Kasvot paloivat - turvotus silmänalusissa?!

Moro!,

13 vuotiaan poikani kasvot paloivat pahasti kun olimme lomareissulla eilen. Kasvoihin nousi aurinkoihottuma, niinkuin aina ennenkin (ollut aina todella herkkä palamiselle), mutta tälläkertaa kasvot turposivat aika pahan näköisesti varsinkin silmäluomet, ja silmänympärykset muutenkin. Eli silmät ovat kuin kiinalaisella, vaikka pitää ihan normaalisti auki. Onko tämä ihan normaalia? Onko muille sattunut näin, jos on niin milloin parantui?


-Kiitos! =)
63665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos se aikaisempi ihottuma on ollut nokkosrokkoa, joka nyt teki noin ison reaktion, olisi todella syytä mennä lääkäriin. Muutenkin kuulostaa aika rankalta, mielestäni syy pitäisi selvittää. Seuraava reaktio voi tukkia hengitystiet. Pojan pitäisi pysyä pois auringosta ja opetella suojaamaan itsensä hyvin.

Äänestä
  • Ei ollut nokkosihottumaa, kerran siis tullut ennenkin aurinkoihottuma, joka saatiin hoidettua hyvin helposti pois. Tuo oli siis hoitajan diagnoosi, sanoivat että jos on herkkä auringolle niin saattaa nousta pahakin ihottuma. Turvotus on nyt onneksi laskemaan päin. Eihän voi olla että silmänalusien iho on paksuuntunut näin paksuksi, kun luin jostain että aurinko paksuntaa ihoa? Ei olisi pojastakaan varmaan kiva jäädä samaan kuntoon, kun eihän ihoa ohuenemaankaan saa.


    -Kiitos! =)

    Äänestä

  • Huigf kirjoitti:

    Ei ollut nokkosihottumaa, kerran siis tullut ennenkin aurinkoihottuma, joka saatiin hoidettua hyvin helposti pois. Tuo oli siis hoitajan diagnoosi, sanoivat että jos on herkkä auringolle niin saattaa nousta pahakin ihottuma. Turvotus on nyt onneksi laskemaan päin. Eihän voi olla että silmänalusien iho on paksuuntunut näin paksuksi, kun luin jostain että aurinko paksuntaa ihoa? Ei olisi pojastakaan varmaan kiva jäädä samaan kuntoon, kun eihän ihoa ohuenemaankaan saa.


    -Kiitos! =)

    Viilentää ihoa kylmillä hauteilla (kylmää vettä pyyhkeeseen) ja anna Buranaa, se saattaa tulehduskipulääkkeenä laskea turvotusta ja auttaa ainakin kipuun.

    Jogurtti tai piimä hauteena auttaa myös jkv.

    Äänestä

Voihan vitsi! Ei tuokaan nyt ihan normaalilta tai suotavalta reaktiolta vaikuta :( Kyllä itse menisin seuraavan kerran näyttämään lääkärille pikapikaa, vaikka itsekin hoitoalalla työskentelen ja monen monta palanutta lapsen ihoa on tullut täällä kotioloissa hoidettua. Voi nimittäin turvota nielukin tukkoon, jos oikein paha reaktio tuppaa tulemaan. Kai teillä oli riittävän suuret kertoimet aurinkorasvassa??? Pitäisi olla tosi korkeat, jos kerran noin pahasti palaa. Jos siis on kyse pelkästään siitä.

Omalla pojallani kerran pääsi Thaimaan reissulla korvat palamaan (unohdin rasvata ne, kääk!) pahasti ja turposivat kukkakaaleiksi. Itsellä myös kerran naama turposi palloksi, kun rasvasin ihan liian vähän.

Nyt voit vielä antaa pojalle ibuprofeiinia painon mukaan ja ennen nukkumaanmenoa vielä viimeisen 1- 2 tbl turvotuksesta riippuen, se on nimenomaan tulehduskipulääke eli pitäisi laskea myös turvotusta. Mikäli siis lapsesi ei ole sille allerginen. Lisäksi tässä illan aikana voit laittaa kasvoille viileän -ei siis jäistä- pyyhkeen aina hetkeksi kerrallaan ja vaihtaa uuden, kun entinen alkaa lämmetä liikaa. Tylsää tuon ikäiselle pojalle, mutta vois tulla mukavampi yö :)

Äänestä
  • Moro!,

    Kiitoksia vastauksista, turvotus on nyt jo paremmin hallinnassa, ei tosin vielä kokonaan laskenut. Pitää noudattaa antamianne ohjeita, jos vaikka niillä hoituisi. Käykö tuon pyyhkeen sijasta kylmägeelipussi kierittynä kankaaseen?


    -Kiitos! =)

    Äänestä

  • Huigf kirjoitti:

    Moro!,

    Kiitoksia vastauksista, turvotus on nyt jo paremmin hallinnassa, ei tosin vielä kokonaan laskenut. Pitää noudattaa antamianne ohjeita, jos vaikka niillä hoituisi. Käykö tuon pyyhkeen sijasta kylmägeelipussi kierittynä kankaaseen?


    -Kiitos! =)

    Käyhän se, samalla systeemillähän esim. hampaan poiston yhteydessä lasketaan posken turvotusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huigf kirjoitti:

Moro!,

13 vuotiaan poikani kasvot paloivat pahasti kun olimme lomareissulla eilen. Kasvoihin nousi aurinkoihottuma, niinkuin aina ennenkin (ollut aina todella herkkä palamiselle), mutta tälläkertaa kasvot turposivat aika pahan näköisesti varsinkin silmäluomet, ja silmänympärykset muutenkin. Eli silmät ovat kuin kiinalaisella, vaikka pitää ihan normaalisti auki. Onko tämä ihan normaalia? Onko muille sattunut näin, jos on niin milloin parantui?


-Kiitos! =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu