Nainen Treelta,tunnistat kyllä

Kun ikää tulee, kaikki vanha alkaa muistumaan jälleen mieliin, tapahtumat joita et ollut edes muistanut joskus kauan sitten tapahtuneenkaan.
Nostalgiaako kenties, halua palata nuoruuteen ,jolloin oli kivaa ja aina tapahtui .Se kai kuuluu vuosirenkaiden karttumiseen myötä meille jokaiselle eteen tulevaksi, muistot palailevat ryöppyinä mieliin, halusit tai et.
Moni uskoo telepatiaan , sielujen yhteyteen ,ikuiseen rakkauteen joka ei koskaan kuole...
Varmaan moni puntaroi näitä asioita , kuinka olet pärjännyt ja kuinka suuri perhe hänellä on, muistaako hän aikojamme hyvällä vai pahalla,?
Elämässä on aina mentävä eteenpäin, vanha jää aina vääjäämättä taakse , toiset eivät halua sitä koskaan muistella ja toiset kenties haluaisivat vielä yrittää uudemman toisinnon vanhoilla päivillään.
Kaikki tämä on elämää, monet sukupolvet ovat painineet samojen asioiden kanssa , rakkaus on ihmeellinen asia ja sen jättämä tyhjiö.
Miksi puran ajatuksiani tänne, tiedän ettei viestini oikeasti sinua täältä tavoita ,täällä surraa aina se vakio joukko aikaansa tappamassa ,hyvin monella heistä on asiaa sydämellä muttei keinoja tai rohkeutta lähestyä suoraan objektiaan, näin taitaa olla tällä hetkellä myös minulla ,tämä ilta on minun tyhjiöni ja haikean mielen ilta.
Aamulla on paluu arkirealismiin, sinä olet unohtunut mielestäni ja kello tikittää koko ajan uutta aikaa kuten elämän pitääkin, tämä kirjoitus on hieman katuvaisen häilyvänä enää mielessäni, enkä tänne palstoille enää palaa .
Siksi haluankin sanoa sinulle tässä ja nyt, olen kaivannut hersyävää puhettasi, olen ajatellut sinua hyvin usein näinä kaikkina vuosina ja salaa odottanut että ottaisit minuun yhteyttä.
Jos istuisit tässä vastapuolellani nyt,kertoisin että yhteinen aikamme oli elämäni parasta aikaa , haluaisitko olla kanssani jatkossa ystävä.
Mietin, mitähän mahtaisit vastata minulle, uskoisin ettei sinulla olisi sitä vastaan mitään ja hymyilisit koko suusi leveydellä minulle.
Nyt on palattava takaisin todellisuuteen, emme varmaan koskaan tule enää kuulemaan toisistamme , vaikka nykyaikana ystävyyden vaaliminen olisikin helppoa välimatkastamme huolimatta ,siihen on yksi painava syy.
Telepatiaa ei ole, eikä muutakaan sielujen välistä linjaa , enkä minä rohkene tehdä enempää , etkä sinä muistele menneitä, saati sitten minua, naurat varmaan jossain tälläkin hetkellä ja elät täysillä elämääsi jota minunkin täytyisi , ja niin teenkin .
Keväällä rakkautemme puhkesi täyteen kukoistukseen, lumisota kanssasi oli kuin rakkaus elokuvasta, kesällä lähdit pois ,ja sekin kohtaus oli kuin rakkaus draamasta , nyt menemme kohti syksyä ja pimeneviin iltoihin katoaa kuvasi mielestäni , se oli silloin , ja nyt on NYT.
Ihmeitä ei elämässä tapahdu, vaikka tällä hetkellä niihin tahtoisinkin uskoa , jos vielä tässä elämässä kerran törmätään,lupaan kertoa että kirjoitin sinulle tämän kirjeen vaikka tiesin ettet sitä koskaan tule lukemaan .
Rakkauden perään sydäntänne tänne purkavat, olkaa rohkeita , ettei tarvitse tänne ajatuksianne muiden naurettaviksi purkaa, on teillä yksi elämä ja tehkää asioille oikeasti jotain !!
121211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Muutoin piti paikkansa kaikki, paitsi että se olit sinä joka kesällä lähdit pois... Olisipa ollut ihanaa jos se olisit juuri Sinä, sillä Sinua olen ajatellut kaikki nämä vuodet. Sinä olit minulle se Elämäni Mies.
Aika kanssasi oli elämäni parasta aikaa, vaikka siitä on aikaa pitkästi yli kaksikymmentä vuotta ja kaikenlaista on senjälkeen tapahtunut, ei sinunlaistasi olet tullut, ei niin suurta rakkautta ja onnellisuuden tunnetta. Sinä veit sen mukanasi. Minulla on muistot. Ihanat muistot! Olisin niin toivonut että kaikki se kanssasi olisi jatkunut.
Joskus ajattelen ottavani Sinuun yhteyttä, mutta en ole rohjennut. Sitä ajattelee että jos toinen ei sittenkään välittäisi, se että Sinä olet ollut mielessäni jatkuvasti nämä vuodet, että en olisikaan merkinnyt sinulle juuri mitään, se estää ottamasta yhteyttä. Mielessäni olen toivonut sinulle parasta elämää mitä voi olla, että olisit ollut onnellinen ja olisit saanut elämässäsi sen mikä tekee siitä onnellisen. Sillä suurinta rakkautta on antaa toisen mennä, toivoa että hän saa kaiken sen mistä on haaveillut.

Äänestä
  • Miksi täältä saat ikuisesti kaipaava , ota rohkeati siihen mieheen yhteys.
    Jos mies noin kauniisti sulle kirjoittaa niin ovi on sulle varmaan avoinna, ainakin raollaan.
    Minä toimisin jo !

    Äänestä

  • Terapia muotona nämä palstat ovat oivaa lääkettä purkaa sydäntään, mutta mihinkään muuhun näistä ei oikeasti ole !
    Oletko edes varma,että kaipaamasi henkilö vierailee palstalla, oletko edes laatinut viestisi niin että hän kiinnostuu lukemaan viestisi tästä massasta , tuskinpa näin on !
    On aivan varma että päivittäin seuraillessasi useita rakkauteen liittyviä palstoja löytyy sopivia kirjoitelmia, ja niihin on helppo samaistua ja näin ollen jäädä palstoille koukkuun.
    En ymmärrä miksei ihmiset,mikäli haluavat yhteyden johonkin kaukaiseen , toimi ja selvitä asiaa suoralla yhteydenotolla vaan laittelevat epätoivoisia viestejä kadotetulleen toivoen epätoivoisesti hänen lukevan sen.
    Loogisesti ajateltuna terveisten laittaminen ei loukkaa ketään vaikka fb:n kautta tai tekstarilla , ja jos vastapuoli onkin neutraali hän varmasti siihen vastaa jotain, ei siinä voi hävitä mitään, parhaimmassa tapauksessa voittaa rakkaansa luokseen.
    Tämä on seikka jota en ymmärrä, tännehän on palattava joka ilta lukemaan viestejä aivan turhaan, en tiedä on kukaan tehnyt tilastoa kuinka moni täältä on tavoittanut kadottamansa,veikkaan ettei kovinkaan moni!
    Joten jos haluat saada kontaktin, säästä hermojasi ja ota asioista selvää suoralla viestillä .

    Äänestä

  • minä ITE kirjoitti:

    Terapia muotona nämä palstat ovat oivaa lääkettä purkaa sydäntään, mutta mihinkään muuhun näistä ei oikeasti ole !
    Oletko edes varma,että kaipaamasi henkilö vierailee palstalla, oletko edes laatinut viestisi niin että hän kiinnostuu lukemaan viestisi tästä massasta , tuskinpa näin on !
    On aivan varma että päivittäin seuraillessasi useita rakkauteen liittyviä palstoja löytyy sopivia kirjoitelmia, ja niihin on helppo samaistua ja näin ollen jäädä palstoille koukkuun.
    En ymmärrä miksei ihmiset,mikäli haluavat yhteyden johonkin kaukaiseen , toimi ja selvitä asiaa suoralla yhteydenotolla vaan laittelevat epätoivoisia viestejä kadotetulleen toivoen epätoivoisesti hänen lukevan sen.
    Loogisesti ajateltuna terveisten laittaminen ei loukkaa ketään vaikka fb:n kautta tai tekstarilla , ja jos vastapuoli onkin neutraali hän varmasti siihen vastaa jotain, ei siinä voi hävitä mitään, parhaimmassa tapauksessa voittaa rakkaansa luokseen.
    Tämä on seikka jota en ymmärrä, tännehän on palattava joka ilta lukemaan viestejä aivan turhaan, en tiedä on kukaan tehnyt tilastoa kuinka moni täältä on tavoittanut kadottamansa,veikkaan ettei kovinkaan moni!
    Joten jos haluat saada kontaktin, säästä hermojasi ja ota asioista selvää suoralla viestillä .

    Asiat ei ole aina noin yksinkertaisia. Mutta eiväthän tuollaiset minäite-tyypit; tunnekylmät tunnevammaiset sellaista ymmärrä, on niin helppo tulla tänne arvostelemaan!

    Äänestä

Ällöttävä kirjoitus kaiken kaikkiaan. En sitten yhtään tykkää kirjoittajan tyylistä kirjoittaa. Lähdin pois/jätin sinut, koska en tykännnyt sinusta ollenkaan !!

Äänestä

..tämä Annalle?

Äänestä
  • ajatuksissa ainakin

    Äänestä

Onko aloittajan nimen eka kirjain K? Toivon että olisi sillä tuo teksti oli niin ihana ja kertomus kuin omasta menneisyydestäni.

Äänestä
  • toinen kirjain on E

    Äänestä

  • aloittaja täs kirjoitti:

    toinen kirjain on E

    Täsmää, mutta oletko todella aloittaja vai joku muu... Kerropa sitten toisen nimesi eka kirjain.

    Äänestä

  • T.... kirjoitti:

    Täsmää, mutta oletko todella aloittaja vai joku muu... Kerropa sitten toisen nimesi eka kirjain.

    aloittaja olen, toisen nimeni kolmas kirjain on S

    Äänestä

  • aloittajalta kirjoitti:

    aloittaja olen, toisen nimeni kolmas kirjain on S

    No sittenpä et, valitettavasti, ole se oikea henkilö.... minulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yhden pellen kirjoitti:

Kun ikää tulee, kaikki vanha alkaa muistumaan jälleen mieliin, tapahtumat joita et ollut edes muistanut joskus kauan sitten tapahtuneenkaan.
Nostalgiaako kenties, halua palata nuoruuteen ,jolloin oli kivaa ja aina tapahtui .Se kai kuuluu vuosirenkaiden karttumiseen myötä meille jokaiselle eteen tulevaksi, muistot palailevat ryöppyinä mieliin, halusit tai et.
Moni uskoo telepatiaan , sielujen yhteyteen ,ikuiseen rakkauteen joka ei koskaan kuole...
Varmaan moni puntaroi näitä asioita , kuinka olet pärjännyt ja kuinka suuri perhe hänellä on, muistaako hän aikojamme hyvällä vai pahalla,?
Elämässä on aina mentävä eteenpäin, vanha jää aina vääjäämättä taakse , toiset eivät halua sitä koskaan muistella ja toiset kenties haluaisivat vielä yrittää uudemman toisinnon vanhoilla päivillään.
Kaikki tämä on elämää, monet sukupolvet ovat painineet samojen asioiden kanssa , rakkaus on ihmeellinen asia ja sen jättämä tyhjiö.
Miksi puran ajatuksiani tänne, tiedän ettei viestini oikeasti sinua täältä tavoita ,täällä surraa aina se vakio joukko aikaansa tappamassa ,hyvin monella heistä on asiaa sydämellä muttei keinoja tai rohkeutta lähestyä suoraan objektiaan, näin taitaa olla tällä hetkellä myös minulla ,tämä ilta on minun tyhjiöni ja haikean mielen ilta.
Aamulla on paluu arkirealismiin, sinä olet unohtunut mielestäni ja kello tikittää koko ajan uutta aikaa kuten elämän pitääkin, tämä kirjoitus on hieman katuvaisen häilyvänä enää mielessäni, enkä tänne palstoille enää palaa .
Siksi haluankin sanoa sinulle tässä ja nyt, olen kaivannut hersyävää puhettasi, olen ajatellut sinua hyvin usein näinä kaikkina vuosina ja salaa odottanut että ottaisit minuun yhteyttä.
Jos istuisit tässä vastapuolellani nyt,kertoisin että yhteinen aikamme oli elämäni parasta aikaa , haluaisitko olla kanssani jatkossa ystävä.
Mietin, mitähän mahtaisit vastata minulle, uskoisin ettei sinulla olisi sitä vastaan mitään ja hymyilisit koko suusi leveydellä minulle.
Nyt on palattava takaisin todellisuuteen, emme varmaan koskaan tule enää kuulemaan toisistamme , vaikka nykyaikana ystävyyden vaaliminen olisikin helppoa välimatkastamme huolimatta ,siihen on yksi painava syy.
Telepatiaa ei ole, eikä muutakaan sielujen välistä linjaa , enkä minä rohkene tehdä enempää , etkä sinä muistele menneitä, saati sitten minua, naurat varmaan jossain tälläkin hetkellä ja elät täysillä elämääsi jota minunkin täytyisi , ja niin teenkin .
Keväällä rakkautemme puhkesi täyteen kukoistukseen, lumisota kanssasi oli kuin rakkaus elokuvasta, kesällä lähdit pois ,ja sekin kohtaus oli kuin rakkaus draamasta , nyt menemme kohti syksyä ja pimeneviin iltoihin katoaa kuvasi mielestäni , se oli silloin , ja nyt on NYT.
Ihmeitä ei elämässä tapahdu, vaikka tällä hetkellä niihin tahtoisinkin uskoa , jos vielä tässä elämässä kerran törmätään,lupaan kertoa että kirjoitin sinulle tämän kirjeen vaikka tiesin ettet sitä koskaan tule lukemaan .
Rakkauden perään sydäntänne tänne purkavat, olkaa rohkeita , ettei tarvitse tänne ajatuksianne muiden naurettaviksi purkaa, on teillä yksi elämä ja tehkää asioille oikeasti jotain !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu