Lämpöjakauma

viime aikoina, kuten kaikki tiedämme, on ollut totuttuun verrattuna epätasainen, poikkeuksellisen kylmää&kuumaa,
jopa nissanintuunauksesta jäänyt järkeä päähän,
aiheuttaa suurempaa energiapakoa avaruuteen, kuin jos ilmasto olisi tasaisen lämmin.

Toisinsanoen, muutokset tuulissa, ilmakehän kosteudessa, on antanut mukavia kesähelteitä, kylmät talvet, niinsanottu säiden äärevyys,
on indikaattori energiapaosta, merien jäähtymisestä.

ilmasto jäähtyy
8190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Toisin sanoen, on siis käynnistynyt eräänlainen oskillaattori joka pumppaa energiaa avaruuteen?

Äänestä
  • Näin ilmeisesti on tapahtunut.

    Asiaa selventääkseni, lämmittäkää kaksi nolla celsiusasteista nissan sunnyn etukallistuksenvakaajaa sataan asteeseen, toinen tasaisesti kauttaaltaan ja toinen vain toisesta päästään 200 asteiseksi ja mitatkaa kumpi menettää lämpöenergiaansa nopeammin.

    jälkimmäinen tapaus.

    Äänestä

Ilmiön draiverina toimii avaruusilmasto, kuten amisfyysikko sen osuvasti nimesi, nyt tämän asian ymmärrettyämme, täytyy unohtaa sellainen termi kuin aurinkovakio ja tarkastella 1900-luvun lämpeämistä huomattavasti perusteellisemmin.

Tulemme väistämättä johtopäätökseen että, hiilidioksidin osuutta on vaikea, jollei mahdoton arvioida lämpötiloja mittaamalla, ainakin näin pienillä pitoisuuden muutoksilla kuin on tapahtunut.

Täten joudumme tyytymään laboratorio-olosuhteissa tehtyihin uusiin tarkkoihin mittauksiin CO2 absorptiokaistasta ja siitä saatavia tuloksia tukeviin päätelmiin.

Äänestä
  • ja energia virrat voivat paikallisesti saada aikaan entropian vähenemistä, esim lämpötila eroja Maan eri alueiden välille, mutta silti entropia kasvaa laajemmassa systeemissä , jonka muodostavat Aurinko ,Maa ja ympäröivä avaruusilmasto . Entropia virtaa maasta pois noin 0,9 W/K pinnan neliömetriä kohti.

    Maapallon ilmaston käsittely suljettuna syssteeminä on virhe.

    Äänestä

  • amisfyysikko kirjoitti:

    ja energia virrat voivat paikallisesti saada aikaan entropian vähenemistä, esim lämpötila eroja Maan eri alueiden välille, mutta silti entropia kasvaa laajemmassa systeemissä , jonka muodostavat Aurinko ,Maa ja ympäröivä avaruusilmasto . Entropia virtaa maasta pois noin 0,9 W/K pinnan neliömetriä kohti.

    Maapallon ilmaston käsittely suljettuna syssteeminä on virhe.

    Äärimmäisen yksinkertaistetusti termiäsi käyttäen ilmaistuna,
    tällä hetkellä entropiavirta siis on suurempi kuin 1 kertaa kertaa mainitsemasi vakio.

    Miten se pitää ottaa huomioon tuunauksessa, voinko laittaa pienemmän vesipumpun ja käyttää lirumpaa moottoriöljyä?
    vähemmän kitkaa = enemmän hevosvoimia.

    Äänestä


  • ,2 kirjoitti:

    Äärimmäisen yksinkertaistetusti termiäsi käyttäen ilmaistuna,
    tällä hetkellä entropiavirta siis on suurempi kuin 1 kertaa kertaa mainitsemasi vakio.

    Miten se pitää ottaa huomioon tuunauksessa, voinko laittaa pienemmän vesipumpun ja käyttää lirumpaa moottoriöljyä?
    vähemmän kitkaa = enemmän hevosvoimia.

    Ei olisi saanut pidellä vesipumppua, Nissani leikkasi kiinni, takimmainen pytty kuumeni liikaa vaikka kannen etupäässä majaileva lämpöanturi näytti ihan ok lämpöjä.

    Mutta ei hätää, kävin ostamassa tojotan, -86 1.3 liftback, siinä on spoileri ja tribalikuviot vakiona,
    huomenna tilaan pilteemasta 50 Watin sähköturpon, ahdot pysyy alhaalla heti tyhjäkäynniltä alkaen ja läpi käyntialueen, kyllä lähtee.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Termit "avaruussää" ja "avaruusilmasto" ovat olleet käytössä jo pitempään.

    Lisää aiheesta Ilmatieteen laitoksen sivuilta: http://www.fmi.fi/tutkimus_avaruus/avaruus_71.html

    Ei näköjään ole ihan justiinsa tuota(kaan) sivua päivitetty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


,2 kirjoitti:

viime aikoina, kuten kaikki tiedämme, on ollut totuttuun verrattuna epätasainen, poikkeuksellisen kylmää&kuumaa,
jopa nissanintuunauksesta jäänyt järkeä päähän,
aiheuttaa suurempaa energiapakoa avaruuteen, kuin jos ilmasto olisi tasaisen lämmin.

Toisinsanoen, muutokset tuulissa, ilmakehän kosteudessa, on antanut mukavia kesähelteitä, kylmät talvet, niinsanottu säiden äärevyys,
on indikaattori energiapaosta, merien jäähtymisestä.

ilmasto jäähtyy

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu