Ruostuneet aterimet haitallisia

terveydelle?

Ostin joskus aikoinani Tiimarista halpoja veitsiä, haarukoita ja lusikoita. Niissä on muovinen varsi ruuveilla ja pienellä metallikappaleella kiinni aterimen kärjessä. Ruuvit ja metallikappale ruostuivat, kärki sen sijaan on ruostumatonta terästä. Olen miettinyt, että onko terveydelle haitallista syödä ruostuneilla ruokailuvälineillä. Jos esim. lusikka on kaakaomukissa, lusikan ruostuneet kohdat jäävät kaakaon pinnan alle, jolloin juomaan kai liukenee haitallisia aineita. Olen lukenut myös, että jotkut metallit, esim. rauta voivat kerääntyä aivoihin. Kerääntyykö ruoste aivoihin? Olen käyttänyt noita aterimia jo vuosia.

13

8401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väärä paikka

      Sinulla on täytynyt olla ruostetta aivoissa jo silloin, kun olet erehtynyt ostamaan ruokailuvälineet Tiimarista.

    • maalaisjärki sanoo

      Jos aterimista liukenee haitallisia aineita niin ei niillä ainakaan kauaa syödä koska ne kuluvat loppuun. Ja kun niitä ei ilmeisesti ihan mistään supermyrkystä ole tehty niin missä haitta?

    • Ihminen saa aika harvoin ylimäärin rautaa. Aiemminhan (valu)rautaisia ruuanlaittoastioita oli enemmänkin käytössä, jolloin sitä rautaa sai mm. ruosteen muodossa vähän niistä astioistakin (näin muistelisin lukeneeni). Nyt on esim. teflonpinnoitettuja astioita, joista ei näitä hivenmääriäkään rautaa saa.

      Ettei se ruoste ole tuollaisella annostuksella mikään ongelma.

      Makuaisti on ihmisellä kohtuullisen hyvä osoittamaan haitta-aineita. Jos pyydät jotakuta toista teettämään itselläsi toistaen sokkokokeita, niin varmistunet itsekin. Siis toiseen mukiin epäiltäviä atrimia ja toiseen kunnollisia välineitä(*). Sitten kiehuvaa vettä mukit täyteen n. 5 minuutin odotus. Atrimet pois mukeista (piiloon), apukeittäjä pois huoneesta(§) ja sitten sinä maistelet vesiä mukeista. Jos viidellä toistolla arvaat aina oikein (mukien sisältöjä vaihdellen), niin luultavasti ne ruosteiset atrimet antavat jotain makuvirhettä veteen, jolloin ne voinee hylätä käytöstä.

      (*) Tässä on ajatuksena lähinnä lämpötilan vakiointi. Kylmät esineet alentavat mukissa olevan veden lämpötilaa, joka voi tuntua makuerona.
      (§) Tällä pyritään ehkäisemään sanattomien viestien vaikutus, samasta syystä atrimet olisi hyvä piilottaa näkyvistä.

      Raportoi toki tänne tuloksesi.

    • terveydelle?

      Joo, on mulla varmaan ollut ruostetta aivoissa, kun olen ne Tiimarista ostanut, tai sitten on vaihtoehtoisesti ollut matti kukkarossa.

      Kokeilin tuttumiehen koetta. Tulokset olivat, että kuumassa vedessä ruoste maistui voimakkaasti, melkein oksensin. Oikeita arvauksia tuli kuuman veden kohdalla 3/3. Mitä kuumempaa vesi oli, sitä helpompi oli arvata. Kylmemmän veden kohdalla sen sijaan ruostetta ei maistanut, oikeita vastauksia tuli 0/3. Kylmässä vedessä huomasin myös tavallisten aterimien aiheuttavan metallista makua veteen, joka maistui voimakkaammin kuin ruoste. Voi olla, että loppua kohden myös suussa alkoi maistua ruosteelta, kun oli paljon maistellut, joka saattoi vaikeuttaa veden maun tunnistamista.

      Kysyin tätä kysymystä, koska olen lukenut, että joissakin neurologisissa sairauksissa on löydetty enemmän metalleja aivoista kuin terveillä ihmisillä. Tämä sai miettimään, että mistä metallit ovat aivoihin päätyneet.

    • Anonyymi

      Minua kiinnostaisi ihan saman asia. Jäi astiat valitettavasti likoamaan tiskivatiin useaksi päiväksi. Yllätyksekseni kahdet Fiskarsin sakset olivat ruostuneet osittain! Luulin että ovat laatutuotteita. Aion valittaa sinne. Ostin ne muutama vuosi sitten. Kumma ettei kiinassa valmistetut aterimeni ja sihti, kattila ja desilitra olleet ruostuneet, näistä jälkimmäiset ostettu tasokkaasta(?) keittiötarvikekaupasta. Onko sitten Kiinalaisten materiaali mitä kun ei ruostu, ehkä jopa myrkyllistä?!!

      Onkohan ruosteisien saksien käyttäminen, esim pakastevihannespussin avaaminen tai persiljan pilkkominen niillä haitallista? Tietääkö kukaan?

      N-from-here

      • Ainakin kaupassa tutkimani Fiskarsin juustohöylä oli tehty Kiinassa, joten ostin sitten italialaisen juustohöylän tukeakseni edes omaa talousaluetta.


      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Ainakin kaupassa tutkimani Fiskarsin juustohöylä oli tehty Kiinassa, joten ostin sitten italialaisen juustohöylän tukeakseni edes omaa talousaluetta.

        Ok. Onpa kiva että ns. Suomalainen valmistetaankin kiinassa...Kuten Arabian mukitkin.
        Mulla on laadukas(?) Italialainen täysin muoviton sisäosiltaan vedenkeitin, Ottoni Fabrica.

        N-from-here


      • Anonyymi

        Ongelmia tulee siinä tapauksessa, että ruostunut/syöpynyt metalliseos sisältää nikkeliä. Se kun allergisoi varin tehokkaasti.

        Metalliallergia tekee elämän hankalaksi. Jos havaitsette ruokailuvälineidenne tai korujen tai minkä tahansa ihon kanssa usein tekemisiin joutuvan metalliesineen olevan syöpynyt niin kannattaisi korjata tilanne. Se allergia kun kerran puhjettuaan ei parane vaan pahenee eli jatkossa entistä pienempi altistus nikkelille (tai allergian jo puhettua esimerkiksi nahkavaatteen koboltille) riittää rikkomaan ihon.

        Kiinalaisissa halpiskevytmetalleissa on nikkeliä.


    • Anonyymi

      Kyllä ruokailuvälineistä ja astioista irtoavilla aineilla on vaikutusta.
      Kun valuraudasta on siirrytty teflonpinnotteisiin astioihin niin sen vaikutus on selvä kun ruoan mukana saatu teflon kasautuu aivoihin.
      Tämä näkyy siinä että vanhemmiten teflonia on jo kertynyt niin paljon että ei tahdo enää muistaa oikein mitään.
      Tefloniinhan ei mikään tartu helpolla joten se sen aiheuttaa aivoissakin.

      • Anonyymi

        Rauta on vain rautaa, ei siinä mitään.
        Alumiinia pitäisi vältellä ja lyijy on vaarallisempaa.

        Teflon/yms -pinnoitteessa pahinta on sen kuluminen ja pinnoitteen alla olevien myrkkyjen pääsy ravintoon.

        Rauta, teräs, savi ja lasi sopii parhaiten ruokien yhteyteen.
        Niillä on ominaisuuksia huomioitaviksi.
        Valurautapannusta esim. kun oppii oikean käyttötavan, niin on oikein hyvä arkikäyttöön.


    • Anonyymi

      Vanha keskustelu mutta pakko todeta että APn älykkyysosamäärä ei ole kovin suuri...

      • Anonyymi

        Kaikenlaista kysyjää riittää...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikenlaista kysyjää riittää...

        Vanha ketju tosiaan. Eikö ymmärrys riitä poistaa ruoste välineistä. Sillä ongelmasta pääsee, helppoja konsteja.
        Ihmettelen että ei ymmärrys riitä googlaamaan ohjetta netistä. Vaan kysytään onko ruoste vaarallista. Kuka syö ruosteisilla välineillä, ihme homma...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      206
      2439
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1614
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      138
      1261
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      288
      1050
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      308
      1003
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      1002
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      21
      941
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      926
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      19
      794
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      773
    Aihe