Väkivaltaviihde

12459876543

Tuo mahdoton paradoksi joka kertoo ihmisestä kaiken tarvittavan. Vain petoeläin nauttii väkivallasta. Toki voimme vähän filosofioida ajankuluksi, mutta turha on leijua missään pilvilinnoissa. Mitä sanovat fiksummat tähän?

5

614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mä en

      nauti, mua ahdistaa kaikki väkivalta. En pysty katsomaan raakoja leffoja. Eli ei kaikki nauti. Mitä vastaat?

    • ihminen yksistään
      • Eihän ihminen ole verrattavissa petoeläimiin, tietyllä tavalla. Ihmisen aivot kehittävät tunteita ja kaikkea psykologista, ERI TAVALLA kuin muut eliöt tässä planeetassa.


    • PIIKKI LIHASSA

      Elokuvan psykologinen voima suhteessa katsojaan on valtava. Tämä käy ilmi erityisesti sellaisten elokuvien kohdalla jossa viljellään runsaasti väkivaltaa. Väkivalta elokuvassa voidaan saada näyttämään inhottavalta, oikeutetulta, hienolta tai jopa koomiselta. tekijöistä ja heidän tekotavoistaan riippuen. Chucky-elokuvissa on enemmän raaempaa väkivaltaa kun Likaisessa Harryssa konsanaan. Silti Chuckyssa on alhaisempi ikäraja ja arvosteluissa puhutaan mustasta huumorista. Jos murhaaja on lapsinukke, vanha mummo tai beagle, siinä on heti jotain humoristista vaikka veri roiskuu ja päitä irtoaa. Likaisen harryn konna Scorpio oli taas niin vastenmielinen hahmo että häntä näytelleen Andy robinsonin oli vaihdettava puhelinnnumeronsa salaiseksi ja palkattava turvamiehiä saatuaan vihaa ja tappouhkauksia niskaansa. Anthony Hopkinsin uhrilampaissa tulkitsema karismaattinen ja tyylikäs Tohtori Hannibal Lecter keräsi valtavasti ihailua vaikka hän oli vielä pahempi kuin Scorpio.

    • Epätieteilijä

      Mistä tiedät, että "petoeläin" nauttii väkivallasta? Mikä on tuo mahdoton paradoksi, joka kertoo ihmisestä kaiken? Ja miksi se on paradoksi? Eikö ihminenkin ole eläin ja jopa petoeläin? Tiettävästi vain tämä kyseinen "eläin" on syyllistynyt massamurhiin. Vieläpä uskonnon ja politiikan varjolla. Sitten tämä suurpeto kaksinaismoralisoi väkivaltaviihteen varjolla, mitä hän sitten tuolla "viihteellä" tarkoittaneekaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45359
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3220
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2239
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      38
      1643
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1520
    Aihe