On näemmä tullut muotiin viime vuosikymmeninä puhua uutislähetyksissä monikossa sähköstä: "Sähköt ovat vielä poikki tuhansilta." Mahtaako tällainen saada kielipoliisien hyväksynnän? Onhan tuo toki paljon kätevämpää kuin selittää, että sähkönjakelu ei vieläkään toimi.
Kuitenkin esimerkiksi tänään Radio Suomen uutisissa kello 17 toimittaja käytti sanasta yksikkömuotoakin: "Ihmiset joutuvat olemaan sähköttä vielä jonkin aikaa." Miksei sitten saman tien "sähköittä"?
Onneksi ei kuitenkaan tarvinne olla vesittä ja oluitta! :o)
Kuitenkin esimerkiksi tänään Radio Suomen uutisissa kello 17 toimittaja käytti sanasta yksikkömuotoakin: "Ihmiset joutuvat olemaan sähköttä vielä jonkin aikaa." Miksei sitten saman tien "sähköittä"?
Onneksi ei kuitenkaan tarvinne olla vesittä ja oluitta! :o)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ennen vanhaan kysyttiin: "Joko teillä on sähköt?" Tai "sähköt saatiin kylään silloin ja silloin". Ilmeisesti hahmotettiin sähköenergia niiksi kohteiksi, joissa sähköä voitiin saada käyttöön (pistorasiat) tai sähköistetyiksi talouksiksi. Ehän voitu puhua sähköstä ilmiönä yhden talouden omistuksessa. Käytäntö lienee vanhakin ja periytynyt nykypäivään.
»Suomen kieleen sähköä koskeva sanasto tuli ajankohtaiseksi 1800-luvulla. Vuonna 1837 Elias Lönnrot esitti vierasperäisen sanan "elektriciteetti" tilalle suomenkielistä sanaa "lieke". Kuitenkin vuonna 1845 piirilääkäri Samuel Roos keksi sähkö-sanan suomenkieleen elektrisiteetin tilalle. Sen alkumerkityksenä oli "sähähtämällä säkenöiminen". Näin ilmenevän voiman Roos nimesi sähkövoimaksi. Roosin sähkö-sana voitti käytössä Lönnrotin lieke-termin.»
http://www.tukes.fi/sahkoturvallisuus100/sts100/sahkoistyminen_maailmalla.html
Mitähän vakuutusyhtiöt tykännevät kotitalouksien liekkeistämisestä?
Nimimerkkini mukainen ammattikunta lienee jokseenkin lakannut olemasta. Jos Lönnrot olisi selättänyt Roosin, olisivat kai liekettäjät tuota katoavaa luonnonvaraa...
Lieke on ainakin flaamilaisessa maailmassa tunnettu naisen etunimi. Nimenkantaja, näyttelehtijätär Lieke van Lexmond on antanut ottaa itsestään liekehtivän sähäköitä naakt-kuvia. Kiinnostuneet käyttäkööt liekettä hakukoneittensa energianlähteenä!
Kraanastani tulee vettä yksikössä, mutta kauppojen vesihyllyillä olen ollut näkevinäni hyvinkin monia eri vesiä, mausteilla ja ilman!
Vaka vanha Väinämöinen laski laulellen vesiä. Itsekin harkitsen, josko lähtisin viikonloppuna vesille.
Vai lähtisinköhän olusille? Ne panevat tunnetusti laskemaan vesiä, laulellen tai laulelematta.
poikana olin silloisessa Ilmailuhallituksessa sähköttäjänä. Virallinen termi tosin oli viestittäjä. Intissä kyllä haukuttiin radiosähköttäjäksi. Minulle jäi hiukan epäselväksi se, että onko sähköttämistä kaapelin veto generaattorilta radiolle (vai generaattorista radioon?) vai sähkön käyttö radioteitse tapahtuvassa energiansiirrossa. Jos radiosähköttäjä käynnistää lähettimensä painamalla avainta (key), niin sähköistääkö vai sähköttääkö hän? Jos kukaan ei kuule, niin sisältääkö hänen viestinsä sähköä tai informaatiota?