Itseäni on aina huvittanut lähes "uskontoon" verrattava ihmisen ajatus siitä, että avaruudessa olisi meitä älykkäämpää elämää.
Ensinnäkin avaruuden lähialueilta ei elämää ole löytynyt, ehkä joitakin viitteitä mahdollisuudesta joskus.
Mutta jos avaruudessa olisi elämää jossakin muuallakin kuin täällä Telluksellamme, niin mikä ajaa ajattelemaan sen aina ihmistä miljoona kertaa älykkäämmäksi??
Voihan tuolla oletetulla asuinplaneetalla olla esim. yksipuolinen ravinto ja sitä kautta älyllinen kehitys onkin pysähtynyt jonnekin maan Neandertalinihmisen tasolle. Tai luultavammin esim. kastemadon tasolle?!!
Itse olen tullut tulokseen, että ihmiset haluavat AINA löytää jotakin suurempaa, turvallisempaa, ajattelevampaa jne.
Uskonnothan perustuvat juuri tähän tarpeeseen.
Minusta on vaan typerää, että myös tieteessä on ihmisiä, joiden perimmäinen halu samaan ohjaa ajattelua.
Voi olla että maailmankaikkeudessa on elämää, mutta miksi sen äly tai kehitys olisi ohi ihmiskunnan?
Eikös maailmankaikkeuden ikä ole sama kaikkialla?
Elämän synnyn monimutkaisuus on luokkaa: heitän korttipakan ilmaan ja kaikki kortit putoavat lattialle järjestyksessä maittain ja numeroittain.
Hmm... itse en ymmärrä miksi uskoa elämää olevan muualla maailmankaikkeudessa, ennen kuin varmasti on todisteet?
Hmm... sitähän sanotaan kai uskonnoksi?
Ensinnäkin avaruuden lähialueilta ei elämää ole löytynyt, ehkä joitakin viitteitä mahdollisuudesta joskus.
Mutta jos avaruudessa olisi elämää jossakin muuallakin kuin täällä Telluksellamme, niin mikä ajaa ajattelemaan sen aina ihmistä miljoona kertaa älykkäämmäksi??
Voihan tuolla oletetulla asuinplaneetalla olla esim. yksipuolinen ravinto ja sitä kautta älyllinen kehitys onkin pysähtynyt jonnekin maan Neandertalinihmisen tasolle. Tai luultavammin esim. kastemadon tasolle?!!
Itse olen tullut tulokseen, että ihmiset haluavat AINA löytää jotakin suurempaa, turvallisempaa, ajattelevampaa jne.
Uskonnothan perustuvat juuri tähän tarpeeseen.
Minusta on vaan typerää, että myös tieteessä on ihmisiä, joiden perimmäinen halu samaan ohjaa ajattelua.
Voi olla että maailmankaikkeudessa on elämää, mutta miksi sen äly tai kehitys olisi ohi ihmiskunnan?
Eikös maailmankaikkeuden ikä ole sama kaikkialla?
Elämän synnyn monimutkaisuus on luokkaa: heitän korttipakan ilmaan ja kaikki kortit putoavat lattialle järjestyksessä maittain ja numeroittain.
Hmm... itse en ymmärrä miksi uskoa elämää olevan muualla maailmankaikkeudessa, ennen kuin varmasti on todisteet?
Hmm... sitähän sanotaan kai uskonnoksi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Todennäköisyys sille, että elämää on muuallakin on korkea. Älykkyyden kehityksen todennäköisyyttä ei tunneta, mutta suurten lukujen matikan mukaan on joltisenkin todennäköistä, että jos äly kehittyy kerran, niin se kehittyy useamminkin. Voidaanko sitten olettaa, että inhimmillinen äly olisi huippua? Tuskin?
Ja mitä neanderdalilaisiin tulee, niin millä perusteella pidät heitä Gro Magnoneja tyhmempinä. Aivojen tilavuus oli jopa suurempi kuin meillä.
Uskonnoksi sanotaan sitä, että sadasta miljardista tähdestä muodostuneet sata miljardia galaksiaolisivat synnyttäneet elämää tai älykkyyttä vain yhden kerran. Todennäköisyys sille on niin pieni, että Jumala-hypoteesi nousee vahvaksi selitykseksi.
Neanderdin ihmisiin vetosin vain kuvaannollisesti. Osoittaakseni tietämyksen mukaan, että he tuskin tekivät "lentäviä lautasia"!
"Todennäköisyys sille, että elämää on muuallakin on korkea."
Voi olla, mutta miksi se elämä omaisi korkeamman tekniikan tai tietämyksen kuin ihmiskunta Telluksella?
"Voidaanko sitten olettaa, että inhimmillinen äly olisi huippua? Tuskin? "
Tarkoitat kaiketi ihmiskuntaa? Olettaen että inhimillistä älyä ei voi muualla esiintyä?
Vastaus on yksinkertainen:
Voidaan hyvinkin olettaa, koska mitään varmaa todistetta muusta inhimillisestä älystä ei ole!
Eikä myöskään ole todistetta mistään ihmiskunnan "ylimenevästä" älystä!
Jotkin Marsin mahdolliset vesi esiintymät tuskin saavat edes sinut hyppimään onnesta? Maailmankaikkeudesta on löytynyt elämää!
Ihmiskunta on tehnyt lähes kaikkensa löytääkseen älyllistä elämää, edes radioaaltojen tyhjiössä kantaman päästä.
Mitään ei ole kuulunut.
Mikään tähän astinen ei ole saanut minua vakuuttuneeksi siitä, että elämää olisi maailmankaikkeudessa muualla kuin tällä rakkaalla Telluksellamme!
Heti kun tulee pitävä todiste muusta, niin muutan mielipiteeni!
elämää on melko varmasti muuallakin mutta en usko että älyllistä on missään muualla,sellaisen kehittyminen vaatisi ihmisolion muodostumista jollekin planeetalle tai johonkin sopivaan paikkaan..todella utopistinen ajatus..elikkä kyllä se nyt vaan on niin että olemme ainoita älyllisiä olentoja universumissa.mutta toisaalta on kyllä kiehtovaa ajatella että mitä ja minkälaista olosuhteita on ollut esim vaikka 7 miljardia vuotta sitten jossain kaukaisessa galagsissa..mahdollisuuksi kyllä olisi ja on ollut vaikka minkä moisen elämän kehittymiseen.ei me pystytä käsittään näitä juttuja
Lainaan tekstiäsi:
"ei me pystytä käsittään näitä juttuja"
Miksi emme muka pysty??
Onko joku tieteellinen peruste, joka osoittaa meidät ns. "käsittämättömiksi"??
Ihminen on elävistä olennoista tunnetusti älykkäin.
Sama ominaisuus on johtanut myös paljoon pahaan.
Älykkyys sinänsä ei näytä riittävän ihmiskunnalle, vaan samalla vaalitaan monenlaissia uskontoja.
Niiden todistusarvo on tasan nolla (0).
Uskomus (uskonto) lentäviin yliälykkäisiin olentoihin syntyi ajallisesti samaan aikaan rakettiteknologian kanssa.
Itse muistan hyvin miten mammani kummitusjutut (oli ihan ilmiömäinen niissä) jäivät taakse ja tilalle tulivat ufojutut.
En sitä silloin tajunnut, mutta jälestäpäin naurattaa, miten vanhat kummitusjutut jäivät täysin syrjään ja ufo jutut syrjäyttivät ne.
Meillä ei tietenkään ole varmaa tietoa maapallon ulkoisesta teknisestä sivilisaatiosta ennenkuin sellainen joskus mahdollisesti löytyy. Siihen saakka voi vain koettaa arvuutella todennäköisyyksiä nykyisen tieteelisen maailmankuvan pohjalta.
Elämän syntyminen maailmankaikkeudessa on mahdollista, me itse olemme vallitsevan tieteellisen maailmankuvan mukaan siitä todiste. Elämä voi tietysti tuntua ihmeelliseltä mutta niinpä tuntuu kengässä hiertävä kivikin kun sitä oikein rupeaa miettimään. Jonkin tuntuminen ihmeelliseltä ei ole mikään tieteellisesti kestävä peruste puolesta tai vastaan.
Tieteellisen maailmankuvan mukaan meidän elämämme syntymisen edellytykset eivät vaikuta mitenkään ainutlaatuisilta. On vaikea keksiä miksi tuhansien miljoonien galaksien tuhansien miljoonien tähtien planeetoilla ei olisi voinut tapahtua jotakin samankaltaista kuin täällä. Ja me emme suinkaan ole saaneet mitään varaslähtöä täällä maan päällä, paremminkin päinvastoin. Aurinko on ehkä vasta toisen tai kolmannen sukupolven tähti. Joidenkin muiden tähtien planeetoilla elämä on voinut lähteä käyntiin tuhansia miljoonia vuosia aiemmin ja kehittyä tuhansia miljoonia vuosia nopeammalla aikataululla.
Siksi tuntuu todennäköiseltä että jos maailmankaikkeudessa on muita _teknisiä_ sivilisaatioita niin ne ovat meitä huimaavan paljon edellä. Meitä jäljessä mikään _tekninen_ sivilisaatio ei kovin paljoa voi olla, korkeintaan noin sata vuotta. Sitä enemmän meitä jäljessä olevaa emme pystyisi mitenkään havaitsemaan, eli meidän kannaltamme se ei edes ole _tekninen_ sivilisaatio.
Meitä edellä oleva sivlisaatio voisi olla tekniikan kehittämisessä meitä vaikkapa tuhat miljoonaa vuotta edellä. Todennäköisesti emme edes tajuaisi että se on vain tekniikkaa, pitäisimme sitä taikuutena. Heidän kommunikointinsa voi perustua johonkin meille aivan käsittämättömään periaatteeseen. On myös mahdollista että pitkälle kehittyneet eivät vaivaudu heittelemään metsän villisioille helmiä tai yritä opettaa villisikaa puhumaan ranskaa.
Muuten samaa mieltä, mutta tuo toisen- tai kolmannen sukupolven tähti taitaa olla vaatimus elämää ylläpitäville planeetoille. Ensimäisen sukupolven tähtijärjestelmistä puuttuivat kaikki raskaammat alkuaineet. Tuskin vedystä ja heliumista koostuneet planeetat olisivat voineet synnyttää elämää.
Muuten olen sitä mieltä, että jos olemme ainoa älykäs sivilisaatio kautta aikain koko universumissa, on syytä lähteä hakemaan uskonnollista selitystä. Todeenäköisyys sille on miltei olematon.
Kun aurinkokunta on tuhansien miljoonien vuosien ikäinen niin muutama miljoona vuotta ei sen suhteen ole kuin promillen luokkaa koko ajasta. Siis vain prosentin kymmenesosalla meitä nopeammin kehittyvä elämä olisi samassakin tähtisukupolvessa jo miljoonia vuosia meitä edellä tieteessä ja tekniikassa. Ja meitä promillen hitaampi eläisi vasta varhaista kivikautta, eli heistä emme tule mitään koskaan tietämään. Pari sataa vuottakin merkitsee hyvin paljon, ainakin tieteen ja tekniikan nykyisessä kehitysvaiheessa.
Joskin se miljoona vuotta ei enää ehkä paljoa merkkaisikaan. Tieteellisellä tiedolla on katto, jota voidaan lähestyä kai rajatta. Tiedon progressiivinen kasvu hidastuu pakostakin siinä vaiheessa kun kaikki oleellinen on jo tiedossa. Teorioiden muokkaaminen käytännön sovellutuksiksi ei sekään varmassti satoja vuosia kestä. Sen jälkeen parannukset ovat lähinnä kosmeettisia.
Mehän emme voi tietää, kuinka kaukana tai lähellä tiedon rajat ovat nykytiedettämme.
"Todennäköisyys sille, että elämää on muuallakin on korkea."
Perusteeton väite, todennäköisyyden määrittämiseksi pitäisi olla tietoa ja sitä meillä ei ole.
"Älykkyyden kehityksen todennäköisyyttä ei tunneta, mutta suurten lukujen matikan mukaan on joltisenkin todennäköistä, että jos äly kehittyy kerran, niin se kehittyy useamminkin."
Näennäislogiikkaa, emme tiedä mikä synnyttää älyn ja mikä on ajanut sen kehittymään. Tälläkin planeetalla kaikista historian aikana eläneistä lajeista oikeasti älykkäitä on tasan 1 ja tämän planeetan elämän me tunnemme.
"Voidaanko sitten olettaa, että inhimmillinen äly olisi huippua? Tuskin?"
Miksi sanot tuskin? Mikä ihmeen pakko olisi olla meitä älykkäämpiä lajeja? Tämä on juuri sitä mistä aloittaja kirjoitti.
"Uskonnoksi sanotaan sitä, että sadasta miljardista tähdestä muodostuneet sata miljardia galaksiaolisivat synnyttäneet elämää tai älykkyyttä vain yhden kerran. Todennäköisyys sille on niin pieni, että Jumala-hypoteesi nousee vahvaksi selitykseksi."
Edelleen, todennäköisyyttä on mahdoton määrittää kun emme tiedä mitkä tekijät vaikuttavat elämän syntyyn. Suurilla luvuilla kikkailu ei muuta asiaa, elämä saattaa ola vain sattuman aiheuttama virhe universumissa. On epäloogista ajatella että universumissa ei voisi olla tapahtumia jotka tapahtuvat vain kerran tai erittäin suurella epätodennäköisyydellä. Aina on myöskin mahdollista että me olemme ensimmäiset ja muu elämä saa vasta alkunsa myöhemmin.