tunnekuohut. Onko ketään muuta keski-ikää lähestyvää naisihmistä, joka suorastaan kärsii kiusallisuuteen asti menevästä liikuttumisesta jne?
Olen aina ollut herkkä omille ja myös muiden tunnetiloille. Hautajaisissa ole se joka itken eniten, vaikka olisi kummin kaiman hauajaiset. Itken myötätunnosta ilossa ja surussa. Jopa kaupankassalla ystävällisistä sanoista.
Voi tietysti sanoa, että hyvä ominaisuus, mutta
Ominaisuus saattaa itseni ja varsinkin toisen usein kiusalliseen tilanteeseen. Ammatin puolesta joudun usein erilaisiin ohjaustilanteisiin ja siinäkin saataa nousta vesi silmiin, jos toisella menee hyvin. Ja jonkun tuttavan surutilanteessa otan osaa niin, vaikutan surevan enemmän kuin tuttava itse. Enkä välttämättä tosiasiassa sure varsinaista asiaa lainkaan. Monet juhlat meneee mönkään. koska pitää keskittyä hillitsemään itseään. Meikkiä ei kannata edes suunnitella.
Olen aina ollut herkkä omille ja myös muiden tunnetiloille. Hautajaisissa ole se joka itken eniten, vaikka olisi kummin kaiman hauajaiset. Itken myötätunnosta ilossa ja surussa. Jopa kaupankassalla ystävällisistä sanoista.
Voi tietysti sanoa, että hyvä ominaisuus, mutta
Ominaisuus saattaa itseni ja varsinkin toisen usein kiusalliseen tilanteeseen. Ammatin puolesta joudun usein erilaisiin ohjaustilanteisiin ja siinäkin saataa nousta vesi silmiin, jos toisella menee hyvin. Ja jonkun tuttavan surutilanteessa otan osaa niin, vaikutan surevan enemmän kuin tuttava itse. Enkä välttämättä tosiasiassa sure varsinaista asiaa lainkaan. Monet juhlat meneee mönkään. koska pitää keskittyä hillitsemään itseään. Meikkiä ei kannata edes suunnitella.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen juuri samanlainen ja kärsinyt taipumuksestani paljon.
En pysty kotonakaan keskustelemaan monista asioista, etten tirauttaisi itkua. Mieleni pahoitettuani tulee monesti iso itku. Ehkä nyt tilanne on hiemen helpompi kuin nuorempana, mutta edelleen on itku todella herkässä.
Tällä hetkellä käyn läpi vakavaa parisuhdekriisiä ja luulisi, että reilun kahden kuukauden aikana olen itkenyt itseni kuiviin, mutta aina vaan riittää surun aihetta.
Iso ongelma on myös se, että itkun alettua se ei tahdo loppua millään. Olen miettinyt mahtaako minulla olla jokin häiriö ja miehenikin on sanonut, ettei tällainen ole normaalia.
Nuorempana, kun olin vielä fertiili, itkin usein. Nyt ovat hikoilupuuskat, kuumat aallot ja ahdistus vieneet itkut mennessään.
Voikohan paljon itkenyt ihminen katkeroitua niin tosissaan, ettei enää pysty itkemään? Tunnen itkemätömyyteni vammaksi jo.