Hyvästit Tohmon koulu

mennyt

Niin surullisena henkii Tohmon koulu kauniissa ja turvallisessa ympäristössään. Miksi näin piti käydä? Lapset synkkinä ja surullisina ikäväänsä kertoo ja ymmärrä ei pieni ei suuri ei kukaan joka sen rikkauden tässä paikassa kokea on saanut. Sitä tunnetta minkä koulu ja sen kokemukset ovat tuoneet, ei unohtaa voi . Se on aitoa, jotakin mikä menneisyydestä on perittyä ja tähän hetkeen taidolla ja sydämmellä taiottua. Voi päättäjät minkä teitte, kaikkea ei tarvitse massata eikä uusia. Toki kehittyä voi ja vaatimattomastakin nousta.Etenkin kun raha on tiukassa tässäkin kaupungissa, vai onko ? Rahallisestihan tämä päätös on nolla eli ei voittoa koulun lakkauttamisesta koidu. Näin olen viisaampien tekstiä tulkinnut.Muuta ei voi toivoa kuin että siemen turvallinen olisi jäänyt pysyvästi itämään pieniin sydämmiin.Toivotaan että pärjäävät ja saavat tasapuolista kohtelua uudessa opinahjossa.

11

1905

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pienikin rapsahdus

      tämä vain on ei sen enempää. Ei tarvitse olla viisas ja tietämätön ,mitä tästä koulun lopettamisesta jää viivan alle " EI MITÄÄN" Menoja vaan veronmaksajille lisää. Hävetkää tätäkin päätöstä tehneet päättäjät.

      Uskonpa,että näidenkin lasten vanhempien tarkastelevien silmien alla tulee erityisesti olemaan uuden koulun opettajat.

      • giagia

        Ja opettajien valvovan katseen alla varmaan ennen kaikkea Kemijärven lapsien alkkis tai puolialkkisvanhemmat, joita tuntuu piisaavan. Ei se lastensuojelu tukossa ole tyhjän takia.Paikkakunnan vanhemmat nippa nappa peruskoulun selvittäneitä juoppoja tai muuten jotenkin moniongelmaisia luusereita.


      • kiva koulu
        giagia kirjoitti:

        Ja opettajien valvovan katseen alla varmaan ennen kaikkea Kemijärven lapsien alkkis tai puolialkkisvanhemmat, joita tuntuu piisaavan. Ei se lastensuojelu tukossa ole tyhjän takia.Paikkakunnan vanhemmat nippa nappa peruskoulun selvittäneitä juoppoja tai muuten jotenkin moniongelmaisia luusereita.

        Vaikka on surullista että Tohmon oma koulu loppuu niin ainakin meidän muksut on tykänneet olla Särkelän koulussa. Oikeastaan ainut johon siellä pitäisi enemmän panostaa on piha-alue joka on kyllä laaja mutta kaipaisi enemmän keinuja yms pientä. Tuo asia on tosin enempi kiinni kaupungin päättäjistä kuin koulun väestä.


      • Huomautanpa_

        Särkelän koulusta saisi todella toimivan koulun, jos parkkipaikalle laitettaisiin urheilukenttä ja ruokalan yhteyteen teknisen työn tilat. Parkkipaikka voisi siirtyä vanhan Särkelän parkkipaikalle.


    • leilannikki

      Olinpa Tohmon koulun ensimmäisiä oppilaita . Oli kesä 1955 ( muistaakseni ).Kävimme jo kesällä kurkkimassa uuden koulun sisuksiin. Herran pieksut sentään: ihan uudet pulpetit, kannet maalattu punaisiksi. Kyllä kelpasi!
      Meidän perhe oli sinä kesänä muuttanut Savukoskelta Rajavartiostoon. Menin toiselle luokalle, opettajakseni tuli Sisko Naumanen

      Monta on muistoa. Koulussa vaadittiin, ja olen sitä mieltä , että niin pitääkin. Kolmannella ja neljännellä luokalla opettajana oli Elina Väänänen. Sitten menin Kemijärvelle keskustaan yhteislyseoon.

      Olin juuri täällä Jyväskylän lähellä kesäteatterissa katsomassa kappaletta "Taivaan tulet". Tuttu juttu TV:stä ja Kari Väänäsestä. Yritin lipunmyynnissä parhaani mukaan tinkiä alennusta sellaiselle, joka on asunut Kemijärvellä. Lipunmyyjä purskahti iloiseen nauruun ja sanoi: "Tähän asti paras yritys, mutta alennuksia ei tule!"

      Minusta se oli väärin!

      • Anonyymi

        Perheemme asui 1958 Tohmon koululla kun synnyin. Ensimmäinen lapsuudenmuistoni on, kun minua nuhdeltiin auraavan aura-auton lähelle menemisestä. Samana vuonna -62 muutimme sitten Isokylän koulun asuntolaan.
        J. Häkkinen Hki.


    • yv4

      Belgialainen poliitikko uskoo, että jos jengiväkivallan ja vandalismin kurimuksessa painiskelevat eurooppalaiset hallitukset menettävät otteensa, seurauksena voi olla sisällissotia.

      Vlaams Belang -puolueen johtajistoon kuuluva Filip Dewinter sanoo, että Eurooppa voi olla ajautumassa sisällissotaan.

      – Lynkkauspartiot, väkivalta ja vandalismi, etniset urbaanit sissijoukot ovat sisällissodan esiaste Euroopassa, Dewinter twiittasi.

      Hän viittasi viimeaikaisiin Ranskan mellakoihin, joissa hajotettiin kauppoja, poliisin kimppuun hyökättiin ja sadat loukkaantuivat. Twiittiinsä hän liitti videon, jossa siirtolaisjoukkio hyökkäsi valkoisen miehen kimppuun.
      Philip Michel Frans ”Filip” Dewinter
      s. 11. syyskuuta 1962 Brugge. Dewinter on flaamilainen kansallismielinen poliitikko Belgiassa. Hän on Flanderin eroa Belgian liittovaltiosta ajavan Vlaams Belangin johtohahmoja.

      Belgialaisessa Sceptr-lehdessä Dewinter arvelee jännitteiden vain kasvavan.

      – Tulemme näkemään eräänlaisen yhteiskunnan etnisen alaosan, ihmisiä joita ei ole kasvatettu hyvin ja jotka eivät tiedä muusta kuin mellakoinnista, väkivallasta ja vandalismista, hän sanoi lehdelle ja jatkoi: – Olemme saavuttaneet esivallankumouksellisen tilan, missä ihmiset eriytyvät yhteiskunnasta jengeiksi, joita motivoi radikaali islam.

      Hänen mukaansa iskut poliisin kimppuun pyrkivät yhteiskunnan rakenteiden horjuttamiseen ja iskut kauppoihin ovat iskuja valkoista kulttuuria vastaan.

      – Tällainen väkivalta voi johtaa sisällissotaan, jos hallitukset menettävät otteensa ja valkoiset nousevat kapinaan, Dewinter painotti.

      Dewinterin mukaan Eurooppa on menettämässä otteensa.

      – Tilanne on lähempänä kuin osaamme kuvitella, se voi lähteä liikkeelle nopeasti ja muuttaa suurkaupungit taistelukentiksi, hän kuvaili.

      Hänen mukaansa kokonaisia lähiöitä on jo pois hallitusten ja poliisin kontrollista, koska islamilaisen kulttuurin rakenteet ovat ottaneet ne hallintaansa.

      • Anonyymi

        Liittyykö viestisi jotenkin Tohmon koulun asiaan?
        Miksi persut spämmää asiaan kuulumattomia viestejä tänne ja sama eri ketjuihin. Onko tervettä vai ei?

        En äänestä PERSUJA EN EN !!!


    • Anonyymi

      Voisiko Tohmon koulun avata uudestaan käyttöön sitten, kun Boreal Biorefin tehdas on tullut ja Kemijärven lapsiluku nousee satojen uusien työpaikkojen myötä?

    • Anonyymi00010

      Minun isäni oli kauan sitten Tohmon koulun opettaja.
      Ensimmäiset elämänmuistoni olivat hoitopaikasta noilta seuduilta.
      R.I.P.

    • Anonyymi00011

      Tohmon koulu on kuin menneitten maja. Kylmyys ei tee hyvää rakennuksille noin yleensäkään. Kirpputoritavaraa on ollut myynnissä joulukuun alusta alkaen. On ollut auki monenakin viikonloppuna. Tein hyviä löytöjä hullunhalvalla. Tavaraa oli ähkyksi asti. Mistä liekin kuskattu!

      Särkelän koulun pihaa ei tartte petrata. Koulu on purettu. Irtaimistoa on hyötyjäteasemalle kuskattu.

      Ei ole enää kuin Hillatien koulu. Ylioppilaita saadaan puolenkymmentä haminoilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      988
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      279
      844
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      77
      738
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      726
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      71
      691
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      655
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      646
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      44
      607
    Aihe