Isokirja ja IPCC

Olemme joutuneet kovaan kokeeseen, pystymmekö pysäyttämään nämä vastuuttomat tieteenkieltäjät Svensmark ja CERN fyysikot ja toipumaan menestyksellisesti? Tuleeko riitoja klimatologien kesken johtajuudest a ja rahasta ? Alkaako ilmetä valtataistelua ja arvovalta ongelmia ? Repivätkö riidat IPCC hajalle? Pian piirittävät nämä ongelmat klimatologiaa joka puolelta, mutta tästä pelottavasta ja hajottavasta kokemuksesta kasvaa klimatologinen tietoisuus ja oikeanlainen hengellisyys, mahdollisuuksia on vain kaksi joko on saavutettava konseksus uudestaan tai vaivutta unohduksiin.

Aivan kuten meidän oli löydettävä periaatteet, joiden mukaan yksilö saattoi elää, meidän on kehitettävä periaatteet joiden puitteissa tieteet voivat toimia. Todettakoon nyt, että missään olosuhteissa meidän ei pidä ottaa kantaa aikaisempiin lausuntoihimme AGW teoriasta, eikä liittoutua eikä osallistua julkisiin kiistoihin.

Emme enää ota kantaa klimatologia ulkopuolisiin muotivirtauksiin vaan keskitymme oma tietoisuuden ylläpitämiseen .
0111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Yliopistoklimatologi kirjoitti:

Olemme joutuneet kovaan kokeeseen, pystymmekö pysäyttämään nämä vastuuttomat tieteenkieltäjät Svensmark ja CERN fyysikot ja toipumaan menestyksellisesti? Tuleeko riitoja klimatologien kesken johtajuudest a ja rahasta ? Alkaako ilmetä valtataistelua ja arvovalta ongelmia ? Repivätkö riidat IPCC hajalle? Pian piirittävät nämä ongelmat klimatologiaa joka puolelta, mutta tästä pelottavasta ja hajottavasta kokemuksesta kasvaa klimatologinen tietoisuus ja oikeanlainen hengellisyys, mahdollisuuksia on vain kaksi joko on saavutettava konseksus uudestaan tai vaivutta unohduksiin.

Aivan kuten meidän oli löydettävä periaatteet, joiden mukaan yksilö saattoi elää, meidän on kehitettävä periaatteet joiden puitteissa tieteet voivat toimia. Todettakoon nyt, että missään olosuhteissa meidän ei pidä ottaa kantaa aikaisempiin lausuntoihimme AGW teoriasta, eikä liittoutua eikä osallistua julkisiin kiistoihin.

Emme enää ota kantaa klimatologia ulkopuolisiin muotivirtauksiin vaan keskitymme oma tietoisuuden ylläpitämiseen .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu