Älyykkyys

nousee kyllä ylemmäksi.Sitä ei voi arvioida oikein keskinkertaisin resurssein.Älykkyys ei välttämättä ole vastaava vaaka,jolla omaisuuksia mitataan? Älykkyydellä voi olla laajemmat pyrkimykset kuin auto ja raha.Ihmisellä tunne-elämä voi olla tärkeämpää kuin esim. elintasokilpailu,taikka naapurikateus.Kumpi sitten tarkkailee ylempää,älyykkyys massaihmisiä taikka päinvastoin? Onko massaihmisellä edes kykyä havaita muita kuin heidän omaisuuksiensa takia.Älyykkyys osaa myös kuunnella,eikä vain puhua toisen päälle? Älykkyys ottaa myös esimiehet opikseen,eikä vain arvostellakseen.Älykkyys katsoo myös peiliinsä kuulemistaan.Älykkyys kuten muutkaan asiat eivät ole parilla sanalla jaoiteltavissa.Älyykkyys kuitenkin kokonaisuudessaan näkyy hienoviritteisenä ihmisenä jolla on luomiskykyä ajatella yhteiseksi parhaaksi.Negatiivisuus kuluttaa enemmän kuin positiivisuus.Nekatiivisuuden ihanne voi kostautua nopeammin sairauksina kuin positiiviset ajattelutavat.Se pieni riemu negatiivisuudessa tuskin auttaa korvaamaan siitä aiheutuneet vaivat myöhemmin.
2338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Milloin Google-kääntäjä on oppinut lähettelemään foorumille viestejä?

Äänestä
  • Google-kääntäjä ei tee kirjoitusvirheitä, vaikka käännökset ovatkin hassuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äly hoi jne... kirjoitti:

nousee kyllä ylemmäksi.Sitä ei voi arvioida oikein keskinkertaisin resurssein.Älykkyys ei välttämättä ole vastaava vaaka,jolla omaisuuksia mitataan? Älykkyydellä voi olla laajemmat pyrkimykset kuin auto ja raha.Ihmisellä tunne-elämä voi olla tärkeämpää kuin esim. elintasokilpailu,taikka naapurikateus.Kumpi sitten tarkkailee ylempää,älyykkyys massaihmisiä taikka päinvastoin? Onko massaihmisellä edes kykyä havaita muita kuin heidän omaisuuksiensa takia.Älyykkyys osaa myös kuunnella,eikä vain puhua toisen päälle? Älykkyys ottaa myös esimiehet opikseen,eikä vain arvostellakseen.Älykkyys katsoo myös peiliinsä kuulemistaan.Älykkyys kuten muutkaan asiat eivät ole parilla sanalla jaoiteltavissa.Älyykkyys kuitenkin kokonaisuudessaan näkyy hienoviritteisenä ihmisenä jolla on luomiskykyä ajatella yhteiseksi parhaaksi.Negatiivisuus kuluttaa enemmän kuin positiivisuus.Nekatiivisuuden ihanne voi kostautua nopeammin sairauksina kuin positiiviset ajattelutavat.Se pieni riemu negatiivisuudessa tuskin auttaa korvaamaan siitä aiheutuneet vaivat myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu