Nibiru-hössötys on tietysti suurimmaksi osaksi täyttä huuhaata, mutta ei niin suurta valhetta etteikö siinä olisi mukana myös totuuden siemen. Aivan varmaan on selllaiset radat mahdollisia jotka tekisivät lähestyvän kohteen havaitsemisen vaikeaksi. Niitä pitäisi kehitellä, ei vaadi ihmeellistä kapasiteettia. Täytyyhän tällaisella kysymyksellä olla tieteellistä mielenkiintoa, vaikka eräät suhtautuvatkin asiaan hyvin tunteenomaisesti.
Kohde olisi melkoisen elliptisellä radalla siten että se ohittaa maapallon hyvin läheltä tai ehkä jopa osuu. Apheli olisi jossakin Pluton radan väärällä puolella. Kohde olisi melko pieni niin että sen havaitseminen ulommasta aurinkokunnasta on vaikeaa. Sopiva kokoluokka ehkä noin 100 kilometriä halkaisijalta.
Kohde lähestyisi maapalloa siten että se on havaitsemisen kannalta kriittisillä hetkillä lähes auringon suunnalla. Tietenkään sen ei tarvitse pysyä näkymättömissä enää aivan kalkkiviivoilla. Oleellista että on aphelissä jokseenkin mahdoton havaita ja pääsee lähestymään mahdollisimman lähelle ennen kuin on havaittavissa. Maan rataliike auttaa pitämään kohteen lähellä auringon suuntaa kun se sopivasti synkronoidaan kohteen omaan rataliikkeeseen.
Voi tuntua hiukan huijaukselta, mutta mielestäni radan inklinaatio saa myös olla epätavallinen ja kiertosuunta "väärä", koska se auttaa huonoa havaittavuutta ; kukaan ei odota että törmäilijä tulisi hyvin korkealta ekliptikaaliselta latitudilta joten sieltä ei niinkään etsitä. Mielestäni ihan hyväksyttävä reunaehto, kilpailun sääntöjen mukainen.
Kohde olisi melkoisen elliptisellä radalla siten että se ohittaa maapallon hyvin läheltä tai ehkä jopa osuu. Apheli olisi jossakin Pluton radan väärällä puolella. Kohde olisi melko pieni niin että sen havaitseminen ulommasta aurinkokunnasta on vaikeaa. Sopiva kokoluokka ehkä noin 100 kilometriä halkaisijalta.
Kohde lähestyisi maapalloa siten että se on havaitsemisen kannalta kriittisillä hetkillä lähes auringon suunnalla. Tietenkään sen ei tarvitse pysyä näkymättömissä enää aivan kalkkiviivoilla. Oleellista että on aphelissä jokseenkin mahdoton havaita ja pääsee lähestymään mahdollisimman lähelle ennen kuin on havaittavissa. Maan rataliike auttaa pitämään kohteen lähellä auringon suuntaa kun se sopivasti synkronoidaan kohteen omaan rataliikkeeseen.
Voi tuntua hiukan huijaukselta, mutta mielestäni radan inklinaatio saa myös olla epätavallinen ja kiertosuunta "väärä", koska se auttaa huonoa havaittavuutta ; kukaan ei odota että törmäilijä tulisi hyvin korkealta ekliptikaaliselta latitudilta joten sieltä ei niinkään etsitä. Mielestäni ihan hyväksyttävä reunaehto, kilpailun sääntöjen mukainen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tota noin. Minusta tuntuu että tarvitset elämääsi naisen. Saisit vähän oikeaakin mielenkiintoa elämääsi. Olen oikeasti todella huolestunut mielenterveydestäsi.
löysin sattumalta tämän palstan ja topicin etsiessäni keskustelua ufoista.
niin, minua kiinnostavat ufot, ja tähtitiede ja scifi ja avaruus ja ratojen inklinaatiot.
enkä tarvitse naista elämääni.
mistä vitusta te "todelliset miehiset miehet" näitä mielipiteitänne oikein vetelette?
olette ehkä olevinanne kovinkin maskuliinisia, kun saatte seksiä milloin vain sitä naiseltanne väkisin otatte, mutta tiedättekö sitä, että alunperin ja oikeasti seksi on lisääntymistä varten.
eli, yksinkertaistettuna, että sinäkin hyvä murohirviö ymmärtäisit, en ole aikeissa lisääntyä, eikä varmaan tuo alkuperäisen viestinkään laittaja, joten mitä vittua me jollain naisella tehdään.
ja murohirviö: sinun ja muiden miehisten miesten mielenterveys tässä on vaakalaudalla, jos ei muuta ole kuin pillu mielessä.
Triviaaliratkaisuna eräs kaikki tähtitietelijät housut kintuissa yllättävä rata olisi sellainen että kohde tulisi hyvin suurella nopeudella auringon takaa, auringon läheltä ohittaen ja (melkein) osuisi maapalloon. Kohteen nopeus olisi niin suuri että aurinko ei paljonkaan poikkeuttaisi sen kulkua. Silloin kohdetta olisi mahdotonta nähdä ennenkuin se olisi jo lähes kohdalla. Tuollainen kohde ei kuitenkaan olisi aurinkokunnan jäsen, sillä suuren nopeutensa vuoksi se ei olisi gravitaatiolla aurinkoon sidottu. Se lentäisi halki avaruuden ja läpi galaksien valtaisalla nopeudella lähes suuntaansa muuttamatta ja vain sattumalta osuisi tänne.
Jos kohteen täytyy olla gravitaatiolla aurinkoon sidottu niin sitten sen nopeuden täytyy on kohtuullisella tasolla, eli äärimäiset nopeudet eivät tule kysymykseen. Rata voisi olla hyvin eksentrinen ja periheli maan radan sisäpuolella, mutta silloin maahan törmäävä kohde ei käsittääkseni tulisi auringon suunnasta vaan aivan muualta. Jos kohteen periheli olisi maan radan etäisyydellä niin sitten - hyvin karkeasti - auringon suunnasta lähestyminen olisi mahdollista.
Rataliikkeiden "synkronointi" voisi jonkin verran auttaa kohteen "piilottelussa", eli jos kohde kiertää aurinkoa samaan suuntaan kuin maapallo niin maapallon oma liike voisi kriittisillä hetkillä pidentää sitä aikaa jonka kohde on maasta katsoen vaikeasti havainnoitavalla auringon suunnalla. Kohteen radan yksityiskohtia voisi älykkäiden arvausten ja kokeilun avulla koettaa viilata kohdalleen jollakin aivan yksinkertaisellakin ohjelmalla joka osaa esittää mielivaltaisia ellipsiratoja kahden kappaleen teorian mukaan.
Mutta mitäpä kriittisen suurta merkitystä asialla oikeastaan olisi. Tokihan on tiedossa ollut jo pitkään että yllättävät törmäykset ovat periaatteessa mahdollisia. Niiden ehkäisemiseksi ei kuitenkaan käytännössä ole mitään tehtävissä.
Mark Twainiä matkien voisi kysyä miksi pitäisi puhua säätilasta kun säätä ei kuitenkaan pysty muuttamaan?
Oikeastaan olisi mahdollinen sellainenkin tapaus että ulommasta aurinkokunnasta tuleva "Nibiru" ohittaisi esim. Jupiterin läheltä sopivasti ja joutuisi suoraan kohti maapalloa johtavalle radalle. Tällöin rataa ei voisi kokonaisuutena mallintaa aivan yksinkertaisella ohjelmalla joka ymmärtää vain kahden kappaleen probleeman. Epäilemättä laskennallisesti haastava ja hyvin epätodennäköinen tapaus, mutta eihän tässä todennäköisyyksistä mitään puhetta ollutkaan. Näitä kun kuitenkin on kaikenlaisia gravitaatiolinkoja ja muita monimutkaisempia taivaanmekaniikan juttuja jo duunailtu. Ja komeetoillehan tällaisia tapauksia on jo kauan ollut tiedossa.
Tuollainen on liian tunteita herättävä aihe, liian vaikea emotionaalisesti. Järkiperäisyyteen pyrkivät ihmiset eivät pysty suhtautumaan järjellisesti mihinkään joka hiukankin viittaa "Nibiruun". Heiltä menisi maine jos he millään tavalla sotkeentuisivat Nibiru-tarinaan, siten että heidän toimintansa voitaisiin leimata hörhöilyksi.
Sama kuin astrologian kanssa. Tähtitieteilijät eivät pysty käsitelemään järkevästi mitään astrologiaa sivuavaa koska jos näin tekisivät niin heidän mustamaalaamisensa olisi aivan liian helppoa. Ennen pitkää joku yrittäisi "lukea rivien välistä" ja hän lukisi sieltä suureen ääneen että tuo sälli tuossa on astrologian kannattaja!
Noitarovioiden pelko elää tiedeyhteisössä - ja aiheellisesti. Ajatus on vapaa vain silloin kun se laukkaa turvallisesti tieteen hiekkalaatikon aitojen sisällä.
http://www.avaruus.fi/kysy-tutkijalta/faq/aiheuttaako-planeetta-nibiru-maailmanlopun.html
Kiitos, mutta tässä ei ollut siitä kysymys, vaan ratalaskennasta, yllättävistä radoista aurinkokunnassa. Tietysti asiasta on helppo lipsahtaa huuhaan puolelle, mutta esim. kahden kappaleen radat aurinkokunnassa eivät ole mitään huuhaata vaan ihan tervettä ja melko simppeliä (joskus vähän liiankin simppeliä) taivaanmekaniikkaa.