"Olet pelkkä trolli, mutta uskotko determinismiin todella?
Oliko sekunnin vanhassa maailmankaikkeudessa olemassa jo se informaatio, joka sai Sibeliuksen säveltämään sinfoniansa nuotilleen kuten hän ne sävelsi ja vääjäämättä polttamaan kahdeksannen sinfoniansa Ainolan takassa. Entä kaikkien yli kuuden miljardin nykyihmisen jokainen ajatus, sana ja teko? Edellä oleva infomäärä on kuitenkin maailmankaikkeuden suuruusluokassa lähes nolla. Mekaanisessa tiukasti deterministisessä maailmankaikkeudessa ohjaavan kaiken tiedon olisi pitänyt olla täsmällisenä ja kokonaan jo alkuräjähdyksen ensimäisinä mikrosekunteina olemassa.
Tietysti pitäisi selittää Aspectin koe, joka lopullisesti kumosi mahdollisuuden piilomuuttujiin kvanttifysiikasssa.
Determinismi ja mekaaninen maailmankaikkeus johtaa idiotismiin jo heti alkumetreillä. Täytyy olla ajatteluun kykenemätön pelle, jos tosissaan uskoo tuollaiseen moskaan."
Tietenkin informaatio oli olemassa joka sai syy-seurausketjussa Sibeliuksen säveltämään jne. Se on aivan selvä juttu. Ei täällä tapahdu mitään "vapaan tahdon" ja "puhtaan sattuman" luonnonlakien vastaisia tapahtumia, eli ihmeitä tai yliluonnollisia tapahtumia. Aivan samoin kun vaikkapa Game Of Life soluautomaatissa on jo alkujaan määrätty mitä tulee tapahtumaan, niin universumissa kaikki on myös eksaktien luonnonlakien määräämää. Kvanttitapahtumat ovat luonnonlakien määräämiä yksiselitteisiä syy-seuraustapahtumia. En ole yhdenkään ihmisen nähnyt luoneen mitään tyhjästä, ensin opeteltiin viestintä, sitten vaikka säveltäminen jne. Missä niissä on sitä vapaata tahtoa joka ei ole determinististä eli syy-seuraussuhteista? Sinäkin minun kanssani kyllä väittelet 100% kausaalisti, ei tässä ole mitään luonnonlaieista vapaata.
Oliko sekunnin vanhassa maailmankaikkeudessa olemassa jo se informaatio, joka sai Sibeliuksen säveltämään sinfoniansa nuotilleen kuten hän ne sävelsi ja vääjäämättä polttamaan kahdeksannen sinfoniansa Ainolan takassa. Entä kaikkien yli kuuden miljardin nykyihmisen jokainen ajatus, sana ja teko? Edellä oleva infomäärä on kuitenkin maailmankaikkeuden suuruusluokassa lähes nolla. Mekaanisessa tiukasti deterministisessä maailmankaikkeudessa ohjaavan kaiken tiedon olisi pitänyt olla täsmällisenä ja kokonaan jo alkuräjähdyksen ensimäisinä mikrosekunteina olemassa.
Tietysti pitäisi selittää Aspectin koe, joka lopullisesti kumosi mahdollisuuden piilomuuttujiin kvanttifysiikasssa.
Determinismi ja mekaaninen maailmankaikkeus johtaa idiotismiin jo heti alkumetreillä. Täytyy olla ajatteluun kykenemätön pelle, jos tosissaan uskoo tuollaiseen moskaan."
Tietenkin informaatio oli olemassa joka sai syy-seurausketjussa Sibeliuksen säveltämään jne. Se on aivan selvä juttu. Ei täällä tapahdu mitään "vapaan tahdon" ja "puhtaan sattuman" luonnonlakien vastaisia tapahtumia, eli ihmeitä tai yliluonnollisia tapahtumia. Aivan samoin kun vaikkapa Game Of Life soluautomaatissa on jo alkujaan määrätty mitä tulee tapahtumaan, niin universumissa kaikki on myös eksaktien luonnonlakien määräämää. Kvanttitapahtumat ovat luonnonlakien määräämiä yksiselitteisiä syy-seuraustapahtumia. En ole yhdenkään ihmisen nähnyt luoneen mitään tyhjästä, ensin opeteltiin viestintä, sitten vaikka säveltäminen jne. Missä niissä on sitä vapaata tahtoa joka ei ole determinististä eli syy-seuraussuhteista? Sinäkin minun kanssani kyllä väittelet 100% kausaalisti, ei tässä ole mitään luonnonlaieista vapaata.
Vastaukset 71
Vanhimmat
"Determinismi ja mekaaninen maailmankaikkeus johtaa idiotismiin jo heti alkumetreillä. Täytyy olla ajatteluun kykenemätön pelle, jos tosissaan uskoo tuollaiseen moskaan."
Sulla ei vaan riitä kapasiteetti sen ajatteluun, otan osaa.
Se on jo ajateltu puolestani parhain länsimaisin aivoin. Onko sinulla salattua viisautta, joka ylittää fyysikkojen tiedon asiasta?
Olet sortunut uskonnolliseen pakkomielteeseen, joka ei saa fysiikan teorioista eikä testeistä mitään tukea. Yksikään nykyfyysikko ei pidä determinismiä oikeana ratkaisuna. Pidätkö sinä?
Pidän.
Eikö niin että kun siitä ei ole mitään todisteita, mutta tieteelliset todisteet sitä vastaan löytyvät, niin se on vain uskomus ? Jos uskomus pystytään osoittamaan järkiperustein (joka on esim. tieteellinen todistaminen) virheelliseksi, niin eikö kyseessä ole harhaluulo, jos tuon inttämistä jatkaa ?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Harhaluulo
Yksikään nykyfyysikko ei pidä determinismiä oikeana ratkaisuna.
Miksi aina turvautua auktoriteetteihin, haastan taas kerran oman järkesi kokemaan ja selittämään vapaan vallinnan mahdollisuuden, vapaan valinnan jonka toki pitää kuulua ei deterministiseen maailmaan, vai oletko ei deterministin kanattaja vain koska uskot tiedemieheen tai raamattuun.
Minä en ole löytänyt elämässäni yhtään vapaata valintaa, toki en sitä kaipaa
Minusta dereministinen maailmankaikkeus on filosofiselta ja ettiseltä kannalta paras mahdollinen ja se selittää kaiken.
>
Heh, luotan havaintoihin reaalimaailmasta. Ne osoittavat, että maailma on ei-deterministinen. Siihen ei tarvita mitään henkilöä, ketä uskoa tms. Se on vaan karu kylmä fakta.
>
Mutta uskomuksiasi varten on ihan toinen palsta.
Heh, luotan havaintoihin reaalimaailmasta. Ne osoittavat, että maailma on ei-deterministinen. Siihen ei tarvita mitään henkilöä, ketä uskoa tms. Se on vaan karu kylmä fakta.
Ei käy ihan ilmi että ymmärrätkö huumoria ja ironiaa?! molemmat ovat kyllä yleensä hyvä älykkyyden mitta, siis jos ymmärtää, mutta sellaisen huumorin ymmärtäminen joka romuttaa omaa maailmankuvaa kysyy tosi jo älykkyttä.
Muuhun et ottanut kantaa, siis esim tiedemiesten vapaasta valinnasta sanoa mitä haluavat, ehehehehehheheheehh
Kerroit uskovasi asioihin. Uskomuksia käsittelevät palstat ovat muualla. Täällä puhutaan tieteestä eli todisteellisista asioista.
Siis mitä vittua ? Olen kokenut ? Ei olen nähnyt vakuuttavan todistusaineiston.
noh,, mutta ironiassani sinä uskoit että sielu, haamut ja kummitukset on totta, eheh ja tätä et siis ymmärtänyt, nyt ymmärrän että et ymmärtänyt,,, hehehehehe
Mies tuntuu uskovan kvanttifysiikan auktoriteettien sanaan täysin kyseenalaistamatta. Eihän tuossa ole omaa ajattelua pätkääkään, vain uskoa kirjoihin. Ei ymmärrä koko fysiikan maailmaa ja kausaalisuuden suunnatonta selitysvoimaa.
"maailma on stokastinen" Eikö tuo ole jo uskon korkein aste ;)
>
Miksi ei ?
Eikö Sinulla jo ole puupäinen olo kun yrität sepittää, ettei Plutossa ole kylmä, jos et itse ole käynyt kylmyyttä toteamassa ?
>
Miksei muut voisi todeta samaa ? Ne on ihan toistettavissa olevia havaintoja.
>
Vaikka se kvanttimekaniikka.
>
Heh, se kuitenkin tekee maailman pohjimmiltaan stokastiseksi. On siis vain sattumusten summa, että on tullut ikkunasta hyppääjä pallolle, jonka painovoima on niin suuri, että hyppääjä rikkoutuu tuon voimasta kuollettavan pahoin.
>
En uskonut.
Sinä vaan kerroit, että näkemyksesi on uskomus. Ei tästä jää mitään jänkkäämistä.
Jos maailman stokastisuus on todisteellinen, niin onko todisteisiin luottaminen uskomista ?
"Maapallo pyörii" on yksi tällainen todisteellinen väite. Onko se uskonasia ? Vai sittenkin todisteellinen tieto ?
Jep, todistettua asiaa, jolle ei ole löydetty mitään havaintoon pohjautuvaa järkevää syytä epäillä, pidetään tieteellisenä faktana. Tuollaisen irrationaalisiin tunnesyihin perustuva kieltäminen sen sijaan on pelkkä uskomus.
Eikö Sinulla jo ole puupäinen olo kun yrität sepittää, ettei Plutossa ole kylmä, jos et itse ole käynyt kylmyyttä toteamassa ?
Sinä vaan kerroit, että näkemyksesi on uskomus. Ei tästä jää mitään jänkkäämistä
>
Miksi uskoisin ? Eihän sellaisesta ole mitään todisteita.
Oletko jo siinä vaiheessa tuota idiotismiasi, että ainoat argumenttisi on sanojen tunkeminen toisten suuhun ?
Jos maailman stokastisuus on todisteellinen, niin onko todisteisiin luottaminen uskomista ?
"Maapallo pyörii" on yksi tällainen todisteellinen väite. Onko se uskonasia ? Vai sittenkin todisteellinen tieto ?
letko jo siinä vaiheessa tuota idiotismiasi, että ainoat argumenttisi on sanojen tunkeminen toisten suuhun ?
>
Tieteelliset faktat eivät ole riippuvaisia huutoäänestyksestä. Esim. evoluutio on tieteellinen fakta, mutta toisin uskoo yli puolet ihmisistä. Myös suhteellisuus on fakta vaikka suurin osa ihmisistä ei edes tajua, mistä suhteellisuusteoriassa on kyse.
>
Mutta evoluution toteaminen onkin sitten vähän haasteellisempaa (jos ajattelet, että se olisi sitten parempi esimerkki). Kuitenkin evoluutio on tieteellinen fakta siinä missä Maapallon pyöriminenkin tai stokastisuus.
Sama juttu on muuten on stokastisuudessa: siinäkin ihan luonnoilmiöitä seuraamalla ja logiikalla pystytään osoittamaan indeterministisyys. Ei näissä kahdessa asiassa ole mitään eroa.
>
Alatko nyt siis selittää sitä, että kun painovoimaa ei ole todistettu oikeaksi (eli että se on "vain teoria"), niin ei sellaista painovoimaa voi ollakaan ?
Huomaatko itsekään, millaisia loogisia naamalleen rätkähtämisiä teet kun yrität perustella uskontoasi jotenkin "rationalisoimalla" epämieluisat reaalimaailman havainnot pois maailmankuvastasi ?
http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2010/jul/03/confirmation-bias-scientific-evidence
>
Eipä muuten tuekaan. Maapallon liike on kaoottista (vaikka luonnollisesti pienissä rajoissa).
>
Miksi ihmeessä kvanttimaailmasta olisi johdettavissa jotain kummituksia tai haamuja ? Mitä ihmettä nyt oikein mokellat taas ? Mihin asti tuo idiotismisi oikein kehittyykään vielä. Ei saatana !
>
Puhut paskaa ! Millainen tuo uskosi on, jos ainoa keino tukea on valehteleminen toisten puheista ?
>
Muusta ei ole todisteita kuin sattumien summasta. Miksi siis uskoisin johonkin muuhun ?
Sano nyt, miksi väitit minun uskovan tähän seuraavaan:
>
Miksi uskoisin ? Eihän sellaisesta ole mitään todisteita.
Oletko jo siinä vaiheessa tuota idiotismiasi, että ainoat argumenttisi on sanojen tunkeminen toisten suuhun ?
Laitoin sinulle joskus jauhiot suuhun, kun väitit Enqvistin kertoneen hiukkasfysiikan olevan determinististä. Olit lukenut kai yhden artikkelin ja käsittänyt sen väärin, kuten sinut tuntien olettaa sopii. Kun kerroin suorin lainauksin Karin kannan determinismistä, hylkäsit ammattifyysikon väitteet ja samalla fysiikan tieteenä. Sen sijaan aloit kirjoittelemaan omaa jargoniasi, joka perustuu vain ontuvaan arkipäivän ajatteluusi. Perinteinen uskiksen ratkaisu. Kun tiede ei tue uskoani, on tiede väärässä.
Ymmärrätkö oikein itsekään, kuinka lapsellisia väitteesi ovat?
Seurailin joskus kyseisen henkilön perusteluja siitä, miksi hänen mielestään kuussa ei ole voitu käydä. Perustelut osoittivat lähes täydellistä tietämättömyyttä fysiikasta ja astronomiasta. Silti hemppa jankkaa lähes Savorisen maanisuudella omia harhautuneita käsityksiään. Keskustelu kyseisen trollin kanssa on täysin hyödytöntä. Joko henkilöä on täysi typerys tai sitten pelkkä liikaa pitkitetty vitsi.
Kannattaa sitten mainita kenen henkilön perusteluja, itse determinisitinä en ainakaan ole väitellyt kuukäynneistä kanssasi. Tässä taidetaan nyt niputtaa kaikki yhteen, kun väittelyn tasolla et pääse niskan päälle.
No, pistettiinhän tuo poju kyykkyyn jo WTC-iskuistakin. Toki hän varmaan vieläkin on harhaluulonsa vallassa, että oli jokin todisteeton salaliitto, mutta ei enää kehtaa tuota deluusiotaan esittää.
Sano nyt, miksi väitit minun uskovan tähän seuraavaan:
>
Laita minulle jauhot suuhun koko ajan, tässä olen, en ole muuten missään väittänyt K. Engvistin väittäneen hiukkasfysiikan olevan determinististä, miksi sellaista edes väittäisin, kerron aivan muuta detesrminismiin liittyvää jota K. E. sivusi kirjassaan, mutta et taida ymmärtää ja muistaa koska sulla taitaa ollaa jauhoja pää täynnä, heheheheheheeheh enks mä oo myös vitsikäs , ålä ota pahalla.
Eipä muuten tuekaan. Maapallon liike on kaoottista (vaikka luonnollisesti pienissä rajoissa).
Tämän kaaottisuuden voi olettaa olevan ihan luonnollisia syitä joita ei tunneta, maailma ei ole koskaan yhtä taydellinen kuin idea, silti siinä ei ole koskaan mitään omituista.
Vaihtui näköjään joku paivystäjä! eheheheheheh, vai osaatko vastata oikeasti johonkin? nythän ei olla Kuussa, ehehehehe
mikä ihmeen trolli sinä olet? eihän Wtc iskut ole tässä puheen aiheena, eikös ne uutiset ole kertonut mitä tapahtu.
Jos multa kystyt niin Kuussa on käyty ja Wtc iskut teki ja suunitteli Osama Bin laden, nämähän on todistettu toutuus, kuin kvanttimaailman epämääräisyys.
Saatan että olen joskus kysynyt että mitä vastuksia saa jos ei usko Kuussa käyntiin ja Wtc iskuihin, eikä siinä ole mitään tyhmää ja erikoista , periaatteessa kunnon tiedemiehelle mikään ei saa olla itsesäänselvyys, nyt kyseenalaistan kolme d tilan.
Siis anna mulle jauhoja hillon kanssa.
Muusta ei ole todisteita kuin sattumien summasta. Miksi siis uskoisin johonkin muuhun ?
>
Niin ?
Kvanttimekaniikassakin on vain luonnolliset syyt, jotka aiheuttavat indeterministisyyden.
Kuitenkin Maapallon pyöriminen on indeterministinen prosessi - samoin kuin kvanttimekaniikan ilmiöt. Tästähän oli kyse.
>
Eihän kvanttimekaniikassakaan ole mitään omituista.
>
Tieteelliset faktat eivät ole riippuvaisia huutoäänestyksestä. Esim. evoluutio on tieteellinen fakta, mutta toisin uskoo yli puolet ihmisistä. Myös suhteellisuus on fakta vaikka suurin osa ihmisistä ei edes tajua, mistä suhteellisuusteoriassa on kyse.
>
Mutta evoluution toteaminen onkin sitten vähän haasteellisempaa (jos ajattelet, että se olisi sitten parempi esimerkki). Kuitenkin evoluutio on tieteellinen fakta siinä missä Maapallon pyöriminenkin tai stokastisuus.
Sama juttu on muuten on stokastisuudessa: siinäkin ihan luonnoilmiöitä seuraamalla ja logiikalla pystytään osoittamaan indeterministisyys. Ei näissä kahdessa asiassa ole mitään eroa.
>
Alatko nyt siis selittää sitä, että kun painovoimaa ei ole todistettu oikeaksi (eli että se on "vain teoria"), niin ei sellaista painovoimaa voi ollakaan ?
Huomaatko itsekään, millaisia loogisia naamalleen rätkähtämisiä teet kun yrität perustella uskontoasi jotenkin "rationalisoimalla" epämieluisat reaalimaailman havainnot pois maailmankuvastasi ?
http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2010/jul/03/confirmation-bias-scientific-evidence
JA VASTAA ERITYISESTI TÄHÄN:
>
Miksi ihmeessä kvanttimaailmasta olisi johdettavissa jotain kummituksia tai haamuja ? Mitä ihmettä nyt oikein mokellat taas ? Mihin asti tuo idiotismisi oikein kehittyykään vielä. Ei saatana !
Heh, luotan havaintoihin reaalimaailmasta. Ne osoittavat, että maailma on ei-deterministinen. Siihen ei tarvita mitään henkilöä, ketä uskoa tms. Se on vaan karu kylmä fakta.
Et sinä luota mihinkään havaintoihin, vaan toisten ihmisten päättelyyn.
Muusta ei ole todisteita kuin sattumien summasta. Miksi siis uskoisin johonkin muuhun
< kukaan ei ole todistanut että näkyvässä reaalimaailmassa olisi kummituksia ja haamuja, siis jotain kvanttimaailmasta johtuvaa täysin selittämätöntä >>
Miksi ihmeessä kvanttimaailmasta olisi johdettavissa jotain kummituksia tai haamuja ? Mitä ihmettä nyt oikein mokellat taas ? Mihin asti tuo idiotismisi oikein kehittyykään vielä. Ei saata
>
Havainnoista tehty matemaattislooginen päätelmä. Niin, sitä tiede on.
Toki jos Sinulla on esittää tuossa havaintoihin pohjatuvassa matemaattisessa päättelyssä jotain virheitä, niin esitä se ihmeessä ! Tosin sellaisia ei ole löytäneet alan asiantuntijatkaan.
Ei tieteessä, katsos, päätellä sillä menetelmällä, että "minusta tuntuu" tai "kuvittelisin näin". Älä ole hölmö.
matemaattislooginen päätelmä, aivan.
>
Tottakai tiedetään, mistä bussi tulee, mutta sillä, miksi bussi ylipäätään on olemassa, ei ole muita todisteita kuin sattumien summa. Älä taas yritä tunkea sanoja toisten suuhun.
>
Ei joku vammainen valehtelu tai omien "järeiden" päätelmien (lue vääristelmien) kehittely toisen sanoista ole jauhojen laittamista suuhun, ääliö.
>
Miksi ihmeessä kvanttimaailmasta olisi johdettavissa jotain kummituksia tai haamuja ? Mitä ihmettä nyt oikein mokellat taas ? Mihin asti tuo idiotismisi oikein kehittyykään vielä. Ei saata
>
Aihe näyttää olevan varsin kivulias vieläkin. Ymmärrän kyllä, kun Sinut pistettiin niin totaalisesti kyykkyyn tuon uskomuksesi kanssa.
>
Et ole tiedemies. Sinusta ei siis tule "kunnon tiedemiestä" vaikka yrittäisit keksiä pyörää uudelleen ja uudelleen.
Montako kertaa "kyseenalaistamisesi" on tuottanut tulosta ? Jep, nolla kertaa. Aina olet havainnut, että se olikin vaan peräkammarin pojan turhia kuvitelmia. Nyt keksit siis uuden samanlaisen "älynväläyksen". Mikä sen ennuste on kun et tästäkään pysty todistamaan mitään vaan koko homma perustuu pelkkään kuvitelmaasi ?
"on maailma, jossa asuu puupäitä ja kun ne hypättyään kuolettavan korkealta ne pomppii timanttikadulta kultaiseen kaivoon ja elää siellä ikuisesti"
Jo pelkästään tuon tekstin takia sun kannattaisi hakeutua pikimmiten hoitoon.
Et ymärrä yhtään mitään koska et ymärrä satiiria, satiiri on todellakin älykkäiden laji koska sen ymmärtämiseen tarvitaan aivoja, osaat todennäköisesti nauraa vain jos joku nauraa ennen sinua.
Satiirisi on apukoulutasoa. Muutenkin sinun kannattaisi pysyä mahdollisimman realistisessa ilmaisussa. Aina kun "filosofiasi" alkaa mennä peruskoulutason ohi, alkaa isoremmi luistamaan pahasti, kuten jotut kolmiulotteisuudesta ja aikakoneesta. Täysin älytöntä puujalkalogiikkaa.
kolmiulotteisuudesta ja aikakoneesta. Täysin älytöntä puujalkalogiikkaa
Mihin ihmeeseen väitteesi perustuu. Ihan täyttä huuhaata tuo aikakonehöpötys. Eivät menneisyys nykyisyys ja tulevaisuus ole kome ulottuvuutta. Sekoilet nyt sellaisessa käsitesuossa, ettei mitään pohjaa. Aika on neljäs ulottuvuus kolmen avaruudellisen lisäksi. Jos sinun aivosi ovat nyrjähtäneet jo niin pahasti, että sekoitat päivänselvat asiat, olisi ehkä syytä hakeutua hoitoon.
Ei ole mitään universumin kelloa vaan käsite aika on juuri vain liikeiden suhteellisuutta joita aivomme muistavat.
Käsite aika neljäntenä ulottuvaisuutena on vain illuusio, olekin tässä puhunut että taustalla oleva fysikaalinen maailma ei ole 3D tilaa.
Minäkin pidin aikaa ennen neljäntenä ulottuvaisuutena, paljon selvempi tapa nähdä maailmankaikkeuden perus luonne on että menneisyys on ensimmäinen ulottuvaisuus joka sisältyy täydellisenä nykyhetkeen, toinen on oma nykyhetken kokemus, sekä kolemantena ulottuvaisuutena tulevaisuus johon kaikki hiukkaset liikkuvat.
Tämä maailmankuva kertoo selvästi että kokijan tai hiukksen nykyhetki on aina sama kuin maailmankaikkeuden äärilaita, nyt hetki on koko universumissa oleva klobaali tila johon sisöltyy kaikki.
Tässä maailmankuvassa ei tarvitse myös etsiä pienintä tilaa vaan pienintä liikettä, pienin tila on myös mahdoton käsittää aivoilemme samoin kuin ääretön tila.
Jos tilaa on olemassa niin sen myös voitava pientyä äärettömyyteen saakka, mahdoton ajatus! yhtä mahdoton kuin koko käsite ikuisuus.
Aika on ulottuvuus siinä mielessä, että ei ole olemassa absoluuttista aikaa eikä absoluuttista avaruutta. Aika-avaruus sen sijaan on absoluuttinen. Sekä KOLMIULOTTEINEN tila, että aika muuttuvat Lorenzin muunnoksen kertomalla tavalla kun lähestytään reletivistisia nopeuksia. Ja tämä ei ole nojatuolifilosofiaa, vaan suhteellisuusteoriaa, joka on testattu monin tavoin.
Keksi vaikka uusi termi, mutta kokemassamme avaruudessa on kolme tilaulottuvuutta ja yksi aikaulottuvuus. Jos yrität selitellä, että entinen ja tuleva ovat ulottuvuuksia, on terminologinen väärinkäyttö selvä asia. Ihan yhtä hyvin voisit sanoa, että etäisyys on keltainen.
Koita nyt ihmeessä pysyä fysiikassa tällä palstalla ollessasi. Jos löydät "valkopilkullisia punalakkeja syövien" palstan, niin mene kertomaan sinne jargoniasi.
Fyssikka joutuu tietenkin käsittelemään illuuusioimme käsitteillä mainitsemillasi tilaulottuvuuksilla koska fysiikka toimi ja on ymärrettävää vain aivojemme illuusioiden valossa.
Nyt hetkeä aivomme ei edes tajua, eikä sitä tajua mikään fysiikan osakaan, yksikään liike ei ole peruuttamaton siksi todellisuus ei ole 3 d.
Tämä on tietenkin syvempi näkemys kosmoksesta eikä sitä voi sen paremmin todistaa kuin että ota askel ja peruuta niin että että askelta ottanutkaan, et millään pääse oikeasti "tila/aika" ulottuvaisuudessa taakse koska niitä ei ollut kuin käsittenä.
Tiede tutkii mailmankaikkeutta joka on 3D luonteinen, hyvin peiniä kohteita ei ole kuvattu ja sillä on epämääräisyyksiä juuri koska 3D avaruus luonne heikkenee.
Tiede tutkii 4D avaruutta ja hypoteesien kehittelyt liikkuvat 10D ja 11D avaruuksissa.
Todellisen nyt hetken todellisen luonteen ymmärtämiseen arvelen tarvittavan lukemattomia ulottuvuuksia, se on"tila" jota ei normaali aivojemme tilakäsite käsitekyky ei ymmärrä.
Ihmiset laitti kellon käymään noin 2010 vuotta sitten, koska silloin ymärrettiin ensi kerran että ajalla ja tarkemalla ajan käsiteellä kyettiin hallitsemaan ihmistä paremmin, tuskin aikaa ja ajan laskua keksi aloittaa sen ajan orja, samalla tuli tietenkin historiaa dokumentoitua.
"Ihmiset laitti kellon käymään noin 2010 vuotta sitten,"
Onhan sulla käsitykset? Tiedätkö, montako ajanlaskujärjestelmää maapallolla on parhaillaankin? Vai luuletko, että muslimitkin laskevat ajanlaskunsa alkavan kristuksen syntymästä? Oletko tosiaan noin pihalla, vai hölmöiletkö tahallasi?
Ei muussakaan jutussa toki mitään järkeä ollut.
Ajanlaskumittajärjestelmiä ja uusia vuosia on vaikka millä mitalla, mutta koko Maapallo on jaettu nykyään samaan aikavyöhykkeeseen, joka taas perustuu luonnollisiin vuorokauden rytmiin, et ymmärtänyt varsinaista pointtia ,että miksi ihminen ylipäätään halusi hallita aikaa ja ajanlaskua, mutta eihän se mun vika ollut.
Edelleen kolmiulotteinen aika avaruus ei ole yhtenä hetkenä todellinen, (todellisuus ilmenee vain yhtenä hetkenä)
Kolmiulotteinen aika/avaruus rakentuu menneisyyden ulottuvaisuuden avulla joka sisältyy nykyhetkeen .
Koska maailmankaikkuudessa vallitsee syyn ja seurauksen laki on kolmas ulottuvaisuus tulevaisuus, todellinen ja odotettu, mutta ei tosi ennen nykyhetkä, varsinaista aikaa ai tarvita muualla kuin vertailemmalla aika-avaruuksien kohteiden paikkoja ja sijainteja menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden ulottuvaisuuksissa, ei mitään epäselvää.
Suhtis kaaruttaa avaruutta koska ainoa todellinen fysikaalisuus on ihmisen kokemattomissa olevassa häviävän lyhyessä nyt hetkessä.
Mitä todistaa kahden atomikellon käynti ero kun toinen kietää kiertää painovoimattomassa tilassa, ensinnäkin vain sen että vetovoima vaikuttaa atomikellon käyntiin, vetovoima on voima joka varmasti vaikuttaa kaikkiin kelloihin varsinkin atomikelloon.
Koko kosmoksessa voidaan hyvin ajatella olevan glogaali nyt hetki, jos raketti lähtee lähes valon nopeudella avaruuteen ja jos raketista katsotaan Maata niin sen ihmisten liike näyttää kuin hidastetussa filmissä, jos alus kääntyy vuoden kuluttua ja tulee maata kohti samalla lähes valon nopeudella ja kun silloiin katsoo kaukoputkella ihmisten liikettä Maassa, niin ihmiset liikkuvat tupla nopeudella, kun alus saapuu Maahan niin Maassa olleet ihmiset ovat saman ikäisä kuin avaruus matkan tehneet ihmiset.
Mitä todistaa tähden valon kaartuminen Auringon gravitatiokentässä, Aurinbon vetovoima vaikuttaa valoon, koe todistaa että valolla on kuitenkin häviävän pieni massa, johon Aurinko vaikuttaa, ei mitään ihmeelistä ja kummaa, suhtista ei tarvita.
Ensinnäkin aika-avaruus on neliulotteinen ei kolmiulotteinen.
Toiseksi Einsteinin suhteellisuusteorian kaataminen vaatii vähän leveämmät hartiat kuin mitä sinulta löytyy. Logiikkasi ontuu taas kuin entinen Ericson, koska et hallitse suhteellisuusfysiikan perusteita. Aikadilataatio on todellinen asia, jota sinun huuhailusi ei muuksi muuta.
Vaikka raketti lentää maasta pois lähes valon nopeudella, niin maasta tuleva valo saavuttaa sen kuitenkin valonnopeudella raketista katsoen. Kun raketti lentää takaisin, taas maasta tuleva valo tulee vain valonnopeudella. Ei siis c raketin nopeus. Lorenzin muunnoksen laskeminen ei liene edes sinun matikallasi ylivoimaista.
Perehtyisit edes perusteisiin, ennen kuin nolaat itsesi tyhjällä jargonilla.
Vai olet kaatanut suhtiksen??? Nobel on sitten varmuudella sinun. Lähetä ihmeessä selityksesi johonkin tiedelehteen.
Juttusi alkaa olla kohta yhtä suusuudenhullua kuin nimimerkillä Mr. Pressure
Kun raketti lentää takaisin, taas maasta tuleva valo tulee vain valonnopeudella.
Punasiirymä on valon informaation vähenemistä, sama asia.
"mikä ihmeen trolli sinä olet? eihän Wtc iskut ole tässä puheen aiheena, eikös ne uutiset ole kertonut mitä tapahtu.
Jos multa kystyt niin Kuussa on käyty ja Wtc iskut teki ja suunitteli Osama Bin laden, nämähän on todistettu toutuus, kuin kvanttimaailman epämääräisyys.
Saatan että olen joskus kysynyt että mitä vastuksia saa jos ei usko Kuussa käyntiin ja Wtc iskuihin, eikä siinä ole mitään tyhmää ja erikoista , periaatteessa kunnon tiedemiehelle mikään ei saa olla itsesäänselvyys, nyt kyseenalaistan kolme d tilan.
Siis anna mulle jauhoja hillon kanssa."
Joo kun nämä stokastikot eivät pääse niskan päälle niin on pakko heittää lokaa niskaan, ja väärään ositteeseen.
"Kvanttimekaniikassakin on vain luonnolliset syyt, jotka aiheuttavat indeterministisyyden."
Ja syyt olivat? Kvanttimekaniikan ilmiöt voivat aiheuttaa myös kausaalisyyt.
"Kuitenkin Maapallon pyöriminen on indeterministinen prosessi - samoin kuin kvanttimekaniikan ilmiöt. Tästähän oli kyse."
Miten se on indeterministinen prosessi? Maapallon liike on alkeishiukkasten käyttäytymisen summa, ja niitä voivat ohjata kausaalit syyt.
"Tieteelliset faktat eivät ole riippuvaisia huutoäänestyksestä. Esim. evoluutio on tieteellinen fakta, mutta toisin uskoo yli puolet ihmisistä. Myös suhteellisuus on fakta vaikka suurin osa ihmisistä ei edes tajua, mistä suhteellisuusteoriassa on kyse."
Evoluutio on helposti todistettavissa, se ei vaadi tulkintaa samassa mitassa kuin kvanttimekaniikan todennäköisyystulkinta. Bohmin pilottiaaltotulkinta antaa samat tulokset, samoin monimaailmatulkinta, ja ne eivät ole satunnaisia. Mistä suhteellisuusteoriassa on kyse?
"Mutta evoluution toteaminen onkin sitten vähän haasteellisempaa (jos ajattelet, että se olisi sitten parempi esimerkki). Kuitenkin evoluutio on tieteellinen fakta siinä missä Maapallon pyöriminenkin tai stokastisuus."
Evoluutio ja maan pyöriminen voidaan todeta melko helposti, stokastinen kvanttimeniikan tulkinta on vain yksi tapa ymmärtää koetuloksia. On muitakin tapoja mm. deterministiset pilottiaalto- ja monimaailmatulkinta.
"Sama juttu on muuten on stokastisuudessa: siinäkin ihan luonnoilmiöitä seuraamalla ja logiikalla pystytään osoittamaan indeterministisyys. Ei näissä kahdessa asiassa ole mitään eroa."
Stokastisuudesta voidaan siis luonnonlaeilla osoittamaan stokastisus =)
Alatko nyt siis selittää sitä, että kun painovoimaa ei ole todistettu oikeaksi (eli että se on "vain teoria"), niin ei sellaista painovoimaa voi ollakaan ?
Painovoima voidaan osoittaa, ja se toimii syy-seuraussuhteisesti. Se ei ole koskaan työntävä ja sen voimakkuus tunnetaan.
"Huomaatko itsekään, millaisia loogisia naamalleen rätkähtämisiä teet kun yrität perustella uskontoasi jotenkin "rationalisoimalla" epämieluisat reaalimaailman havainnot pois maailmankuvastasi ?"
Sinä et ole kertonut vielä mitään loogista. Reaalimaailman eli luonnontieteen satojen vuosien tieto kertoo determinismistä, ainoastaan kvanttimekaniikan ilmiöiden todennäköisyystulkinta kertoo toista, mutta kuten kirjoitin sillä on vaihtoehtoiset deterministiset tulkinnat, ja niitä löytyy ajan kuluessa takuulla lisää.
Perusteleha. Kun Hornet lentää tukiasemasta poispäin 300 m/s ja tuuppaa UHF radiolla 300 MHz lähetettä, on Doppler - 600 Hz. Sekunnissa tuleva informaatio on täsmälleen sama kuin lähestyvällä koneella, jolloin Doppler kääntyy vastakkaiseksi.
Kvanttimekaniikan ilmiöt voivat aiheuttaa myös kausaalisyyt.
Ei voi. Kvanttifysiikka on aidosti indeterministinen ja se on varmuudella todistettu. Kaluat vanhaa luuta, jonka tiede hylkäsi lopullisesti jo -80 luvulla.
Jos voi, niin esitä miten ja takuuvarmasti Nobel on sinun.
Determinismi eli lainalaisuusoppi on filosofian näkökanta, jonka mukaan kaikilla asioilla on syynsä. Tästä seuraa, että maailman syy-seuraus -suhteet muodostavat ketjun, joka määrää kaikki tapahtumat. Determinismin mukaan kaikki, mikä tapahtuu, tapahtuu välttämättä, eikä mikään voisi tapahtua toisin. Vastaavasti indeterministit sanovat, että todellisuudessa on satunnaisuutta eivätkä kaikki tapahtumat seuraa välttämättä edellisistä. Determinismiin voi liittyä myös ennaltamääräytyvyys: joku tai jokin on määrännyt etukäteen kaikkien tapahtumien lopputuloksen, eli tapahtumat kulkevat kohti jotain tiettyä päämäärää, kuten esimerkiksi predestinaatio-opissa.
Determinismi pohjautuu pääasiassa syy-seuraus -suhteeseen eli kausaliteettiin. Kausaliteetilla tarkoitetaan kahden ilmiön suhdetta, jossa ensimmäinen aiheuttaa toisen. Sitä pidetään yleisesti pätevänä arkiajattelussa ja enimmäkseen myös fysiikassa. Newtonilaisen mekaniikan mukaisesti on ajateltu, että jos kahteen täysin samanlaiseen kappaleeseen vaikuttavat täysin samanlaiset voimat, ne käyttäytyvät samalla tavalla. Klassista mekaniikkaa onkin pidetty yhtenä suurimmista determinismin auktoriteeteista, vaikka Newton itse ei uskonutkaan determinismiin. David Humen kuuluisa kausaalisuuden kritiikki ei varsinaisesti koske kausaalisuuden olemassaoloa vaan väitettä, että voisimme johtaa kausaalisuuden järjestämme.
Pierre-Simon Laplace kehitti mekanistisen luonnonfilosofian kiteytykseksi Laplacen demoniksi sittemmin kutsutun fiktiivisen hahmon. Laplacen demoni on subjekti, joka tietää kaiken aiemmin vallinneista asiatiloista, nyt vallitsevista asiatiloista ja asiatiloja ohjaavista luonnonlaeista. Näillä tiedoilla demoni kykenee ennustamaan täysin varmasti kaiken mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Monet filosofit ovat ajatelleet, että determinismi ei ole yhteensovitettavissa vapaan tahdon kanssa. Heidän mukaansa ei voida sanoa, että subjekti toimii vapaasti, jos tämä ei syy-seuraus -ketjun tuloksena kykene tekemään kuin yhden valinnan. Deterministisessä maailmassa jokainen subjektin tekemä teko on väistämätön eikä subjekti voi todellisuudessa valita mitä hän tekee eri tilanteissa. Väitteen aiheuttamat filosofiset ongelmat liittyvät vahvasti etiikkaan.
Kvanttimekaniikka ja erityisesti Kööpenhaminan tulkinta on haastanut determinismin modernissa fysiikassa. Tulkinnan mukaan mittauksissa saatavat tulokset ilmentävät todellisuuden perimmiltään indeterminististä luonnetta. Esimerkiksi Tarja Kallio-Tammisen mukaan "kvanttimekaniikka ei mahdu Laplacen olettamaan superdeterministiseen ja reduktionistiseen maailmaan".
Laplacen demoni ei voi oikein kuulua deterministiseen maailmaan, koska se tuntuu olevan ulkopuolinen vapaa valikoija, ei deterministisen järjestelmän osa, johon vaikuttavat järjestelmän tapahtumat. Kyseessä on samanlainen stokastinen muuttuja kuin vapaan valinnan tekijä.
Ainoastaan siis eräät kvanttimekaniikan ilmiöt lyövät käsille deterministisen maailman oletukselle, vaan eiköhän niillekin löydy ajan kanssa kausaalit selitykset.
"Kvanttimekaniikan laita on kuitenkin toinen. Suurin osa sen laskusäännöistä on kehitetty jo ennen
vuotta 1928. Siitä lähtien niitä on menestyksekkäästi sovellettu ja niistä on johdettu tieteen historian
kaikkein tarkimmat numeeriset ennusteet. Mutta itse asiassa kvanttimekaniikkaa soveltavat tutkijat vain
noudattavat teorian kehittäjien mekaanisia laskusääntöjä todella ymmärtämättä, miksi ne toimivat.
Toisin kuin suhteellisuusteorian tapauksessa, vain harvat – jos ketkään – ihmiset ymmärtävät
kvanttimekaniikkaa sisimmässään. Onko luonto todella järjenvastainen vai onko kvanttimekaniikka
vain puettu niin kömpelöön muotoon, että se antaa oikeita ennusteita, mutta hämärtää kokonaiskuvaa?
Kukaan ei tiedä vastausta."
Näin se on!
Mitä on determinismi?
Determinismi tarkoittaa uskomusta, että kaikki asiat tapahtuvat täsmällisen syy- ja seuraussuhteen mukaan siten, että edelliset tapahtumat määräävät yksiselitteisesti seuraavat tapahtumat. Tämä on yleensä tulkittu niin, että maailma voi kulkea ainoastaan yhdellä ainoalla ennalta määrätyllä tavalla. Tällaisen ajattelun mukaan siis myös tämän viestin syntyminen olisi ennalta määräytynyt. Asiaa voi todella (ainakin minusta) pitää uskonvaraisena, sillä se ei jaa pelkästään suuren yleisön, vaan myös tiedemiesten ja vahvan akateemisesti ajattelevien ihmisten mielipiteet. Eräs aihetta sivuava ongelma on ns. Newcombin paradoksi, jonka tulkinnat todistavat väitteeni mielipiteiden jakautumisesta.
Mitä on vapaa tahto? Onko sellaista?
Kysymys vapaasta tahdosta liitetään usein osittain virheellisesti determinismiin. Kaikilla ihmisillä on tarve ns. uskoa vapaaseen tahtoon. Tämä on tulkintani mukaan kuitenkin harhaa. Molemmat vaihtoehdot - sekä deterministinen maailmankuva että indeterministinen näkemys - nollaavat tavallaan vapaan tahdon. Mikäli ihmisen aivotoiminta toimii täysin luonnonlakien mukaan, mitä se minusta kiistämättä tekee, niin tällöinhän ajattelukin noudattaa determinismiä. Jos taas ajattelussa on satunnaisuutta, niin silloinkaan ei voi puhua "vapaasta tahdosta"; tahdosta korkeintaan. Mitä vapaata olisi satunnaisuudessa?
Mitä on satunnaisuus? Mitä on "aito satunnaisuus"?
Lyhyesti sanottuna satunnaisuus tarkoittaa sitä, että jotain asiaa ei pystytä ennustamaan. Kuitenkin esimerkiksi jonkin ohjelmointikielen random-funktio saattaa tarkasti tutkittuna toimia hyvinkin deterministisesti, ennustettavalla tavalla. Minusta voidaan kansanomaisesti sanoa, että ns. "aito satunnaisuus" tarkoittaisi vain epävarmuuden maksimointia. Kuitenkin pitää muistaa, että vaikka jotain asiaa ei kykene mitenkään ennustamaan tai laskemaan etukäteen, niin silti saattaa olla kysymys deterministisestä prosessista. Kysymys on vain siitä, että havaintomme maailmasta ovat ja tulevat aina olemaan rajallisia.
Mitä tarkoittaa kausaalisuus?
Kausaalisuus tarkoittaa syy- ja seuraussuhteen olemassaoloa. Asiaa voi lähestyä monelta kantilta. Esimerkiksi tilastotieteessä saatetaan sotkea joskus korrelaatio ja kausaatio keskenään. Matemaattisessa mielessä minusta voidaan sanoa, että kausaalisuus liittyy vahvasti determinismiin. Jonkin funktion tai algoritmin tulos tietyllä arvolla on yleensä täysin yksiselitteinen. Onko se sitä sitten aina? Minusta on, mutta tästäkin asiasta löytyy vivahteita ja näkemyksiä joka lähtöön.
Tarkoittaako determinismi täydellistä tulevaisuuden ennustettavuutta?
Lyhyt vastaus: Ei tarkoita.
Perustelu: No kuten satunnaisuutta koskevaan kysymykseen jo vastasin, tulevaisuutta ei voi koskaan ennustaa laajassa mittakaavassa täysin tarkasti. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että nykyisen tietämyksen valossa mikään eliö tai älykkyyden muoto ei voi tietää kaikkia tarvittavia alkuarvoja ennustuksen toteutukseen.
Mitä Heisenbergin epätarkkuusperiaate tarkoittaa? Miten se liittyy determinismiin?
Heisenbergin epätarkkuusperiaate on fysiikan teoria, nimetty löytäjänsä Heisenbergin mukaan, jossa todetaan, että liikemäärää ja paikkaa ei voi mitata samanaikaisesti tarkasti. Tästä seuraa se, että mikään äly ei kykene täydellisiin mittauksiin ja täten ei myöskään deterministisiin ennustuksiin. Nollaako tämä sitten determinismin? Ei välttämättä. Esimerkiksi Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen ennustamalle tyhjiön poreilulle saattaa hyvinkin jonain päivänä löytyä deterministinen selitys, vaikka emme sitä vielä tietäisi.
Maailmankuvassani on ristiriita, joka toisaalta niin vanha että se lienee kaikille tuttu.
Uskon, että periaatteessa luonnonlait voidaan selvittää niin tarkasti, että joka ikinen hiukkasen liike ja kaikki siihen vaikuttavat voimat voidaan laskea ajasta ikuisuuteen. Tämä todella tarkoittaa periaatteessa, sillä on esimerkiksi keskusteltu siitä, voiko kappaleita hiukkastasolla edes havannoida vaikuttamatta niihin samalla.
En myöskään pidä mahdollisena sitä, että ihmisellä olisi jokin “henki” tai “sielu”, jota ei edes tuossa esitetyssä mallissa voisi saada tavoitettua. Eli että fyysisessä maailmassa olisi jotain, mikä ei mitenkään, millään tasolla heijastu mihinkään. Tuo on periaatteessa mahdollista, mutta sen spekulointi on täysin hyödytöntä koska paitsi että se kumoaa jo ensimmäisen väitteen niin se johtaa varsin hyllyvään suohon oman sisäisen logiikkansa kanssa.
Uskon kuitenkin vahvasti yksilönvapauteen ja pidän sitä tärkeimpänä arvonani. Mutta jos hiukkasten liike on laskettavissa ajasta ikuisuuteen, ja niiden hiukkasten keskinäisissä suhteissa on “kaikki” maailmankaikkeudesta, se tarkoittaa, että vapaata tahtoa ei ole, vaan tekomme määrätyvät täysin näiden luonnonlakien mukaan. Vapaa tahto on korkeintaan harha. Siinä tapauksessa meidän “päätöksiämme” voi korkeintaan pitää “ennustuksina”, eli jonkinlaisia ennakkoarvioita siitä, että noin tulee tässä tilanteessa tapahtumaan, ja sitten meistä tuntuu että aiheutimme sen itse, esimerkiksi ajatuksen päässämme.
Yksilönvapaus on siis satunnaisvaihtelua noiden hiukkasten radoissa, joiden piti olla täydellisesti ennustettavia.
Ennenkuin kuulen perusteluja holhousvaltion välttämättömyydestä, niin saanen muistuttaa, että myös niitä ihmisiä koskee tuo sama asia. Eli toisin sanoen, vapaan tahdon puutteessa mikään ei millään tavoin estä, etteikö kaikki voisi mennä katastrofaalisella tavalla pieleen. Koska kaikkihan oli vain väistämätöntä seurausta hiukkasten laskettavissa olevista radoista, ei ole myöskään mieltä taistella sitä vastaan. Varsinkin kun se taistelukin olisi ennalta ohjelmoitua...
-Aapo Puskala, 22.7.2005
Vaikka mitään ei pystyisikään koskaan mittaamaan tarkasti eikä kukaan tulisi koskaan keksimään konetta jolla kaiken pystyy ennustamaan, ei sen puute pystyisi kuitenkaan poistamaan sitä faktaa että maailmankaikkeus olisi deterministinen.
Arkielämässä determinismistä johtuvalla vapaan tahdon puutteella ei ole mitään väliä. Ihmismieltä kahlitsee vahva illuusio siitä että pystymme itse valitsemaan tekemisemme, eikä tätä illuusiota ole helppoa rikkoa. Ihmismieli ei pysty tarkastelemaan itseään ulkopuolisen tavoin vapaana tästä illuusiosta, aivan kuten kirveskään ei voi vuolla omaa varttaan.
Kvanttifysiikasta sen verran että viimeistä sanaa niidenkään hiukkasten säpinöistä ei ole vielä sanottu. Aika näyttää.
Vaikka jotain ei voidakaan laskea absoluuttisen tarkasti siksi että koejärjestelyt vaikuttaisivat kohteeseen liikaa, ei se tarkoita etteivätkö ne kohteet olisi olemassa tai käyttäytyisi periaatteessa ennustettavasti vaikka niitä ei havainnoitaisikaan.
Fysiikka ei kerro, millainen maailma oikeasti on vaan käsittelee sitä, mitä voimme maailmasta sanoa.
Vaikka ihmisrodulta puuttuukin kyky tulkita maailmankaikkeuden useita ilmiöitä tarkasti, se ei tarkoita sitä, etteikö olisi olemassa “lakeja” jotka määräävät jokaisen partikkelin liikkeen ilman poikkeuksia. Tämä johtaa siihen, että satunnaisuus on vain näennäistä ja loppujen lopuksi kohtalo on sinetöity. Toisaalta partikkelien satunnainen käyttäytyminen missä tahansa mittakaavassa kumoaisi tämän ketjureaktion.
Oli asia niin tai näin, se ei vaikuta omiin kokemuksiimme havainnoinnista ja mahdollisesti näennäisestä päätöksenteostamme. Itse uskon että ihminen on lukemattomien heijasteketjujen summaatio – monimutkainen refleksi, johon vaikuttaa kaikki aikaisemmin kokemamme tapahtumat ja toimimme näiden asioiden pohjalta (osana maailmankaikkeuden syy-seuraus -ketjua). Noh toisaalta, mitä väliä?!
Determinismi.
Luonnonlakien tapaa hallita maailmaa on yleensä pidetty poikkeuksettomana ja ehdottomana. jos tällaiseen ajattelutapaan liittyy käsitys, jonka mukaan luonnonlait hallitsevat kaikkea, näkemystä kutsutaan deterministiseksi. Sen mukaan kaikki maailman tapahtumat määräytyvät lainalaisuuksien mukaisesti eikä mikään riipu sattumasta tai tahdon vapaasta valinnasta. Kyseessä on -> mekanistinen determinismi, jos kaikkien lainalaisuuksien ajatellaan olevan mekaniikan lakien tyyppisiä.
Vain harvat ovat vastustaneet determinismiä sillä perusteella, että luonnonlakeihin on poikkeuksia. Esimerkiksi Tuomas Akvinolainen kuitenkin ajatteli näin. Hänen teoriansa mukaan luonnonlait toteutuvat materiaalisen maailman vajavaisuuden vuoksi vain useimmissa tapauksissa, ei aina. Niihin liittyy siis sattumanvaraisia poikkeuksia, jotka selittävät maailman vaihtelevuuden ja hajanaisuuden. Useimmat determinismin kriitikot ovat ajatelleet, että on asioita, joita luonnonlait eivät lainkaan koske. Tällaisia voivat olla esimerkiksi ihmisen järjen tai tahdon toiminta. Toisaalta voidaan ajatella, että maailmassa on aitoja sattumia, jolloin se ei ole deterministinen.
Toisaalta taas tiede on todistanut että ajatukset ja tahdon toiminnot ovat kuvannettavissa ihmisaivoissa. Aivoissa tapahtuu jo ennakkoon aktiivisuutta, kun päätämme nostaa vaikkapa käden. Joten miksi ihmisaivot olisivat muuta kuin fysikaalis-mekanistinen kone, jossa vuorovaikutusten aiheuttamat muutokset aivorakenteessa määräävät yksikäsitteisesti ajatuksen, tahdon ja teon. Näin vapaa tahto olisi illuusio, ja kaikki ihmisen teot olisi määrätty tapahtuviksi jo alkuräjähdyksen alusta asti. Tätä kutsutaan usein superdeterminismiksi, tosin pelkkä determinismi tarkoittaa samaa. Onko maailma näin automaatti, jossa rikkumattomat säännöt ja yksi rinnakkainen tapahtumaketju toteuttaa yhden mahdollisen historian?
Kuka tilasi kokijan?