ahdistaaaaaaaa....

mutta lähdeluettelo kannattaa koota sitä mukaa kuin kirjoittaa tekstiä. Ja heti standardien mukaisesti. Sillä tavoin säästää paljon työtä, ja virhemahdollisuudet vähenevät.
Muutenhan sinulla näyttää olevan homma hyvin hallussa.

Gradu ahdisti minua ihan ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien. Ajattelin, että koskaan en siihen kykene. No sitten loppuviimeksi ajaduin siihen vaiheeseen, että jo alkutalvesta tiesin, että oli työtön kesä tulossa ja kaikki opinnot puikkarissa. Hommasin aineiston hirveän paperisodan jälkeen ja kesä meni aineistoa analysoidessa. Hirvitti siihen puuhaan ryhtyminen, mutta jotenkin se kesä meni ja sain aineiston analysoitua. 1. seminaari meni mukavasti, vaikka oletin, että olen ihan huono ja kaikki sen huomaavat, varsinkin proffat.

Siitä positiivisuudesta sain sitten jotenkin tsemppiä uralle ja aloitin varsinaisen työn kirjoittamisen. En ottanut mitään paineita mistään "päivässä tietty sivumäärä" vaan kirjotin sen, mikä irtosi. Ohjauksessa kävin tekeleeni kanssa pari kertaa muistaakseni välissä ja sitten alkoi toinen seminaari häämöttää. Sivuja ja analysoitua aineistoa oli jo ihan ok kasassa, mutta silti ajattelin, että 2. seminaari viimeistään tiputtaa minut pallilta. Ennen seminaarityön palautusta tein viimeisen päivän töitä kuin huomaamatta aamusta ilta kymmeneen (jolloin vasta huomasin, etten ollut syönyt mitään vaan istunut koko päivän koneella).

Sain taas hyvää palautetta ja loppujen lopuksi palautin gradun helmikuussa. Ennen gradun tarkastusta olin AIVAN kauhuissani. Selailin työtäni ja sadattelin, että tuo ja tämä menee pieleen. Gradun tarkastus meni hyvin, vaikka yllättäen seminaariin oli kutsutttu mukaan alan ulkomainen asiantuntija, joka sattui olemaan vierailulla ja jolle jouduin englanniksi selostelemaan tutkimustulokseni.

Arvioinnin julkaisupäivänä oli jälleen kauhuissani ja rukoilin mielessäni proffan vastaanotolle mennessäni, että jos edes cumun saisi. No sain eximian ja laudaturista minut jätti vain se, etten ollut menossa jatko-opintoihin. Jotenkin koko hommasta on näin jälkikäteen se mielikuva, että aloitin ja lopetin ja se homma pusertui kasaan. Kirjoitin sitten vielä pari artikkelia aineistostani ja tutkimustuloksistani.

Tässä oma tarinani. Lähdeluettelon ja muun hallintaan auttoi se, että keräsin sitä ihan heti ensihetkistä saakka ja merkkasin myös lähdeviitteet heti, kun niitä oli. Ahdistukseen auttoi jotenkin se ajatus, että yritin kohdata pelkoni ja istuin sen koneen eteen melkein jokainen päivä. Tosiasia on kuitenkin, että ahdisti ja pelotti aina.

Paniikissa kirjoitti:

Gradu ahdisti minua ihan ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien. Ajattelin, että koskaan en siihen kykene. No sitten loppuviimeksi ajaduin siihen vaiheeseen, että jo alkutalvesta tiesin, että oli työtön kesä tulossa ja kaikki opinnot puikkarissa. Hommasin aineiston hirveän paperisodan jälkeen ja kesä meni aineistoa analysoidessa. Hirvitti siihen puuhaan ryhtyminen, mutta jotenkin se kesä meni ja sain aineiston analysoitua. 1. seminaari meni mukavasti, vaikka oletin, että olen ihan huono ja kaikki sen huomaavat, varsinkin proffat.

Siitä positiivisuudesta sain sitten jotenkin tsemppiä uralle ja aloitin varsinaisen työn kirjoittamisen. En ottanut mitään paineita mistään "päivässä tietty sivumäärä" vaan kirjotin sen, mikä irtosi. Ohjauksessa kävin tekeleeni kanssa pari kertaa muistaakseni välissä ja sitten alkoi toinen seminaari häämöttää. Sivuja ja analysoitua aineistoa oli jo ihan ok kasassa, mutta silti ajattelin, että 2. seminaari viimeistään tiputtaa minut pallilta. Ennen seminaarityön palautusta tein viimeisen päivän töitä kuin huomaamatta aamusta ilta kymmeneen (jolloin vasta huomasin, etten ollut syönyt mitään vaan istunut koko päivän koneella).

Sain taas hyvää palautetta ja loppujen lopuksi palautin gradun helmikuussa. Ennen gradun tarkastusta olin AIVAN kauhuissani. Selailin työtäni ja sadattelin, että tuo ja tämä menee pieleen. Gradun tarkastus meni hyvin, vaikka yllättäen seminaariin oli kutsutttu mukaan alan ulkomainen asiantuntija, joka sattui olemaan vierailulla ja jolle jouduin englanniksi selostelemaan tutkimustulokseni.

Arvioinnin julkaisupäivänä oli jälleen kauhuissani ja rukoilin mielessäni proffan vastaanotolle mennessäni, että jos edes cumun saisi. No sain eximian ja laudaturista minut jätti vain se, etten ollut menossa jatko-opintoihin. Jotenkin koko hommasta on näin jälkikäteen se mielikuva, että aloitin ja lopetin ja se homma pusertui kasaan. Kirjoitin sitten vielä pari artikkelia aineistostani ja tutkimustuloksistani.

Tässä oma tarinani. Lähdeluettelon ja muun hallintaan auttoi se, että keräsin sitä ihan heti ensihetkistä saakka ja merkkasin myös lähdeviitteet heti, kun niitä oli. Ahdistukseen auttoi jotenkin se ajatus, että yritin kohdata pelkoni ja istuin sen koneen eteen melkein jokainen päivä. Tosiasia on kuitenkin, että ahdisti ja pelotti aina.

Lue lisää

Onnea gradun valmiiksi saamisesta ja hyvästä arvosanasta. Jännä ettet tajunnut itse tehneesi hyvää työtä. Toivottavasti voit nyt iloita menestyksestäsi.

Pari neuvoa (gradu ja liuta muita pitkäjänteistä työskentelyä vaativia töitä tehneeltä) minulta kaikille ahdistuneille:

1. Tee joka päivä jotakin (pientä tai isoa) gradun eteen. Lopulta se on sitten valmis :) Sivu- tai tuntimäärien asettelu kahlitsee luovuuden tehokkaasti. Joskus työ ei vain ole siinä vaiheessa, että saisi kirjoitettua edes sivun verran päivässä. Lähteiden haku, lukeminen ja rakenteen pohtiminen ovat myös työtä. Ja eniten ahdistaa se, ettei tee mitään. Ei edes yritä. (Toki vapaapäiviä voi pitää!)

2. Älä vertaa itseäsi muihin esim. seminaareissa vaan keskity omaan suoritukseen. Kannusta toisia ja ota kannustukset vastaan.

3. Ihan oikeasti aina voi ottaa edes pienen askeleen lopputulosta kohti!