Mitä pointtia huippuälyssä?

Kaikkihan tietävät, että poikkeuksellista älykkyyttä arvostetaan valtavasti, mutta miksi näin? Auttaako poikkeusäly menestymään opinnoissa, työelämässä jne.? Jos niin on, miksei katsota suoraan menestystä, ja eikö huippuälykkyys ole keskinkertaisesti menestyneelle tai kunnianhimottomalle ihmiselle melko tyhjänpäiväinen ominaisuus?

Entä onko huippuälykäs aina tavallista taaperoa useammin oikeassa käsityksissään ja mielipiteissään? Onhan olemassa todellisia huippuneroja, kuten Garri Kasparov ja Noam Chomsky, joiden maailmankuva tuntuu melkoisen vääristyneeltä.

Entä tekeekö älykkyys ihmisestä aina sanavalmiin ja sosiaalisesti taitavan sekä suositun? Monella testiälykkäällä on sanottu olevan vaatimattomat sosiaaliset taidot.

Siinä tapauksessa, ettei huippuluokan ÄO:n liity taloudellista/yhteiskunnallista menestystä, poikkeuksellista tietämystä/ymmärrystä tai sosiaalisten tilanteiden suvereenia hallintaa, eikö kyseessä ole melko joutava ominaisuus?
332923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Huippuäly sinällään vain altistaa sivistykselle. Kaikissa ihmisissä tämä sairaus ei puhkea.

Äänestä
  • Esimerkiksi prätkäjengi NBK:n(natural born killers) johtajalla(en nyt muista mikä sen nimi oli) on erittäin älykkään ja nokkelan rikollisen maine poliisien kesken, hän puhuu pussiin poliisin kuin poliisin.

    Silti - jos olet nähnyt hänen esiintymistään esim. oikeussalissa - en kutsuisi miestä missään nimessä sivistyneeksi, pikemmenkin päinvastoin.

    Eräs poliisi sanoikin minulle että älykkyys ja hulluus ovat janan kaksi eri päätä joidenka välillä älykkäät ihmiset kiekkuvat. Me normaalit taasen olemme siltä väliltä, emme huippuälykkäitä mutta emme myöskään yhtä hulluja.

    Äänestä

  • normaali kirjoitti:

    Esimerkiksi prätkäjengi NBK:n(natural born killers) johtajalla(en nyt muista mikä sen nimi oli) on erittäin älykkään ja nokkelan rikollisen maine poliisien kesken, hän puhuu pussiin poliisin kuin poliisin.

    Että kehtaat tulla tänne palstalle.

    Ja näinhän minä juuri sanoin. Kaikissa ihmisissä tuo sairaus ei puhkea (huolimatta älykkyydestä).

    Äänestä

Garri Kasparovin Ja Noam Chomskyn maailmankuva on vääristynyt millä tavalla? Ihan uteliaisuuttani kyselen.

Markiisi De Saden maailmankuva taisi olla hieman vääristynyt. Tai toisaalta, mikäs minä olen tuomitsemaan muiden mieltymyksiä. Kaveri oli ainakin hemmetin hyvä provosoimaan ;)

Sigmud Freudin maailmankuva oli jollain tavalla myös vääristynyt. Vaikea uskoa, että jokaisesta unen symbolista tulee seksuaalisuus mieleen, tai seksuaalisuuden purkautumattomuus. Nykypäivän seksuaalikeskeisessä yhteiskunnassa ei sitten enää Freudeja tarvitakaan :)

Äänestä

"Kaikkihan tietävät, että poikkeuksellista älykkyyttä arvostetaan valtavasti, mutta miksi näin?"

Arvostetaanko? Enpä ole huomannut, pikemminkin päinvastoin. Älykkäitä pilkataan, ei oteta töihin, jne.

"Auttaako poikkeusäly menestymään opinnoissa, työelämässä jne.?"

Ei auta. Normaali tai vähän normaalia parempi auttaa.

"Jos niin on, miksei katsota suoraan menestystä, ja eikö huippuälykkyys ole keskinkertaisesti menestyneelle tai kunnianhimottomalle ihmiselle melko tyhjänpäiväinen ominaisuus?"

Mikä on mielestäsi menestystä? Tavaran määräkö?

Äänestä

huippuälykkyys ei tee kenestäkään automaattisesti suosittua. Itse yritän aina laskea itseni sille tasolle, missä huomaan ympärillä olevien ihmisten olevan. Olen huomannut, että ihmisiä helposti ärsyttää itseään huomattavasti älykkäämpi seura. Tulee alemmuudentuntoa jne. Sanavalmiuteen taas vaikuttaa enemmän mieliala kuin äly, jos on hieman allapäin, niinkuin älykkäät usein ovat, niin ei tietenkään huulen heittokaan onnistu. Parhaat huulenheittäjät ovatkin suurinpiirtein normaaliälyisiä. Nehän on useimmiten hyvällä tuulellakin, kun ei tajua liikaa maailman murheista. Toisinaan toivon, että olisin syntynyt ihan normaaliälyiseksi.

Äänestä
  • ... mutta onko sieltä vaatimattomammasta päästä olevan sotilasarvon valinta nimimerkiksi nyt jotain huippuälykön ironiaa.;-)

    Äänestä

  • ziggy kirjoitti:

    ... mutta onko sieltä vaatimattomammasta päästä olevan sotilasarvon valinta nimimerkiksi nyt jotain huippuälykön ironiaa.;-)

    sehän liittyy tuohon, mitä aikaisemmin kirjoitin. Jos nimimerkki olisi kenraali tai amiraali, niin ihmisethän ärsyyntyisivät siitä, että joku on täällä tittelillään elvistelemässä.

    Äänestä

  • Korpraali kirjoitti:

    sehän liittyy tuohon, mitä aikaisemmin kirjoitin. Jos nimimerkki olisi kenraali tai amiraali, niin ihmisethän ärsyyntyisivät siitä, että joku on täällä tittelillään elvistelemässä.

    perhana. meitti on tykkimies ja yrität vielä elvistellä korpraalina ;)

    Äänestä

  • Tekstisi osui ikäänkuin asian ytimeen.

    Äänestä

  • luuhamara kirjoitti:

    perhana. meitti on tykkimies ja yrität vielä elvistellä korpraalina ;)

    olisin ottanut nimimerkiksi "Alokas", mutta sitähän olisin voinut käyttää vain noin kuukauden. Sen jälkeen kaikki, ainakin tässä älykkyys-keskustelussa olisivat tajunneet sen feikiksi, koska eihän kukaan ikuisesti alokkaana pysy.

    Äänestä

Puheet "älykkyydestä" ovat alunalkaen nousseet arvosidonnaiselta pohjalta. On arvostettu joitakin inhimillisiä ominaisuuksia ja yritetty käsitteellistää ne sekä saattaa ne mittauksen kohteiksi. Erilaisia testejä on ollut vuosikymmenten varrella käytössä, ja, paradoksaalista kylläkin, nykyisiin testeihin yritetään saada kytketyksi mielikuva siitä, ett ne - ja ilmeisesti sitä tietä koko älykkyys-käsite - olisivat vapaita arvo- ja kulttuurisidonnaisuudesta.

Älykkyys kuitenkin on hyvin arvosidonnainen käsite, ja siinä mitä länsimaissa on älykkyyden mielikuvaan sisällytetty, pelkistyvät tietysti länsimaisen 1900-luvun ihmisen kulttuuriarvot.

Koska älykkyys on toisaalta vain mielikuvia, toisaalta taas sitä yritetään mitata näennäisen eksaktein menelmin, sekametelisoppa on melkoinen. On niitä, jotka yhdistävät älykkyyden ja muut kulttuurin arvot, ja kyselevät sen perään miksi kaikki älykkäät ihmiset eivät menesty ja miksi toisaalta äärimmäiset rikolliset saattavat olla huippuälykkäitä. Esimerkkejä kummastakin ääripäästä löytyy. Tuskinpa pasifistit Einstein tai Chomsky paljoa edes perustivat/tavat maallisesta mammonasta - menestyminen voidaan mitata myös vaikkapa sitaatti-indeksillä. Toisaalta taas terroristi unabomber oli huippuälykäs, mutta hän käytti kaiken älynsä räjäyttääksen hyvinvoivan maailman taivaan tuuliin.

Äänestä
  • itse todistanut, että älykkyys ei mittaa arvoja? Jos Unabomber oli älykäs, mutta silti paha. Einstein ei arvostanut rahaa oli älykäs jne. Eli älykkyys mahdollistaa menestymisen monilla aloilla, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta toiset taas eivät kykyene menestymään edes rikollisena!

    Äänestä

  • hmm kirjoitti:

    itse todistanut, että älykkyys ei mittaa arvoja? Jos Unabomber oli älykäs, mutta silti paha. Einstein ei arvostanut rahaa oli älykäs jne. Eli älykkyys mahdollistaa menestymisen monilla aloilla, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta toiset taas eivät kykyene menestymään edes rikollisena!

    kenties todistetuksi länsimaisen ihmisen dualistisuus?

    Äänestä

  • älykäs, äo noin 160 keskihajonnalle 24 muunneltuna.

    Äänestä

  • tuliko kirjoitti:

    kenties todistetuksi länsimaisen ihmisen dualistisuus?

    tarkoitata? Eipä oikein avautunut minulle tuo juttu...

    Äänestä

  • myös Hitler kirjoitti:

    älykäs, äo noin 160 keskihajonnalle 24 muunneltuna.

    Unabomber ja Hitler olivat älykkäija ja myös viisita. En ymmärrä noita puheita "pahuudesta".
    Unabomberkin sentään ymmärsi asioiden välisiä yhteyksiä ja nykyisen maailman menon lyhytnäköisyyden.

    Äänestä

  • hmm kirjoitti:

    tarkoitata? Eipä oikein avautunut minulle tuo juttu...

    on ainakin historiansa viime vaiheissa ollut taipuvainen dualistiseen, vastakohtia rakentavaan ajatteluun. Järkiajattelu pyrkii käsitteelliseen selvyyteen, ja selvyys saavutetaan kun asiat eritellään selvästi toisistaan.

    Älykkyyden suhteen mielikuvissamme rakentuu kaksi dualistista vastakohta-asetelmaa, joiden puitteissa käsitettä on käytetty.

    Ensimmäinen liittyy siihen miten ko. käsite yleensä on syntynyt: se on ollut arvosisältöinen määritelmä joillekin inhimillisille ominaisuuksille, ja alkuvaiheessa myös tietynlaiselle käyttäytymiselle. Myös psykologian varhaisemmassa vaiheessa älykkyyttä määriteltiin kehityksen kannalta, eli ajateltiin että siihen kuuluu tietty kypsymisaspekti. Mielikuvat älykkyydestä vastakohtana yleiselle kypsymättömyydelle ovat kotoisin noilta ajoilta. Nämä käsitykset elävät edelleen silloin kun odotetaan että älykkyys ja viisaus/yleinen inhimillinen hyvyys kulkisivat käsi kädessä.

    Toisaalta kuitenkin samaan aikaan on toisena kehitystrendinä ollut pyrkimys "tieteellisen" ajattelun "objektiivisuuteen". Tässä yhteydessä on kaikkinaista arvosidonnaisuutta yritetty karsia kaikesta minkä on haluttu kuuluvan "tieteen" alueeseen. Psykologiastakin on tullut empiiristä tutkimusta, ja samalla entiseen tapaan kuvaileva ja tulkitseva spekulatiivisempi psykologia on saanut väistyä sille vastakohtaiseksi koetun kokeellisen ja neurokognitiivisen asenteen tieltä.

    Kun älykkyysosamäärän käsite alkujaan tarkoitti kehitysmittapuulla mitattua fyysisen iän ja ns. älykkyysiän suhdetta, nykyisin se on pelkkä tekninen termi, jota mitataan kalibroiduilla testeillä ja (todistamattomalla) oletuksella, jonka mukaan kyseessä olisi ominaisuus, joka väestössä esiintyisi normaalijakauman mukaan. Älykkyystesteistä on edelleen pyritty karsimaan kaikki tieto-, kulttuuri- ja arvosidonnainen aines pois, niin että jäljelle on jäänyt vain "kuviopäättely", josta (edelleen uskonvaraisesti) kuvitellaan, että se edustaa jotain määrättyä inhimillsen ajattelun "kykyä".

    Nämä kaksi dualismia ovat siis älykkyys-käsitteen ympärillä käytävän keskustelun taustalla. Kun keskustelussa esitetään tuollaisia kysymyksiä joita avauskirjoituksessa asetettiin, eli onko älykkyys kytköksissä menestymiseen tms. asioihin, näyttäytyy mielestäni hyvin se sekametelisoppa, joka dualismien noidankattilassa on aikojen kuluessa hautunut.

    Äänestä

  • Moderni äly on valistusajan mullistavimman idean, rationalismin ottopoika ja sen juuret ovat syvällä samassa paradoksissa kuin isällään. Rationalismin ydinidiksenä oli ajatusketju, että mikä on luonnollista, on Jumalan tahdon mukaista; Mikä taas on Jumalan tahdon mukaista, on rationaalista. Tällöin kaikki mikä on rationaalista, on siten ihmisen tietokyvyn ja hallinnan piirissä. Rationalismissa (ja älyssä), on siis kyse jonkin "luonnonvoiman" hallinnasta ymmärryksen kautta.

    Lyhyesti virsi kaunis, se mikä syntyi välineeksi muuttui pian päämääräksi.Välineestä tuli itseisarvo. Näin rationaalisuudesta tuli moraalinen imperatiivi, vaikka se välineenä oli luonteeltaan täysin arvovapaa. Vasara ei ole hyvä tai paha. Lopputulosta voimme ihailla ihmiskunnan teoissa, jotka ovat loogisia ja täysin moraalittomia. Pahojen tekojen eettisyys perustellaan niiden järkevyydellä. Paradoksi on keitetty ja soppa on valmis.

    Ja siis threadin aloittajalle :) Älykkyys on arvovapaa väline, jota voi käyttää mihin lystää. Älykkyys ja vaikkapa materialismi tai eettisyys ovat kategorioina toisistaan riippumattomia. Se onko Chomsky oikeassa on arvokysymys. Kysymys kuuluukin, käyttääkö huippuälykäs Chomsky älyään oikein?

    Äänestä

  • Unabomberin Unelma kirjoitti:

    Unabomber ja Hitler olivat älykkäija ja myös viisita. En ymmärrä noita puheita "pahuudesta".
    Unabomberkin sentään ymmärsi asioiden välisiä yhteyksiä ja nykyisen maailman menon lyhytnäköisyyden.

    Unabomberin unelma on todellakin väärällä palstalla. Sillä tällä palstalla jengi on yleensä enemmän tai vähemmän "älykkäija ja myös viisita." Ja kysymys vielä; miten Unabomber ymmärsi asioiden välisiä yhteyksiä ja "nykyisen maailman menon lyhytnäköisyyden."?

    Äänestä

  • Jeesus kirjoitti:

    voi, sikäli kuin omat älylliset resurssit riittävät, lukea esim. osoitteesta

    http://www.panix.com/~clays/Una/

    Itse hämmästyin suuresti hänen erinomaisen tarkkaa psykologista erittelykykyään.

    Äänestä

  • ajatuksia kirjoitti:

    voi, sikäli kuin omat älylliset resurssit riittävät, lukea esim. osoitteesta

    http://www.panix.com/~clays/Una/

    Itse hämmästyin suuresti hänen erinomaisen tarkkaa psykologista erittelykykyään.

    "Kaczynski on entinen matematiikan professori, joka on viettänyt vuosikaudet erakkoelämää Montanan syrjäseuduilla. Miehen terrori-iskut versoivat hänen vihastaan "turmeltunutta yhteiskuntaa" kohtaan, jota hänen mielestään edustivat etenkin tekniikkayritykset."

    Ettei vain kyseiselle herralle olisi päässyt kehittymään erakkovuosien aikana pääkopan sisälle ikioma ulkomaailmasta eristetty hullujenhuone.

    Äänestä

  • työmies kirjoitti:

    Minusta hölmöjä ovat ne, jotka eivät kykene näkemmään kokonaisuutta ja asioiden välisiä yhteyksiä, vaan ovat esimerkiksi tavallisia työmiehiä. Silloin he kuluttamalla ja pitämällä nykymenoa yllä käyvät jatkuvati sotaa tulevia sukupolvia vastaan, eli ovat MURHAAJIA. Unabomberin kaltaiset ovat nykytilanteessa ainoita älykkäitä ihmisiä.

    Äänestä

  • Help kirjoitti:

    Jos me muutkin olisimme unabomberin kaltaisia, niin tuossa voisi olla perääkin.

    Mutta kun näin ei ole, unabomber parka joutuu taistelemaan yksin apunaan muutama hassu pommi koko maailman teollistunutta ja ikuiseen hyvinvoinnin kasvuun sokeasti uskovaa valtaa vastaan. Viisauttako?

    "Mutta kun näin ei ole, unabomber parka joutuu taistelemaan yksin apunaan muutama hassu pommi koko maailman teollistunutta ja ikuiseen hyvinvoinnin kasvuun sokeasti uskovaa valtaa vastaan. Viisauttako? "

    No kyylllä. Ainahan jonkun on oltava esikuva ja tiennäyttäjä, joka kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä. Jos kukaan ei ottaisi tätä taakkaa kannettavakseen, niin eihän mikään asia maailmassa muuttuisi. Ainakin hän sai huomiota ja miljoonat ihmiset ovat hänen ansiostaan pohtineet nykymaailman mielekkyyttä.

    Äänestä

  • Jeesus kirjoitti:

    Unabomberin unelma on todellakin väärällä palstalla. Sillä tällä palstalla jengi on yleensä enemmän tai vähemmän "älykkäija ja myös viisita." Ja kysymys vielä; miten Unabomber ymmärsi asioiden välisiä yhteyksiä ja "nykyisen maailman menon lyhytnäköisyyden."?

    ...Unabomber oli malliyksilö.

    ""nykyisen maailman menon lyhytnäköisyyden."? "

    No voihan nyt vittu. Jos nyt vielä vuonna 2004 et tajua minkälaisessa kusessa ollaan tällä pallolla, olet niin erossa todellisuudesta että voit yhtä hyvin jatkaa elämää harhoissa sittenkin kun harvat eloonjääneet asuvat kupolikaupungeissa.

    Äänestä

On todettu että korkealla ÄO:lla on vaikutusta taloudelliseen, sosiaaliseen ja seksuaaliseen menestykseen. Havoinnot on tehty monikultuurisesti ja myös erilaisten sosiaalisten ryhmien sisällä. Eläimillä saadut tulokset ovat myöskin analogisia. Älykyys asettaa kantajansa positioon jossa ympäristön havainnointi ja innovatiivisuus luovat paineen älykkyyden kanavointiin jollakin tavalla. Usein paine pakottaa käyttämään havaittua älykkyyden osa-aluetta lähes velvoitteen omaisesti. Älykäs ihminen kyllä huomaa laiminlyöntinsä, mutta kokee oman kykynsä prioriseksi. Henkistä tyydytystä hän saa nimenomaan älynsä varassa tuottamastaan substanssista.

Äänestä
  • >> On todettu että korkealla ÄO:lla on vaikutusta taloudelliseen, sosiaaliseen ja seksuaaliseen menestykseen.

    No miksei olisi todettu? Jos jotain päinvastaista voitaisiin osoittaa, sittenhän kyseessä ei olisi nollatoteamus. Nyt on.

    Kun alunalkaen on lähdetty ihmisestä jäljittämään jotain ominaisuutta, joka vastaa tunnustettuja kulttuuriarvoja, olisiko jossain vaiheessa ollut jotenkin mahdollista päätyä muiden kuin juuri niiden ominaisuuksien äärelle, joissa ko. arvot saavat toteutumansa?

    Näinhän testien historia kertoo: älykkyys on aina ollut sitä mitä älykkyystesteillä on mitattu, ja nyt, kun maailmassa menestyy ja on arvostettu tietynlainen, nopeasti reagoiva laskelmoija, tottakai nytkin älykkyystesteissä menestyvät ovat niitä jotka muutenkin yhteiskunnassa menestyvät.

    Koska älykkyys ei kuitenkaan ole mikään eksakti tekijä, ei sellaisilla käsitteellistyksillä kuin "älykyys asettaa kantajansa positioon jossa ympäristön havainnointi ja innovatiivisuus luovat paineen älykkyyden kanavointiin jollakin tavalla" ole mitään sisältöä. Jos jotain tapahtuu, se on kuvattavissa ja selitettävissä tuhansilla tavoilla.

    Äänestä

  • Kick kirjoitti:

    >> On todettu että korkealla ÄO:lla on vaikutusta taloudelliseen, sosiaaliseen ja seksuaaliseen menestykseen.

    No miksei olisi todettu? Jos jotain päinvastaista voitaisiin osoittaa, sittenhän kyseessä ei olisi nollatoteamus. Nyt on.

    Kun alunalkaen on lähdetty ihmisestä jäljittämään jotain ominaisuutta, joka vastaa tunnustettuja kulttuuriarvoja, olisiko jossain vaiheessa ollut jotenkin mahdollista päätyä muiden kuin juuri niiden ominaisuuksien äärelle, joissa ko. arvot saavat toteutumansa?

    Näinhän testien historia kertoo: älykkyys on aina ollut sitä mitä älykkyystesteillä on mitattu, ja nyt, kun maailmassa menestyy ja on arvostettu tietynlainen, nopeasti reagoiva laskelmoija, tottakai nytkin älykkyystesteissä menestyvät ovat niitä jotka muutenkin yhteiskunnassa menestyvät.

    Koska älykkyys ei kuitenkaan ole mikään eksakti tekijä, ei sellaisilla käsitteellistyksillä kuin "älykyys asettaa kantajansa positioon jossa ympäristön havainnointi ja innovatiivisuus luovat paineen älykkyyden kanavointiin jollakin tavalla" ole mitään sisältöä. Jos jotain tapahtuu, se on kuvattavissa ja selitettävissä tuhansilla tavoilla.

    Älykyyden testaaminen ei perustu sinänsä kultuuriarvoihin, vaan kykyyn yhdistellä asioita elrilaisten loogiikoiden, spatiaalisen hahmottamisen sekä patopsykologiseten ominaisuuksien mittaamiseen normitetulla asteikolla. Kultuurinen ja sosiaalinen konteksti otetaan huomioon asteikkoja normeerattaessa. Testi mittaa siten mahdollisimman vähän oletettuja käyttäytymis ja ajatusmalleja kuten idoelogiaa tai sosiaalista asemaa ym.

    Älykkäiden, etenkin "nerojen", paradoksi perustuu juuri heidän kykyynsä käyttää jotakin tiettyä älykyyden osa-aluetta erittäin luovasti.On todettu että heillä on kyky ymmärtää laajemmin myös muita asioita ja yhdistellä niitä. Monomaanisuus riippuu kantajansa itselleen luomasta positiosta, jonka hän usein kokee velvoittavaksi tai jopa pakkomieleeksi. Tätä aluetta hän kehittää, alitajuisesti sekä tietoisesti ja jättää monet muut asiat tietoisesti sivummalle..Kun jotakin tapahtuu, älykkäät ihmiset muodostavat siitä laadullisesti monipuolisimman kuvan.Heidän kykynsä analysoida tapahtunutta on monipuolisempi ja innovatiivisempi kuin meillä muilla. Se mekanismi millä näitä yhdistelyjä tehdään, ei näytä liittyvän spesifisti millekään ajattelun osa-alueelle, logiikan, matemaattisuuden, tunneälyn, tai tilan hahmottamisen alueille. Puhutaankin heuristiseta kyvystä, tosin sitä ja sen mekanismeja, ei vielä tunneta kovinkaan hyvin.
    Älykyyden tutkimus siis osaa ottaa huomioon kultuuriset, sosiaaliset sekä odotusarvoihin perustuvat seikat, se tutkii lähinnä loogista ja hahmotuksellista älykyyttä, alueita jotka ovat mahdollisimman arvovapaita.

    Äänestä

  • Jack kirjoitti:

    Kuinka käsite "älykkyys" on syntynyt? Onko se jokin ulkoinen ominaisuus, josta voidaan tehdä suora havainto, samanlainen kuin esim. ihmisen pituus tai tukan väri, ja tarkempien tietojen saamiseksi voidaan kehittää mittalaitteita ja -menetelmiä, joilla ihmiset voidaan asettaa asetikolle ko. ominaisuuden suhteen?

    Pointti on se, että älykkyytenä on alunalkaen hahmotettu jotakin, jolla on arvosisältö. Se hahmottuu vain tiettyjen arvovalintojen kautta.

    Siksi psykologian historiassa älykkyydeksi on eri aikoina määritelty hieman erilaisia asioita. Ensi alkuun käsite sisälsi vahvan kehityksellisen sävyn: älykkyysosamäärä tarkoitti fyysisen iän ja henkisen kehittyneisyyden suhdetta.

    Ne sävyt, joita älykkyys-käsitteellä nykyisin on, siis tuo yleinen harha "arvovapaudesta" ja jonkin "puhtaan" ja yleisesti transponoituvan "kyvyn" olemassaolosta, ovat ihan samanlaisia arvopohjalta tapahtuvia hahmotuksia kuin ko. käsitteen sisältö psykologian aiemmissa vaiheissa on ollut. Nyt vain elämme sellaista ikaa, jolloin juuri tuollaisella "arvovapaudella" yms. on "tieteellisesti" pätevöittävä merkitys.

    Nykymaailmassa ajatellaan, että esimerkiksi raha on "puhdasta" arvoa, jolla voidaan ostaa ja myydä ja vaihtaa mitä sisältöjä tahansa. Samoin kuvitellaan, että äly on jotain, jota voidaan käyttää mihin tehtävään tahansa. Tämä on vain heijastus yleisestä ajattelustamme ja omista kulttuuriarvoistamme.

    >> Se mekanismi millä näitä yhdistelyjä tehdään, ei näytä liittyvän spesifisti millekään ajattelun osa-alueelle, logiikan, matemaattisuuden, tunneälyn, tai tilan hahmottamisen alueille. Puhutaankin heuristiseta kyvystä, tosin sitä ja sen mekanismeja, ei vielä tunneta kovinkaan hyvin.

    Tällaisilla käsitteillä on helppoa noitua ymmärrys. Olemme jakaneet maailman osa-alueisiin, esimerkiksi koulussa opetetaan eri oppiaineita, ja tältä pohjalta sitten rakentuvat ne käsitteet, joita jäljitämme ajattelustammekin. Käytämme luonnontieteille ominaisia tarkastelutapoja ja mittausmenetelmiä, ja ne luovat uskottavan harhan siitä, että esim. "älykkyys" olisi jokin "heuristinen" kyky.

    Mikä harmi "ettei sitä ja sen mekanismeja ei vielä tunneta kovinkaan hyvin".

    >> Kuinka käsite "älykkyys" on syntynyt? Onko se jokin ulkoinen ominaisuus, josta voidaan tehdä suora havainto, samanlainen kuin esim. ihmisen pituus tai tukan väri, ja tarkempien tietojen saamiseksi voidaan kehittää mittalaitteita ja -menetelmiä, joilla ihmiset voidaan asettaa asetikolle ko. ominaisuuden suhteen

    Tämä on sinänsä totta ja tutkimuksessa hyvin tiedostettu ongelma. Toisaalta älykkyystestit kuitenkin korreloivat positiivisesti lukuisien fysiologisten ominaisuuksien kanssa, samoin kuin hyvinkin yksinkertaisten paina nappia tyyppisten tehtävien kanssa. Tämä viittaaa vahvasti siihen että älykkyystestit todella mittaavat ainakin osittain jotakin kulttuurista riippumatonta henkistä suorituskykyä. Eikö lähes kaikki inhimillisen kulttuurin osa-alueet ole hahmotettu arvovalintojen kautta, voiko muuta vaihtoehtoa oikeastaan ollakaan?

    Äänestä

  • Aha kirjoitti:

    Virhe kai tapahtuu, jos uskotaan että rahalla saa kaikkea, ja annetaan rahan ohjata taloutta.

    Tästähän keskustelu käynnistyi: miten älykkyys kytkeytyy inhimilliseen hyvään. Oma vastaukseni tällaiseen kysymykseen on historiallisen perspektiivin mukaantuominen. Psykologia on ollut muutostilassa, eikä käsite "älykkyys" ole tyhjästä syntynyt. Se mitä älykkyydestä nyt ajatellaan, on samalla lailla rajoittunutta kuin käsitteen aiempikin käyttö.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ziggy kirjoitti:

Kaikkihan tietävät, että poikkeuksellista älykkyyttä arvostetaan valtavasti, mutta miksi näin? Auttaako poikkeusäly menestymään opinnoissa, työelämässä jne.? Jos niin on, miksei katsota suoraan menestystä, ja eikö huippuälykkyys ole keskinkertaisesti menestyneelle tai kunnianhimottomalle ihmiselle melko tyhjänpäiväinen ominaisuus?

Entä onko huippuälykäs aina tavallista taaperoa useammin oikeassa käsityksissään ja mielipiteissään? Onhan olemassa todellisia huippuneroja, kuten Garri Kasparov ja Noam Chomsky, joiden maailmankuva tuntuu melkoisen vääristyneeltä.

Entä tekeekö älykkyys ihmisestä aina sanavalmiin ja sosiaalisesti taitavan sekä suositun? Monella testiälykkäällä on sanottu olevan vaatimattomat sosiaaliset taidot.

Siinä tapauksessa, ettei huippuluokan ÄO:n liity taloudellista/yhteiskunnallista menestystä, poikkeuksellista tietämystä/ymmärrystä tai sosiaalisten tilanteiden suvereenia hallintaa, eikö kyseessä ole melko joutava ominaisuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu