Miksi häiriköinti sallitaan ravintolassa?

Se, mitä kutsutaan iskemiseksi esim. ravintolassa, on mielestäni ainoastaan toisten ravintola-asiakkaiden häiriköintiä. Ollaan kuulkaa herrasmiehiä ja lopetetaan sellainen. Itse olen jo lopettanut.
3470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samaa mieltä. Itse en ole koskaan baarissa yrittänytkään iskeä naisia. Olen siellä aina ihan muista syistä.

Ja sama koskee sitten myös naisia: miksi muijat tulee iskemään mua AINA silloin, kun haluan olla yksin? Ja jos annan pakit, niin saan haukut. Miksi akkojen lähentelyt ja jopa suoranaiset kopeloinnit pitäis ottaa kohteliaisuutena, mutta samoin naisia kohtaan käyttäytyvät miehet on vain juntteja känniääliöitä...?

Mutta kuten sanottu, niin voin luvata, että ainakaan minä en ketään naista yritä iskeä enkä siten ole häiriöksi yhdellekään muijalle.

Äänestä
  • Mukavaa että asia on noin selvä. Itse ilmeisesti sisäistin tuon asian jo äitinmaidossa koska en ole koskaan yrittänyt iskeä miestä. Enkä yritäkään. Joten mukana ollaan. Lupaan omalta osaltani viedä viestiä eteenpäin jotta saisimme mahdollisimman pian ravintolat mukaviksi kaljanjuonti paikoiksi.

    Äänestä

Lopeta vain, omapahan on asiasi. Kopelointi toki onkin häiriköintiä. Hyvän läpän heittäminen ja limainen virnuilu on vain palvelus naisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yks sinkkumies kirjoitti:

Se, mitä kutsutaan iskemiseksi esim. ravintolassa, on mielestäni ainoastaan toisten ravintola-asiakkaiden häiriköintiä. Ollaan kuulkaa herrasmiehiä ja lopetetaan sellainen. Itse olen jo lopettanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu