ennenaikainen siemensyöksy pilaa seksin

Lähinnä kiinnostaisi kuulla mitkä lääkkeet ovat auttaneet ja onko seksi todella parantunut. meillä ongelmaa kestänyt suhteen alusta asti, kohta jo lähes 6 vuotta. Seksin tiheys tai itsetyydytys ei auta ja seisokki ei kestä useampaa kierrosta kuin yhden, mies 30v. Akti jää lähes aina lyhyeksi (2-3 min) ja usein ei voi miehelle antaa esileikkiä kun se ennestään lyhentää suorituskykyä. Mies on hoidellut minua muilla keinoin mutta pidemmän päälle tuo asia on vaivannut parisudetta ja aiheuttanut haluttomuutta puolin ja toisin. Onneksi on voitu puhua avoimesti ja mies on valmis saamaan hoitoa ongelmaan. Joitain puuduttavia on kokeiltu mutta sekin saattaa pidemmän päälle vaikeuttaa spontaania suoritusta, kun pitää katsoa kelloa ja käydä pesulla muutamaan otteeseen voiteenlaiton yhteydessä ja ennen yhdyntää...Toki tuosta on kestoon ollut apua. Itse olen muuttunut passiivisemmaksi ja intohimottomaksi tuon takia, koska en pysty luonnollisesti nauttimaan toisesta tai nauttimaan yhdynnästä koska pienikin äännähdys tai väärä liike saattaa aiheuttaa jo laukeamisen. Puhumattakaan siitä että saisin antaa miehelleni kunnon kyytiä tai viettelemään hänet omalla tavallani, tämä kaikki on ollut pannassa tuon nopean laukeamisen takia.
181348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Me harrastettiin joskus sellaisia 30 minuutin akteja. Sanoin ettei se ollut kivaa, kun näki toisesta kuinka se ottaa sen urheilusuorituksena. Keskittyy pelkästään siihen, että se akti kestää vähintään 30 minuuttia eikä nauttimiseen. Pyysin päästämään irti suorittamisesta ja keskittymään nauttimiseen. Nykyään kestää vaihtelevasti mitä kestää ja olen erittäin onnellinen :) Kannattaa keskittyä laatuun eikä aktin kestoon. 30 minuutin jälkeen on sitä paitsi ihan puhki, eikä se ole enää tyydyttävä jokapäiväinen piriste, vaan kuluttavaa urheilua.

Äänestä
  • Se tuli vielä mieleen, että sen näkee päälle päin ihmisistä millainen itsehillintä niillä on. Jos noin mitätön asia on tuollainen ongelma, niin ota sitten sellainen mies, jolla on rautainen itsehillintä, niin asia muuttuu sellaiseksi, että yrität tehdä kaikkesi saadaksesi sen miehesi lipsumaan. Ja iloitset, kun keksit miten sen rautainen itsehillintä on täysin mennyttä. Miten ei muka voi nauttia 2-3 minuutista, nehän on juuri niitä parhaita.

    Äänestä

  • -- kirjoitti:

    Se tuli vielä mieleen, että sen näkee päälle päin ihmisistä millainen itsehillintä niillä on. Jos noin mitätön asia on tuollainen ongelma, niin ota sitten sellainen mies, jolla on rautainen itsehillintä, niin asia muuttuu sellaiseksi, että yrität tehdä kaikkesi saadaksesi sen miehesi lipsumaan. Ja iloitset, kun keksit miten sen rautainen itsehillintä on täysin mennyttä. Miten ei muka voi nauttia 2-3 minuutista, nehän on juuri niitä parhaita.

    "Se tuli vielä mieleen, että sen näkee päälle päin ihmisistä millainen itsehillintä niillä on. Jos noin mitätön asia on tuollainen ongelma, niin ota sitten sellainen mies, jolla on rautainen itsehillintä, niin asia muuttuu sellaiseksi, että yrität tehdä kaikkesi saadaksesi sen miehesi lipsumaan. Ja iloitset, kun keksit miten sen rautainen itsehillintä on täysin mennyttä. Miten ei muka voi nauttia 2-3 minuutista, nehän on juuri niitä parhaita."

    Tästä oli jossain lehdessäkin tms, mutta keskimääräinen sopivan kestoinen akti on esileikin jälkeen 9-15min. Kyllä toi miehelle pari minsan varvit on nautittavaa, mutta miehenä ymmärrän kylläkin aloittajaa juuri kun pääsee vauhtiin (nainen) niin mies tulee eikä jaksa heti perään toista.

    Tästä ongelmasta kärsii eritoten mies, koska ei itse yhtään nauti siitä että akti loppuu kesken, kuin seinään. Toki siitä vähästä voi nauttia mutta jos se on aina noin lyhytkestoista, voidaan puhua kyllä jo ongelmasta. Mieheni mielestä (eikä minunkaan) tämä ongelma ei ole suinkaan mitätön, koska se on vienyt seksihaluja puolin ja toisin. Ja itsehillinnällä ei ole tekemistä silloin tämän kanssa, kun ongelmaan ei voi psykologisesti vaikuttaa, vaan se on pysyvä. Jos jollakulla on kokemusta lääkkeistä tuohon, olisin kiitollinen kommenteista!

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    No muutamat masennuslääkkeet selkeästi pitkittävät laukeamista. Itse työstressin vuoksi rupesin käyttämään sellaista ja laukeaminen tapahtuu hyvin pitkän ajan päästä. Jopa 20 minuuttia voi mennä aktissa ja vasta sitten tulee syöksy. Välillä voi pitää taukoakin ja juoda vaikka kahvia ennen kuin taas mennään.
    Tuohon ongelmaanne ko. lääkityskokeilu voisi ilman muuta olla parempi vaihtoehto kuin puuduttelut.

    Äänestä

  • tumma m kirjoitti:

    "Se tuli vielä mieleen, että sen näkee päälle päin ihmisistä millainen itsehillintä niillä on. Jos noin mitätön asia on tuollainen ongelma, niin ota sitten sellainen mies, jolla on rautainen itsehillintä, niin asia muuttuu sellaiseksi, että yrität tehdä kaikkesi saadaksesi sen miehesi lipsumaan. Ja iloitset, kun keksit miten sen rautainen itsehillintä on täysin mennyttä. Miten ei muka voi nauttia 2-3 minuutista, nehän on juuri niitä parhaita."

    Tästä oli jossain lehdessäkin tms, mutta keskimääräinen sopivan kestoinen akti on esileikin jälkeen 9-15min. Kyllä toi miehelle pari minsan varvit on nautittavaa, mutta miehenä ymmärrän kylläkin aloittajaa juuri kun pääsee vauhtiin (nainen) niin mies tulee eikä jaksa heti perään toista.

    Naisena voin sanoa, että kun on kiihottuneessa tilassa, ei voi muuta ajatella kuin sitä tunnetta, että mies työntyy sisään. Se on jo itsessään nautinnollista kun niin tapahtuu, niin miten muka ei ole vauhdissa alusta asti. Miten sitä kuvailisi... ne ensimmäiset hetket on taivaallista täyttymystä. Jos keskittyy niihin tuntemuksiin, mitä se miehen elin sisällä aiheuttaa, niin siinä kerkiää nauttia jokaisesta sekunnista. Minä pidän ajatuksenakin siitä, että mies tulee, miten sitä ei voisi haluta. Samoin mies pitää siitä, että saa minut tulemaan.

    Tuli mieleen, että onko kyse siitä, että nainen pääsee vauhtiin vasta juuri kun mies on tulossa, koska se teidän peniksenne kovettuu isommaksi ja sen tuntee sisällä selvästi. Ehkä ei, mutta tuli vaan mieleen tuosta.

    Ei 2-3 minuutissa aina ehdi nainen tulemaan, mutta jääkin aika mukava olo. Tietysti pitää saada makoilla siinä miehen kanssa, jotta voi rauhottua. Mutta jää iloinen, piristynyt ja tietyllä tavalla kiihottunut olo. Odottaa yli kaiken seuraavaa kertaa, mutta jaksaa odottaa. Minä ainakin pidän olostani vähän kiihottuneena. Orgasmin jälkeen on pyörryttävää ja voimatonta.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Tästä ongelmasta kärsii eritoten mies, koska ei itse yhtään nauti siitä että akti loppuu kesken, kuin seinään. Toki siitä vähästä voi nauttia mutta jos se on aina noin lyhytkestoista, voidaan puhua kyllä jo ongelmasta. Mieheni mielestä (eikä minunkaan) tämä ongelma ei ole suinkaan mitätön, koska se on vienyt seksihaluja puolin ja toisin. Ja itsehillinnällä ei ole tekemistä silloin tämän kanssa, kun ongelmaan ei voi psykologisesti vaikuttaa, vaan se on pysyvä. Jos jollakulla on kokemusta lääkkeistä tuohon, olisin kiitollinen kommenteista!

    On se psyykkistä. Ihminen joko pystyy vaikuttamaan omaan kiihottuneisuuteensa henkisesti tai ei. En ole kuullut, että kyse olisi koskaan siitä, että fyysisesti olisi jotain pielessä. Paitsi tuntoherkkyyttä voi alentaa.

    Äänestä

  • -- kirjoitti:

    Naisena voin sanoa, että kun on kiihottuneessa tilassa, ei voi muuta ajatella kuin sitä tunnetta, että mies työntyy sisään. Se on jo itsessään nautinnollista kun niin tapahtuu, niin miten muka ei ole vauhdissa alusta asti. Miten sitä kuvailisi... ne ensimmäiset hetket on taivaallista täyttymystä. Jos keskittyy niihin tuntemuksiin, mitä se miehen elin sisällä aiheuttaa, niin siinä kerkiää nauttia jokaisesta sekunnista. Minä pidän ajatuksenakin siitä, että mies tulee, miten sitä ei voisi haluta. Samoin mies pitää siitä, että saa minut tulemaan.

    Tuli mieleen, että onko kyse siitä, että nainen pääsee vauhtiin vasta juuri kun mies on tulossa, koska se teidän peniksenne kovettuu isommaksi ja sen tuntee sisällä selvästi. Ehkä ei, mutta tuli vaan mieleen tuosta.

    Ei 2-3 minuutissa aina ehdi nainen tulemaan, mutta jääkin aika mukava olo. Tietysti pitää saada makoilla siinä miehen kanssa, jotta voi rauhottua. Mutta jää iloinen, piristynyt ja tietyllä tavalla kiihottunut olo. Odottaa yli kaiken seuraavaa kertaa, mutta jaksaa odottaa. Minä ainakin pidän olostani vähän kiihottuneena. Orgasmin jälkeen on pyörryttävää ja voimatonta.

    Periaatteessa tuo pitää paikkansa mutta kun/jos akti on aina sellaista, että se loppuu kesken (myös miehenkin mielestä), niin tulee tunne että se on jäänyt vajaaksi. Ja pettymys ja mielipaha siihen päälle. Tavallaan voisi sanoa, että kun tuo asia on kehittynyt jatkuvaksi ja vaivaa molempia, niin se alkaa vaikuttamaan psykologisesti molempiin, ja seksi ei enää ole senkään vertaa vapautunutta kuin se olisi ollut alun perin. Vaikka nainen kuinka sanoisi että asia ei haittaa ja orgasmin voi saada muillakin keinoilla, tuntee mies pettymystä siitä että on "epäonnistunut". Jos totta puhutaan, kyllä minulle jäisi kummallinen olo jos jäisin ilman orgasmia kokonaan, en tiedä odottaisinko niin innolla seuraavaa samanlaista otosta.....Meillä on orgasmit aina hoidettu sitten muilla tavoin. Molemmat haluttaisiin myös sitä yhdyntää ja tuota yllä kuvaamaasi tunnetta kauemmin kuin 2 minuuttia.

    Ei minun tunne mitään pettymystä siitä, että joskus kestää sen 2-3 minuuttia, enkä ole saanut orgasmia. Joskus saattaa varmistaa, että eihän se ollut liian lyhyt akti. Vastaan, että ei ja jatketaan tyytyväisinä sitä mitä oltiin tekemässä ennen seksiä. Sitten seuraava kertakin on iloinen, kun ei ole mitään paineita ja tietää, että kivaa se on tälläkin kertaa. Minusta ei kannattaisi hoitaa sen jälkeen enää mitään ja olla noin orgasmikeskeisiä. Mielummin sitten etukäteen, jos välttämättä haluaa. Tuostahan tulee täysin kuva, että seksi ei ole yhtään mitään muuta kuin orgasmia, joka hoidetaan tavalla tai toisella jos seksissä "epäonnistuttiin" sen saavuttamiseksi. Kun se seksi kuitenkin on henkistä yhteyttä, intohimoa, rakkauden osoitusta, leikkisää otetta toiseen ja niin edelleen.

    > Ei minun tunne mitään pettymystä siitä, että joskus kestää sen 2-3 minuuttia, enkä ole saanut orgasmia.

    Tämä kirjoittaja ei tajua, mitä eroa on sanoilla "joskus" ja "aina".

    Äänestä

  • trighhs kirjoitti:

    > Ei minun tunne mitään pettymystä siitä, että joskus kestää sen 2-3 minuuttia, enkä ole saanut orgasmia.

    Tämä kirjoittaja ei tajua, mitä eroa on sanoilla "joskus" ja "aina".

    Tajuanpas. Pointtini oli se, että kun on hellempi ja kivempi ilmapiiri, niin ei tule ajattuakaan sitä rakasta miestään epätoivoon asian suhteen JOKA EI EDES OLE OIKEA ONGELMA. Biologiaa ajatellen käsite "ennenaikainen siemensyöksy" on naurettava. Olen aika varma, että tuollaisissa tapauksissa ongelma johtuu lumipalloefektistä, joka tulee kun nainen ei osaa kannustaa miestään oikealla tavalla. Ei pahalla. Olette katsoneet liikaa pornoa ja lukeneet naistenlehtiä, jos suhtaudutte seksiin suorituskeskeisesti.

    Kyllä meillä on todellinen ongelma!! siitä hellästä ja kivasta alkaa olla ilmapiiri kaukana, kun mies kesken kiihkonsa laukeaa ennen kuin olisi itse halunnut. Ja minä olen naisena pian 6 vuotta kannustanut ja antanut ymmärtää että orgasmi ei aina ole se tavoite. meillä mies ei halua enää tällaista seksiä, missä ei voi toteuttaa sitä mitä haluaisi. Minä kyllä kestäisin tätä jos se olisi miehelle ok. Nyt asiasta on tullut peikko, joka hiertää suhdetta ja vähentää seksikertoja. Kierrehän se on, siksi juurikin olemme hakemassa apua tilanteeseen joka on kestänyt 6 vuotta 2min tai alle sen kestävillä yhdynnöillä! ja orgasmit on hoidettu ennen yhdyntää, tiedoksi vaan, jotkut haluavat nauttia yhdynnästä pidempään kuin 2 min vaikka siitä ei orgasmia tulisikaan. Eli yhdyntä EI OLE meillä suorituskeskeistä, siitä haluttaisiin nauttia muutenkin pidempään. kyllä sängyssä on aina ihan mukavaa silti ollut ja seksiä on harrastettu aikanaan hyvinkin, onhan meillä jo leikki-ikäinen lapsikin tästä todisteena.

    Äänestä

  • _ kirjoitti:

    "Minä kyllä kestäisin tätä..."

    Äänestä

  • -- kirjoitti:

    Naisena voin sanoa, että kun on kiihottuneessa tilassa, ei voi muuta ajatella kuin sitä tunnetta, että mies työntyy sisään. Se on jo itsessään nautinnollista kun niin tapahtuu, niin miten muka ei ole vauhdissa alusta asti. Miten sitä kuvailisi... ne ensimmäiset hetket on taivaallista täyttymystä. Jos keskittyy niihin tuntemuksiin, mitä se miehen elin sisällä aiheuttaa, niin siinä kerkiää nauttia jokaisesta sekunnista. Minä pidän ajatuksenakin siitä, että mies tulee, miten sitä ei voisi haluta. Samoin mies pitää siitä, että saa minut tulemaan.

    Tuli mieleen, että onko kyse siitä, että nainen pääsee vauhtiin vasta juuri kun mies on tulossa, koska se teidän peniksenne kovettuu isommaksi ja sen tuntee sisällä selvästi. Ehkä ei, mutta tuli vaan mieleen tuosta.

    Ei 2-3 minuutissa aina ehdi nainen tulemaan, mutta jääkin aika mukava olo. Tietysti pitää saada makoilla siinä miehen kanssa, jotta voi rauhottua. Mutta jää iloinen, piristynyt ja tietyllä tavalla kiihottunut olo. Odottaa yli kaiken seuraavaa kertaa, mutta jaksaa odottaa. Minä ainakin pidän olostani vähän kiihottuneena. Orgasmin jälkeen on pyörryttävää ja voimatonta.

    " Minä pidän ajatuksenakin siitä, että mies tulee, miten sitä ei voisi haluta. Samoin mies pitää siitä, että saa minut tulemaan. "

    Alkuperäinen kertoi kuinka tämä ei heillä koskaan onnistu.

    Äänestä

  • _ kirjoitti:

    Kyllä meillä on todellinen ongelma!! siitä hellästä ja kivasta alkaa olla ilmapiiri kaukana, kun mies kesken kiihkonsa laukeaa ennen kuin olisi itse halunnut. Ja minä olen naisena pian 6 vuotta kannustanut ja antanut ymmärtää että orgasmi ei aina ole se tavoite. meillä mies ei halua enää tällaista seksiä, missä ei voi toteuttaa sitä mitä haluaisi. Minä kyllä kestäisin tätä jos se olisi miehelle ok. Nyt asiasta on tullut peikko, joka hiertää suhdetta ja vähentää seksikertoja. Kierrehän se on, siksi juurikin olemme hakemassa apua tilanteeseen joka on kestänyt 6 vuotta 2min tai alle sen kestävillä yhdynnöillä! ja orgasmit on hoidettu ennen yhdyntää, tiedoksi vaan, jotkut haluavat nauttia yhdynnästä pidempään kuin 2 min vaikka siitä ei orgasmia tulisikaan. Eli yhdyntä EI OLE meillä suorituskeskeistä, siitä haluttaisiin nauttia muutenkin pidempään. kyllä sängyssä on aina ihan mukavaa silti ollut ja seksiä on harrastettu aikanaan hyvinkin, onhan meillä jo leikki-ikäinen lapsikin tästä todisteena.

    Heh.. Meillä on vähän samantyylinen ongelma.. Minä kyllä kestän helposti sen 15-20 minuuttia itse aktissa, mutta en saa kuitenkaan naistani saamaan. Joskus hän tulee ja joskus ei.. Samaa psyykkistä painetta lataan sitten itselleni, kun ei ole aikaisempien naisteni kanssa ollut samaa ongelmaa. (No ei niitä ole kuin 3 ollut ennen, varmaan tuuri käynyt kun yksi sai jo parin minuutin päästä yhdynnässä, enkä valehtele)

    Nyt sitten sitä kasaa tosiaan paineita siihen seksiin ja siitä tulee nimenomaan "suoritus" itselleni. Yritän keksiä kaikkia "kikkoja" miten hänet saisin laukeamaan. Olen kokeillut 40 minuuttia panna välillä nopeampaa, välillä hitaasti , välillä kunnolla rynkyttäen että sänky meinaa hajota, mutta kun tuntuu ettei mikään auta. Itseluottamus murenee ja seksistä tulee se "peikko".

    Välillä kasaan niin kovat paineet itselleni, että jopa erektion kanssa on ongelmia, enkä ole kuin 25 vuotias. Heh. Aika perseestä.

    Äänestä

  • Harmejavai? kirjoitti:

    Eli se on helpompi sanoa kuin tehdä, ettei kasaa niitä suorituspaineita. Ja kun toinen huomaa että toinen ottaa stressiä, niin se vaikuttaa sitten toiseenkin. Näin on meilläkin. Kun mies stressaa että kohta tulee (liian pian) niin nainenkaan ei kerkiä nauttia kun näkee toisen stressin ja miten mies yrittää pidättää minkä pystyy. Se ei ole antoisaa vaan muuttuu sitten siitä pian suorituskeskeiseksi. Mies ei nauti kunnolla jos tietää että akti voi päättyä huonosti. Orgasmia ei tarvitse toki aina saada mutta useimiten se olisi mukavaa, laueta yhdessä. Tai että yhdynnästä nautitaan kunnolla ilman orgasmiakin.

    Oletko kysynyt nautiiko naisesi vaikka ei tulekaan? Entä onko hän saanut koskaan aikaisemmin yhdynnässä, kaikilta se ei käy helposti, vaan vaatii muutakin stimulaatiota. Esim. sormilla hyväilyä tms. Meillä tämä toimii muuten hyvin, mutta akti jää liian lyhyeksi ja lopullinen nautinto jää puuttumaan, molemmilta, vaikka mies saisikin.

    Äänestä

  • tumma m kirjoitti:

    "Se tuli vielä mieleen, että sen näkee päälle päin ihmisistä millainen itsehillintä niillä on. Jos noin mitätön asia on tuollainen ongelma, niin ota sitten sellainen mies, jolla on rautainen itsehillintä, niin asia muuttuu sellaiseksi, että yrität tehdä kaikkesi saadaksesi sen miehesi lipsumaan. Ja iloitset, kun keksit miten sen rautainen itsehillintä on täysin mennyttä. Miten ei muka voi nauttia 2-3 minuutista, nehän on juuri niitä parhaita."

    Tästä oli jossain lehdessäkin tms, mutta keskimääräinen sopivan kestoinen akti on esileikin jälkeen 9-15min. Kyllä toi miehelle pari minsan varvit on nautittavaa, mutta miehenä ymmärrän kylläkin aloittajaa juuri kun pääsee vauhtiin (nainen) niin mies tulee eikä jaksa heti perään toista.

    Ennenaikainen siemensyöksy lääke - http://track.fi.buyclimaxcontrol.com/product/Climax-Control/?uid=2484&sid=700&pid=119&bid=advandec Sain tilaukseni ajallaan ja tabletit toimivat hienosti.

    Äänestä

Täällä oli juuri hyvä keskustelu aiheesta. Yritä etsiä se.

Esim.
Miehen pitää itseään tyydyttäessä opetella välttämään laukeamista. Harjoitella sitä kautta kestoaan. Ja oppia tuntemaan oma laukeamispisteensä, mitä tietoa voi käyttää hyödyksi varsinaisissa toimissa. Hidastaa ennen laukeamista, yms.

Lääkkeistä: täsmälääkkeitäkin on keksitty, ei tarvi pelkkään masennuslääkkeeseen turvautua.

Hyvä, että voitte jutella asiasta ! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huolissaan parisuhte kirjoitti:

Lähinnä kiinnostaisi kuulla mitkä lääkkeet ovat auttaneet ja onko seksi todella parantunut. meillä ongelmaa kestänyt suhteen alusta asti, kohta jo lähes 6 vuotta. Seksin tiheys tai itsetyydytys ei auta ja seisokki ei kestä useampaa kierrosta kuin yhden, mies 30v. Akti jää lähes aina lyhyeksi (2-3 min) ja usein ei voi miehelle antaa esileikkiä kun se ennestään lyhentää suorituskykyä. Mies on hoidellut minua muilla keinoin mutta pidemmän päälle tuo asia on vaivannut parisudetta ja aiheuttanut haluttomuutta puolin ja toisin. Onneksi on voitu puhua avoimesti ja mies on valmis saamaan hoitoa ongelmaan. Joitain puuduttavia on kokeiltu mutta sekin saattaa pidemmän päälle vaikeuttaa spontaania suoritusta, kun pitää katsoa kelloa ja käydä pesulla muutamaan otteeseen voiteenlaiton yhteydessä ja ennen yhdyntää...Toki tuosta on kestoon ollut apua. Itse olen muuttunut passiivisemmaksi ja intohimottomaksi tuon takia, koska en pysty luonnollisesti nauttimaan toisesta tai nauttimaan yhdynnästä koska pienikin äännähdys tai väärä liike saattaa aiheuttaa jo laukeamisen. Puhumattakaan siitä että saisin antaa miehelleni kunnon kyytiä tai viettelemään hänet omalla tavallani, tämä kaikki on ollut pannassa tuon nopean laukeamisen takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu