Musta tuntuu, etten jaksa enää tätä elämää ja yksinäisyyttä! Ei elämässä ole mitään järkeä, jos ei ole ketään, päivästä toiseen samaa paskaa ihan yksin. Herään, menen töihin, tulen kotiin, katselen vähän telkkaa ja nukkumaan. Joka ikinen päivä koko elämän ajan! Mä en vain jaksa enää. Jos mun äitiäni ei olisi, tappaisin itseni ihan samantien. Ja nyt vielä, kun 30 tuli täyteen ja tiedän, etten koskaan saa miestä ja lasta, niin en vain jaksa enää enempää. Mä en tiedä miten kestän tämän loppuajan, kun äitini on elossa, sen jälkeen saan tappaa itseni.
En vain jaksa enää
ei enempää
65
2482
Vastaukset
Sama täällä, yksin aina ja ainoa joka pitää elossa on vanhemmat. Olen liian yksinäinen löytääkseeni ketään naista elämääni, en vain jaksa olla sosiaalinen tai edes yrittää. Jos joskus olisi tilaisuus niin se menee ohi koska en saa puhuttua, ajattelen että parempi on olla yksin, vaikka niin ei olekaan, ei todellakaan ole. Mutta kun aivot hokee mantraa yksinäisyydestä, on ihan turha yrittääkään. Jossain vaiheessa se vanhempien olemassaolokaan ei enää pelasta...
- ei enempää
Kurjaa että on muitakin samassa tilanteessa. Mä en voi tehdä sitä äidilleni, että tappaisin itseni, koska hän ei kestäisi sitä, mutta minä taas en kestä tätä omaa elämääni. Tai "elämääni"...
- just shoot me
...olisin jo kuollut. Itse olen vasta 20 v. ja samanlaiset ajatukset. Elämässäni ei ole muuta kuin television katselu & tietokone. Olen opiskelemassa paskaan ammattiin jota vihaan jo nyt. Sosiaaliset pelot & neuroosit varjostavat elämää. Mitä järkeä on tällaisessa elämässä? Vasta viime aikoina olen tajunnut että olen vain silloin onnellinen kun en ajattele/elä omaa elämääni.
Itsemurha on ollut mielessä vuosia ja viime viikot olen pakkomielteisesti valmistellut suunnitelmaa kaiken lopettamiseksi ja nyt kaikki on siltä osin selvää. En haluaisi tuottaa vanhemmilleni surua, mutta kukaan ei voi kuvitella miten tyhjältä ja epätoivoiselta kaikki tuntuu kun on aina yksin eikä enää edes osaa olla edes ihmisten kanssa.- nettiriippuvainenko?
Eikös olekin hyvä että on netti olemassa johon voi purkaa pahaa oloaan
ja saa aika usein jotain vastakaikuakin?
Monet ovat väsyneitä yksinäisyyteensä, eikä oikein mistään tunnu saavan apua.
Tällä saitilla on monia todella epätoivoisia yksilöitä.
Jos voisi olla edes hiukan posiviisempi, kun vielä on niin terve
että näkee ja kuulee mitä tapahtuu ja voi seurata vaikkapa
tätä yksinäisyys-saittia. - nestari
nettiriippuvainenko? kirjoitti:
Eikös olekin hyvä että on netti olemassa johon voi purkaa pahaa oloaan
ja saa aika usein jotain vastakaikuakin?
Monet ovat väsyneitä yksinäisyyteensä, eikä oikein mistään tunnu saavan apua.
Tällä saitilla on monia todella epätoivoisia yksilöitä.
Jos voisi olla edes hiukan posiviisempi, kun vielä on niin terve
että näkee ja kuulee mitä tapahtuu ja voi seurata vaikkapa
tätä yksinäisyys-saittia.ehkäpä jos et purkaisi oloasi tänne ihmiset joille puhuisit asioistasi olisivat osana todellista elämääsi ja ehkä lähtisit ulos ja löytäisit sieltä ajanvietettä.. mutta mitäpä minä mistään tietäisin
- mies2Xv
nestari kirjoitti:
ehkäpä jos et purkaisi oloasi tänne ihmiset joille puhuisit asioistasi olisivat osana todellista elämääsi ja ehkä lähtisit ulos ja löytäisit sieltä ajanvietettä.. mutta mitäpä minä mistään tietäisin
Ehkäpä tämä on monille sellainen lataamo, jossa voi aikansa kerätä voimia ja itseluottamusta, turvassa anonymiteettinsä takana. Henkilöllisyytensä likoon laittaen uusien tuttavuuksien hankkiminen kun vaatii molempia (ja lisäksi paljon aikaa ja kärsivällisyyttä), eikä siihen kannata ryhtyä ennen kuin hyväksyy sopivan rauhassa sen, että ns. turpaankin voi tulla ja todennäköisesti jonkin verran myös tulee.
- 18+20
nettiriippuvainenko? kirjoitti:
Eikös olekin hyvä että on netti olemassa johon voi purkaa pahaa oloaan
ja saa aika usein jotain vastakaikuakin?
Monet ovat väsyneitä yksinäisyyteensä, eikä oikein mistään tunnu saavan apua.
Tällä saitilla on monia todella epätoivoisia yksilöitä.
Jos voisi olla edes hiukan posiviisempi, kun vielä on niin terve
että näkee ja kuulee mitä tapahtuu ja voi seurata vaikkapa
tätä yksinäisyys-saittia.aiheuttaa masennusta.Monelle tänne kirjoittavalle tekisi hyvää pistää kaikki koneet kiinni. Silloin joutuisi etsimään elämäänsä terveempää sisältöä ja hakemaan vertaistukea esimerkiksi mielenterveysyhdistyksistä. Nimittäin nuo itsemurha-ajatukset kertovat mielenterveysongelmasta, ei terve ihminen ajattele tappavansa itsensä. Tämä "vertaistuki" yllyttää muitakin kirjoittamaan kurjuudestaan ja sitten tuntuu ihan normaalilta olla illat pitkät ruudun äärellä yksin.
Jos ei ole mitään menetettävää, jos on valmis vaikka kuolemaan, niin miksi ei olisi valmis laittamaan vaikkapa pariksi kuukaudeksi nettiyhteyttä kokonaan poikki ja katsomaan miten se vaikuttaa?
Miksi ei?? - ei enempää
Mulla on sama tilanne kuin sulla. Ehdoin tahdoin halusin kouluttautua tiettyyn ammattiin ja nyt inhoan sitä. Enkä voi enää vaihtaa alaakaan, kun senkin olen tehnyt jo kerran...
"Vasta viime aikoina olen tajunnut että olen vain silloin onnellinen kun en ajattele/elä omaa elämääni." Mulla on jonkinlainen mielikuvitusmaailma, jossa olen kaikkea sitä mitä olisin halunnut ja mitä en oikeassa elämässä saa. Todellisuudessa on päivä päivältä vaikeampi elää.
Ja tuokin on sama, etten osaa enää jutella ihmisten kanssa. En keksi mitään sanottavaa ja tunnen itseni idiootiksi joka kerta kun avaan suuni!
Ei tässä vain ole yhtään mitään järkeä! - ei enempää
18+20 kirjoitti:
aiheuttaa masennusta.Monelle tänne kirjoittavalle tekisi hyvää pistää kaikki koneet kiinni. Silloin joutuisi etsimään elämäänsä terveempää sisältöä ja hakemaan vertaistukea esimerkiksi mielenterveysyhdistyksistä. Nimittäin nuo itsemurha-ajatukset kertovat mielenterveysongelmasta, ei terve ihminen ajattele tappavansa itsensä. Tämä "vertaistuki" yllyttää muitakin kirjoittamaan kurjuudestaan ja sitten tuntuu ihan normaalilta olla illat pitkät ruudun äärellä yksin.
Jos ei ole mitään menetettävää, jos on valmis vaikka kuolemaan, niin miksi ei olisi valmis laittamaan vaikkapa pariksi kuukaudeksi nettiyhteyttä kokonaan poikki ja katsomaan miten se vaikuttaa?
Miksi ei??Terve ihminen ei ajattele tappavansa itseään, niinkö? Entä jos sinulla ei olisi ketään, jos joka ikinen päivä elämästäsi olisi ihan samanlainen kuin edellinenkin, jos et olisi koskaan tehnyt edes mitään normaalijuttuja(esim. minä en ole koskaan elämässäni käynyt kahvilassa tai ravintolassa, mieti!!), jos ei olisi koskaan ketään kenen kanssa jutella vaikka sitten säästä, jos inhoaisit ja häpeäisit työtäsi ja yksinäisyyttäsi ja jos koko ajan olisi niin paha olla, että tuntuu ettei enää kestä!, niin miltä sinusta tuntuisi? Ei varmaan kovin kivalta.
Kyllä minä olen ollut pitkiäkin aikoja ilman nettiä, ei sillä ole ollut vaikutusta. - 6+10
ei enempää kirjoitti:
Terve ihminen ei ajattele tappavansa itseään, niinkö? Entä jos sinulla ei olisi ketään, jos joka ikinen päivä elämästäsi olisi ihan samanlainen kuin edellinenkin, jos et olisi koskaan tehnyt edes mitään normaalijuttuja(esim. minä en ole koskaan elämässäni käynyt kahvilassa tai ravintolassa, mieti!!), jos ei olisi koskaan ketään kenen kanssa jutella vaikka sitten säästä, jos inhoaisit ja häpeäisit työtäsi ja yksinäisyyttäsi ja jos koko ajan olisi niin paha olla, että tuntuu ettei enää kestä!, niin miltä sinusta tuntuisi? Ei varmaan kovin kivalta.
Kyllä minä olen ollut pitkiäkin aikoja ilman nettiä, ei sillä ole ollut vaikutusta.kahvilaan tai ravintolaan, tee arjestasi erilaista, ei kukaan pakota tekemään joka päivä samoja asioita. Jännitykseen on saatavissa lääkehoitoa, terapiaa, hypnoosia, tukiryhmiä... Tee jotain elämällesi.
Yksin minäkin vapaa-aikani vietän, ei ole elämänkumppania eikä ystäviä työpaikan ulkopuolella. Silti käyn usein ulkona syömässä, elokuvissa, matkustelen, harrastan.. - ei enempää
6+10 kirjoitti:
kahvilaan tai ravintolaan, tee arjestasi erilaista, ei kukaan pakota tekemään joka päivä samoja asioita. Jännitykseen on saatavissa lääkehoitoa, terapiaa, hypnoosia, tukiryhmiä... Tee jotain elämällesi.
Yksin minäkin vapaa-aikani vietän, ei ole elämänkumppania eikä ystäviä työpaikan ulkopuolella. Silti käyn usein ulkona syömässä, elokuvissa, matkustelen, harrastan..Siellä on vain entistä yksinäisempi olo, kun kaikilla muilla on seuraa. Helpompi olla kotona ja teeskennellä, ettei muillakaan ole sen mukavampaa tekemistä...
- Rane.R
ei enempää kirjoitti:
Terve ihminen ei ajattele tappavansa itseään, niinkö? Entä jos sinulla ei olisi ketään, jos joka ikinen päivä elämästäsi olisi ihan samanlainen kuin edellinenkin, jos et olisi koskaan tehnyt edes mitään normaalijuttuja(esim. minä en ole koskaan elämässäni käynyt kahvilassa tai ravintolassa, mieti!!), jos ei olisi koskaan ketään kenen kanssa jutella vaikka sitten säästä, jos inhoaisit ja häpeäisit työtäsi ja yksinäisyyttäsi ja jos koko ajan olisi niin paha olla, että tuntuu ettei enää kestä!, niin miltä sinusta tuntuisi? Ei varmaan kovin kivalta.
Kyllä minä olen ollut pitkiäkin aikoja ilman nettiä, ei sillä ole ollut vaikutusta."jos inhoaisit ja häpeäisit työtäsi ja yksinäisyyttäsi"
Näitä juttuja kun lukee niin tulee mieleen, että monet yksinäiset ihmiset eivät yksinkertaisesti arvosta itseään ollenkaan. On varmaan vaikea saada ystäviä tai kavereita jos itsekunnioitus puuttuu ihan täydellisesti. Käsittääkseni ihmiset kumminkin hakevat kaikenlaisissa suhteissa toisistaan jonkinlaista apua tai jotain tukea. Ymmärrän mistä tavallaan on kysymys en vain osaa sanoa sitä. Itse olen ollut koko ikäni yksinäinen, mutta tavallaan omasta tahdosta, enkä kärsi siitä ollenkaan. Toinen juttu mikä on pistänyt silmään, niin jokainen elää vain itseään varten ja se elämä pitää rakentaa itselle eikä toiselle. Mietinkin tuossa kun jotkut sanoivat, että olisivat jo tehneet itsarin ilman jotain omaista ja siten hänelle aiheutettua kärsimystä. Oletteko ihan varmoja ettei kysymyksessä ole juuri pelko sen läheisen menettämisestä. Siis kysymyksessä olisi silloin jonkinlainen läheisriippuvuus, mikä on juuri esteenä sille, että ei pääse rakentamaan sitä omaa elämäänsä ollenkaan. Oma elämä kaiken edelle ja edes yritystä kunnioittaa itseään. Voisi alkaa vaikka auttamaan heikompia, vanhuksia, ym. mistä vaan saa itsekunnioituksen aihetta. Ulkoilu ja kuntoilu on varmasti myös hyviä konsteja itsetunnon nostamisessa. Yksinäisyys on vakava asia vaikka itse en siitä kärsi, en silti vähättele sitä... - nikkiä vaiht.pelkuri
Rane.R kirjoitti:
"jos inhoaisit ja häpeäisit työtäsi ja yksinäisyyttäsi"
Näitä juttuja kun lukee niin tulee mieleen, että monet yksinäiset ihmiset eivät yksinkertaisesti arvosta itseään ollenkaan. On varmaan vaikea saada ystäviä tai kavereita jos itsekunnioitus puuttuu ihan täydellisesti. Käsittääkseni ihmiset kumminkin hakevat kaikenlaisissa suhteissa toisistaan jonkinlaista apua tai jotain tukea. Ymmärrän mistä tavallaan on kysymys en vain osaa sanoa sitä. Itse olen ollut koko ikäni yksinäinen, mutta tavallaan omasta tahdosta, enkä kärsi siitä ollenkaan. Toinen juttu mikä on pistänyt silmään, niin jokainen elää vain itseään varten ja se elämä pitää rakentaa itselle eikä toiselle. Mietinkin tuossa kun jotkut sanoivat, että olisivat jo tehneet itsarin ilman jotain omaista ja siten hänelle aiheutettua kärsimystä. Oletteko ihan varmoja ettei kysymyksessä ole juuri pelko sen läheisen menettämisestä. Siis kysymyksessä olisi silloin jonkinlainen läheisriippuvuus, mikä on juuri esteenä sille, että ei pääse rakentamaan sitä omaa elämäänsä ollenkaan. Oma elämä kaiken edelle ja edes yritystä kunnioittaa itseään. Voisi alkaa vaikka auttamaan heikompia, vanhuksia, ym. mistä vaan saa itsekunnioituksen aihetta. Ulkoilu ja kuntoilu on varmasti myös hyviä konsteja itsetunnon nostamisessa. Yksinäisyys on vakava asia vaikka itse en siitä kärsi, en silti vähättele sitä...Olen iän myötä huomannut sen, että "yksinäisyys"/sosiaalisen elämän puute alkaa vaikuttaa kaikkeen negatiivisesti, vaikka periaatteessa viihtyisikin itse omat ajatukset seuranaan. En tiedä onko kaikilla näin, mutta alkaa pelkäämään ja vihaamaan ihmisiä... Koko elämä muotoutuu tuon yhden asian takia ihan erilaiseksi kuin olisi toivonut, eikä nää oikein järkeä missään kun KAIKKI liittyy sosiaaliseen kanssakäymiseen. Nuorempana sitä kuvitteli, että kaikki hoituu parhain päin kun koulussa vetää hyviä arvosanoja, mutta sitten tajuaakin miten paljon sosiaalisilla taidoilla on merkitystä. Lopulta ei oikein tiedä onko yksin siksi että haluaa vai sen takia että pelkää kaikkea mahdollista.
- sdgsdg2345
nikkiä vaiht.pelkuri kirjoitti:
Olen iän myötä huomannut sen, että "yksinäisyys"/sosiaalisen elämän puute alkaa vaikuttaa kaikkeen negatiivisesti, vaikka periaatteessa viihtyisikin itse omat ajatukset seuranaan. En tiedä onko kaikilla näin, mutta alkaa pelkäämään ja vihaamaan ihmisiä... Koko elämä muotoutuu tuon yhden asian takia ihan erilaiseksi kuin olisi toivonut, eikä nää oikein järkeä missään kun KAIKKI liittyy sosiaaliseen kanssakäymiseen. Nuorempana sitä kuvitteli, että kaikki hoituu parhain päin kun koulussa vetää hyviä arvosanoja, mutta sitten tajuaakin miten paljon sosiaalisilla taidoilla on merkitystä. Lopulta ei oikein tiedä onko yksin siksi että haluaa vai sen takia että pelkää kaikkea mahdollista.
"Nuorempana sitä kuvitteli, että kaikki hoituu parhain päin kun koulussa vetää hyviä arvosanoja, mutta sitten tajuaakin miten paljon sosiaalisilla taidoilla on merkitystä."
Täysin totta. Minäkin olen kautta opiskelu-urani päntännyt ja vetänyt parhaita arvosanoja jatkuvasti. Sen sijaan minun olisi pitänyt vain olla lukematta pätkääkään kokeisiin ja lähteä bilettämään edellisenä iltana muiden kanssa. Siellä olisi ehkä kehittänyt itselleen edes jonkinlaiset sosiaaliset taidot. Työpaikatkaan eivät mene kaltaisilleni täydellisen suoritusotteen erakoille vaan juuri näille sosiaalisille tyypeille huolimatta heidän arvosanoistaan.
Ja totta kai yksinäisyys alkaa vaikuttamaan negatiivisesti. Ei ihmisen ego vain kestä sitä, että joutuu jatkuvasti todistamaan omaa huonouttaan (siitä kun ei kelpaa muille edes kaveriksi). Tästä seuraa tyypillisesti juuri mm. masennusta, katkeroitumista ja monia muita mielenterveysongelmia. - ei enempää
Rane.R kirjoitti:
"jos inhoaisit ja häpeäisit työtäsi ja yksinäisyyttäsi"
Näitä juttuja kun lukee niin tulee mieleen, että monet yksinäiset ihmiset eivät yksinkertaisesti arvosta itseään ollenkaan. On varmaan vaikea saada ystäviä tai kavereita jos itsekunnioitus puuttuu ihan täydellisesti. Käsittääkseni ihmiset kumminkin hakevat kaikenlaisissa suhteissa toisistaan jonkinlaista apua tai jotain tukea. Ymmärrän mistä tavallaan on kysymys en vain osaa sanoa sitä. Itse olen ollut koko ikäni yksinäinen, mutta tavallaan omasta tahdosta, enkä kärsi siitä ollenkaan. Toinen juttu mikä on pistänyt silmään, niin jokainen elää vain itseään varten ja se elämä pitää rakentaa itselle eikä toiselle. Mietinkin tuossa kun jotkut sanoivat, että olisivat jo tehneet itsarin ilman jotain omaista ja siten hänelle aiheutettua kärsimystä. Oletteko ihan varmoja ettei kysymyksessä ole juuri pelko sen läheisen menettämisestä. Siis kysymyksessä olisi silloin jonkinlainen läheisriippuvuus, mikä on juuri esteenä sille, että ei pääse rakentamaan sitä omaa elämäänsä ollenkaan. Oma elämä kaiken edelle ja edes yritystä kunnioittaa itseään. Voisi alkaa vaikka auttamaan heikompia, vanhuksia, ym. mistä vaan saa itsekunnioituksen aihetta. Ulkoilu ja kuntoilu on varmasti myös hyviä konsteja itsetunnon nostamisessa. Yksinäisyys on vakava asia vaikka itse en siitä kärsi, en silti vähättele sitä...Se on tavallaan noidankehä. Jos ei kukaan pidä, niin eihän itsessä silloin olekaan mitään arvostettavaa. Mä pidän itseäni täysin arvottomana, niin kuin olenkin, mutta osaa mielestäni kuitenkin salata sen todella hyvin, koska en halua ihmisten kuvittelevan, että kerjään sääliä.
Toki pelkään menettäväni sen ainoan ihmisen, joka minulla on, mutta olen silti yrittänyt elää. Se on vain vähän vaikeaa, kun ei ole ketään.
Minä myös sain aina hyviä arvosanoja, mutta en näe sitä ongelmana sosiaalisen elämän kannalta. - Knee Deep
18+20 kirjoitti:
aiheuttaa masennusta.Monelle tänne kirjoittavalle tekisi hyvää pistää kaikki koneet kiinni. Silloin joutuisi etsimään elämäänsä terveempää sisältöä ja hakemaan vertaistukea esimerkiksi mielenterveysyhdistyksistä. Nimittäin nuo itsemurha-ajatukset kertovat mielenterveysongelmasta, ei terve ihminen ajattele tappavansa itsensä. Tämä "vertaistuki" yllyttää muitakin kirjoittamaan kurjuudestaan ja sitten tuntuu ihan normaalilta olla illat pitkät ruudun äärellä yksin.
Jos ei ole mitään menetettävää, jos on valmis vaikka kuolemaan, niin miksi ei olisi valmis laittamaan vaikkapa pariksi kuukaudeksi nettiyhteyttä kokonaan poikki ja katsomaan miten se vaikuttaa?
Miksi ei??"ei terve ihminen ajattele tappavansa itsensä" Thanatos...
Määrittele sana 'terve'. - Wekkulione
ei enempää kirjoitti:
Siellä on vain entistä yksinäisempi olo, kun kaikilla muilla on seuraa. Helpompi olla kotona ja teeskennellä, ettei muillakaan ole sen mukavampaa tekemistä...
Ei kellään ole yhtään sen parempaa tekemistä.
- vuodatus
sdgsdg2345 kirjoitti:
"Nuorempana sitä kuvitteli, että kaikki hoituu parhain päin kun koulussa vetää hyviä arvosanoja, mutta sitten tajuaakin miten paljon sosiaalisilla taidoilla on merkitystä."
Täysin totta. Minäkin olen kautta opiskelu-urani päntännyt ja vetänyt parhaita arvosanoja jatkuvasti. Sen sijaan minun olisi pitänyt vain olla lukematta pätkääkään kokeisiin ja lähteä bilettämään edellisenä iltana muiden kanssa. Siellä olisi ehkä kehittänyt itselleen edes jonkinlaiset sosiaaliset taidot. Työpaikatkaan eivät mene kaltaisilleni täydellisen suoritusotteen erakoille vaan juuri näille sosiaalisille tyypeille huolimatta heidän arvosanoistaan.
Ja totta kai yksinäisyys alkaa vaikuttamaan negatiivisesti. Ei ihmisen ego vain kestä sitä, että joutuu jatkuvasti todistamaan omaa huonouttaan (siitä kun ei kelpaa muille edes kaveriksi). Tästä seuraa tyypillisesti juuri mm. masennusta, katkeroitumista ja monia muita mielenterveysongelmia.että harmittaa näin jälkikäteen etten lukenut tarpeeksi päästäkseni lääketieteelliseen jonne aina haaveilin, ajattelin että elämä on liian lyhyt hukattavaksi ja että jään yksin jos muutan ja pänttään vain kokoajan.
Eli elin elämääni ilman suurempia ressejä koulun kannalta, olin sosiaalinen, mitä se teki minulle? Olen yksin, en jaksa olla niin sosiaalinen että "jahtaisin" seuraa esim. kokoajan pyytämällä kylään tai vastaavaa. Olen oikea räpätäti, mutta tätä se minunkin elämä vain on, neljän seinän sisässä, ystäviä on, mutta kaikki asuvat liian kaukana, heilläkin on oma elämänsä (lapset ynm.)
- mä en
jaksa elämää ja ihmisiä. Peräkanaa ihmiset osoittautuvat kaksinaamaisiksi valehtelijoiksi. Haluan erakoitua.
- _M30-
Oletko yrittänyt etsiä miestä?
Olen samanikäinen mies muttei ajatukset ole tuollaisia. Elämä voi tosin tuntea tuollaiselta paskalta varsinkin yksin.
Mikset voisi saada miestä ja lasta?
Kerro itsestäsi jotain, voin yrittää auttaa.- ei enempää
"Mikset voisi saada miestä ja lasta?" Koska jos ei 30-vuotiaana ole kukaan huolinut, niin todennäköisyys, että jollekin kelpaisi, on aika lähellä nollaa(varsinkaan, kun en ihan mitään puliukkoa itseään huolisi, joskaan ei nekään tarjoudu). Ellen sitten ota yhtä niistä maahanmuuttajista, jotka iskee minua bussipysäkillä...
Mä olisin oikeasti todella iloinen, jos olisi vaikka edes yksi kaveri, joka edes joskus lähtisi seuraksi vaikka lenkille tai juttelisi hetken tai ihan mitä vain. Että edes joskus olisi joku jonka kanssa puhua. Mutta ei, ihmiset ei pidä minusta ja kun en tiedä mistä se johtuu, en voi tehdä mitään korjatakseni sitä.
Ei mulla ole oikein mitään kerrottavaa... Vai haluatko kuulla mun lemppari tv-sarjoista? :) Tänään ilahduin, kun lähikaupassa oli mun suosikki pyykinpesuaine tarjouksessa ja siinä olikin sitten kuukauden kohokohta! Ihan oikeasti! - Omenapuun alla
ei enempää kirjoitti:
"Mikset voisi saada miestä ja lasta?" Koska jos ei 30-vuotiaana ole kukaan huolinut, niin todennäköisyys, että jollekin kelpaisi, on aika lähellä nollaa(varsinkaan, kun en ihan mitään puliukkoa itseään huolisi, joskaan ei nekään tarjoudu). Ellen sitten ota yhtä niistä maahanmuuttajista, jotka iskee minua bussipysäkillä...
Mä olisin oikeasti todella iloinen, jos olisi vaikka edes yksi kaveri, joka edes joskus lähtisi seuraksi vaikka lenkille tai juttelisi hetken tai ihan mitä vain. Että edes joskus olisi joku jonka kanssa puhua. Mutta ei, ihmiset ei pidä minusta ja kun en tiedä mistä se johtuu, en voi tehdä mitään korjatakseni sitä.
Ei mulla ole oikein mitään kerrottavaa... Vai haluatko kuulla mun lemppari tv-sarjoista? :) Tänään ilahduin, kun lähikaupassa oli mun suosikki pyykinpesuaine tarjouksessa ja siinä olikin sitten kuukauden kohokohta! Ihan oikeasti!Mistä päättelet, etteivät ihmiset pidä sinusta? Oletko varma että olet liikkunut oikeiden ihmisten seurassa eli sellaisten joista itse voisit pitää? Täytyisikö sinun välttämättä "korjata" itseäsi mitenkään - jospa vika ei olekaan sinussa?
Tuli vain mieleen, kun syksy tulee, olisiko vaikka jotain uutta harrastusryhmää tai jotain, mihin voisit mennä? Jotain, mikä on sinulle tärkeää. Kun vähän kaivellaan, niin jokaisella on jotain mitä oikein mielellään tekee tai josta joskus on saanut iloa.
Teet aika rankkoja yleistyksiä myös siitä, ettet voisi saada miestä tai lasta. Tuntuisi, ettei tuo 30 vuotta ole mikään määräävä rajapyykki kenellekään. Aina voi tehdä jotain toisin, hakeutua uusiin paikkoihin, jutella enemmän ihmisille ym. Kuulostaisi, että et oikein pidä itsestäsi. Olisi hyvä jos oppisit. Epäonnistumiset - joita kaikille joskus tulee - ei tunnu silloin niin musertavilta. Tsemppiä sinulle ja kirjoittele jos vain siltä tuntuu! - ei enempää
Omenapuun alla kirjoitti:
Mistä päättelet, etteivät ihmiset pidä sinusta? Oletko varma että olet liikkunut oikeiden ihmisten seurassa eli sellaisten joista itse voisit pitää? Täytyisikö sinun välttämättä "korjata" itseäsi mitenkään - jospa vika ei olekaan sinussa?
Tuli vain mieleen, kun syksy tulee, olisiko vaikka jotain uutta harrastusryhmää tai jotain, mihin voisit mennä? Jotain, mikä on sinulle tärkeää. Kun vähän kaivellaan, niin jokaisella on jotain mitä oikein mielellään tekee tai josta joskus on saanut iloa.
Teet aika rankkoja yleistyksiä myös siitä, ettet voisi saada miestä tai lasta. Tuntuisi, ettei tuo 30 vuotta ole mikään määräävä rajapyykki kenellekään. Aina voi tehdä jotain toisin, hakeutua uusiin paikkoihin, jutella enemmän ihmisille ym. Kuulostaisi, että et oikein pidä itsestäsi. Olisi hyvä jos oppisit. Epäonnistumiset - joita kaikille joskus tulee - ei tunnu silloin niin musertavilta. Tsemppiä sinulle ja kirjoittele jos vain siltä tuntuu!"Mistä päättelet, etteivät ihmiset pidä sinusta? " Siitä, että aina kun tapaan ihmisen, josta pidän, yritän tehdä jonkinlaisen aloitteen kaveruuteen, mutta tulen aina torjutuksi. En siis mitenkään epätoivoisesti, mutta varovasti, etten säikäyttäisi. Mutta ei.
"Täytyisikö sinun välttämättä "korjata" itseäsi mitenkään - jospa vika ei olekaan sinussa?" Pakko sen on olla, kun suurin osa muista ihmisistä löytää seuraa ihan vaivatta.
Mä käyn uimassa ja osallistun silloin tällöin kielikursseille, koska siellä saa edes puhua muiden kanssa. Juuri kielikursseilla olen tavannut monia mukavia ihmisiä, joihin olen yrittänyt tutustua, mutta ei heitä kiinnosta. Heillä on jo valmis elämä, perhe, ystäviä ja muuta.
"Teet aika rankkoja yleistyksiä myös siitä, ettet voisi saada miestä tai lasta. Tuntuisi, ettei tuo 30 vuotta ole mikään määräävä rajapyykki kenellekään." Onhan se ihan tutkimustenkin mukaan todettu, että jos ei kelpaa alle 30-vuotiaana, niin ei ihan varmasti kelpaa myöhemminkään. Musta ei ole koskaan olleet miehet kiinnostuneita, enkä oikein tiedä, että mikä vika minussa siinäkin suhteessa on. Kai joku ihan kamala juttu sitten.
"Kuulostaisi, että et oikein pidä itsestäsi." On todella vaikea pitää itsestään, kun tietää, ettei kukaan muu pidä ja tietää, että siihen täytyy olla jokin todella paha syy, koska ei muutkaan ihmiset täydellisiä ole. Mä inhoan itseäni ja erityisesti häpeän itseäni, enkä voi sille mitään. Mulla on jotenkin sellainen ongelma, että koen, että kaikki mihin minä pystyn on arvotonta. Silloin aikanaan yliopisto oli mulle ajatuksena jokin suuri saavutus ja kaikki yliopistossa olevat olivat jotenkin hirveän hienoja ja älykkäitä ja muuta. Sitten kun itse pääsin sinne, en enää arvostanutkaan sitä ja kun valmistuin, häpesin sitä, että olen vain maisteri ja että valitsin niin typerän pääaineen. Nyt toivon, että olisin valinnut jonkin fyysisen ammatin.... Toivotonta... - Rane.R
ei enempää kirjoitti:
"Mistä päättelet, etteivät ihmiset pidä sinusta? " Siitä, että aina kun tapaan ihmisen, josta pidän, yritän tehdä jonkinlaisen aloitteen kaveruuteen, mutta tulen aina torjutuksi. En siis mitenkään epätoivoisesti, mutta varovasti, etten säikäyttäisi. Mutta ei.
"Täytyisikö sinun välttämättä "korjata" itseäsi mitenkään - jospa vika ei olekaan sinussa?" Pakko sen on olla, kun suurin osa muista ihmisistä löytää seuraa ihan vaivatta.
Mä käyn uimassa ja osallistun silloin tällöin kielikursseille, koska siellä saa edes puhua muiden kanssa. Juuri kielikursseilla olen tavannut monia mukavia ihmisiä, joihin olen yrittänyt tutustua, mutta ei heitä kiinnosta. Heillä on jo valmis elämä, perhe, ystäviä ja muuta.
"Teet aika rankkoja yleistyksiä myös siitä, ettet voisi saada miestä tai lasta. Tuntuisi, ettei tuo 30 vuotta ole mikään määräävä rajapyykki kenellekään." Onhan se ihan tutkimustenkin mukaan todettu, että jos ei kelpaa alle 30-vuotiaana, niin ei ihan varmasti kelpaa myöhemminkään. Musta ei ole koskaan olleet miehet kiinnostuneita, enkä oikein tiedä, että mikä vika minussa siinäkin suhteessa on. Kai joku ihan kamala juttu sitten.
"Kuulostaisi, että et oikein pidä itsestäsi." On todella vaikea pitää itsestään, kun tietää, ettei kukaan muu pidä ja tietää, että siihen täytyy olla jokin todella paha syy, koska ei muutkaan ihmiset täydellisiä ole. Mä inhoan itseäni ja erityisesti häpeän itseäni, enkä voi sille mitään. Mulla on jotenkin sellainen ongelma, että koen, että kaikki mihin minä pystyn on arvotonta. Silloin aikanaan yliopisto oli mulle ajatuksena jokin suuri saavutus ja kaikki yliopistossa olevat olivat jotenkin hirveän hienoja ja älykkäitä ja muuta. Sitten kun itse pääsin sinne, en enää arvostanutkaan sitä ja kun valmistuin, häpesin sitä, että olen vain maisteri ja että valitsin niin typerän pääaineen. Nyt toivon, että olisin valinnut jonkin fyysisen ammatin.... Toivotonta..."Mä käyn uimassa ja osallistun silloin tällöin kielikursseille, koska siellä saa edes puhua muiden kanssa. Juuri kielikursseilla olen tavannut monia mukavia ihmisiä, joihin olen yrittänyt tutustua, mutta ei heitä kiinnosta. Heillä on jo valmis elämä, perhe, ystäviä ja muuta"
Tämä kuulosti sen verran tutulta, että pakko kysyä, oletko joskus vaihtanut paikkakuntaa? Sen olen nimittäin huomannut, että on erittäin vaikeaa päästä uudella paikkakunnalla mihinkään porukkaan sisään.., et semmoisia me suomalaiset ollaan. Tätäkin aihetta pitäisi käsitellä paljon, vaikka se ei sinua välttämättä koskettaisi. - ei enempää
Rane.R kirjoitti:
"Mä käyn uimassa ja osallistun silloin tällöin kielikursseille, koska siellä saa edes puhua muiden kanssa. Juuri kielikursseilla olen tavannut monia mukavia ihmisiä, joihin olen yrittänyt tutustua, mutta ei heitä kiinnosta. Heillä on jo valmis elämä, perhe, ystäviä ja muuta"
Tämä kuulosti sen verran tutulta, että pakko kysyä, oletko joskus vaihtanut paikkakuntaa? Sen olen nimittäin huomannut, että on erittäin vaikeaa päästä uudella paikkakunnalla mihinkään porukkaan sisään.., et semmoisia me suomalaiset ollaan. Tätäkin aihetta pitäisi käsitellä paljon, vaikka se ei sinua välttämättä koskettaisi.Joo, olen muuttanut useammankin kerran aikuisena. Enkä minä uudella paikkakunnalla oikein edes tiedä, että missä ihmisiin voisi tutustua.
- Wekkulione
ei enempää kirjoitti:
"Mistä päättelet, etteivät ihmiset pidä sinusta? " Siitä, että aina kun tapaan ihmisen, josta pidän, yritän tehdä jonkinlaisen aloitteen kaveruuteen, mutta tulen aina torjutuksi. En siis mitenkään epätoivoisesti, mutta varovasti, etten säikäyttäisi. Mutta ei.
"Täytyisikö sinun välttämättä "korjata" itseäsi mitenkään - jospa vika ei olekaan sinussa?" Pakko sen on olla, kun suurin osa muista ihmisistä löytää seuraa ihan vaivatta.
Mä käyn uimassa ja osallistun silloin tällöin kielikursseille, koska siellä saa edes puhua muiden kanssa. Juuri kielikursseilla olen tavannut monia mukavia ihmisiä, joihin olen yrittänyt tutustua, mutta ei heitä kiinnosta. Heillä on jo valmis elämä, perhe, ystäviä ja muuta.
"Teet aika rankkoja yleistyksiä myös siitä, ettet voisi saada miestä tai lasta. Tuntuisi, ettei tuo 30 vuotta ole mikään määräävä rajapyykki kenellekään." Onhan se ihan tutkimustenkin mukaan todettu, että jos ei kelpaa alle 30-vuotiaana, niin ei ihan varmasti kelpaa myöhemminkään. Musta ei ole koskaan olleet miehet kiinnostuneita, enkä oikein tiedä, että mikä vika minussa siinäkin suhteessa on. Kai joku ihan kamala juttu sitten.
"Kuulostaisi, että et oikein pidä itsestäsi." On todella vaikea pitää itsestään, kun tietää, ettei kukaan muu pidä ja tietää, että siihen täytyy olla jokin todella paha syy, koska ei muutkaan ihmiset täydellisiä ole. Mä inhoan itseäni ja erityisesti häpeän itseäni, enkä voi sille mitään. Mulla on jotenkin sellainen ongelma, että koen, että kaikki mihin minä pystyn on arvotonta. Silloin aikanaan yliopisto oli mulle ajatuksena jokin suuri saavutus ja kaikki yliopistossa olevat olivat jotenkin hirveän hienoja ja älykkäitä ja muuta. Sitten kun itse pääsin sinne, en enää arvostanutkaan sitä ja kun valmistuin, häpesin sitä, että olen vain maisteri ja että valitsin niin typerän pääaineen. Nyt toivon, että olisin valinnut jonkin fyysisen ammatin.... Toivotonta...""Täytyisikö sinun välttämättä "korjata" itseäsi mitenkään - jospa vika ei olekaan sinussa?" Pakko sen on olla, kun suurin osa muista ihmisistä löytää seuraa ihan vaivatta."
Tuo on puppua
- 15+7
Nelkyt vee ja samat jutut. Mikään ei ikinä muutu, on sitä jo yritettykin. Lähdetäänkö porukalla täältä?
- ei enempää
Ehkä pitäisi, minä en vain vielä voi. Miten meitä voikin olla näin monta... Minkä ikäisenä menetit kaiken toivon?
- Yleinen vuodattaja
Heipä hei! Olen sinusta ehkä vajaa pari vuotta vanhempi poikamies. Luin sun tekstejä ja minulle tuli sellainen tuntuma, että sinulla on huono itsetunto? Ehkä koet, ettet ole tullut rakastetuksi ja se vaje on tehnyt sinusta haavoittuneen. Itsetappoajatukset kertovat masentuneisuudesta ja toivottomuudesta. Tappaisitko itsesi siksi että vihaat niin paljon itseäsi, vai kuitenkin siksi, että tämä kärsimys viimein loppuisi?
Silloin kun luulee kaiken toivon kadonneen, voi tapahtua ihmeitä! Kerron sen omakohtaisella kokemuksella. En tiedä oliko Jumala minun tukenani kun sain itsetuhon kynnyksellä hyvät psyykenlääkkeet? Mielestäni elämää on kannattanut jatkaa, vaikka jo alle kolmikymppisenä olin lähellä ajautua itsemurhaan.
Kun löytää hyvät lääkkeet, tulee elämästä paljonkin siedettävämpää. Kyllähän ne ovat lieviä laillisia huumeita, jotka vaikuttavat tunteisiin. Kyllähän minuakin ahdisti rakastavaisten näkeminen ja oma yksin jääminen. Lääkityksen ollessa mainio, ajatukset vaan siirtyvät väistämättä "korkeammalle radalle". Omalla kohdallani olen huomannut, etten ole enää korkealla lentäessäni niin tarvitseva/heikko, ja olen välittäjäainepitoisuudet kohonneena näennäisesti onnellisempi ja vahvempi.
Kerrot olevasi töissä. Mikset kävisi jonkun psykoterapeutin luona? Ehkä hänen kanssaan työskennellessä löytäisitte ne seikat, jotka ovat pitäneet sinut yksinäisenä. Mikset anna rakkauden tulla elämääsi? Voisit uskoa olevasi viehättävä nainen, koska komea tumma maahanmuuttajakin on sinua ollut iskemässä.
En ymmärrä mikset ole käynyt kahvilassa tai ravintolassa? Olin minäkin varmaan jo 25 kun uskaltauduin menemään noihin paikkohin. Ravintoloissa olen lähes aina ollut yksin (enää en niissä käy kun olen uskovainen mies) :D. Siellä voi hyvinkin nauttia omasta pössiksestä ja hiema lipittää vaikka lonkeroa. On siellä varmasti suurimmalla osalla seuraa ja kumppani, mutta on siellä myös meitä yksinäisiä istumassa seinäruusuina. Ehkä minullakin on lukenut otsassa: "Olen yksinäinen, haluaisin tulla rakastetuksi, mutten osaa ilmaista rakkaudenkaipuutani". Siksi ihmiset eivät pahemmin ota kontaktia ja ainakin naiset kiertävät kaukaa. Yksin ravintolassa on varmasti joillekin kamala tilanne. Ehkä hänen ajatellaan olevan jotenkin paha kun hänellä ei ole ketään lähellä.
Mene vaan joku lauantai jonnekin kahvilaan nauttimaan jotakin. Pysähdyt hetkeksi seuraamaan ihmisiä. Olet tarkkailijana ja teet havaintoja kaikenlaisista kulkijoista. Huomaat varmasti, ettei kaikilla olekaan ketään ihmistä seuranaan. Joukossa on varmasti myös totaaliyksinäisiä, jotka menevät kotia itkemään, ovat juuri apteekkireissulla hakemassa kuukauden anksiolyyttisatsia tai muita tunne-elämää latistavia droppeja. Tärkeintä on keskittyä omaan hyvään pössikseen. Mitä sitten vaikka näet nätin pariskunnan? Orastava ero on kuitenkin jo päällä ja sukupuolitautikin on saatanut tulla tuliaisena. Ainakin arki on usein hirveää riitelyä ja ehkä puoliso on käynyt vieraissa lähiaikoina. Nauti siis parhaasta, eli itsesi seurasta!
Tiedän että se on hankalaa kun tarvitsevuus saa ahdistumaan. Minulla on tunne-elämää ja tarvitsevuutta vähentävinä kemikaaleina venlafaksiini ja buspironi. Kiitos!- asfasf46
Minä en ymmärrä, miksi noissa kahviloissa, ravintoloissa tai muissa paikoissa täytyisi väen väkisin roikkua, koska se on turhaa. On tullut välillä käytyä esim. lukemassa kahviloissa yksin ja ei siellä kukaan tule juttelemaan ja harva on muutenkin yksin. Tietysti voi mennä itse juttelemaan, mutta todennäköisesti Suomessa onnistumisprosentti on aika heikko ja temppu vaatii jonkinasteista rohkeutta. Mielestäni siis on hyödyllisempää lukea sitä kirjaa kotona. Espressonkin voi tehdä halvemmalla omalla koneella ja on vähemmän melua. Totta kai välillä ihan hyvä käydä "ihmisten ilmoilla". Yleensä tollaset reissut vaan alkaa masentamaan, kun se "tulos" on aina se sama ja tuttu.
Edellinen kirjoittaja puhui jostain lääkkeistä/mömmöistä. Kiinnostuin. Onko jollain yhdisteillä mahdollista vähentää läheisyyden/rakkauden kaipuuta? Jos tällainen aine on olemassa, ostan varastot tyhjiksi! - ei enempää
Kyllä minulla onkin huono itsetunto. Hyvää itsetuntoa on vain niin vaikea saavuttaa, kun kukaan muu ei näe minussa mitään hyvää. No, rehellisesti sanoen, eihän minussa mitään hyvää olekaan, mutta silti.
Musta vain tuntuu, etten jaksa, siksi haluaisin tämän loppuvan.
Käyn kyllä psykoterapiassa, tai siis olen nyt aloittanut, muutaman kerran käynyt siellä. Se vain, että se terapeutti löytää minusta sellaisiakin vikoja, joita en ollut aiemmin huomannutkaan. Mutta ehkä se alkaa auttamaan. Hän ei pidä yksinäisyyttäni kovin oleellisena, hän on enemmän keskittyneempi siihen, että alan inhoamaan kaikkea, minkä saavutan. Varmaan syystäkin.
"Mikset anna rakkauden tulla elämääsi? Voisit uskoa olevasi viehättävä nainen, koska komea tumma maahanmuuttajakin on sinua ollut iskemässä." Kun ei minusta ole kiinnostuneita kuin ne maahanmuuttajat ja pidän kulttuurieroa liian suurena. Sitä paitsi he iskevät naisia ihan liukuhihnalta; yksi iski minua kahdesti, samalla iskureplalla, eikä edes muistanut jo yrittäneensä. :D Niin suuren vaikutuksen olin tehnyt! :D
Ravintoloissa ja kahviloissa tulee vain yksinäisempi olo, kun kaikilla muilla on seuraa ja kaikilla muilla on hauskaa. Ja musta tuntuu, että ihmiset ajattelisivat, että mikä friikki tuollainen on, kun ei ketään ole... Ehkä minä ajattelen liikaa...
En minä parisuhteita mitenkään ihannoi, tiedä kyllä, että esimerkiksi pettämistilastot näyttävät karua kuvaa ja varmaan moni olisi paljon onnellisempi yksin, mutta kun eihän kukaan haaveile huonosta suhteesta vaan hyvästä. Sehän kai se ongelma onkin, että luulee jäävänsä niin hirveän paljosta paitsi, vaikka ei ole mitään keinoa tietää, että kuinka monella muullakaan on hyvä suhde.
Ehkä minä vain valitan turhasta, voisin asua jossain Nigeriassa, missä ei ole ruokaa eikä juomaa, eikä mitään. Sen sijaan minä ruikutan kaverien puutteesta! :( - Yleinen vuodattaja
asfasf46 kirjoitti:
Minä en ymmärrä, miksi noissa kahviloissa, ravintoloissa tai muissa paikoissa täytyisi väen väkisin roikkua, koska se on turhaa. On tullut välillä käytyä esim. lukemassa kahviloissa yksin ja ei siellä kukaan tule juttelemaan ja harva on muutenkin yksin. Tietysti voi mennä itse juttelemaan, mutta todennäköisesti Suomessa onnistumisprosentti on aika heikko ja temppu vaatii jonkinasteista rohkeutta. Mielestäni siis on hyödyllisempää lukea sitä kirjaa kotona. Espressonkin voi tehdä halvemmalla omalla koneella ja on vähemmän melua. Totta kai välillä ihan hyvä käydä "ihmisten ilmoilla". Yleensä tollaset reissut vaan alkaa masentamaan, kun se "tulos" on aina se sama ja tuttu.
Edellinen kirjoittaja puhui jostain lääkkeistä/mömmöistä. Kiinnostuin. Onko jollain yhdisteillä mahdollista vähentää läheisyyden/rakkauden kaipuuta? Jos tällainen aine on olemassa, ostan varastot tyhjiksi!Onhan niitä valmisteita paljonkin. Mulla menee venlafaksiinia 150 mg ja buspironia aloitusannoksen jälkeen 2 x 20 mg / vrk. Ne latistavat tunteita. En ole enää niin tarvitseva, enkä heikko. Lobotomiaa ei juuri enää tehdä, koska sellaiseen voidaan päästä lääkkeilläkin. On niissä tietty haittapuoliakin, kuten lievä sekavuus. Ne ovat kuitenkin osa sairautta, eikä niistä tarvitse kokea syyllisyyttä. Masennus/ahdistus johtuu niin monista asioista, itselläni rakkaudettomuudesta ja heikkoudesta. Heikkoa ei voi kukaan rakastaa.
- buspironia
Yleinen vuodattaja kirjoitti:
Onhan niitä valmisteita paljonkin. Mulla menee venlafaksiinia 150 mg ja buspironia aloitusannoksen jälkeen 2 x 20 mg / vrk. Ne latistavat tunteita. En ole enää niin tarvitseva, enkä heikko. Lobotomiaa ei juuri enää tehdä, koska sellaiseen voidaan päästä lääkkeilläkin. On niissä tietty haittapuoliakin, kuten lievä sekavuus. Ne ovat kuitenkin osa sairautta, eikä niistä tarvitse kokea syyllisyyttä. Masennus/ahdistus johtuu niin monista asioista, itselläni rakkaudettomuudesta ja heikkoudesta. Heikkoa ei voi kukaan rakastaa.
Nopea googletus syömistäsi aineista ei paljastanut, että ne auttaisivat läheisyyden tarpeeseen. Siksi passaan.
- Yleinen vuodattaja
buspironia kirjoitti:
Nopea googletus syömistäsi aineista ei paljastanut, että ne auttaisivat läheisyyden tarpeeseen. Siksi passaan.
http://www.parkinson.fi/julkaisut/artikkelit/läheisyydestä-ja-koskettamisesta-terveyttä-mielelle-ja-ruumiille-201
Psyykenlääkkeet auttavat latistamalla tunteita ja tarvitsevuutta. - Yv
Yleinen vuodattaja kirjoitti:
http://www.parkinson.fi/julkaisut/artikkelit/läheisyydestä-ja-koskettamisesta-terveyttä-mielelle-ja-ruumiille-201
Psyykenlääkkeet auttavat latistamalla tunteita ja tarvitsevuutta."Suuri osa ihmisistä tarvitsee vähintään 10 minuuttia kosketusta joka päivä tyydyttääkseen läheisyyden ja seksuaalisuuden tarpeensa".
- sdgsd325
Yleinen vuodattaja kirjoitti:
http://www.parkinson.fi/julkaisut/artikkelit/läheisyydestä-ja-koskettamisesta-terveyttä-mielelle-ja-ruumiille-201
Psyykenlääkkeet auttavat latistamalla tunteita ja tarvitsevuutta.Auttaa varmasti, mutta valitettavasti tuo "lääke" ei ole minun saatavillani...
- Yleinen vuodattaja
sdgsd325 kirjoitti:
Auttaa varmasti, mutta valitettavasti tuo "lääke" ei ole minun saatavillani...
Arvaa vaan onko minunkaan saatavilla? Menen taas perjantaina juttelemaan yksinäisyydestä ja rakkaudettomuudesta diakonin luokse. He kuuntelevat ja ymmärtävät työkseen. Se on heille raskasta työtä, ja heidän oman elämänsä tulee olla kunnossa. Kaltaisiani heikkoja sentään jotkut kuuntelevat, enkä ujostele puhua rakkaudenvajeesta ja tarvitsevuudesta.
- samaa ikää
Jos joku pyytäisi sinut kahville lähtisitkö?
- ei enempää
Varmaan säikähtäisin kuoliaaksi, ajattelisin, ettei se kuitenkaan minusta pidä ja juoksisin karkuun. :( En minä ennen olisi niin tehnyt, mutta nykyään se taitaisi mennä noin.
- samaa ikää
ei enempää kirjoitti:
Varmaan säikähtäisin kuoliaaksi, ajattelisin, ettei se kuitenkaan minusta pidä ja juoksisin karkuun. :( En minä ennen olisi niin tehnyt, mutta nykyään se taitaisi mennä noin.
Niin,voihan hän pitää seurastasi,jos juttukaveria olisi ihan vaikka spostin kautta olisi sitten ehkä helpompi tavata.Enkä usko että "juoksisit" karkuun:)
- sgsdg2346
Se on täysin totta, että on hyvin vaikea löytää yksinäiselle elämälle mitään merkitystä. Nuorempana (ja edelleen) minulla oli tavoitteena varaustua. Silloin luulin, että rahalla voisin kompensoida yksinäisyyttä ja "elää". Nyt kuitenkin ymmärrän, että ihan sama vaikka saisi jostain 100 miljoonaa käteen, ei se elämä siitä kauhesti mihinkään muuttuisi. Voisi tietty asua paremmin ja tehdä vähemmän töitä, mutta mitä rahallakaan yksin tekee. Kyllä se valitettavasti niin on, että ihminen löytää merkitystä elämäänsä lähinnä sosiaalisista suhteista.
- ei enempää
Totta, elämässä yksin ei ole mitään järkeä. Valitettavasti. :(
- kunhan kyselen
ei enempää kirjoitti:
Totta, elämässä yksin ei ole mitään järkeä. Valitettavasti. :(
Sähköpostikaveri voisi tuoda jotain sisältöä yksinäiseen elämään.
Voisi ainakin vaihtaa mielipiteitä eri asioista ja kertoa kuulumisiaan jos haluaisi.
Vai eikö käy sekään ? - ei enempää
kunhan kyselen kirjoitti:
Sähköpostikaveri voisi tuoda jotain sisältöä yksinäiseen elämään.
Voisi ainakin vaihtaa mielipiteitä eri asioista ja kertoa kuulumisiaan jos haluaisi.
Vai eikö käy sekään ?Joo, olen kokeillut sitäkin, mutta se aina loppuu jonkin ajan kuluttua. En ehkä osaa kirjoittaa riittävän mielenkiintoisesti ja aiheet loppuu kesken, kun eihän minulle ikinä tapahdu mitään.
- mermaid 21
Kyllä sä voit vielä saada miehen ja lapsia, älä menetä toivoasi!! Monet on löytäneet elämänsä rakkauden päälle kolmikymppisenä, ja monet on saanu vauvoja vielä yli 4-kymppisenäkin. Yritä löytää elämään jotain sisältöä, muut ku teevee, tee jotain mistä tykkäät, ei se unelmien prinssi ehkä tuu sun partsin alle hevosen kanssa laulamaan serenadia, vaan sun pitää mennä jonnekkin ulos, missä voit tavata sun tulevan miehen !! Love, Ninja
- ei enempää
Tiedänkin, että pitäisi vain olla enemmän ulkona, mutta se on yksin niin turhan tuntuista. Mä olen nyt 30, joten jos en NYT löydä ketään, niin sitten en saa lapsiakaan. Ei musta ole reilua lapselle, jos vanhemmat on suunnilleen isoäiti-ikäisiä.
Joskus olen miettinyt adoptiota, mutta pelkään, että siirrän omat sosiaaliset ongelmani lapseen ja lapsi olisi yhtä onneton kuin minäkin. Liian suuri riski kokeilla... - Yleinen vuodattaja
ei enempää kirjoitti:
Tiedänkin, että pitäisi vain olla enemmän ulkona, mutta se on yksin niin turhan tuntuista. Mä olen nyt 30, joten jos en NYT löydä ketään, niin sitten en saa lapsiakaan. Ei musta ole reilua lapselle, jos vanhemmat on suunnilleen isoäiti-ikäisiä.
Joskus olen miettinyt adoptiota, mutta pelkään, että siirrän omat sosiaaliset ongelmani lapseen ja lapsi olisi yhtä onneton kuin minäkin. Liian suuri riski kokeilla...Minäkin olen miettinyt adoption mahdollisuutta. Mutta ei sitä kaltaisillemme suotaisi. Miten voisimme olla lapsille kasvattajana kun emme itsekään ole tasapainoisia ja rakkauteen kykeneviä? Entä jos synnytät itse lapsen ilman isää? Ei, kyllä se perhe pitää lapsilla olla. Onneksi kuitenkin monet ovat kyenneet rakastamaan.
Milloin olet muuten viimeksi seurustellut? Eikö perheen perustaminen ollut silloin ajankohtaista? - kriisiä ilmassa
Yleinen vuodattaja kirjoitti:
Minäkin olen miettinyt adoption mahdollisuutta. Mutta ei sitä kaltaisillemme suotaisi. Miten voisimme olla lapsille kasvattajana kun emme itsekään ole tasapainoisia ja rakkauteen kykeneviä? Entä jos synnytät itse lapsen ilman isää? Ei, kyllä se perhe pitää lapsilla olla. Onneksi kuitenkin monet ovat kyenneet rakastamaan.
Milloin olet muuten viimeksi seurustellut? Eikö perheen perustaminen ollut silloin ajankohtaista?Sua taitaa vaivata ainakin osittain kolmenkympin-kriisi
- Yleinen vuodattaja
kriisiä ilmassa kirjoitti:
Sua taitaa vaivata ainakin osittain kolmenkympin-kriisi
Tiistain paikallisessa sanomalehdessä olikin juttu tuosta kriisistä ja luin sen. Kyllä siitä on kohdallani kyse. Tosin sen sanotaan olevan pikemminkin kehitysvaihe. Kai tässä pitää työtä/ammattia ja puolisoa vaihtaa kun on 30 kriisi! (puolisoa ei ole kun on ikisinkku ja yliopistoon menen vasta ensi syksynä). Koen olevani pian valmis pyrkimään yliopistoon. Nuorena en uskaltanut, koska en uskonut siellä pärjääväni. Olen kehitysvaiheissa yli 10 vuotta ikäisiäni jäljessä. Siksi minulle saattaisi sopia itseäni nuorempi kumppanikin.
- sivustaseuraaja
Yleinen vuodattaja kirjoitti:
Tiistain paikallisessa sanomalehdessä olikin juttu tuosta kriisistä ja luin sen. Kyllä siitä on kohdallani kyse. Tosin sen sanotaan olevan pikemminkin kehitysvaihe. Kai tässä pitää työtä/ammattia ja puolisoa vaihtaa kun on 30 kriisi! (puolisoa ei ole kun on ikisinkku ja yliopistoon menen vasta ensi syksynä). Koen olevani pian valmis pyrkimään yliopistoon. Nuorena en uskaltanut, koska en uskonut siellä pärjääväni. Olen kehitysvaiheissa yli 10 vuotta ikäisiäni jäljessä. Siksi minulle saattaisi sopia itseäni nuorempi kumppanikin.
Lapsettomilla naisilla 30-kriisi on vielä pahempi kun biologinen kello tikittää
ja sukukypsä aika on jo noin puolivälissä tai sen ylikin.
Niiinkuin ap:lla sivustaseuraaja kirjoitti:
Lapsettomilla naisilla 30-kriisi on vielä pahempi kun biologinen kello tikittää
ja sukukypsä aika on jo noin puolivälissä tai sen ylikin.
Niiinkuin ap:llaVälillä on yksinäisyyttä ehkä vähän liikaakin. En tiedä auttaako tää nettiin kirjoittelu paljoakaan, mutta jotain pitää yrittää. Kyllä ne kaverit vaan ihmeen paljon auttaa tohon mielenterveyteen. Voihan sitä elää ilman kavereitakin, mutta se on aika haastavaa. Oon ittekki ollut aika pahasti masentunut viime aikoina ja on ollut vähän muitakin mielenterveys ongelmia ja taistelua joka päivä, mutta vanhempien takia en määkään tästä elämästä luovu.(ja muutaman kaverin) Oon kyllä kaiken näköstä shittiä saanu kestää elämän aikana. Oon 20 ja elämä vasta alussa. Masennuslääkkeitä on vedetty ja muitakin ja itsemurhaakin oon kerran yrittänyt. Sen kerran jälkeen oon vakuuttunut että ei sitä kannata yrittää. Kai se kuolema sieltä tulee ajallaan. Onneks kohta pääseen opiskelemaan jonnekin ihan muualle. Pois tältä paikkakunnalta. Alottaan uuden elämän.(toivottavasti). Toivoa kaikille!
- ei enempää
Yleinen vuodattaja kirjoitti:
Minäkin olen miettinyt adoption mahdollisuutta. Mutta ei sitä kaltaisillemme suotaisi. Miten voisimme olla lapsille kasvattajana kun emme itsekään ole tasapainoisia ja rakkauteen kykeneviä? Entä jos synnytät itse lapsen ilman isää? Ei, kyllä se perhe pitää lapsilla olla. Onneksi kuitenkin monet ovat kyenneet rakastamaan.
Milloin olet muuten viimeksi seurustellut? Eikö perheen perustaminen ollut silloin ajankohtaista?No mä en nyt niin rakkaudesta tiedä, kun katsoo pettämistilastoja, niin ei taida löytyä paljoa rakkautta muistakaan perheistä. Mutta nuo sosiaaliset ongelmat on ainakin mulla sen verran pahoja.
Mä en ole oikeastaan koskaan seurustellut, joskus nuorena oli jotain pientä, mutta olin niille miehille pelkkä pano. - Wekkulione
ei enempää kirjoitti:
No mä en nyt niin rakkaudesta tiedä, kun katsoo pettämistilastoja, niin ei taida löytyä paljoa rakkautta muistakaan perheistä. Mutta nuo sosiaaliset ongelmat on ainakin mulla sen verran pahoja.
Mä en ole oikeastaan koskaan seurustellut, joskus nuorena oli jotain pientä, mutta olin niille miehille pelkkä pano.Kaikilla ihmisillä on samanlaista kuin sulla. Kaikki on eristyneitä, pelokkaita, turvaan haluavia, vetäytyviä, ...ihmisiä.
:) - Wekkulione
Wekkulione kirjoitti:
Kaikilla ihmisillä on samanlaista kuin sulla. Kaikki on eristyneitä, pelokkaita, turvaan haluavia, vetäytyviä, ...ihmisiä.
:)Pidätkö sä jostain? Ehkä sä hankit jonkun harrastuksen itsellesi.
Miustakin joskus tuntuu, ettei jaksais enää, mutta pakko vain yrittää. On miul mese ystäviä ym.. Mutta ei tämän hetkisellä paikkakunnalla kuin muutama tuttu.
- älä vielä luovuta
älä vielä menetä toivoasi! varmasti aurinko paistaa risukasaankin jossain vaiheessa
- AI
Mä en jaksa enää pidempää, mitä mä oon tehny ett joudun olee yksin? oon ollu jo vuosia ilman ystäviä enkä mä jaksa olla ilman, mitä mun pitää tehä ett saisin niitä? mä mielummin kuolen ku elän yksin ilman ystäviä niin tärkeitä ne on mulle.
Jos mut oppii tuntee nii oon kummiski ihan Ok tyyppi ja se pistää just ajattelee ett miks mull ei oo ketää tuttavia, kaipa mä oon liikaa himass, kaipa vika on mussa ja just se ett en käy tarpeeks ulkona, siihen täytyy tulla sitten muutos ja jos se ei toimi niin sit täytyy vaa keksii jokin muu tapa saada ystäviä.
- H.R.
No sä näemmä sait pitkän keskustelun aikaiseksi. Että et sä ihan näkymätönkään näytä olevan. Voit jutustella toisten samanlaisten kanssa tämän plastan välityksellä. Ehkäpä löydät jopa kaverin.
- Toinen samanlainen
Seuraatkohan vielä tätä palstaa? Mistäpäin olet "Ei enempää"? Olisi kiva tutustua jos olet läheltä. Olen lähes sinun ikäisesi nainen.
- Boikotti elämälle
Minäkin tajusin tuossa joitakin kuukausia sitten, että sen jälkeen kun vanhempani/tärkeät lähisukulaiseni ovat täältä lähteneet taitaa minunkin menoni täällä loppua. En vain yksinkertaisesti ole koskaan ymmärtänyt tätä mieletöntä elämää missä jotkut ihmisistä kärsivät ja toiset saavat muidenkin edestä. Tässä elämässä ei ole hitustakaan kohtuutta tai tasapuolisuutta.
- thank GODD
Menkää hierojalle tekee vitun hyvää ja sanokaa että haluaa vain rentoutua, niille voi puhua, koska niillä on vaitiolovelvollisuus
Lukekaa hieronnan psykologisista vaikutuksista - Guoirs
Tätä samaa ****** se on ollut jo monta vuotta eikä näytä muuksi muuttuvan. Kohta on 30v mittarissa eikä se ikä naisen arvoa nosta. Raskaaksi tuleminenkin vaikeutuu ja 35 alkaa olla jo kriittinen ikä. Erilaisten syöpien puhkeaminen raskauden seurauksena mm lisääntyy kuten aivosyövän. Eipä naisella oikein mitään arvoa ole kun tulee vanhaksi eikä ole lapsia ja miestä. Huomaa kuinka nyt jo toiset naiset hymyilevät ivallisesti ja saa ilkeitä kommentteja kuinka ei saisi lihoa tai kuinka on lihonnut viime näkemästä. Joidenkin mielestä elämäni ei ole oikeaa ja alkaa vasta kun löydän miehen.
- Jaakko P
Hiippailkaa ihmiset Jeesuksen tykö... Vaikka sitten vaan valittamaan ja kiroamaan häntä päin naamaa. Jumala kyllä kestää sen. Ettekö itse haluais, että jos lapsenne voi pahoin, hän tulis teille siitä kertomaan vaikka sitten raivoten ja teitä syyttäen?
Jos todella olette pohjalla, ei tätä vaihtoehtoa tarvitse kiertää - mitä te muiden mielipiteistä silloin välitätte? Jos karsastatte tätä vaihtoehtoa, ette kenties oikeasti ole pohjalla ja voidaan siis päätellä, ettei analyysinne itsestänne olekaan paikkansa pitävä. Kyllä pohjalla olevalle kelpaa se kaikkein älyttömimmältäkin tuntuva vaihtoehto.
Minulle kävi niin. En jaksanut välittää kenestäkään enää, pettymykseni oli täydellistä. Jumala ei ole minua hetkeksikään hylännyt. Tie kotiin oli vain hieman monttuinen, ja on sitä edelleen. Nyt joku sentään kuuntelee ja kestää kaiken. - Anonyymi
siis mä en jaksa enää mitään
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maksetaanko Vornaselle palkkaa 2 viikon sairaslomasta
Eli torstain kännistä 2 viikon palkallinen sairasloma? Saako muut duunarit myös rännätä 2 viikkoa työnantajan laskuun?2962630- 992075
Mitä te palstan ihanat naiset
Ajattelette hyvin viisaista miehistä, jotka ovat koko ajan jotenkin oudosti väärässä? Vaikka älykkyysosamääräsi olisi 21771606Tapaus Vornanen
Se oli torstai-ilta ja kansanedustaja Vornanen oli juhlimassa seurueensa kanssa pitkän edustusviikon jälkeen. Baarissa o1581448Nainen, kohtelin sua kuin paskaa
Ja silti odotin että annat kaiken anteeksi. Yllätyin kun niin ei käynytkään. Olethan kaikin puolin alle mun tason ja sun661288Nainen, seuraan sun uutta elämää
Hieman naurattaa tuo sun uusi rooli 🤭. Kun et sovi siihen mitenkään. Mutta pakkohan sulla jokin paikka olla missä hämme531205Olet kaikki mitä ikinä tahdonkaan
Voi sinä ihana Jarno olet just se ihminen keneen menin täysin ihastumaan. Kuin salama kirkkaalta taivaalta meidän koht191076- 111074
Ilona Siekkinen
Onko Ilona Siekkinen todellinen henkilö vai tekoälyllä luotu henkilö? Koostettu monesta eri kuvasta ja liitetty yhteen m11020AVARN Security ja julkisen toimeksiannon laiton henkilörekisteri
Kyseessä ei ole VR:än ylläpitämä, vaan Avarnin laiton henkilörekisteri. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000482739.htm13911