Alhonkatu-rockissa oli tosi alhaista käytöstöstä, 4-6jätkää hakkasivat, potkivat ja ryöstivät poikani. Hän oli yrittänyt ensimmäisten potkujen jälkeen juosta pakoon, jolloin porukka oli juossut hänet kiini ja riisuneet vaatteet potkien ja hakaten. TÖRKEÄÄ!
Tapaus on sattunut n. puolenyön tienoilla, 23.30-00.30? Järjestysmiehet eivät ole huomanneet tapausta, mutta TOIVON että joku silminnäkijä auttaa ja käy poliisilaitoksella antamassa lausuntonsa. Toivon myös. että kaikki löydetyt vaattet ja tavarat toimitetaan löytötavaratoimistoon.
Minusta mikään asia maailmassa EI OIKEUTA LYÖMÄÄN, saati potkimaan. Surkeita raukkoja ovat kun pitää joukolla kimpuun käydä, EI OLE MIESTÄ tapella kuin "mies miestä" vastaan! Räkänokkia kaikki ja toivonkin, että saavat ansionsa mukaan!
t. Äiti
Alhonkatu.rockissa
29
1558
Vastaukset
- lörpäke
semmosia ne on nykynuoret, ensin soitetaan suuta ja uhotaan,sitten kun saavat vähän nenilleen,nii haetaan 10 kaveria avuksi ja jälki on mitä on.
- 17
jos järjestysmiehistä ei ole tuota vertaa tilannetta seuraamaan.
Rikosilmoitus järjestäjistä myös?- gfhdfg
Kielletään koulut kans, niidenkin pihoilla tapellaan. Ja baarit. Kielletään kaikki!! Ja haastetaan kaikki oikeuteen!!
- rff 3
mies miestä vastaan..puhut kuten äiti.
- aina Äiti
En kyllä hyväksy sitäkään "mies miestä" vastaan tappelemista, onhan sekin järjetöntä. Verbaalilla tasolla pitää pysyä ja jos lyödä haluaa, nykkeilysäkki on hyvä kohde.
Huolissani olen tästä kemin nyky meinigistä. Nuorilla ei tunnu olevan mitään järkevää elämän suuntaa, ei opiskella, ei harrasteta. Sen sijaan kaljotellan, käytetään huumeita, rötöstellään. Isosossa sakissa tyhmyys tiivistyy. Se on kuin tauti joka tarttuu. Missä vika, että kaupunki täyttyy turhautuneista nuorista? Ovatko heidän vanhempansakkin turhautuneita, työttömiä, alkoholisteja, kyvyttömiä tukemaan ja ohjaamaan lapsiaan?
Ei minunkaan poikani "malli kansalainen" aina ole ollut, kovasti olen yrittänyt oikeaan ohjata ja vieläkään en luovuta, vaikka on aikuinen. Se on ISÄN ja ÄIDIN VELVOLLISUUS hamaan hautaan asti, se on minun mielipide. Se ei tarkoita, että rahaa pitää antaa, se on itse hommattava.
Poliisilla on mielettömästi töitä, en tahtoisi olla heidän "housuissa". He varmasti tekevät kaikkensa rikollisuuden kitkemiseksi, mutta onhan se heille kuin "hölmölaisen peiton jatkamista".
Mietinkin tässä muiden ns. normikansalaisten osuutta tälläisten tapahtumien ehkäisyssä!
Minkä ihmeen takia ei soiteta heti apua ja mennä väliin kun, toista lyödään, naapurin tavarat viedään tai jonku ikkunoita rikotaan? Tai löytö tavaroita ei viedä sinne minne ne kuluvat?
Ksällä Citymarketin pihalla nuori mies löi vanhempaa miestä ( heti soitin 112:sta apua ). Nuori hakkasi ja potki jo maassa makaavaa, onneksi menin paikalle, nuorempi yritti penkoa maassa makaavan taskuja, mutta karjuin täyttä kurkku : "ÄLÄ KOSKE, MENE KAUEMMAS!" Aikani karjuttua se tehosi. Lopulta vartia sai pahoinpitelijän kahleisiin.
Onhan meillä toki paljon fiksujakin nuoria. Esim. se poika joka löysi poikani puhelimen Venekerhon vessasta ja vastasi siihen , kun näki että, äiti soittaa ja se tyttö joka lainasi puhelinta pojalleni hädän hetkellä ja oli myös soittanut poliisit paikalle. KIITOS HEILLE!
Miten sinä nuori voit auttaa koulukaveriasi joutumasta huonoille teille?
Puolustakaa heikompaa, hän ei ole arvoton! - Meidän Pekka
aina Äiti kirjoitti:

Puolustakaa heikompaa, hän ei ole arvoton!sellaisia nuoria kasvaa kuin kasvatetaan. Kotona ei välitetä mistään, nuori hakee mallit netistä ja kadulta. Rahaa syydetään nuorille, ei välitetä mihin rahat katoavat, tupakkan viinaan huumekokeiluun, pääasia että meidän nuori saa rahaa kun kaikki muutkin saavat eihän meidän pekka saa olla villeä huonompi
- Äiti myös
Aina kannattaa kuitenkin muistaa, että suurin osa nuorista on fiksuja, hyväkäytöksisiä jne.
- aina Äiti
Äiti myös kirjoitti:
Aina kannattaa kuitenkin muistaa, että suurin osa nuorista on fiksuja, hyväkäytöksisiä jne.
Kuten edellä mainitsin, niitä fiksujakin on, mutta lisää toivon.
Eihän siellä pimeässä lastaan tuntenut, eikä meinannut löytää. Kiitos nyky keksinnön: kännykän, jonka joku ystävällinen lainasi ja joku ( järjestäjänä toiminut ja nimen tidän ) ystävällinen, joka löysi poikani puhelimen ja vastasi siihen. Siis KIITOS HEILLE! He olivat fiksuja!
Järjestysmiehiä on turha syyttää, eivät he voi kaikkea nähdä. Siellä oli paljon ihmisiä! Todennäköisesti pahoinpitely jatkui alueen ulkopuolella, vaikka se alkoi alueella. Pokani oli yrittänyt pakoon rannan suuntaan. jossa oli jatkettu pahonpitelyä ja riisuttu vaatteet.
Nytpä kyselenkin niitä nuoria ja aikuisia jotka olivat silminnäkijöinä. Miksi kukaan ei auttanut? Miksi ei soitettu apua? Miksi tälläinen sallitaan?
Minä en kelpuuta ystäväkseni väkivaltaista ihmistä, sillä sellainen ei ole oikeasti kenenkään muun kuin itsensä ystävä! Hoitoon ensin sellainen ja sitten katsotaan, miten menee.
Tietenkin ihmettelen sitäkin, että paikka on syrjässä ja pimeässä?
Tapahtuma tulisi järjestää päivällä, valoisaan aikaan.
Se ei ollut sovelias nuorten paikka (suurin osa alaikäisiä ja humalassa) ja aika! Ei siellä mitään kntrollia voi pitää kuin 50% sti.
Seuraavana aamuna siivo oli karmea! Pyöriä, vaatteita, kenkiä, yksi kypäräkin, tietenkin pulloja, tölkkejä ja roskaa rannat ja pusikot täynnä.
Vielä tänäänkin siellä käydessäni siivottavaa löytyy! - g

Vielä tänäänkin siellä käydessäni siivottavaa löytyy!Alhonkaturock konsepti on tuollaisenaan täydellinen. Kävijämäärästä näkee, että kyseiselle tapahtumalle on tilausta. Miksi siis pilata hyvää tapahtumaa yhden harmittavan tapauksen takia? Kyllä isommilla ja kaupallisillakin festivaaleilla alaikäiset ovat humalassa ja pahoinpitelyjä sattuu. Alhonkaturock on parasta mitä nuorille on järjestetty 20 vuoteen.
- 21
ja häirikkö koulussa? Kiusattujen kosto kenties?
- aina Äiti
g kirjoitti:
Alhonkaturock konsepti on tuollaisenaan täydellinen. Kävijämäärästä näkee, että kyseiselle tapahtumalle on tilausta. Miksi siis pilata hyvää tapahtumaa yhden harmittavan tapauksen takia? Kyllä isommilla ja kaupallisillakin festivaaleilla alaikäiset ovat humalassa ja pahoinpitelyjä sattuu. Alhonkaturock on parasta mitä nuorille on järjestetty 20 vuoteen.
Yksikin "harmittava" pahonpitely on liikaa!
- aina Äiti
21 kirjoitti:
ja häirikkö koulussa? Kiusattujen kosto kenties?
MENE KASVAMAAN!
- g
aina Äiti kirjoitti:
Yksikin "harmittava" pahonpitely on liikaa!
Eli mielestäsi kaikki samankaltaiset tapahtumat ympäri suomea pitäisi kieltää tai muuttaa järjestelyitä?
- 21
aina Äiti kirjoitti:
MENE KASVAMAAN!
Nimittäin koulukiusauksen muistaa ikänsä ja jos poikasi on ollut koulukiusaaja, hänen uhrinsa saattavat myöhemmin tavalla tai toisella kostaa.
Itse olen aikuinen nainen ja äiti myös. Minua on kiusattu koulussa, samoin lastani.
Siitä jää ikuiset traumat ja tietynlainen kostonhimo, tosin mitään väkivaltaisia ajatuksia ei minun mieleeni ole koskaan tullut, mutta nuorisolla humalatilassa ja suurella joukolla sellainen voisi olla mahdollistakin.
Ei tarvitse huutaa eikä vastata asiattomasti. - unnah ammenbah
aina Äiti kirjoitti:
MENE KASVAMAAN!
oikein että sai köniin,mitäs räksyttää/aukoo päätänsä ja kiusaa koulussa.paskasti olet kersasi kasvattanu.
- aina Äiti
unnah ammenbah kirjoitti:
oikein että sai köniin,mitäs räksyttää/aukoo päätänsä ja kiusaa koulussa.paskasti olet kersasi kasvattanu.
On onneksi kiltti poika, ei ketään ole kiusannut!
Sairasta meininkiä, eikä ollut kuulema ainoa tapausn. Kemissä ollut useampi tänä kesänä. Kiinni jäävät vielä! - -
aina Äiti kirjoitti:
On onneksi kiltti poika, ei ketään ole kiusannut!
Sairasta meininkiä, eikä ollut kuulema ainoa tapausn. Kemissä ollut useampi tänä kesänä. Kiinni jäävät vielä!älä ainakaan välitä noista palstan vakiosuunsoittajien kommenteista. ei niillä mitään asiaa ole, näillä unnaheilla yms, kuhan louskuttavat leukojaan.
- aina Äiti
21 kirjoitti:
Nimittäin koulukiusauksen muistaa ikänsä ja jos poikasi on ollut koulukiusaaja, hänen uhrinsa saattavat myöhemmin tavalla tai toisella kostaa.
Itse olen aikuinen nainen ja äiti myös. Minua on kiusattu koulussa, samoin lastani.
Siitä jää ikuiset traumat ja tietynlainen kostonhimo, tosin mitään väkivaltaisia ajatuksia ei minun mieleeni ole koskaan tullut, mutta nuorisolla humalatilassa ja suurella joukolla sellainen voisi olla mahdollistakin.
Ei tarvitse huutaa eikä vastata asiattomasti.Anteeksi! ei ollut tarkoitus huutaa.
Mikään asia ei oikeuta lyömään!
Poikani ei ollut koulukiusaaja.
- feelix632
Moi vaan
Minun poika hakattiin viime vuonna Alhonkatu-rocissa. Onneksi joku nainen oli huomannut tilanteen ja huutanut pojille (neljä yhden kimpussa), että mitä oikeen teette. Poika vietiin ensiaputeltaan ja soitettiin kotiin, että pitäisi käyttää sairaalassa ensiavussa. Tikit laitettiin ylähuuleen. Poika oli 15 vuotias ja hakkaaja 21 vuotta.- aina Äiti
Eniten minua on hämmästyttänyt joidekin tahojen asenne uhria kohtaan.
Kerrottuani pahoinpitelystä, eräs paikkaa siivoamassa ollut, hyvässä asemassa, koulutettu ihminen kommentoi tapahtunutta kysymällä: " Oliko jollakin kaunoja poikaani kohtaan? " . Oikeuttaako se lyömään?
Kun soitin vuokrayhtiöön, että ovenavaus-maksua ei sitten tarvitse periä, koska avain ei ole unohtunut, eikä hukattu, vaan ryöstetty ja hätätilanne, kotieläin piti saada asunnosta. Nainen luurinpäässä sanoi: " Tämä ei ole hyväntekeväisyyslaitos. " ja " Se on itse aiheutettua."
Hänelle kyllä kyseenalistin ja kyseenalaistan muillekkin; Onko itseaiheutettua 4-6 hlöä potkii, hakkaa ja ryöstää?
Tässä yhteiskunnassa syyllistetään uhria!
Palkkaa ei tarvitse työnantajan pahoinpidelylle uhrille maksaa jos ei halua!
Jossakin mättää ja pahasti! - 1+1=?

Jossakin mättää ja pahasti!Harva se yksin tappelee.
- pakujm
1+1=? kirjoitti:
Harva se yksin tappelee.
Tapella saa, mutta ei lyödä!
- aina Äiti
Ovidiuksen kanssa samaa mieltä:
" Toiveeni eivät aina toteudu, mutta minulla on toivoa."- aina Äiti
Heh heh!
- sivusta seurannut
Alhonkatu-rock loppui klo 00.00. Sitä ennen alueella en kyllä nähnyt mitään häiriöitä.. Hieno tapahtuma talkoovoimin tehtynä ja aluekkin on paljon siistimpi kuin ennen rockkeja! Muistaako poikasi missä paikassa tämä tarkalleen tapahtui? Harmittava juttu! Olihan se kyllä säälittävä näky, kun siellä vielä 00.00 hortoili 14-15v kakaroita kännissä.. Kyllähän sen ikäisten pitäisi olla jo 22-23 kotona ja selvinpäin..
- sokiakaisääoot
No minkähän takia 3 järjestysmiestä makas jonku jätkän päällä sitte kun tulin sinne? Sieltä raahattiin se 10 jätkää pihale ja sää et nää mitää. Sokia kai sää olet. Tuskin ilman syytä sentään.
- ei se leikki ollu..
sokiakaisääoot kirjoitti:
No minkähän takia 3 järjestysmiestä makas jonku jätkän päällä sitte kun tulin sinne? Sieltä raahattiin se 10 jätkää pihale ja sää et nää mitää. Sokia kai sää olet. Tuskin ilman syytä sentään.
Mun edessä oli joku välikohtaus. Joku isompi jätkä hyppäs toisen jätkän päälle ja kaato sen maahan. Sitten se istahti toisen jätkän päälle ja yritti lyödä. Järjestyksenvalvoja tuli siihen ja kysy et onko kaikki hyvin. Lyöjä sano, että on ja kun järjestyksenvalvoja kääntyi lähteäkseen, löi maassa makaavaa jätkää turpaan pari kertaa. Järjestyksenvalvoja ei nähnyt sitä. Onneksi se tilanne sitten rauhottui, vaikka ei järjestysmiehistä ollutkaan hyötyä..
- Tarkennuksen paikka?
Poliisien raportti:
http://www.poliisi.fi/poliisi/perapohjola/home.nsf/PFBD/8A6965C2F5EF611AC225777900203817?opendocument
Raportissa ei mainita kertaakaan Mansikkanokan seutua saatikka kyseistä tapahtumaa. "Äiti" voisi ottaa asioista selvää ennen kuin alkaa syyttelemään.- aina Äiti
Ei kaikkea raportoida, näköjään. Olin itse paikalla yöllä ja poliisit kävivät poikani kanssa läpi tapahtumat ja paikalla missä pahoinpitely alkoi. Paikka oli Alhonkatu-rockin alueella ja jatkui rannassa.
Tuosta raportista päätellen, pahoinpitelyitä on ollut kaksi josta minun poikani pahoinpitely on mainitsematta.
Kuulin myös varmalta taholta, että tänä kesänä Kemissä on sattunut ainakin kaksi muutakin vastaavaa pahoinpitelyä. Joukolla potkittu ja hakattu yhtä! Missä raportit? Eipä ole "posrissa" tai "lonarissa" näkynyt.
Minä tiedän mistä puhun, enkä valehtele!
Vaatteet löysin rannasta tiistaina, mutta missä rahat, pankki- ja henkilöllisyyskortit, avaimet?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241556- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!701242- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18962Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865