Lieneekö missään enää mahdollista nähdä oikeaa vanhanajan teurastusta tai vaikka mahdollisuutta itse teurastaa? Tulisi mukavasti mieleen lapsuusmuistot, kun isä teurasti sian ja sitä katsoimme salaa kammarin ikkunasta. Sika nytkähti ja vinkaisi vielä vähän juuri ennen kuin henki lähti siitä lopullisesti, mikä oli meistä lapsista huvittavaa. Sitten oli talveksi ja syksyksi syötävää: oli silavaa, mykyrokkaa, palttua ja muuta herkkua, joista ei nykyajan lapset tiedäkään. Aitan katossa roikkuvaa ruhoa käytiin vielä pällistelemässä ja tönimässä. Miten lie olisi hygieenistä tänä päivänä sellainen toiminta?
Teurastusta näkemään?
Kalevi H.
301415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ja sellaiseen osavaltioon jossa vielä suoritetaan teloituksia, voit saada fantasioillesi sen oikean säväyksen jota tunnut kaipaavan!
Outo on mielihalusi, kannattaisiko käydä kallonkutistajaa jututtamassa?
Toinen hyvä paikka lienee Gazan kaista ja lähimerialueet.
Mitähän kummaa jeesustelet? Kuolema on yksi normaaleista elämään liittyvistä asioista ja eläimen tappaminen on eri asia kuin ihmisen tappaminen. Lihaa syövän kunnon ihmisen pitäisi kyetä katsomaan teurastusta ja myös tappamaan eläin ruuakseen. Kaikki viherpiiperöt on sitten erikseen.
Pari lammasta ja sikaa, niin pääset toteuttamaan makaabereja mielihalujasi aina kun siltä tuntuu!
on pitää kesäporsasta? Meillä on jokakesä pari possua, niillä on iso aitaus ja lämmitetty koppi. Ne saavat hyvää ruokaa ja tonkivat isossa aitauksessaan, tilaa on niillä hyvin liikuskella ja makoilla.
Syksyllä niid paino onkin jo sellanen 120kg/ eläin. Silloin on aika teurastaa, ei se mitään mielyttävää puuhaa ole, se nyt vaan on tehtävä. Näillä kesäpossuilla on hyvä possun elämä, ja meistä ne maistuvat paremmilta kuin kaupasta saata sianliha. Rasvaa on huomattavasti enemmän kun teollisesti kasvatetussa elukassa. Kun laitetaan vakuumipakkaukseen niin liha säilyy pakkasessa hyvinkin seuraavaan kevääseen, jolloin onkin taas aika ottaa uudet kesäpossut.
Nähdä eläimen tyappamisen ja se on ajankuluksi mielestäni makaaberia!
Ei toki kesäpossun tai lampaiden pitäminen, mutta eläinten pito nähdäkseen niiden teurastuksen on jotenkin sairasta.
Nähdä eläinten teurastamista, minäkin tunsin erään henkilön, muinaisen Karjakunnan palveluksessa.
Hän joutui vaihtamaan toimenkuvaansa, koska voi pahoin ja sai ikäviä painajaisia teurastamo-osastolla, hän siirtyi paloitteluosastolle. Kyseessä oli iso ja raavas mies, ei todellakaan mikään viherpiipertäjä.
..kattelelemaan tiettyjä televisio-ohjelmia, siis näitä oksettavia myötähäpeällisiä reality-tyylisiä.
Maailma on makaaberi.
Suurin osa ihmisistä katselee vapaaehtoisesti verisiä=luonnollisia luontodokumenttejä, uutisia sodista ja mellakoista, nyrkkeilyä, ohjelmia onnettomuuksista ja epämuodostuneista ihmisistä, väkivaltaisia elokuvia, sekä internetin kaikenlaisia kummallisuuksia?
Mutta "aito" alkuperäinen ja perinteinen teurastus ja sen seuraaminen olisi jonkinlainen makaaberi tabu.
Television ja todellisuuden eroa, ennen kuin koet sen itse.
Televisio ei välitä esimerkiksi hajuja joita teurastuksen yhteydessä syntyy.
Tilanne jossa olet itse mukana ihan käsituntumalla, on aivan toinen kuin etäinen TV-ruutu.
Esimerkkinä vaikkapa ajokokemus F1:llä pelikonsolin kera tai istuminen oikean auton rattiin ja ajaminen sillä! Virtuaali ja todellisuus ovat kaksi ihan eri asiaa!
Televisio näyttää aivan liikaa noita verisiä esityksiä. lähinnä kiitos amerikkalaisten, joiden filmeissä havainnollistetaan esimerkiksi veren roiskuminen ampumahaavasta.
Tällaisten kuvien myötä syntyy illuusio tappamisen steriiliydestä. Todellisuus on kuitenkin aivan toista ja mielestäni ihmisen joka nauttii tappamisesta, tai sen katselusta, vaikkapa vain eläinten, täytyy olla mieleltään jotenkin vinksahtanut!
Tämä on tietysti vain minun kantani!
Miten niin pitäisi itse teurastaa? Kun muut tekee sen raa'an teon puolestani, niin se olisi pelkkää sadismia haluta tehdä se itse. Tollo.
Kotiteurastuksissa voi hyvin olla paikalla, mutta ne ovat suhteellisen harvinaisia. Televisiossa voi nähdä.
Kerran oli ohjelma, jossa kuvattiin hevosen teurastusta sen kotona. Ennen teurastusta hevonen ratsastettiin hengästyneeksi, sitten teurastettiin se asianmukaisesti ja korkean pulssin ansiosta veri pulppusi nopeasti ulos. Äsken vielä laukka-askeleita ottanut lemmikkieläin roikkui pian etu- ja takajalat sidottuina tangossa nyljettävänä.
Pahoittelen jos joku ei pidä kuvauksesta. Tämä oli kuitenkin televisio-ohjelmaa ja on siten ollut kaikkien nähtävänä.
Ehkei teurastajan työkään sovi kaikille. Tuli aikoinaan tutuksi teurastaja, joka piti ammatistaan piti niin paljon, että kuuleman mukaan olisi halunnut makuuhuoneensakin tapetteihin sian kuvia.
Teurastaminen on tuotantolaitoksissa humaania ja varsin massamaista, ajateltakoon vaikka broilereita, joiden kaulat katkeavat kuin liukuhihnalla.
Teurastuksessa eläin ei juurikaan ehdi tuntea kipua, ei edes silloin, kun se tapahtuu kotioloissa. Ei siinä mitään salaperäistä ole.
Juuri kotona teutastettu sika oli entisaikoina monessa perheessä tärkeä ravinnon lähde.
Ei ole kysymys suinkaan siitä, etteikö eläinten teurastaminen olisi täysin normaalia, miten muuten saisimme edes ruokaamme. Nykyajan ihminen on vain etääntynyt tuosta vielä minunkin lapsuudessani aivan arkisesta tapahtumasta. Mutta se, että joku hakee intohimoisesti tilaisuutta nähdäkseen luontokappaleen tappamista, on kyllä mielestäni sairasta.
Meilläkin mummolassa oli aina sikoja sekä lampaita ja vaari ne yleensä lopetti, joko kirveellä tai ampumalla. Ne olivat kuitenkin meiltä muksuilta kiellettyjä näytöksiä. Sen sijaan sian kalttaus ja lampaiden nylkemiset olivat meidänkin killisteltävänä, enkä voi sanoa nauttineeni näystä kun lampaan suolet ja mahalaukku pullahtivat avatusta vatsasta maahan. Se veren haju ja sisälmysten lemu jossain määrin etoi ainakin minua.
Silti kinkku maistui ja lammaskaali, ei niitä elikoita lemmikkeinä muisteltu!
tuo alkuperäinen kirjoittaja nimenomaan haluasi seurata ja myös osallistua, nyt aikuisena, tuohon perinteiseen teurastukseen.
Taitaa olla nykypäivänä epänormaalia? Entäs jos nykyajan lapsi haluaisi leikkiä käpylehmillä...
Olen tehnyt havaintoja lastenlasteni ja heidän ystäviensä lasten leikkikaluvalinnoilla.
Joululahjoiksi nuo penskat saavat mitä hienoimpia autoja ja nukkeja ym. leluja, ne kiinnostavat pienen hetken, mutta rakkaimmat lelut heille näyttävät kuitenkin olevan ihan yksinkertaiset puusta tehdyr autot, laivat jne, sekä tytöille äitiensä tekemät mollamaijat, mites se näin menikään?
Käpylehmät kelpaavat mukuloille oikein hyvin, nauttivat kovasti kun saavat niitä itse askarrella.
Mutta tuota himoa nähdä jonkin eläimen kuolevan, en mitenkään ymmärrä.
Liittyisi metsästyseuraan, niin hirvimetsällä pääsee toteuttamaan mielihalujaan ja haistelemaan veren ja sisälmysten hajua. Moni muuten oksentaa sen yhdistelmän koettuaan!
"Moni muuten oksentaa sen yhdistelmän koettuaan!" Missäpäin olet hirviporukoissa ollut? Meinaan ikänä en ole nähnyt kenenkään oksentavan hirven suolistuksessa. Niitä on ollu uusia miehiä putsaamassa omia "paskamahalaakejaan" eikä ole kenelläkään heikkoa tehnyt.
Hirvihommissa olen ollut sentään jo yli 20 vuotta, olisi siinä ajassa jo oksentamisen nähnyt, ainoa missä on yrjö lentänyt, niin kauden lopetusjuhlissa jos joku on liikaa viinaa juonnut.
Joten älä viitsi dramatisoida homaa, mistä et taida paljoa tietää.
Sillä hirviporukoissa en ole ollut mukana. Appiukkoni ja isäni olivat kylläkin. Metsästysporukka onkin tottunut noihin hommiin, ei siitä muuten mitään tulisikaan. Mutta kun me kaikki emme ole hirvimiehiä, emmekä edes ammu jäniksiä tai lintuja.
Ammatissani olen joutunut suolistamaan ja putsaamaan jos jonkinnäköistä otusta, sekä paloittelemaan ruhoja, myös hirviporukoiden, koska kaikissa porukoissa ei ole pätevää kaveria paloitteluun.
Tarkoitan tuolla maininnallani ihan tavallista kaveria joka ei ole ennen nähnyt suolistusta, kun höyryävä maha viilletään auki ja veren ja sisälmysten haju lemahtaa ilmoille. Metsästäjä nauttii siitä lemusta, mutta asiaan vihkiytymätn saattaa kyllä heittää yrjöt. Metsästämiseen tarvitaan hieman erilainen luonne, eli kyky ottaa eläin hengiltä ilman tunnonvaivoja, sitä luonnetta ei suinkaan kaikilla ole!
Mitä taas tulee tuohon viinan kanssa läträämiseen, niin onhan se jahtikauden päätös hauska tehdä siten, että on paskat housuissa ja hirvisopat rinnuksilla, olen joskus sellaistakin peijaista ollut seuraamassa.
Urheita miehiä ovat metsästäjät, eihän siinä mitään! Moniko teistäkin on metsällä pakottavista syistä, kuten ruoan puutteesta? Kyse on kaiketi lähinnä ajanvietteestä tai kuten te itse sanotte metsästysurheilusta! Hyvä niin, mutta hemmetin kalliista lihasta jokatapauksessa, kun kaikki asiaankuuluvat kulut otetaan huomioon, eikö vaan!
Kaikessa ystävyydessä Vk.
noita sinun käsityksiä metsästäjistä. Minä en ole sellasesta metsästäjästä kuullut joka nauttisi lemusta joka vatsaontelosta lemahtaa, saa olla varsin erilailla kehittynyt hajuaisti jos sellasesta nauttii. Ihminen on hyvin mukautuva olio, kaikkeen tottuu, siitä vain on kyse, suolistaminen on osa hommaa, siinä se. Tunnonvaivat ei kuulu asiaan, metsästäjät näkevät asian niin että homma on luonnollinen osa, luonnon kiertoa. Luonnon eläimet on jaettu saalistajiin ja saaliiseen, ihminen on kuulunut edelliseen ryhmään maailman sivu. Me puhumme saaliin kunnioittamisesta, metsästäjän kuuluu osata hoitaa kaato siististi, aiheuttamatta turhia kärsimyksiä saaliille.
Urheus ja metsästys ei millään lailla korreloi toisiaan, ei metsästyksessä sellaiselle ominaisuudelle mitään käyttöä ole. Tuollainen urheudesta puhuminen ihmetyttää, sodassa sellaista voi tarvita, mutta ei metsaästyksessä.
Varmaan muuallakin on ihmisiä, joilla lipsahtaa viinaa juodessa, ei meidän juhlat mitään "äly aina ämpärissä" juopottelua ole. Minä muissakin juhlissa nähnyt nuoria ihmisiä sikakännissä.
Metsästys on harrastus, siinä missä vaikka suunistus tai golfin peluu. Maaseudulla metsästys on aika luonnollinen valinta harrastukseksi. Nykyään on ainakin eteläisen Suomen seuroissa on lihan leikkaus pääsääntöisesi opittu, 70-luvun kirvespaloittelut on jo historiaa, ja lahtivajatkin täyttävät Eu-säädökset, ainakin niillä jotka on saaneet Eu-tukea sen rakentamiseen.
Hirven lihan kalleus on vähän sama kun mitä tahansa harrastusta aletaan rahassa mitata, hintaa kertyy varsinkin nykyään. Koiratkin on GPS-pannoilla puhelimilla seurattavissa, tosin sillä säästyy vähän bensarahoissa, kun karttapohjalta voi katsoa mistä koira on illalla haettavissa.
Aivan on kyse normi-ihmisten toiminnasta tuossa metsästyksessäkin. Kaupunkilaiset eivät vain ole tottuneet enään näkemään syötävää muuta kuin vakuumipakkauksissa, siitähän tässäkin aloituksessa varmaan kyse oli. En usko että kukaan terve ihminen itse tappamisesta tapahtumana nauttisi, teurastuksessa se on pieni hetki ennen kun ruhoa aletaan käsitellä, ehkäpä aloittajakin tarkoitti sitä prosessia, hän kuvaili sitä lapsuusajan muistona, lapsilla ei ole empatia vielä kerinnyt kehittyä ja siinä mielessä itse tappo on voinut tuntua huvittavalta. Ei metsästäjätkään nauti eläimen kuolemasta, tilanne missä esim. hirvi tulee passiin on jännittävä, siinä ei tappamista ajatella, vain että eläin saadaan siististi nurin. Kun näin on tapahtunut, tulee vasta mieleen että eläin on nyt kuollut, se on haikea hetki, vähän surullinen, eli kyse on ristiriitaisista tunteista. Jos näin ei pysty tuntemaan, ei riistaa kykena kunnioittamaan, sellainen ihminen on jossain mielessä tunnevammainen.
Toivottavasti osasin hiukan selventää, vai onko niin ettei tuosta ymmärrä muut kuin metsästäjät?
Hirvipäällikkö ja kesäpossun pitäjä.
..on, että, ihan itse vaivalla kalastettu, omin käsin elottomaksi kopautettu, tylsällä puukolla perattu ja suurella tunteella nuotiossa paistettu, maistuu aivan toiselta kuin kaupasta ostettu puolivalmis saati täysin valmis tuote.
Teurastaminen kuuluu perinteisiin. Jotkut perinteet ovat hävinneet näkymättömiin, yhteiskunnan järjestelmän uumeniin. Toisaalta ehkä hyvä, jos teurastamista avoimesti esiteltäisiin herkille "nykyihmisille", lihan myyntiluvut saattaisivat laskea eikä eläinaktivistien rutinoille teurastuskäytännöistä tulisi loppua.
Kukapa olisi aikoinaan rutissut kotipossun amatöörimäisestä teurastuksesta?
Kansanhuvia, tilaisuuteen pyrkivät kaikki kynnelle kykenevät. Niistä ajoista ihmisluonto on kaiketi hieman muuttunut, eikä tappaminen ole enää ns. inn!
Kyllä minäkin kalastan silloin tällöin ja voidakseni syödä sen kalan. täytyy se ensin tappaa ja puhdistaa.
Teurastaminen on välttämättömyys jos aikoo lihaa syödä, ei siinä mitään.
Kysymys onkin aloittajan innosta nähdä kuinka elukalta henki lähtee, kuinka häntä naurattivat eläimen kouristukset kuolinkamppailussa.
Olen itse nähnyt nuo kuolinkamppailut ja minua ne eivät naurattaneet ollenkaan, päinvaston kauhistuttivat. Kinnerissään roikkuva lammas, menetettyään "palttoonsa" oli yököttävä näky kun suollet pullahtivat maahan, vaarin avattua lampaan mahan. Tällaisen katselemisesta saatu hauskuus on edelleenkin mielestäni makaaberia, enkä voi sitä ajanvietteeksi hyväksyä.
Aloittaja saattaisi kysellä joltain teurastamolta lupaa päästä katsomaan prosessia, ehkä hän sitten saisi halunsa tyydytettyä.
Teurastaminen on täysin normaali toimenpide, muuten emme söisi ainuttakaan lihanpalaa, mutta ajanvietteeksi, EI!
Kiitän keskustelijoita kannanotoista, omasta puolestani panen pisteen tälle ajatusten vaihdolle!
Kiittäen Vk.
Kyllä kai siinä pitää jokin tappamisvietti ja -himo olla taustalla, jos metsästämään ryhtyy. Luonnostahan voisi nauttia vaikka marjastamalla tai luontokuvaamallakin, mutta jotkut haluavat ehdoin tahdoin tappamaan. Sairasta, sanon minä!
Sulla hyvä kommentti hirvipäällikö, vähän samoja kokemuksia... T: villisiantarhaaja
Täältä löytyy ihka elävä yrjömies. Laatta lentää suolien viereen.
Aikansa kaverit jaksoivat vittuilla, mutta lopulta minut armahdettiin
suolihommista, siis jos paskamaha oli leviänä. Aikani kun laatoitin ei minusta
ollut enää vetomieheksi maha tyhjänä. Siinä syy. Kaverit saivat enemmän hyötyä
riskistä kaverista:) Minulle se on refleksi jota en saa loppumaan. Haju, ei mikään ole auttanut.
Olenkin sitten kemuissa ainoa joka ei oksentele. En käytä alkoholia.
Minusta pakkaa tulemaan pahapäinen, joten kaikille on mukavempaa kun olen kuski.
Yrjöävä absolutisti:):):) meitä mahtuu jahtiporukkaan monenlaista viheltelijää:)
Ei ole mikään pikku nytkäys... Potkii parhaimmillaan 5min ampumisen jälkee ja veri tulee korvista ja kärsästä... Ite teurastan omat villisiat, mutta eipä tuo mielekäs näky ole, vaikkaikin pakollinen... Eipä tulisi mieleen huvikseen katella.. Kaikkea kanssa...
No kiitos, ainakin joku ymmärsi, tosin siinä arvelin jotta mahdollisesti siitä ei saa kiinni muuta kuin metsästäjät. Näyttää se muille ihmisille tuo metsästys olevan kokolailla mystistä ja väärin ymmärrettyä hommaa.
Minä olen villisikajahdeissa käyny Balttian maissa ja Puolassa, hyvin järjestetty villisian ajometsästys on tosi hienoa hommaa. Mitenkä kun sinä kasvatat villisikoja, niin onko lihassa makueroa luonnossa kasvaneisiin, osaatko verrata?
Eikö villisika tarhauksessa tarvita aika iso aitaus? Eikös ne tongi kotisikoihin verrattuna huomattavasti enemmän? Mitenkäs niillä ruokapuoli, viljaako niille pääosin syötät?
Olisi mukava kuulla, jos viitsit asiaa valaista, kiitos.
Se on kyllä mahtavaa touhua, harmi vain että suomessa tuo ei toistaiseksi ole mahdollista. Minun mielestä tuo lihan maku on luonnosta ammutussa villisiassa hieman voimakkaampi, mutta toisaaltahan tuo teurasikä siinä tärkein on jotta maku olisi mahdollisimman hyvä. Ja jos esim laittaa karjun joka on kerennyt kokemaan kiimatouhuja, niin täytyy sanoa, että koiran ruokaa on, tai vähintäänkin makkaraksi laitettava. Aitaus olisi hyvä olla aika iso, että kavereilla pysyy korvienväli kunnossa, tulee helposti häiriökäyttäytymistä pienissä tiloissa. Kyllä tonkii ja paljon, alkuaikoina kun hommaa harjoitteli, niin kyllä siinä oppirahoja makseltiin heppoisen aidan takia. Sähkö kannattaa laittaa, niin ei tarvitse ihan niin paljoa panostaa aidan tekoon, eli käy halvempikin verkko. Oppii kummasti kunnioittamaan sähköä, ei mene lähelle aitaa enään. Ruokinta on pääosin viljaa ja juureksia, havuja syövät myös jonkinverran. Siinä jotain pientä
Kehui olleen tosi makeeta kytätä vietkongin sissejä ja napsia niitä yksitellen hengiltä. Kertoi aika jänniä juttuja miten niiltä irroitettiin pää tai joku muu ruumiinosa ikäänkuin metsästysmuistoksi.
Tuskin sentään kenelläkään on sellaista trofeena, kuten metsämiehillä hirven tai villisianpäitä seinillään. On se jännää ottaa henki pois luontokappaleelta tai ihmiseltä, mitä helvetin eroa sillä on jos sitä tekee urheilun kannalta!?
meillä sikoja niin että voisi ajojahtia järjestää. Ruotsissa sensijaan niitä on jo paikoitellen harmiksi asti.
Kyselin vain, koska tuli mieleeni että tavallisen kesäpossun sijasta voisi kokeilla kesävillisikaa. Ei taida kuitenkaan olla ihan toteutettavissa oleva ajatus. Kesäpossuille minulla on sellanen hehtaarin aitaus, joka on kyllä metsänpuolella, koppiin olen laittanut lattialämmityksen joten siinä mielessä asia voisi olla toteutettavissa. Possuja olen ottanut sellaset 4-5 riippuen "kimppakivan" osallistujista.
Taitaa tyssätä siihen että villisika imettää varsin pitkälle kesään, tai näin ainakin luulen. Sen mitä olen nähnyt villejä poikueita vironpuolella, niin kaurisjahdin aikaan seuraavat emoa vielä tiiviisti ja ovat selvästi vielä imeväisiä.
Imettäähän se, mutta n.3 kuukautisina villisian possut jo myydään tiloilta. Tuo kasvatusaika on vaan aika pitkä 1,5 vuotta kun eläin teurastetaan, kaverit kun kerää painoa niin älyttömän hitaasti. Meillä teuraspaino pyörii 50kg paikkeilla 1,5 vuotiailla sioilla. Mutta muuten kyllä suosittelen villisian ottamista, ovat melko helppohoitoisia. Villisian porsaat ovat hieman kalliimipa mitä kotisiat, itse maksanut 3 kk rotupuhtaista porsaista 200e kpl. Siinä tulee lihalle jo hieman hintaa ostoineen ja ruokinnan kanssa, jos vain ajattelee ostavansa porsaat lihakasvatukseen.
hidaskasvuisia elukoita. Olen sellasia ylivuotisia ampunut jahtitilanteissa, olen vain ajatellut ettei luonnossa kasvanut sika voi nopeasti kasvaa, mutta näkyy pitävän samaa kasvuvauhtia tarhassakin.
Tuollanen kesäpossu kasvaa syksyksi sellaseksi 120kg painavaksi ja ennen lattialämmitystä samassa ajassa sellaseksi 90kg painavaksi. Että eroa on lihapainossa koti- ja villisialla.
Voisihan sellanen villisika olla hauska seurattava, ja eihän noita kesäpossujakaan ansiomielessä pidetä, saapa vain paremman makuista sianlihaa ja tietää mitä elukka on elinaikanaan syönyt, eli mitä itse sitten tulee syötyä.
Nou villisian porsaat ovat sitten syksyllä sellasia 10-20kg välilläkö? Monenko hehtaarin aitaus niillä tulisi sitten olla? Mitenkä talvella lumen aikaan pidät sähköpaimen iskussa?
Kyllä todella hidaskasvuisia!! Olen miettinyt joskus ottavani pari kotisikaa ihan mielenkiinnon vuoksi. Ne todella näyttävät keräävän painoa melko nopeasti. Kaupasta kun ei saa enään edes hyvän maksuista sikaa, olis komjaa kokeilla saako kotisianlihaan hyvän maun itse kasvattamalla, vähänhän se niin menee että ruokinta on kaiken a ja o.
Kyllä se näin menee että on mukava tietää mitä syö, itse kasvatan myös linnut mitä syön. Eipä ole lääkittyä!
Suunnilleen se paino noilla hujakoilla pyörii. Tuo aitaushomma on vähän sellainen, että tiedän tarhoja joilla kasvatustarhat ovat puoli hehtaaria ja siellä pyörii 40-50 villisikaa kasvamassa, Eli kun lihaksi laitetaan, niin ei se välttämättä tarvi niin suurta tilaa, ja kasvaa hieman paremmin kun ei ihan mahdottomasti pääse vaeltamaan. Mutta kantaeläimillä saisi sitä tilaa olla vähän reippaammin. Moni tuntemani tarhuri tarhaa 1-2 hehtaarin tarhassa ja saa siitä elantonsa. Tietysti mitä enemmän tilaa, niin pysyy se maapohja edes hiukan paremmassa kunnossa.
Se on pakko lapiolla vaan käydä lanka läpi aina kun alkaa lunta olemaan liikaa, mutta yllättävän hyvin on tälli tullut vaikka lanka olisi ollutkin lumen peitossa, se on sen verran arka kun se kärsä siihen lankaan osuu.