Katjusa rakentinheittimet, joita leikkimielisesti kutsuttiin myös Stalin uruiksi oli tuhoisa ase. Ne pitivät ujeltavaa ääntä syöksyessään kohteeseen. Psykologinen teho oli erinomainen! Eivät yhtä tarkkoja kuin tykit mutta niiden teho perustui massiiviseen käyttöön. Kohde hukutettiin tuleen!
Natsit saivat itärintamalla kylmää kyytiä kun Stalinin urkuja alettiin kunnolla soittamaan. Natsien paras liittolainen Suomi sai myös kesällä 1944 kuulla urkujen jylhän soiton. Silloin suomi-poikaa vietiin kuin litran mittaa, Karjalan kannaksen läpijuoksu!
Stalinin urut, natsien kauhu
25
3679
Vastaukset
- läpijuoksussa
kuuluu puna-armeijalle kesällä -41! Kahdeksan päivää ja 130 km. Ei tarvittu Stalinin urkuja. Suomipoika soitteli muilla vehkeillä.
"Karjalan kannaksen läpijuoksu! "- Sitä saa mitä tilaa
Helppoa sitä on Suur-Suomea lähteä valloittamaan kun on ensin kolme ja puoli miljoonaa natsiarmeijan miestä hyökännyt salakavalasti Neuvostoliittoon. Ei tullut Suur-Suomea, tuli tynkä-Suomi, sotakorvauksetkin jouduttiin maksamaan. Onneksi rikolliseen hyökkäyssotaan Suomen vieneet saivat tuomion. Aivan naurattavat tosin, muutaman vuoden vankilassa olivat. Nurnbergissa heidät olisi laitettu narun jatkoksi!
- Stalinhan
Sitä saa mitä tilaa kirjoitti:

oli nimenomaan liittoutunut natsien kanssa voidakseen varustautua heitä vastaan. Miten ne nyt pääsi yllättämään, vaikka piti olla niin valmiina puolustautumaan? Miksi ei varoitukset menneet läpi? Oliko kuitenkin niin, että Stalin varustautuikin hyökkäämään länteen, kunhan Saksa olisi kiinni maihinnousussa Englantiin?
Salakavalastiko? Onhan se törkeää, kun huijaria huijataan.
Ml hyökkäsi Suomeen 30.11. 39. Siinä ei siis ollut mitään rikollista? Kun NL voitti Saksan tuella? - Koroljov
Stalinhan kirjoitti:
oli nimenomaan liittoutunut natsien kanssa voidakseen varustautua heitä vastaan. Miten ne nyt pääsi yllättämään, vaikka piti olla niin valmiina puolustautumaan? Miksi ei varoitukset menneet läpi? Oliko kuitenkin niin, että Stalin varustautuikin hyökkäämään länteen, kunhan Saksa olisi kiinni maihinnousussa Englantiin?
Salakavalastiko? Onhan se törkeää, kun huijaria huijataan.
Ml hyökkäsi Suomeen 30.11. 39. Siinä ei siis ollut mitään rikollista? Kun NL voitti Saksan tuella?"Stalinhan oli nimenomaan liittoutunut natsien kanssa voidakseen varustautua heitä vastaan."
Hyökkäämättömyyssopimuksen tarkoitus oli hankkia NL:lle lisäaikaa ja tilaisuus ratkaista eräät turvallisuuskysymykset läntisillä rajoillaan ennen kuin Saksa hyökkäisi, minkä ajateltiin joka tapauksessa tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin.
"Miten ne nyt pääsi yllättämään, vaikka piti olla niin valmiina puolustautumaan?"
NL:n varustautuminen ja puna-armeijan koulutus oli vielä kesken v. 1941. Stalin ei uskaltanut ryhmittää joukkoja kunnolliseen puolustusasetelmaan, koska ei halunnut viestittää Hitlerille valmistautuvansa sotaan Saksaa vastaan.
"Oliko kuitenkin niin, että Stalin varustautuikin hyökkäämään länteen, kunhan Saksa olisi kiinni maihinnousussa Englantiin?"
NL:ssa kyllä havaittiin, miten Saksa siirsi joukkojaan lännestä itään syksyllä 1940 ja keväällä 1941.
"Miksi ei varoitukset menneet läpi?"
Stalinin epäluuloisuuden takia: hän kai suunnilleen luuli Churchillin usuttavan NL:a provosoimaan Saksan hyökkäämään, jolloin britit saisivat NL:sta liittolaisen. Stalin antautui myös toiveunien valtaan. Ehkä Hitler esittäisi jonkin uhkavaatimuksen, johon suostumalla NL välttäisi sodan.
"Ml hyökkäsi Suomeen 30.11. 39. Siinä ei siis ollut mitään rikollista?"
Leningradin turvallisuuden varmistaminen oli oikeutettua, mutta yritys kumota Suomen valtiollinen järjestelmä ei sitä ollut. NL pilasi kansainvälisen maineensa yrittämällä koko Suomen nopeaa miehittämistä. NL:n olisi pitänyt tyytyä sotilaalliseen demonstraatioon Kannaksella. Stalin oli kuitenkin pahasti suivaantunut suomalaisten nöyryytettyä häntä katkaisemalla Moskovan neuvottelut marraskuussa 1939. Hän päätti kostaa. - shut up ryssä!
Sitä saa mitä tilaa kirjoitti:
Helppoa sitä on Suur-Suomea lähteä valloittamaan kun on ensin kolme ja puoli miljoonaa natsiarmeijan miestä hyökännyt salakavalasti Neuvostoliittoon. Ei tullut Suur-Suomea, tuli tynkä-Suomi, sotakorvauksetkin jouduttiin maksamaan. Onneksi rikolliseen hyökkäyssotaan Suomen vieneet saivat tuomion. Aivan naurattavat tosin, muutaman vuoden vankilassa olivat. Nurnbergissa heidät olisi laitettu narun jatkoksi!
Ai helppoa talvisodan jälkeen? Pidä vaan idiootti se turpas kiinni.
Puna-Armeijalla oli AINA mies ylivoima Akselivaltoihin nähden olipa niitä sitten Pohjoisessa tai Etelässä.
Tuskinpa amerikkalaiset ja britit heitä Nurnbergissa olisivat mistään rikoksista syyttäneet. - puolustella
Koroljov kirjoitti:
"Stalinhan oli nimenomaan liittoutunut natsien kanssa voidakseen varustautua heitä vastaan."
Hyökkäämättömyyssopimuksen tarkoitus oli hankkia NL:lle lisäaikaa ja tilaisuus ratkaista eräät turvallisuuskysymykset läntisillä rajoillaan ennen kuin Saksa hyökkäisi, minkä ajateltiin joka tapauksessa tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin.
"Miten ne nyt pääsi yllättämään, vaikka piti olla niin valmiina puolustautumaan?"
NL:n varustautuminen ja puna-armeijan koulutus oli vielä kesken v. 1941. Stalin ei uskaltanut ryhmittää joukkoja kunnolliseen puolustusasetelmaan, koska ei halunnut viestittää Hitlerille valmistautuvansa sotaan Saksaa vastaan.
"Oliko kuitenkin niin, että Stalin varustautuikin hyökkäämään länteen, kunhan Saksa olisi kiinni maihinnousussa Englantiin?"
NL:ssa kyllä havaittiin, miten Saksa siirsi joukkojaan lännestä itään syksyllä 1940 ja keväällä 1941.
"Miksi ei varoitukset menneet läpi?"
Stalinin epäluuloisuuden takia: hän kai suunnilleen luuli Churchillin usuttavan NL:a provosoimaan Saksan hyökkäämään, jolloin britit saisivat NL:sta liittolaisen. Stalin antautui myös toiveunien valtaan. Ehkä Hitler esittäisi jonkin uhkavaatimuksen, johon suostumalla NL välttäisi sodan.
"Ml hyökkäsi Suomeen 30.11. 39. Siinä ei siis ollut mitään rikollista?"
Leningradin turvallisuuden varmistaminen oli oikeutettua, mutta yritys kumota Suomen valtiollinen järjestelmä ei sitä ollut. NL pilasi kansainvälisen maineensa yrittämällä koko Suomen nopeaa miehittämistä. NL:n olisi pitänyt tyytyä sotilaalliseen demonstraatioon Kannaksella. Stalin oli kuitenkin pahasti suivaantunut suomalaisten nöyryytettyä häntä katkaisemalla Moskovan neuvottelut marraskuussa 1939. Hän päätti kostaa.Stalinin epäonnistumista. Hänen sotapolitiikkansa meni umpikujaan. Siitä hän pelastui vain Hitlerin virheiden ja lännen avun takia. Myytti valmistautumisesta Saksan hyökkäyksen torjuntaan on neuvostopropagandan luomus sodasn jälkeen. Suuren johtajan virheet piti peitellä jollain tavalla. Ihmeellistä on, että ne vielä menevät joillekin läpi.
Esimerkiksi kesällä -40 NL:n ja länsivaltojen voimat olivat noin kolminkertaiset Saksaan verraten. Se olisi joutunut kahden rintaman sotaan mahdottomassa tilanteessa. Miksi Stalinin kaltainen nero ei sitä tajunnut? - Mannerheimin
puolustella kirjoitti:
Stalinin epäonnistumista. Hänen sotapolitiikkansa meni umpikujaan. Siitä hän pelastui vain Hitlerin virheiden ja lännen avun takia. Myytti valmistautumisesta Saksan hyökkäyksen torjuntaan on neuvostopropagandan luomus sodasn jälkeen. Suuren johtajan virheet piti peitellä jollain tavalla. Ihmeellistä on, että ne vielä menevät joillekin läpi.
Esimerkiksi kesällä -40 NL:n ja länsivaltojen voimat olivat noin kolminkertaiset Saksaan verraten. Se olisi joutunut kahden rintaman sotaan mahdottomassa tilanteessa. Miksi Stalinin kaltainen nero ei sitä tajunnut?kohdalla ihmetellyt.
"Suuren johtajan virheet piti peitellä jollain tavalla. Ihmeellistä on, että ne vielä menevät joillekin läpi."
- Pushmanni
Olihan se komean näköistä ja mahtava ääni, mutta ei sillä mihinkään neliökilometriä pienempään kohteeseen kyllä osunut ....
Psykologinen ase, ääni ja näyttävyys kohdallaan, mutta teho taistelussa olematon.- Sitä saa mitä tilaa
Raketteja ammuttiin massiivinen määrä, kohde hukutettiin tuleen! Tarkkuus oli aivan riittävä kun tavaraa piisasi. Natsit muistelivat kauhulla sodan jälkeen tilanteita kun Stalinin urut alkoivat soida! Eipä tainnut suomi-poikaakaan naurattaa kun keskitykseen joutuivat, tuli äitiä ikävä.
- Pushmanni
Sitä saa mitä tilaa kirjoitti:
Raketteja ammuttiin massiivinen määrä, kohde hukutettiin tuleen! Tarkkuus oli aivan riittävä kun tavaraa piisasi. Natsit muistelivat kauhulla sodan jälkeen tilanteita kun Stalinin urut alkoivat soida! Eipä tainnut suomi-poikaakaan naurattaa kun keskitykseen joutuivat, tuli äitiä ikävä.
Eipä ollut Suomalaisilla hätää noiden urkujen kanssa kesällä 1944, tykistön tuliylivoima oli oikeastaan kokoajan Suomalaisilla Tali-Ihantala alueella ja se ratkaisi taistelun lopputuloksen Suomen hyväksi.
Suomen raskas kun huokaili, niin stalinin teräs taipui .... - onko nälkä?
Sitä saa mitä tilaa kirjoitti:
Raketteja ammuttiin massiivinen määrä, kohde hukutettiin tuleen! Tarkkuus oli aivan riittävä kun tavaraa piisasi. Natsit muistelivat kauhulla sodan jälkeen tilanteita kun Stalinin urut alkoivat soida! Eipä tainnut suomi-poikaakaan naurattaa kun keskitykseen joutuivat, tuli äitiä ikävä.
Eikös ryssä urpo käyttänyt amerikan Lend-Lease ohjelmasta saatuja kuorma-autoja näiden "urkujen" kantamiseen?
Ei olisi ollut mihin urut laittaa ilman jenkkien kuorma-autoja.
Ei niin. Ei naurattanut ryssää kun meni vintti pimeäksi syyskussa Leningradissa 1941. - Sitä saa mitä tilaa
Pushmanni kirjoitti:
Eipä ollut Suomalaisilla hätää noiden urkujen kanssa kesällä 1944, tykistön tuliylivoima oli oikeastaan kokoajan Suomalaisilla Tali-Ihantala alueella ja se ratkaisi taistelun lopputuloksen Suomen hyväksi.
Suomen raskas kun huokaili, niin stalinin teräs taipui ....Kun sinun juttujasi lukee niin sellaisen käsityksen saa. Karjalaa ei menetetty, ei Viipuria, sotakorvauksia ei jouduttu maksamaan, ei ajamaan rakkaita liittolaisia saksalaisia Lapista, ei tuomitsemaan sotarikollisia...
- ei mutta
Sitä saa mitä tilaa kirjoitti:
Kun sinun juttujasi lukee niin sellaisen käsityksen saa. Karjalaa ei menetetty, ei Viipuria, sotakorvauksia ei jouduttu maksamaan, ei ajamaan rakkaita liittolaisia saksalaisia Lapista, ei tuomitsemaan sotarikollisia...
No ainakin oli Britannian lisäksi ainut toiseen maailmansotaan osallistunut joka säilyi miehittämättömänä.
Saksalaisille annettiin kyllä aikaa poistua.
Ja mitä merijuttuihin tulee niin turha on niistä vollottaa. Suomi ei mitenkään olisi
Toisaalta ruotsalaisiahan saa kiittää molemmista. Siilasvuo joka oli alunperin ruotsinkielinen aloitti sotatoimet saksalaisia vastaan ensimmäisenä Lapissa.
Saksalaiset itse yrittivät vallata Suursaareen vaikka annettiin rauhaan mahdollisuus.
Mitä sitten Wilhelm Gustloffin onnettomuuteen tulee niin Alexadner Marinesko olisi ollut yhtä kuollut mies kuin Ivan Belov ellei hänen RUOTSALAINEN huoransa olisi häntä sinä iltana siinä ravintolassa Hankossa pelastanut.
Yksikin suomalainen upseeri jos olisi sattunut niin olisi vähintää paikalliset poliisit tulleet paikalle ja teloituttaneet ryssä joukkion. - Pushmanni
Sitä saa mitä tilaa kirjoitti:
Kun sinun juttujasi lukee niin sellaisen käsityksen saa. Karjalaa ei menetetty, ei Viipuria, sotakorvauksia ei jouduttu maksamaan, ei ajamaan rakkaita liittolaisia saksalaisia Lapista, ei tuomitsemaan sotarikollisia...
Suomi voitti rauhan, voittamalla neljä torjuntataistelua kesän 1944 lopussa Suomi sai sen minkä halusikin, eli kunniallisen aseleposopimuksen joka sitten mahdollisti rauhansopimuksen.
Sodan jatkaminen totaaliseen tuhoon asti olisi ollut järjetöntä, lopputuloshan oli jo tossa vaiheessa selvä, Saksa häviäisi sodan ... - Älä valehtele!
Pushmanni kirjoitti:
Suomi voitti rauhan, voittamalla neljä torjuntataistelua kesän 1944 lopussa Suomi sai sen minkä halusikin, eli kunniallisen aseleposopimuksen joka sitten mahdollisti rauhansopimuksen.
Sodan jatkaminen totaaliseen tuhoon asti olisi ollut järjetöntä, lopputuloshan oli jo tossa vaiheessa selvä, Saksa häviäisi sodan ...Suur-Suomi haluttiin, ei tullut, tuli Tynkä-Suomi! Tuo nyt on suurinta puppua mitä olen pitkään aikaan kuullut, "Suomi sai mitä halusikin..." Tuota nyt ei kukaan usko!
- ei halunnut
Älä valehtele! kirjoitti:
Suur-Suomi haluttiin, ei tullut, tuli Tynkä-Suomi! Tuo nyt on suurinta puppua mitä olen pitkään aikaan kuullut, "Suomi sai mitä halusikin..." Tuota nyt ei kukaan usko!
Kuka halusi Suur-Suomea? Ei ainakaan Mannerheim ja suurin osa sodanjohdosta. Jospa vähän luet sitä historiaa ennen kuin viisauksiasi jakelet.
Sellaisilla tyypeillä k
Kostoa haluttiin talvisodasta ja se saatiin. Suurin osa talvisotaan osallistuneista kenraaleista ja komentajista kuoli Hitlerin miekasta tai Stalinin ampumana Barbarossan takia.
Katsos kun se on se sanonta että se joka toiselle kuoppaa kaivaa se siihen lankeaa. Nämä ryssät luuli niin että mennään kahdessa viikossa tuohamaan Suomi. Olivatkin kahden vuoden päästä itse multien alla kärsimässä sitä mitä Suomen kansalle suunnittelivat. - Pushmanni
Älä valehtele! kirjoitti:
Suur-Suomi haluttiin, ei tullut, tuli Tynkä-Suomi! Tuo nyt on suurinta puppua mitä olen pitkään aikaan kuullut, "Suomi sai mitä halusikin..." Tuota nyt ei kukaan usko!
Tilanne muuttui sodan aikana, vuonna 1941 kun näytti siltä, että Saksa voittaa sodan niin Suomi katsoi tietenkin omaa etuaan, 1944 oli selvä että Saksa häviää sodan ja Suomi katsoi kuten kuuluukin, jälleen omaa etuaan.
Vuonna 1941 oli Suomen etu varmistaa omat linjat liittoutumalla Saksan kanssa ja yrittää saada menetetyt alueet takaisin, luonnollisten rajojen pohjalta, mutta 1944 tilanne taas oli toinen, tosiasia oli että N-liitto jää henkiin ja voittaa sodan, joten tärkeintä oli irtautua tuhoisasta sodasta silloin kun armeija oli vielä toimintakunnossa, ettei lopputulos jää kokonaan poliitikkojen varaan, joiden kyvyt kyllä tunnettiin ...
Kaikki Suomen tekemät päätökset oli aikanaan oikeita ja perusteltuja, ei se ole Suomen vika että Saksa hävisi sodan. - Totta joka sana
ei halunnut kirjoitti:
Kuka halusi Suur-Suomea? Ei ainakaan Mannerheim ja suurin osa sodanjohdosta. Jospa vähän luet sitä historiaa ennen kuin viisauksiasi jakelet.
Sellaisilla tyypeillä k
Kostoa haluttiin talvisodasta ja se saatiin. Suurin osa talvisotaan osallistuneista kenraaleista ja komentajista kuoli Hitlerin miekasta tai Stalinin ampumana Barbarossan takia.
Katsos kun se on se sanonta että se joka toiselle kuoppaa kaivaa se siihen lankeaa. Nämä ryssät luuli niin että mennään kahdessa viikossa tuohamaan Suomi. Olivatkin kahden vuoden päästä itse multien alla kärsimässä sitä mitä Suomen kansalle suunnittelivat.Kuuluisa ns. miekantuppipäiväkäsky jossa uhotaan koko Karjalan "vapauttamisesta". Alueen joka ei ole koskaan Suomeen kuulunutkaan! Se oli tarkoitus liittää Suomeen, samoin kuin muutkin "luonnollisesti" kuuluvat alueet. Suur-Suomea lähdettiin tekemään, kyllä sen nykyään tunnustaa porvarillinenkin historioitsija.
- Butt fuck
Vaikutus taisi ko. aseella olla nimenomaan psykologinen.
- Rateki
hehtaaripyssyä suuressa arvossa pitäneet. Saksalaisillahan oli omat vastaavansa, nebelwerferit. Aikalailla marginaaliaseita olivat raketinheittimet silloin, ja nyt.
- 12+1
Tulinopeus uruilla oli hitaampi kuin samalla ammusmäärällä tykkejä. Rakettien lataaminen on hitaampaa kuin tykistökranaattien.
- rakettispagetti....
"Tulinopeus uruilla oli hitaampi kuin samalla ammusmäärällä tykkejä."
Aika hauskasti sanottu. Kun yhdellä raketinheittimellä pystyi ampumaan mallista riippuen 14-48 rakettia 30-120 sekunnissa. Toki sama määrä kranaatteja olisi voitu ampua 48 tykillä yhteislaukauksella ja vieläpä paremmalla tarkkuudella, mutta ei raketinheittimen teho tarkkuuteen perustu vaan tulivoimaan. Jos esim. 10 raketinheitintä pystyy ampumaan minuutissa 480 raketin keskityksen ja kun tähän vielä lisätään tykistötuli, niin kyllä siinä vihollisen puolustus pehmenee. Raketinheittimet ovat sellainen "mukava" lisä tykistötulen rinnalle. Raketinheitintä voisi verrata vaikkapa rynnäkkökiväärin. Sarjatuli on kuin raketinheitin ja "tarkat laukaukset" tykkinlaukauksia... - Me Again
rakettispagetti.... kirjoitti:
"Tulinopeus uruilla oli hitaampi kuin samalla ammusmäärällä tykkejä."
Aika hauskasti sanottu. Kun yhdellä raketinheittimellä pystyi ampumaan mallista riippuen 14-48 rakettia 30-120 sekunnissa. Toki sama määrä kranaatteja olisi voitu ampua 48 tykillä yhteislaukauksella ja vieläpä paremmalla tarkkuudella, mutta ei raketinheittimen teho tarkkuuteen perustu vaan tulivoimaan. Jos esim. 10 raketinheitintä pystyy ampumaan minuutissa 480 raketin keskityksen ja kun tähän vielä lisätään tykistötuli, niin kyllä siinä vihollisen puolustus pehmenee. Raketinheittimet ovat sellainen "mukava" lisä tykistötulen rinnalle. Raketinheitintä voisi verrata vaikkapa rynnäkkökiväärin. Sarjatuli on kuin raketinheitin ja "tarkat laukaukset" tykkinlaukauksia...En nyt tiedä onko se niin universaalia. Saksalaiset yrittivät kompensoida normaalin tykistönsä puutteita kasvattamalla heittimien määrää sodan loppupuolella. Teoriassa ne lisäsivät tietty tulivoimaa, mutta käytännössä rakettien lyhyt kantomatka yhdistettynä varsin selviin laukaisujälkiin (savuvanat ja leimahdukset) takasivat massiivisen vastakeskityksen mikäli vain vastassa oli vihollinen, jolla oli runsas ja tehokas tulenjohto kuten varsinkin länsiliittoutuneilla oli.
- Syytäkin pelätä
Raketit olivat tehokas ase, syystä saksalaiset niitä pelkäsivät.
- Raketinheittimiä oli
saksalaisillakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445822
- 475328
- 483708
- 133663
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise923269- 313126
- 592874
- 572730
- 532390
- 381844