein yhellä jos toisellakin. Olen itsekin sitä joskus käyttänyt enkä todellakaan ole mikään huumehörhö.

      • a.listettu
        kommentoija-- kirjoitti:

        miksi pitää mennä hakemaan huumeita ja rauhoittavia lääkkeitä yksityislääkäreiltä jotka ovat aivan kypsiä kiertäviin narkkareihin. tuollaiset lääkkeet pitää hakea nimenomaan omasta terveyskeskuksesta eikä mistään muualta. oletko joku narkomaani vai mitä.? mitä muuta kuvittelit saavasti vastaanotolta? ainoa mitä voidaan neuvoa on että älä stressaa töistä ja opettele eri keinoja unen saamiseksi eli joita samoja löytyy kuuklettamalta.

        eipä ole ihme että lääkäri ihmetteli miksi ihmeesä hakeuduit hänen vastaanotolleen. hae huumeesi omalääkäriltäsi jos niitä tarvitset.

        Ilmeisesti ajattelet että olen narkomaani. Sanot että haen huumeita ja rauhoittavia yksityislääkäriltä. Sanot, että tuollaiset lääkkeet pitää hakea omasta terveyskeskuksesta... Ok mutta sinne omaan terveyskeskukseen on kuukauden jono.
        Kuvittelin saavani vastaanotolta asiallista palvelua. Olet tuon lääkärin puolella. Ihmettelet miksi hakeuduin hänen vastaanotolleen. Jos olisin tiennyt minkälainen lääkäri on kyseessä en olisi mennyt hänen vastaanotolleen.
        Kysyt olenko narkomaani. Vastaukseni: EN OLE!
        Käsittääkseni narkomaani käyttää lääkkeitä itsensä päihdyttämiseen, eikäjuuri siihen mihin lääke on tarkoitettu.
        En pidä mieltäylentävänä sitä että joudun joskus käyttämään unilääkettä. Kunpa pystyisinkin kunnolla nukkumaan. Unettomuuteni ikäänkuin kiertää ympyrää. Minulla on kausia jolloin pystyn nukkumaan suht normaalisti ja toisinaan taas en ollenkaan. Mistä tämä johtuu?? Jos vain saisin apua unettomuuteni. Olen valmis ottamaan kaiken tarvittavan avun vastaan. En toivo tällähetkellä elämässäni muuta kuin että pystyisin nukkumaan. Ihminen joka ei kärsi unettomuudesta, ei kykene asettumaan sen ihmisen rooliin joka kärsii.

      • Oletko kokeillut

        lisäravinteita, ruokavaliota ja liikuntaa?

        Kyseessä ei ole aito yksityislääkäri, jos hänellä on etuoikeus lääkkeisiin. Vapaassa markkinataloudessa olisit voinut ostaa lääkkeesi lähimmältä huoltoasemalta ja lääkäri olisi joutunut etsimään muita töitä.

      • lekurineiti

        "Hiukan" kyllä epäilen tyhjäksi tarinaksi, mutta vihjeenä muille että jos aiotte mennä yksitiyselle asemalle kerjäämään reseptilääkkeitä niin ottakaa vanha resepti ja tyhjä pakkaus mukaan ikäänkun osoituksena siitä että todellakin olette käyttäneet sitä ennen.

      • jos?
        lekurineiti kirjoitti:

        Entä jos ei ole käyttänyt lääkettä aikaisemmin, eikä ole reseptejä ja pakkauksia olemassakaan ja menee valittamaan vaivojaan?

        Minkälainen mekkala siitä voisikaan seurata?

      • a.listettu
        lekurineiti kirjoitti:

        "Hiukan" kyllä epäilen tyhjäksi tarinaksi, mutta vihjeenä muille että jos aiotte mennä yksitiyselle asemalle kerjäämään reseptilääkkeitä niin ottakaa vanha resepti ja tyhjä pakkaus mukaan ikäänkun osoituksena siitä että todellakin olette käyttäneet sitä ennen.

        Lekurineiti.

        Sanot "hiukan" epäileväsi tarinaani tyhjäksi.
        Perustele mikä kokemuksessani on epäuskottavaa???

        Kiitos!

      • väiskivaan

        Mitäs hauskaa tarinaa vielä keksit? Mihin pyrit tuollaisella kirjoittelulla?

      • a.listettu
        väiskivaan kirjoitti:

        Mitäs hauskaa tarinaa vielä keksit? Mihin pyrit tuollaisella kirjoittelulla?

        Pyrin siihen, että voin jakaa kokemani muiden kanssa. Ehkä pitäisi ilmoittaa tuon lääkärin/lääkäriaseman nimi.

        Kokemustani kyseisen lääkärin luona en ikinä pysty unohtamaan. Lääkäri käyttäytyi epäeettisesti. Ei uskonut minua asiakkaana, nimitteli, kohteli epäkunnioittavasti.

        Lääkäri toimi epäammatillisesti. Jos ja kun lääkäriltä saa tuollaista kohtelua, niin menee usko koko ammattikuntaan.

        Edelleen: Mikä oikeus lääkärillä oli käyttäytyä minua kohtaan niinkuin käyttäytyi?

        Kyllä jokin sanktio pitäisi olla tuolle lääkärille olemassa.

        Voi olla että lähden vielä selvittämään asiaa potilasasiamiehen ja lakimieheni kautta.

        Esim. Jos asiakaspalvelutyössä, kuten myös yksityislääkärikin kuuluu niin työntekijä nimittelee asiakastaan ja ala-arvioi ym. Kyseisen asiakaspalvelijan esimiehen tulee puuttua asiaan mikäli asiakas ottaa esimieheen yhteyttä.

      • lääkkeitä saa
        Oletko kokeillut kirjoitti:

        lisäravinteita, ruokavaliota ja liikuntaa?

        Kyseessä ei ole aito yksityislääkäri, jos hänellä on etuoikeus lääkkeisiin. Vapaassa markkinataloudessa olisit voinut ostaa lääkkeesi lähimmältä huoltoasemalta ja lääkäri olisi joutunut etsimään muita töitä.

        Kyllä on taas pöpilän puheita. Sellaista vapautta ei koskaan tule olemaan, sillä ihminen, osa ihmisistä ovat vastuuntunnottomia, että sen vuoksi on paikallaan, että heitä holhotaan.

      • väärä osoite Sulla
        a.listettu kirjoitti:

        Pyrin siihen, että voin jakaa kokemani muiden kanssa. Ehkä pitäisi ilmoittaa tuon lääkärin/lääkäriaseman nimi.

        Kokemustani kyseisen lääkärin luona en ikinä pysty unohtamaan. Lääkäri käyttäytyi epäeettisesti. Ei uskonut minua asiakkaana, nimitteli, kohteli epäkunnioittavasti.

        Lääkäri toimi epäammatillisesti. Jos ja kun lääkäriltä saa tuollaista kohtelua, niin menee usko koko ammattikuntaan.

        Edelleen: Mikä oikeus lääkärillä oli käyttäytyä minua kohtaan niinkuin käyttäytyi?

        Kyllä jokin sanktio pitäisi olla tuolle lääkärille olemassa.

        Voi olla että lähden vielä selvittämään asiaa potilasasiamiehen ja lakimieheni kautta.

        Esim. Jos asiakaspalvelutyössä, kuten myös yksityislääkärikin kuuluu niin työntekijä nimittelee asiakastaan ja ala-arvioi ym. Kyseisen asiakaspalvelijan esimiehen tulee puuttua asiaan mikäli asiakas ottaa esimieheen yhteyttä.

        Miksi ihmeessä täällä vaahtoat, alunperinkin olisit ottanut yhteyttä potilasasiamieheen. Niin minä olen tehnyt. Keraan pyysin lähetettä kipuklinkalle. Lääkäri yritti juuri taloon tulleena asiaa hoitaa, mutta se kaatuin sairaalan byrokratiaan.

        Sen jälkeen otin yhteyttä potilasasiamieheen, ja asia hoitui livakasti. Sain samassa maksusitoumuksen kipuklinikalle. Varjopuolena tuo lääkäri sai haukut kylkiäisinä, mutta saatunai tietooni niistä haukuista, kirjoitin lääkärille henkilökohtaisen kirjeen, ja pyysin anteeksi, että nyt on tullut epähuomiossa haukut ja pöllytys väärälle miehelle, että hän kyllä yritti minun mielestäni kaikkensa, vaan asia kaatui sairaalan byrokratiaan, eikä siitä olisi kuulunut häntä pöllyttää.

      • asdfasdf4
        a.listettu kirjoitti:

        JATKOA

        Olen ollut tämän asian kanssa yksin ja hiljaa. Koin totaalista epäonnistumista. Mikä oikeus tuolla lääkärillä oli kohdella minua näin? Ajattelin valittaa asiasta kyseisen lääkäriaseman johdolle. Sitten ajattelin, että kyseinen lääkäri oli niin ilkeän ja samalla sanavalmiin oloinen että päätin todellakin jättää asian sikseen, että en enää joutuisi kohtaamaan tuota sadistista lääkäriä.
        Mitä itse tekisitte jos saisitte osaksenne samanlaista kohtelua? Onko tässä maassa edes mitään tahoa, jolle voisin kyseisen asian luottamuksellisesti, lääkärin nimen ja lääkäriaseman nimen kertoa.
        Kohteluni oli täysin epä-asiallista, halveksuttavaa ja henkisesti alennuttavaa.
        Kyllä se on kumma, että tuollainen täysin tunnevammainen ihminen voi harjoittaa lääkärinammattia.

        Lääkäriasemalle kannattaa ehdottomasti kertoa tapaus, vaikkei se todennäköisesti mitään auta. Voimia.

      • asdfasdf4
        Elmukelmukoipeliini kirjoitti:

        siinä kuin muutkin. Oletko milloinkaan tullut ajatelleeksi, että ammattejaon paljon erilaisia. Joku lukee isensä lääkäriksi, joku insinööriksi, joku lastentarhanopettajaksi, joku maisteriksi, joku ,...jne. ja kaikki nämä henkilöt ovat ihmisiä. Jokainen on syntynyt, jokaisella on oma elämänsä, jokainen myöskin kuolee. Samalla tavalla lääkäri kuolee kuin muutkin ja haudataan ja tarvittaessa tehdään ruumiinavaus jne. Ihminen kuin ihminen, niin miksi pitäisi pelätä. Lääkäri ei ole Jumala eikä kaikkivoipa auktoriteetti ei.

        Lääkärikoulussa ei ole psykologista testausta eli sinne pääsee sisäänpäsykokeiden perusteella ja ylioppilasarvosanoista saa lisäpinnoja sen mukaan, kuinka hyvät ovat yo. arvosanat. Siinä kaikki ja ei sen kummempaa.

        Okei. Olisin sinun sijassasi toiminut seuraavalla tavalla. Jos sait epäilykset niskaasi heti melkeinpä kättelyssä, olisin sanonut sinun sijassasi:"En keskustele epäilevän lääkärin kanssa sen enempää, joten poistun vastaanotoltanne maksamatta. Hyvää jatkoa."

        Itse olen lähtenyt usean lääkärin vastaanotolta heti, kun olen huomannut, ettei yhteistyö toimi ja kohtelu on epäasiallista. Ihan vain tylysti sanoa, ettei maksa sellaisesta käynnistä ja ei ikinä kannata mennä yksin lääkärin vastaanotolle= todistaja. Valitettavasti moni lääkäri on itselleen sopimattomassa ammatissa.

      • jaksa jaksa
        kommentoija-- kirjoitti:

        miksi pitää mennä hakemaan huumeita ja rauhoittavia lääkkeitä yksityislääkäreiltä jotka ovat aivan kypsiä kiertäviin narkkareihin. tuollaiset lääkkeet pitää hakea nimenomaan omasta terveyskeskuksesta eikä mistään muualta. oletko joku narkomaani vai mitä.? mitä muuta kuvittelit saavasti vastaanotolta? ainoa mitä voidaan neuvoa on että älä stressaa töistä ja opettele eri keinoja unen saamiseksi eli joita samoja löytyy kuuklettamalta.

        eipä ole ihme että lääkäri ihmetteli miksi ihmeesä hakeuduit hänen vastaanotolleen. hae huumeesi omalääkäriltäsi jos niitä tarvitset.

        vaikka hän oisi narkkomaani, siis asiakas, lääkärin tehtävä on auttaa häntä vähentäämään huumeiden käyttöä.

        '' ainoa mitä voidaan neuvoa on että älä stressaa töistä ja opettele eri keinoja unen saamiseksi eli joita samoja löytyy kuuklettamalta. '' tästä oon kyllä sama mieltä :/

        koulussa on opittu (menen ysille) et kun lääkäri saa tietää et asiakas on narkomaani, hänen pitäsi antaa neuvoja asiakkaalle huumeiden käytön vähentämiseen eikä kohdella häntä tällä tavalla

        näköjään oot lääkärin puolella -.-

      • Anonyymi
        väärä osoite Sulla kirjoitti:

        Miksi ihmeessä täällä vaahtoat, alunperinkin olisit ottanut yhteyttä potilasasiamieheen. Niin minä olen tehnyt. Keraan pyysin lähetettä kipuklinkalle. Lääkäri yritti juuri taloon tulleena asiaa hoitaa, mutta se kaatuin sairaalan byrokratiaan.

        Sen jälkeen otin yhteyttä potilasasiamieheen, ja asia hoitui livakasti. Sain samassa maksusitoumuksen kipuklinikalle. Varjopuolena tuo lääkäri sai haukut kylkiäisinä, mutta saatunai tietooni niistä haukuista, kirjoitin lääkärille henkilökohtaisen kirjeen, ja pyysin anteeksi, että nyt on tullut epähuomiossa haukut ja pöllytys väärälle miehelle, että hän kyllä yritti minun mielestäni kaikkensa, vaan asia kaatui sairaalan byrokratiaan, eikä siitä olisi kuulunut häntä pöllyttää.

        Tyttäreni on kärsinyt koko ikänsä eri vaivoista, mutta eläkettä ei myönnetty, koska oli tuolloin 39 vuotias. Palauteessa luki, että liian nuori eläkkeelle. Nyt hän on ollut Kelan listoilla yli 10 vuotta. Hän kykenisi ehkä muutaman tunnin päivässä työhön, esim neuvontaan, jos sellaisen työn saisi. Englantia osaa. Hänen terveydentilaansa on tutkittu ja viimeksi pääkin kuvattiin. Ei ollut vikaa. Lääkäri oli arvostellut häntä mm epäsiistiksi. Tyttäreni oli vastannut, että hän on köyhä eikä siksi ole varaa hienoihin vaatteisiin. Hän oli todennut, että lääkärikin olisi hyvä mennä pääkuvaukseen. Ko lääkäri oli tämän jälkeen siirtänyt hänet toiselle lääkärille. Opetus on, että ei ihminen ole tyhmä, vaikka on sairas, että peiliin olisi hyvä tämänkin lääkärin katsoa.

    • Kerro tämän

      lääkärin nimi ja työpaikka niin voimme äänestää hänet köyhäksi lompakollamme.

      • a.listettu

        Laittaisin mielelläni, mutta siitä tulee ongelmia itselleni, joten en sitä tee, vaikka mieli tekisikin.
        Pahaa lääkäriä ei ole kiva saada niskaan.

        Kiitos joka tapauksessa tuestanne!

      • itse tehden
        a.listettu kirjoitti:

        Laittaisin mielelläni, mutta siitä tulee ongelmia itselleni, joten en sitä tee, vaikka mieli tekisikin.
        Pahaa lääkäriä ei ole kiva saada niskaan.

        Kiitos joka tapauksessa tuestanne!

        Narkkarit kiertävät eri paikkakuntien lääkäreillä kerjäämässä reseptejä. Tämän lääkärin kohdalle on varmasti osunut vaikea narkkarityyppi. Ehkä on ensin saattanut hoitaa narkkaria, ja jotuunut puun ja kuoren väliin, Narkkari uhkaillut jonka edessä taipunut. Ehkä Sinä muistuta tulkonäöltäsi sitä narkkaria, jonka hän haluaisi heittä jorpakkoon hankalana asiakkaana. Näin minä otaksuisin asian.

        Tietysti on otettava huomioon myös se, että lääkäri on aineiden väärinkäyttäjä, joka ei ole harvinaista siinä ammattikunnassa.

        Sinuna ottaisin ensin yhteyttä sen lääkärin johtavaan lääkäriin. Tuo yhteydenotto pitää tapahtua kirjeitse, että Sulla on dokumentit asiasta. Älä pelkää suotta, on niitä muitakin lääkäreitä, kuin se lääkäri. Tai soita siihen lääkäriasemalle, ja kysy potilasasiamiestä. Potilasasiamiehet eivät ole laitoksen palkkalistoilla, vaan heidän palkkansa maksetaan olikohan se valtioin varoista juuri siksi, ettei synny isnnän etua ajava suhde.

        Ja kun saat selville sen lääkäriaseman potilastasiamiehen nimen, hänelle kirjoitat kirjallisena.

        Minä olen valittanut useamman kerran. En ole joutunut yksityislääkärin palveuista valittamaan, mutta julkisen terveyhdehuollon palveluista ja lääkäreistä.
        Minäkin ensin pelkäsin, että saan hankalan asiakkaan leiman otsaani, eikä kukaan halu sen jälkeen hoitaa mua. Mutta pelkoni on ollut täysin aiheeton. Sossu hoiti linjakkaasti asian.

      • Tri KoiranenS.
        a.listettu kirjoitti:

        Laittaisin mielelläni, mutta siitä tulee ongelmia itselleni, joten en sitä tee, vaikka mieli tekisikin.
        Pahaa lääkäriä ei ole kiva saada niskaan.

        Kiitos joka tapauksessa tuestanne!

        niskaasi tule, sillä onhan sinulla hyvä asianajaja. Voit tehdä millaisen avaustarinan ja kenestä haluat kunhan olet turvannut selustasi. Siksi täällä maailmassa on lääkäreiden lisäksi myöskin paljon hyviä asianajajia, joita todella kannattaa käyttää silloin kun tarve vaatii. Jos siis kerrot tämän lääkärin työpaikan ja nimen, niin sinulla tulee olla hänen puheensa nauhoitettuna, jotta voit syyttää häntä. Oikeusjutussa vaaditaan aina todiste. Parempi vielä, että olisit saanut kaiken videolle, jotta todiste todellakin näkyy ja kuuluu ja joka sana.

        Joten siis, mikä oli lääkärin nimi ja työpaikka.?
        Voit kirjoittaa vastauksen kysymyksen viivalle, jolle se kyllä mahtuu.Vast=___________________________________
        ________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________________kiitos vastauksestasi, jatkamme juttua.

      • a.listettu
        Tri KoiranenS. kirjoitti:

        KIITOS Tri KoiranenS!

        En viitsi laittaa kyseisen lääkärin nimeä enkä lääkäriaseman nimeä nettiin. uskoisin että se teettäisi ongelmia, jos tota asiaa alkaa näin julkisesti raapia.

      • nimetoen
        a.listettu kirjoitti:

        KIITOS Tri KoiranenS!

        En viitsi laittaa kyseisen lääkärin nimeä enkä lääkäriaseman nimeä nettiin. uskoisin että se teettäisi ongelmia, jos tota asiaa alkaa näin julkisesti raapia.

        Voitko kertoa edes lääkärin nimikirjaimet tai jotain vihjettä paikkakunnasta? Kuulostaa nimittäin epäilyttävän tutulta. :/

      • eikö kukaan puutu
        a.listettu kirjoitti:

        KIITOS Tri KoiranenS!

        En viitsi laittaa kyseisen lääkärin nimeä enkä lääkäriaseman nimeä nettiin. uskoisin että se teettäisi ongelmia, jos tota asiaa alkaa näin julkisesti raapia.

        Lääkäreissä on lääkkeitten väärinkäyttjiä, eivätkä tarvitse kirjoitella reseptejä itselleen.
        LÄÄKEYHTIÖT JAKAVAT KASSIKAUPALLA NÄYTTEITÄ LÄÄKÄREILLE, SE ON PÄÄSYMAKSU LÄÄKÄRIN PUHEILLE. Niitä olis tarkotus antaa potilaille esim. monet verenpaine tai muut lääkkeet eivät sovi jostain syystä kaikille, säästyis siinä yhteiskunnan varoja, jos eivät suoraan reseptiä kirjottais.
        Montako kertaa ootte saanu tai kuullu kenenkään saaneen näytteen kokeiluun.
        Tiedän lääkäreiden käyttävän esim jos sjoutuvat valvomaan lääkkeitä jotka vievät unen.

      • Saa niitä välillä
        eikö kukaan puutu kirjoitti:

        Sain varmaan vuoden verran yhtä lääkettä sairaalan lääkekaapista. Sitten se tul virallisesti markkinoille. Loppuivat ilmaiset lääkkeet. Viimekäynnillä sain ilmaisen silmälääkkeen.

    • Mengelit vastuuseen

      Taitaa olla niin, että kyseinen lääkäri on saanut huomautuksen siitä, että on liian hepposin perustein määrännyt potilaille vahvoja huumaavia lääkkeitä.
      Joskus aikoinani olin sairaalassa tutkimuksissa ja silloin lääkittiin minulta jalat alta, Joten, mikä on se kohtuus.

    • maansiirtokone

      mikset mene työterveyslääkäriin jos pää ei kestä työntekoa? kannattaisiko vaihtaa alaa?

      • ih3m,ettel-ija

        Miten tämä asia liittyy työterveyslääkäriin menoon?
        Mistä alanvaihdosta puhut?

      • asiat sujuvat
        ih3m,ettel-ija kirjoitti:

        Miten tämä asia liittyy työterveyslääkäriin menoon?
        Mistä alanvaihdosta puhut?

        Onhan se työterveysasia, jos työ stressaa, eikä saa nukuttua. Herää kysymys, onko se sektori jotenkin niin tuttu, että sieltä ei irtoa pillereitä, olisko joku väärinkäytösepäilys?

        Niin mullakin, kun TK:n oli tullut uusi lääkäri, niin ensitöikseen epäili väärinkäytöstä, kun ei ollut vielä tutustunut minun krooniseen taustaani. Se onkin ollut ainut kerta, enkä ollut siitä moksiskaan.

        Nytkin sain matkan varrella ihan asiallista suhtautumista, kun päätettiin muuttaa matkasuunnitelmia, ja ei ollutkaan kuin ennakkoon suunnitelluille päiville lääkkeet. Ne ovat kuitenkin sillätavalla välttämättömiä, että joka päivä on saatava annoksena (heh, huumeensa) sydänlääkitys, kortisoni, marevan ja kipulääkkeet.

        Resetpejä ei tietenkään ollut mukana, enkä kuuna kullan valkiana ole edes koko sen kaupungin lääkäreissä käynyt, ohikulkumatkalla olin nytkin. Mutta kun oli Mehiläisen lääkärikeskus, siellä lääkäri oli jo valmiiksi katsonut minun muut Mehiläisen käynnit muilla paikkakunnilla, että koko episodi oli jo hahmottunut, eikä vähäisintäkään ongelmaa ollut, kun kerroin, että matkasuunnitelma muuttui kesken matkaa ja pideni viikolle, ja lääkitykset pitäis ottaa joka päivä.

        Sanoi, ettei onkelmaa ole, koska luse ei ole salatuista tiedoista. Sanoin, etten edes ymmärrä, miksi tietoja pitäisi salata, ei mulla ainakaan ole salattavia tietoja. Johon lääkäri totesi, juuri siksi asiat sujuvatkin.

      • paha kokemus
        ih3m,ettel-ija kirjoitti:

        Miten tämä asia liittyy työterveyslääkäriin menoon?
        Mistä alanvaihdosta puhut?

        aloittajaa sillä on ilkeitä lääkäreitä. Minä Englannissa kärsin univaikeuksista ja sain silloin tällöin unilääkkeitä omalta lääkäriltä.
        Kerran oma lääkäri ei ollut paikalla ja jouduin toisen lääkärin vastaanotolle samassa terveyskeskuksessa.
        Olipa inhoittava keskiikäinen mies. Hän kutsui minua tyypilliseksi "drug addict:ksi" ja nolasi minua monella eri tavalla.
        Minulla oli silloin pieni lapsi ja oli työpaikka paineita ja aviomies oli aina liikematkoilla ulkomailla.

        Minä valitin tästä lääkäristä "National Health Centre" iin ja kuulin että muutkin olivat valittaneet.

        En tiedä saiko hän varoituksen koska muutimme pian sen jälkeen Belgiaan.

      • Sosialismisti
        paha kokemus kirjoitti:

        Joidenkin kirjoittajien mielestä, tämänkaltaiset vaivat kuten nukahtamislääkkeiden hakeminen yksityislääkäriltä ei ole ymmärrettävää. Miksi niin ei saisi tehdä?

        Mitä yksityisiltälääkäriasemilta käydään sitten hakemessa jossei sitä hoitoa, mitä ei esim. työterveyslääkäriltä saa!

        Mikä näiden suurien yksityislääkäriasemien tarkoitus on yhteiskunnassamme, mikäli niihin ei saisi mennä pyytämään itselleen hyväksi kokemaansa hoitoa.

        Jos työterveyslääkärit ja julkiset sairaalat ja terveyskeskukset ovat ne ainoat paikat, joista hoita saa käydä hakemassa, niin kehitellään sellainen laki, että yksityistälääkärinammattia ei saa enää harjoittaa.

        Yksityislääkärille mentäessä asiakas on potilas, joka tulee hakemaan lääkärin apua vaivaansa ja koska markkinataloudestahan on kyse, niin asikkaillaan rahastavan lääkärin kannattaa ottaa asiakkaan toiveet huomioon.

        Julkisellapuolellahan ei ole näin.

        Jos maksan lääkärin palkkion omasta pussistani ja menen yksityislääkärin vastaanotolle, niin odotan saavani sitä mitä olen hakemassa.
        Tähän ajatukseenhan koko yksityinen terveydenhuolto perustuu!

      • Suomessa
        Sosialismisti kirjoitti:

        ei ole yksityisiä lääkäripalveluita. Valtion tukema lääkärikartelli ja lääkkeiden kieltolaki eivät kuulu vapaseen markkinatalouteen. Vapailla markkinoilla lääkäreiden palkat laskisivat ja palvelun laatu nousisi.

      • Olen kokemut
        Suomessa kirjoitti:

        ei ole yksityisiä lääkäripalveluita. Valtion tukema lääkärikartelli ja lääkkeiden kieltolaki eivät kuulu vapaseen markkinatalouteen. Vapailla markkinoilla lääkäreiden palkat laskisivat ja palvelun laatu nousisi.

        Jos henkilö ei voi mennä yksityislääkärille, kertomaan unettomuudestaan ja pyytämään lääkäriltä nukahtamislääkereseptiä, niin mitä hänen pitäisi tehdä?

        Mennäkkö työpaikkalääkärille? Mennäkkö TerveysKeskus-lääkärille? Vai Yksityislääkärille?

        Työpaikkalääkärille ja terveyskeskuslääkärille pääsy voi kestää useita viikkoja, mikäli kyse ei ole akuutista tapauksesta. Esim unettomuutta ei lasketa akuutiksi.

        Millä perustein yksityislääkäriltä unilääkereseptinsä hakevansa henkilö rinnastetaan narkomaaniin?
        Onko jokainen Alkossa asioiva keski-ikäinen työssäkäyvä ylempitoimihenkilö alkoholisti, jos käy hakemassa kerran parissa viikossa pullonpunaviiniä.

        Mitä jos puliukko käy alkosta joka päivä ostamassa itselleen pullon tai kaksi viinaa, niin saako hän alkon myyjältä syrjivää kohtelua osakseen. Ei, mikäli ei ole humalassa. Humalaiselle kun ei saa myydä ja humalatila yleensä näkyy ja haisee selkeästi päälle..

        Kyllä sitä nukahtamislääkettäkin voi käyttää ihan lääkärin ohjeen mukaan, olematta lääkkeidenväärinkäyttäjä/narkomaani!

      • Vapailta
        Olen kokemut kirjoitti:

        markkinoilta unilääkettä saisi huoltoasemaltakin ja lääkärit jäisivät nuolemaan näppejään.

      • kahdyksekko
        Vapailta kirjoitti:

        markkinoilta unilääkettä saisi huoltoasemaltakin ja lääkärit jäisivät nuolemaan näppejään.

        Eipähän taida missäänpäin maailmaa olla sellaista valtioita, josta voi ostaa mitä lääkkeitä tahansa ilman reseptiä ja esim. huoltoasemalta ym.

      • Sen takia
        kahdyksekko kirjoitti:

        Eipähän taida missäänpäin maailmaa olla sellaista valtioita, josta voi ostaa mitä lääkkeitä tahansa ilman reseptiä ja esim. huoltoasemalta ym.

        kirjoitin "saisi".

      • Å'Ä..¤#)Cxxx.
        Sen takia kirjoitti:

        kirjoitin "saisi".

        Johtuu unettomuudesta, että notkun tässä tähän aikaan.
        Mitä pitäisi tehdä?

    • DrBadd

      Tätä lääkäriä on varmaan narkkarit pallotelleet mennen tulle ja kerrankin päätti nousta vastarintaan, kun oletettuna "väärinkäyttäjänä" oli joku joka ei selvästikään tarjonnut vastarintaa.

      Kyllä ne narkkarit olis tämänkin lääkärin puhunut ympäri ja 100kpl Diapam 10mg ja 100kpl Imovane olisi iroonnut.

    • Samainen kohtelu

      Tällaisesta pitää tehdä kantelu aluehallintovirasto tai mieluummin eduskunnanoikeusasiamiehelle, hän puuttuu juuri tälläisiinasioihin.
      Ei tuo ole asiallista käytöstä.
      Itse olen myös joutunut kantelemaan vastaavasta tilanteesta ja uskon kertomuksen olevan totta

    • Anonyymi

      Tunnen tapauksen joka on kenen hyvänsä helposti löydettävissä omasotesta.
      Omista asioistaan kannattaa huolehtia vähän tarkemmin ellei halua niiden joutuvan kaiken kansan reposteltavaksi vaikkapa vasta vuosien jälkeenkin kuten nyt on käynyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5219
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3430
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2822
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2618
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe