Minulla on "ystäviä" mutta ei ystäviä. Facebook on täynnä ystäviä, puhelimessa on ystävien numeroita mutta silti minulla ei ole ystäviä. Puhelimeeni ei vahingossakaan kukaan soita. Soittaja olen aina minä. Ne jotka vastaavat ovat iloisia (ainakin kuulostavat sille) kun soitan. Olen kivaa kahviseuraa tai kun häät tulossa olen kutsulistalla mutta kun häät pidetty, ei enää yhteyttä pidetäkään. Kaikki juhlapyhät olen yksin, kukaan ystävistäni ei ole koskaan kutsunut minua mukaan, koska muilla on jo valmiit kuviot joihin en mahdu mukaan. Nykyään koen olevani todella yksinäinen. Vapaa-aikaani vietän osin työpaikalla, koska minulla ei ole kiire kotiin olemaan yksin. Vielä vuosi sitten harrastin kaikkea mutta sitten tympäännyin tekemään kaiken yksin.
Tämä on todella surullista, että minulla ei ole yhtään ystävää joka kysyisi minua mukaan ulkoilemaan, shoppailemaan, juhlapyhinä tehtäisiin jotain yhdessä, viikonloppuisin voisi kokata, viettää iltaa yhdessä, käydä vaikka baarissa tms. Minä olen aina se yhteyttä pitävä osapuoli.
En tiedä miksi. Kavereitten/entisten ystävieni seurassa olen aina ollut iloinen, saanut muut ihmiset nauramaan, ollut huumorintajuinen, hauska, sosiaalinen ja kiinnostunut muiden tekemisistä. Olen aktiivinen, osallistuva jne. Olen normaalivartaloinen, normaalin näköinen, pukeudun suht trendikkäästi, huolehdin itsestäni jne mutta silti en kelpaa mihinkään.
En ymmärrä miksi minusta ei kuitenkaan pidetä niin paljon, että joku joskus soittaisi minulle ja vain edes kysyisi, että mitä minulle kuuluu saati pyytäisi vaikka kanssaan shoppailemaan tms. Minulla on ollut viimeksi lapsena sellainen ystävä, jota näin usein.
Enää en jaksa edes toivoa kavereideni yhteydenottoja, ei niitä vaan tule ellen itse soita. Ja eihän ystävyys voi aina vaan olla puhelinystävyyttä. Yhden ihmisen kanssa puhumme ehkä joka toinen viikko mutta emme ole nähneet 3 vuoteen.
En voi kuin ihmetellä, että mikä minussa on vikana, kun en saa ystäviä? En sitä itse tiedä. Ilkeä en ole koskaan ollut ja minä todella välitän muista ihmisistä.
Onko täällä muita yksinäisiä sieluja, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin minä?
Asun 02 alueella, jos joku olisi kiinnostunut oikeasta ystävästä, ei vaan "ystävästä"...

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei saa olla kiinnostunut vain toisista ihmisistä. Pitää olla harrastuksia, jotka kiinnostavat muitakin. Pitää olla yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Sitten pitää olla kiinnostunut näistä asioista enemmän kuin toisista ihmisistä ikään kuin sinulla olisi oma maailma, josta päätät, kuka sinne saa kurkistaa.
Sitten kun sinulla on se oma maailma, niin et saa vain kertoa siitä kaikkea vaan annat vain pieniä lausuntoja ja katsoa, jos toinen kiinnostuu enemmän eli kerrot vain kysyttäessä ja silloinkin nuukasti (vain parhaat palat). Ei saa antaa vaikutelmaa, että olet onnessasi, kun joku on kiinnostunut asioistasi.
Sitten kun olet saanut toisen kiinnostuksen, niin osoita pientä kiinnostusta häntä kohtaan ja hän tulee tästä iloiseksi ja olet synnyttänyt eräänlaisen riippuvuuden (kaikkea hyvältä tuntuvaa haluaa lisää), mutta et saa vain antaumuksella jakaa kaikkea kiinnostustasi hänelle. Ei koskaan saa osoittaa kiinnostustaan vain samalle ihmiselle, vaan sinun tulee hajauttaa kiinnostuksesi usean ihmisen kesken ja osoittaa jokaiselle, että sinulta ei aina liikene kiinnostusta juuri hänelle ja että olet kiinnostunut muistakin. Mitä useammalle hajautat, sen parempi. Näin saat jokaisen sinun koukkuusi ja he jokainen janoavat sinun huomiotasi. Silloin olet suosittu.
ois kiva tutustua, minäkin 02-alueelta. saisinko s.postiosotteesi?
Enpä ole tullut ajatelleeksi tosiaan tuota teknistä puolta. Silloin kun opiskeluaikana oli mahdollisuus luoda helpommin ystävyyssuhteita niin tein paljon töitä saadakseni rahaa opiskeluun, joten jäi sen takia sen aikaiset ystävystymiset tekemättä. Toimitko itse noin? ja tuntuu toimivan? Tässäkö suositun ihmisen resepti. Toivottavasti en ole myöhässä ja toivon, että vielä on toivoa. Kiitos neuvoistasi.
Hei
Voit laittaa minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected].
Hei,
s-postiosoitteeni on siis [email protected]. Tuli kirjoitusvirhe aiemmin...:)
:D :D :D Uskomatonta! Noinko se menee? No ilmeisesti! Mutta oikeastaan tuo toimii vain sellaisiin tyyppeihin, jotka lopulta ovat kiinnostuneita juuri sinusta ja siitä sinun maailmastasi. Ei kaikkia voi viehättää eikä kiinnostaa, vaikka olisi kuinka erikoinen -silloinhan saattaa olla toisen makuun liian friikki. Samalla aaltopituudella pitää myös olla.
Olen itse pitänyt ystävyyssuhteissa ihanteena sitä, etten esitä mitään, en juonittele ja kieroile ja että molemmat ovat avoimia eivätkä jotenkin tarkoitushakuisia. Mutta ehkä uusien tuttavuuksien suhteen sitten kannattaa toimia vähän tuon tapaisesti. Itse olen huomannut, jos joku on joskus oikein yrittänyt tehdä minut mahdollisimman uteliaaksi ja jättänyt sitten kertomatta kaikkea. Sellaiset tyypit ovat minusta todella ärsyttäviä, joten liian läpinäkyvä ja tarkoitushakuinen ei tuossa saa olla.