Sinkut: voitteko ajatella, että eläisitte lopun elämäänne yksin ilman että muuttaisitte yhteen enää kenenkään kanssa vai olisiko se pahin skenaario? Silti voisitte seurustella tms. mutta että ette asuisi yhdessä kenenkään kanssa.
Varatut: jos kuvittelet tilanteen, ettet olisi koskaan tavannut nykyistä kumppaniasi, voisitko ajatella, että eläisit lopun elämääsi sinkkutaloudessa, yksin (tai lasten kanssa, jos niitä on)? Seurustelua ja ihmissuhteita silti saattaisi olla.
Varatut: jos kuvittelet tilanteen, ettet olisi koskaan tavannut nykyistä kumppaniasi, voisitko ajatella, että eläisit lopun elämääsi sinkkutaloudessa, yksin (tai lasten kanssa, jos niitä on)? Seurustelua ja ihmissuhteita silti saattaisi olla.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Musta se ei ole edes kovinkaan luonnollista että kaksi aikuista ihmistä asuu yhdessä erilaisine tapoineen ja tottumuksineen. Ja siksihän lapsetkin aikuistuttuaan muuttavat pois, koska harvoin monen aikuisen yhteiselämä sujuu kovinkaan auvoisasti. Kun aina tosiaan se ei suju kahdenkaan välillä.
En mä sitä sano ettenkö joskus voisi muuttaa jonkun kanssa yhteen, mutta se ei ole mikään välttämättömyys. Voisin kuvitella ihan hyvin olevani vaika naimisissa rakastamani miehen kanssa ja asuvani silti eri osoitteissa hänen kanssaan. Koska uskon, että tietyn etäisyyden kun saa säilymään, ikävän voimalla suhdekin pysyy kasassa paljon lujemmin!
Minusta arkea kestämätön rakkaus ei ole rakkautta lainkaan, mutta kukin tyylillään.
aika realismia jo.
Minusta on aina ollut mukavaa asua naisen kanssa. Niin oli entisen avovaimoni kanssa ja niin on Rouva Ratikankin. Jos tämä liitto jostain syystä loppuisi, niin etsisin uuden naisen. Jos tämä jo suhteen alkuvaiheessa ilmoittaisi olevansa erakkoluonne tai ei haluaisi minua esimerkiksi sotkemaan omaa ja lastensa arkea, etsisin naisen, jonka haaveet olisivat lähempänä omiani.
.
onhan se katsantokanta tuokin
.
paha ajatus ollenkaan. Mielikuvittelen.
Nuorempana olin varma, että tämä on tulevaisuudenkuvani. Nautin yksinolosta ja yksin elämisestä. Vaikka olen suurimman osan aikuisiästäni seurustellut ja asunut paljon yhdessäkin, musta paras vaihe seurustelussa on aina ollut se, jolloin asutaan erillään ja "deittaillaan". Silloin kun olen ollut sinkku, olen ollut tyytyväinen elämääni, en lainkaan onneton. En ole viettänyt mitään hurjaa "sinkkuelämää", mutta olen nauttinut yksin olosta.Mutta nämä ovat tällaisia spekulaatioita. Muutkin ihmiset on otettava huomioon, eikä etsiä sitä itselle täydellisintä olotilaa. Kompromissit kuuluvat seurusteluun, muuten ei seurustelua edes ole.
Yhteisasuminen ei ole koskaan ollut mun juttu. En yksinkertaisesti ole niin sosiaalinen luonne.
Ystävien kanssa kommunikointi riittää mainiosti täyttämään sosiaaliset tarpeeni. Ja seksitarpeet tyydytän parhaiten intiimipalvelujen avulla.
Ihan ensimmäiseksi tuli mieleen, että riippuu kuinka hyvän kumppanin itselleen löytää. Jos molemmat kohtaa toisessa elämänsä miehen/naisen, niin ei varmaankaan haluaisi asua eri osotteissa. Sellaisen kanssa myös arki sujuisi.
kyllä ja kiitos mielellään.
Olen tottunut oleen yksin, nautin omasta ajasta/rauhasta jne. joten mikään pakkohimo ei ole mihinkään yhteisasumisiin.
Optimaalisin olis jos kumppani asuis samassa talossa mutta eri rapussa.
Olin teini-ikäisestä alkaen yli 20 v kestäneessä suhteessa, josta erosin pari vuotta sitten. Nyt seurustelen vakavasti, mutta ollaan päätetty, että pidetään omat asunnot. En halua enää vakituisesti asua kenenkään kanssa, vaikka nytkin esim. viikosta varmaan 4-6 yötä ollaan yhdessä vaihtelevasti jomman kumman luona. Näin on hyvä.
No, tiedän, etten koskaan tule asumaan kenenkään kanssa. Olisin halunnut parisuhteen ja ne tavalliset kuviot, mutta ei se nyt mikään maailmanloppukaan ole. Ja eihän mulla ole vaihtoehtoa, joten pakko tehdä parhaansa sen elämän kanssa, jonka olen saanut.
Ehdottomasti voisin! En tähänkään asti ole toivonut ketään mun nurkille, yöpymään joo mutta sitten kun alkaa jo full hd-telkkarit ja parranajokoneita ilmestymään niin lemppaan pihalle :D
Varatut: jos kuvittelet tilanteen, ettet olisi koskaan tavannut nykyistä kumppaniasi, voisitko ajatella, että eläisit lopun elämääsi sinkkutaloudessa, yksin (tai lasten kanssa, jos niitä on)? Seurustelua ja ihmissuhteita silti saattaisi olla. - joo helposti voin ajatella että sinkkutalous olis mun juttu tossa tapauksessa....
tiedän meinaan että en arvosta itteeni sen vertaa et kykenisin elään vaan ittekseni mä tapan itteäni pikkuhiljaa yksin eläessä.
Ehkä oon ns läeisriippuvainen,masentunut,onneton...mutta se kaikki vaan pahenee kun joudun oleen yksin pitkään,ja mulle pitkäaika on jo puoll päivää ilman tietoa seurasta..
että se on todennäköisempi vaihtoehto, että minulla on oma tupa ja oma lupa :)
se olisi jopa hyvinkin todennäköistä etten vakisuhteessa olisi ilman avokkiani. Tai mistä sitä tietää, mutta ainakaan en osaa kuvitella yhteiseloa kenenkään muun kanssa.
sinkut, vastaus: Todellakin voin kuvitella asuvani yksin ja se on mun tavoite. :D Saa aikamoinen ritariromeo olla joka saa mut muuttaan enää kenenkää kanssa saman katon alle. Seurustella toki voin, mutta yhteenmuutto aijai, entie....
kun uskoiskaan.
Voisin kyllä kuvitella ja se voisi jopa olla jollain tavalla toimivaakin. Mutta siitä huolimatta haluaisin mieluummin herätä oman kullan vierestä ja nautiskella aamun hetkistä yhdessä, yhteisessä kodissa. Huomaan olevani jotenkin vanhanaikainen..
Onko sekin jo nykyään vanhanaikaista, että elää elämänsä jakaen sen kumppanin kanssa kaikkine arjen yksityiskohtineen? Minusta juuri hienointa ja asian ydin on jakaa ihan ne pienimmätkin ja intiimeimmät salaisuudet ja tavat, muodostaa oma yhteinen huusholli, koti ja perhe. Siinä sitä oikeasti oppii tuntemaan toisen, ja myös itsensäkin monella uudella tapaa.
En sano, etteikö voi asua erilläänkin, mutta pidemmän päälle en näe siinä ainakaan omakohtaisesti järkeä. Jos ei tule toimeen toisen kanssa arjessa, eikä siedä toisen tapoja, miksi ylipäätään seurustelee sellaisen ihmisen kanssa, tai pikemminkin, miten sellainen on olevinaan elämänkumppani? Ikuinen tapailusuhde, joka perustuu pelkoon, että kyllästyy toiseen. Voih miten romanttista :S Tulee väkisin mieleen seksisuhde jossa ei päästetä tilannetta liian intiimiksi kokonaisvaltaisesti. Koskaan. Ei se minusta ole oikea parisuhde, tai siis elämänkumppanus, jos kerran siinä on kaikki mitä haetaan. Tavallaan ikisinkkuutta.
En tiedä, kaipa joillekin tämä järjestely käy, mutta minusta olisi loukkaavaa ja laittaisi miettimään pitkään, jos tehtäisiin heti selväksi, että "sun kanssa ei sitten ikinä asuta yhdessä". Ja syyt (huom, ennakkoon!): meni hermot edellisiin avo-/aviosuhteisiin (eli menneisyys läsnä voimakkaasti ja entiset kumppanit, vaikka tämän pitäisi olla uusi, tuore suhde, uusi alku elämälle, ja kivakiva, niille toisille on kyllä tarjottu yhdessäasumisen herkkua mitä minulle ei koskaan suotaisi), tai jotta ei intohimo lopahda täysin, tai jotta ei menisi hermot sun kanssa, tai en siedä sun tapojas kuitenkaan, tai sä et siedä mun tapoja...ym. Nam nam. Melko paatunutta meininkiä pelolla höystettynä.
ollut huono kestämään yksinäisyyttä, mutta jos tämä nykyinen suhteeni kariutuisi, vaikkapa siihen, että mä saisin lähtöpassit, niin mä ehkä haluiaisin välillä olla ihan itekseni. Ihan sen takia, että en ole oikeastaan koskaan ollut nk. sinkku, vaan oikeestaan hypännyt suhteesta toiseen.
Sinkkuna tai eroneena yksinhuoltajana niin että mies on kuviossa vain silloin tällöin.
Vakituinen FB on aika yleinen tai sitten pokataan niitä yhdenillan suhteita, Seurusteluksi tätä kuitenkaan en määrittelisi, koska ns tunteet todellisuudessa puuttuu ( himoa lukuun ottamatta - silloin tällöin)
Joten jos sitä lämpöä ja läheisyyttä ei kaipaa niin onnistuu. Aika moni nainen myös vapaaehotisesti valitsee myös tämän.
Joten pahin skenaario tämä ei ole - pahin on että seurustelee / asuu yhdessä miehen kanssa joka vain ei täytä kriteereitä.
Joten jos tarkoitus oli kysyä voisitko olla sitoutunut mutta asua erilläsi niin ainakin minun kohdalta vastaus on ei, mutta jos tarkoitit voisinko asua yksin ja olla ilman sitoutumista niin kyllä - niinhän juuri teen ja omasta valinnasta