Hei!
Asiani koskee parafiliaa. Olen yli kaksikymppinen mies ja minulla on parafilia(poikkeava seksuaalinen suuntautuminen). Valitettavasti parafiliani on pedofilia. Teistä monet voivat pitää minua inhottavana, en syytä teitä, sillä pidän itseänikin iljettävänä. Huomasin asian jo ollessani noin 16-vuotias, jonka jälkeen asia on vaivannut minua ja eniten itsetuntoani ja parisuhteitani. En siis ole koskaan tehnyt mitään laitonta, vaan fantasijaan ovat kaikki jääneet. En myöskään ole suunnitellut koskaan mitään, sillä moraalinen käsitykseni ja rationaalinen ajatteluni on sitä vastaan, samoin persoonani. Eniten asia on vaivannut itsetuntoani: miten voin edes katsella niin nuoria? En tiedä onko tähän saatavana minkään näköistä hoitoa ja sentakia kyselenkin, jos jollain olisi antaa neuvoa miten menetellä. Terapeutille menoa olen harkinnut asian tiimoilta, sitä rajoittaa vain häpeä myöntää asia ja yhteiskunnan suhtautuminen asiaan, varsinkin monien uutisotsikoiden jälkeen. Toivoisin järkeviä vastauksia, en tapa ittes kommentteja sillä sitäkin on kokeiltu.
Asiani koskee parafiliaa. Olen yli kaksikymppinen mies ja minulla on parafilia(poikkeava seksuaalinen suuntautuminen). Valitettavasti parafiliani on pedofilia. Teistä monet voivat pitää minua inhottavana, en syytä teitä, sillä pidän itseänikin iljettävänä. Huomasin asian jo ollessani noin 16-vuotias, jonka jälkeen asia on vaivannut minua ja eniten itsetuntoani ja parisuhteitani. En siis ole koskaan tehnyt mitään laitonta, vaan fantasijaan ovat kaikki jääneet. En myöskään ole suunnitellut koskaan mitään, sillä moraalinen käsitykseni ja rationaalinen ajatteluni on sitä vastaan, samoin persoonani. Eniten asia on vaivannut itsetuntoani: miten voin edes katsella niin nuoria? En tiedä onko tähän saatavana minkään näköistä hoitoa ja sentakia kyselenkin, jos jollain olisi antaa neuvoa miten menetellä. Terapeutille menoa olen harkinnut asian tiimoilta, sitä rajoittaa vain häpeä myöntää asia ja yhteiskunnan suhtautuminen asiaan, varsinkin monien uutisotsikoiden jälkeen. Toivoisin järkeviä vastauksia, en tapa ittes kommentteja sillä sitäkin on kokeiltu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
terapiaan.
Jos sinulla on pedofilisia haluja, mutta ymmärrät, että niiden toteuttaminen on ehdottoman väärin ja moraalisi estää sinua toimimasta niiden mukaan, en näe sinussa mitään iljettävää.
En tiedä, voiko perversiostasi parantua, mutta uskon, että jos ei antaudu fantasioille, ei salli itselleen niiden tyydyttämistä edes kuvitelmissa saati, että sortuisi lapsipornon hankkimiseen (edes piirrettyjen sarjakuvien, jotka ovat Japanissa, missä pedofilia on todella yleistä, hyvin suosittuja (syy-seuraussuhde?) ), ne menettävät voimaansa. Vastaavasti uskon, että jos kykenet kiihottumaan kuitenkin aikuisista naisista, tyydyttävä seksielämä partnerisi kanssa vähentää halujasi "kiellettyyn hedelmään".
Luulen muuten myös, että kaltaisiasi on todella paljon, mutta ymmärrettävistä syistä he ovat hiljaa. Suurin osa pedofiileistä lienee kunnon kansalaisia, jotka eivät koskaan syyllisty mihinkään rikokseen. Tätä taustaa vasten on melko väärin, että sanasta "pedofiili" on tullut synonyymi "lastenraiskaajalle". Pedofilia voi olla ainakin lievissä muodoissaan hyvinkin yleistä.
Voita häpeäsi ja hakeudu ihmeessä terapiaan!
Minua muuten kiinnostaisi myös kuulla, miten luulet taipumuksesi saaneen alkunsa? Millaiset kokemukset voivat johtaa pedofiliseen parafiliaan?
Omasta kokemuksestani voin kertoa, että minulle ilmaantyui jostain alitajunnan syövereistä myöhäisteini-iässä muutaman kerran fantasioita, jotka olivat pedofilisia, ja pelkäsin hirveästi, että olisin pedofiili, mutta onnekseni niiden ilmeneminen lakkasi kokonaan.
Niin, tuli vielä mieleeni eräs varsin hieno elokuva, jonka nimeä en muista valitettavasti, joka kertoo vankilasta vapautuneesta syyllisyytensä kanssa painiskelvasta pedofiilistä.
Tästä tuli mieleeni, että jos pyrkii fantasian ilmentyessä aina miettimään teon todellisia seurauksia, kaikkea sitä inhottavaa tuskaa, mitä teko uhrille tuottaisi, voisi se pitkällä aikavälillä tehdä koko ajatuksesta niin vastenmielisen, ettei fantaisoita enää ilmene lainkaan tai ne vähenevät dramaattisesti.
Eräs kaverini onnistui lopettamaan vuosikymmeniä kestäneen tupakoinnin yht´äkkiä suggestioterapian avulla, ja väitti, ettei tämän jälkeen halunnut enää poltaa lainkaan! Tuollaistakin voi kokeilla (yleisesti ottaenhan vanha sanonta pätee, että kaikkea kannattaa kokeilla, paitsi kansantanssejaja isoäitiä, ja, no listaan voisi lisätä, että lapsiinsekaantumista), vaikka moni psykologi ei suggestioa terapiamuotona kannatakaan. Kaverini kokemus kuitenkin viittaa siihen, että se voi todellakin auttaa, ainakin tupakointiin.
Suggestioterapian idis siis on siinä, että siinä vaikutetaan potilaan alitajuisiin haluihin vataanottavammassa hypnoottisessa tilassa (kaverini tapauksessa terapeutti pyrki saamaan aikaan tupakoimattomuuteen liittyviä positiivisia mielikuvia ja tupakoimiseen liittyviä negatiivisia sellaisia); tavallaan se pyrkii olemaan oikotie samaan, mihin ehdottamani mielikuvaharjoittelu, jatkuva itsesuggestio pyrkii. Muullaisiakin itsesuggestitekniikoita on varmasti olemassa, mutta niitä en tunne.